Joogaa, minäkö? En taatusti! Ja kuinka sitten kävikään?

Aloitetaan nyt vaikka sillä, että pääsääntöisesti vihaan liikuntaa. En ole koskaan ymmärtänyt sitä, että joku perustelee jumpassa käyntiään ”siitä tulee niin ihana olo!” Säännöllisen epäsäännöllisesti kuitenkin aloitan jonkin uuden (tai vanhan) urheilulajin, ostan kausikortin, uudet urheiluvaatteet ja kyllästyn puolessatoista kuukaudessa. Jos olette miettineet kuka on se tyyppi, joka maksaa kuntosalin sadan euron kuukausijäsenyyttä käymättä salilla kertaakaan, se olen minä!

Alkuraskaudesta oli kuitenkin pakko ottaa itseään niskasta kiinni. Satunnaisen lenkkeilyn lisäksi aloitin syksyllä kaksikin Pirkan opiston jumppaa; pilateksen ja kehoa huoltavan jumpan. Nämä oikeastaan siksi, että äiti antoi ymmärtää liikunnan aloittamisen olevan ainoa vaihtoehto ja neuvolan terveydenhoitaja pysyi tyytyväisenä. En myöskään koskaan ole ollut erityisen hoikka ja pelkäsin, että raskausaikana kerään vielä ylimääräiset 20 kg painoa lisää.

Pilatesta olin harrastanut ennenkin ja kehonhuoltokin osoittautui paikoitellen jopa mukavaksi tavaksi viettää tiistai-iltaa. Siellä me muiden mummojen kanssa venyttelimme, teimme kevyitä lihaskuntoharjoitteita ja rentouduimme. Vieressäni ollut mummo nukahti joka tiistai loppurentoutuksen aikana ja kuorsasi niin, että koko kunnantalo hytkyi.

Merkkasin jumpat kalenteriin ja päätin, että vaikka mikä olisi, niin jumppaan on mentävä. Hieman painavin omatunnoin suljin siis toimiston oven joka tiistai ja torstai neljältä ja toivoin, ettei minua pidetä ihan kamalana työnvieroksujana, kun muut valmistelivat tapahtumiamme yömyöhälle saakka.

Opiston lukukausi vaihtui vuodenvaihteessa ja selailin silloin kevään kurssitarjontaa. Tiesin, etten voisi sitoutua koko kevääksi mihinkään ja ainoa lasketun ajan kanssa yhteensopinut kurssi oli raskausjoogaa. Joogakokemukseni rajoittuivat 2011 tammikuussa aloitettuun ja lopetettuun joogaan, josta lähdin kesken ensimmäisen tunnin pois. Joogaopettaja oli tuolloin käyttänyt puoli tuntia erilaisien peräaukon toimintaan liittyvien joogan sivuoireiden esittelyyn ja päätin, ettei minusta olisi joogaajaksi. En kertakaikkiaan voinut istua 40 muun joogaajan kanssa liikuntasalissa ajattelemassa peräaukkoani.

Opiston tarjoama raskausjooga perustui kundaliinijoogaan, jonka sanotaan olevan se kaikista henkisin joogan muoto. Ensimmäisellä kerralla meitä oli kuuden naisen ryhmä ja satuimme olemaan kaikki aika samoilla viikoilla raskaana. Kun joogatunti aloitettiin alkumantralla, ajattelin ”ei hitto ei taaaaaas tällästä hippeilyä”. Päätin kuitenkin, että nyt kärsin koko 1,5h joogatunnin alusta loppuun, kun kerran sinne saakka aamulla raahauduin. Lauloimme, hengitimme positiivista energiaa vauvoillemme, meditoimme ja joogasimme. Jossain vaiheessa lakkasin ajattelemasta ”mitähän noi muutkin tästä ajattelee kun mä tässä nyt muka laulan aurinkolaulua” ja totesin, etten itse ajattele heistä yhtikäs mitään – miksi he siis ajattelisivat minusta? Kurssi kesti kaikenkaikkiaan kahdeksan viikkoa, joista kuusi viimeistä ryhmämme koko oli kutistunut kahteen äitiin.

Olin itsestäni oikeastaan aika ylpeä – minä ylitin itseni ja onnistuin pääsemään sen laulamisesta ja positiivisista ajatuksista johtuneen nolouden yli – ja pian huomasin odottavani torstaiaamujen joogaatunteja. Oli hirvittävän vapauttavaa vain olla, päästää irti omista ajatuksista ja kuunnella joogaopettajamme neuvoja synnytykseen, imetykseen ja vauva-aikaan liittyen. Ilman joogaa ja kainalokarvoistaan huolimatta todella sympaattista joogaopettajaamme minulla saattaisi olla synnytykseen liittyviä pelkoja – tai ainakaan en olisi ajatellut asiaa niin paljon kuin nyt. Suoraan sanottuna en varmaan olisi valmistautunut synnytykseen mitenkään.

Kun joogakurssi sitten vähän aikaa sitten loppui, huomasinkin yhtäkkiä kaipaavani sitä. Aina välillä miehen ollessa reissussa olen aloittanut aamuni netistä löytämälläni lämