Puutarhaunelmia

Tänä aamuna katoin itselleni brunssin, laitoin Tori Amoksen soimaan ja avasin Puutarha-lehden. Rakastan kevään ja kesän odotusta, enkä vähiten siksi, että silloin voi unelmoida ja visioida tulevan kesän aurinkoisia päiviä omalla pihalla. Tulevana kesänä olen erityisen onnekkaassa asemassa, kun saan viettää vaikka jokaisen päivän ulkona; omalla pihalla, mökillä tai Kaskisten mummilassa. Tälläisenä ihanan aurinkoisena talvipäivinä viime kesän kaltainen kylmä ja sateinen kesä tuntuu vain pahalta unelta – ensi kesänä paistaa aurinko!

Kun ostimme viime keväänä rivarin pätkän, sain ensimmäisen oman pihani. Itseasiassa, vaikka kotoa poismuuton jälkeen ehdin asua viidessä eri asunnossa kolmessa eri kaupungissa, ei minulla ole koskaan ollut edes parveketta. Viimeisin kotimme toki sijaitsi Tampereen parhaan puiston, Sorsapuiston vieressä, ja vaikka kuinka ihanaa olikin istuskella Sorsalammen rannassa lukemassa chick lit -roskaa, ei se vedä vertoja omalle pihalle.

Viime keväänä huhtikuun puolessa välissä piha näytti siis tältä. Olin ihan varma, etteivät lumet sula pihasta koskaan ja olen lopun ikääni vangittu harmaaseen liejuun ja viimeisiään jo pari vuotta sitten vedelleeseen koira-aitaan. Ripottelin maaliskuussa pihan täyteen tuhkaa, jos se olisi nopeuttanut lumien sulamista. Ei nopeuttanut, vaan naapurien pihat olivat sulia kauan ennen meidän pihaa. En tiedä mikä meni vikaan, mutta tänä keväänä ajattelin antaa lumien sulaa ihan omaa tahtiaan.

Huomasin muuten, että viime vuonna olen istuttanut ekat narsissit ruukkuun 17.3. Ei taida tänä vuonna ihan onnistua..

Yllä olevista kuvista viikon kuluttua löysin pihalta kuitenkin pieniä elonmerkkejä, kun krookukset ja leskenlehdet kurkistelivat kivenkoloista. Muistan ajatelleeni, että ehkä tästä sittenkin selvitään. Nyt muuten harmittaa, että en saanut syksyllä aikaiseksi istuttaa viime kevään narsissien sipuleita pihaan, vaikka otin ne sitä varten talteenkin.

Toukokuun alussa tuskailin, kun kaikki kehottivat ottamaan ensimmäisen kasvukauden ihan rauhallisesti ja katselemaan, mitä pihalta löytyy. Jälkikäteen ajateltuna se tietysti oli hyvä neuvo, jota olisi kannattanut noudattaa, mutta en olisi minä, jos en olisi hurauttanut puutarhamyymälään ja alkanut istuttaa kasveja vailla mitään ymmärrystä siitä, menestyvätkö ne meidän pihassa vai ei. Piirtelin paintilla hienot puutarhasuunnitelmatkin, joista itseasiassa osa jopa toteutui kesän aikana! (Lisää kuvia edellisen linkin takana.)

Toukokuun puolessa välissä pääsin jo kylvöhommiin, kun rakensin pihalle yrtti- ja salaattilaatikot. Vastoin kaikkia neuvoja (taas) istutin kaikki salaatit ja yrtit kerralla laatikkoon. Yrtit eivät tästä olleet oikeastaan moksiskaan, mutta siemenistä kylvetyt yrtit ilman taimikasvatusta alkoivat tuottaa satoa tietysti vasta kesän lopulla. Salaatit taas hurahtivat syöntikomeuteen muutamassa viikossa ja kyllä se totta on – yrttilaatikollista salaattia ei kaksihenkinen perhe ehdi tuhota ennen niiden pilaantumista mitenkään. Ei vaikka söisi pelkkää salaattia joka päivä.

Jossain vaiheessa lopetin myös taistelun nurmikentän vallanneita voikukkia vastaan ja naapurin kauhuksi kylvin sekaan vielä apilaakin. Olen päivittänyt FB-statustani toukokuun lopussa näin:

Oma mies ei ole ainoa joka pitää mua kylähulluna – keskustelu naapurin kanssa:

– Sulla on kova homma saada noi voikukat pois tuosta nurmikolta.

– Joo siksi mä en meinaa edes yrittää. Sitäpaitsi toi on ihan kivan näköinen.

– Häh?

– Joo en mä tee niille mitään. Annan olla vaan.

– Kivan näköinen.. Kivan näköinen? Aivan. Kiva.

Tämän jälkeen naapuri poistui silmiään pyöritellen omalle pihalleen nyhtään niitä kymmentä voikukkaa pois nurmikolta. Siinähän nyppii – täältä tulee niitä kyllä lisää! En taida mainita sille, että heitin tuohon vielä sekaan vähän apilaakin..

Facebook-kuvistani päätellen myös ekat grillailut on omalla pihalla tehty toukokuun puolivälissä – kiitos äitini ehdottoman tarpeen hankkia uusi grilli ja antaa vanha, kolmepolttimoinen kaasugrilli meille. On muuten ihan sairaan hyvä vehje! Jo viime kesänä vietimme monta iltaa ystävien kanssa grillaillen takapihalla. Se kai on se aikuisuuden merkki – istua omassa pihassa juomassa hyvää viiniä upeassa seurassa, eikä kellään ole kiire lähteä baariin. Kesäkuun puolivälissä Markku ja setäni Juha rakensivat meille paint-kuvieni mukaiset rappuset autopaikalle ja pihan rinteen päälle olevalle mansikkamaalle minun ja tätini Marin lähinnä istuskellessa aurinkotuoleissa kuohuvaa nauttien.

Valmistujaisissani kesäkuun lopulla otettu kaverikuva, jossa mansikkamaan rappusetkin näkyvät. Oli muuten maailmankaikkeuden parhaat valmistujaiset. Tanssimme pöydillä, lauloimme viereisen järven rannalla marssilauluja ja nautimme varsinaisista juhlista jääneet kuohuviinipullot seuraavana päivänä Mamma Miaa katsellen ja saunoen. Tuollaisia juhlia alkaa jo olla vähän ikävä.


Elokuun alussa sain ystäväni mökiltä venevajan siivouksen yhteydessä aarteita meidän pihalle (mies kutsui niitä virheellisesti romuksi) ja tulevana kesänä aarteet pääsevät vihdoinkin käyttöön saakka!


Elokuun lopulla nyhtäessäni salaattilaatikosta viimeisetkin kuivahtaneet salaatinlehdet pois huomasin, että vastoin kaikkia odotuksia, laatikosta löytyi myös kurkkuvauva! In your face, epäilijät! tuumasin, kun todennäköisyyksistä huolimatta kurkku teki meille viitisen sairaan hyvää kurkkua siitä huolimatta, että vain heittelin siemenet salaattilaatikkoon sen kummempia esikasvattelematta. Ja niin kliseistä kuin se onkin, en ole ennen omassa pihassa kasvatettuja kurkkuja tiennyt miltä kurkku oikeasti maistuu. Kannattaa kokeilla!


Kurkun lisäksi loppukesän iloiksi kypsyivät myös kirsikkatomaatit, joille tein pihalle kohopenkin joskus alkukesästä. Jostain syystä tästä ei löydy todistusaineistoa, eli en tarkalleen muista koska tomaatintaimet ostin. Liian myöhään, sen voin sanoa. Tomaatti tekee satoa ilmeisesti kahden kuukauden päästä kylvämisestä ja itse asiassa viime kesän sateiden takia on suoranainen ihme, että tomaatit edes selvisivät pihassamme kesän.

No, mutta se viime kesästä. Mitä sitten tänä kesänä aion tehdä?

Suunnittelimme jo vuosi sitten näköesteaitaa meidän ja seinänaapurin pihan välille ja tuon aidanpätkän taidan tänä kesänä hakea Bauhausista. Salaatit aion kylvää viime vuoden tapaan siemenistä, mutta laittaa niitä kohtuullisen määrän kerralla kasvamaan. Yksivuotiset yrtit sen sijaan ostan valmiina taimina, ettei koko kesä mene yrttisadon odottelussa ja pidän peukkuja, että timjamit, ruohosipulit ym. lähtisivät kasvamaan viimevuotisista juuristaan. Jos rahaa on tai yllättävä nikkarointivimma iskee, ostan tai teen jonkinlaisen ”kannen” yrttilaatikolle, jotta ne saisivat mahdollisimman paljon lämpöä talteen. Tomaatit laitan tänä vuonna kasvatussäkkeihin, jotka saan terassin katoksen alle suojaan rankimmilta sateilta ja tomaattien kohopenkkiin laitan yksivuotisia kesäkukkia tuomaan vähän väriä pihaan.

Rinteen katastrofialue, eli edellisten asukkaiden puoliksi tehty ”perenna-alue” saa pysyä sellaisena kuin sen on – josko rinteessä kasvavat peittokasvit vaikka valtaisivat sen ja pääsisin koko ”perenna-auleesta” eroon. Hortensiat ja muut herkät kasvit pääsevät tänä vuonna katoksen alle suojaan ja kaikki kukat valitsen sen perusteella, että ne pärjäävät vaikka olisinkin välillä reissussa.

Tärkein asia mitä tänä kesänä aion tehdä, ei kuitenkaan liity kylvämiseen tai kuokkimiseen; aion kutitella meidän vauvaa auringonpaisteessa ja nauttia elämästä rikkaruohoista huolimatta.

1 comment

  1. annam_

    Mikä onkaan kauniimpaa kuin keltaisenaan kukkiva voikukkameri! En ole ikinä ymmärtänyt, miksi niistä täytyisi väkipakolla päästä eroon. Ja apilat on ihania, niin valkoiset kuin punaisetkin 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *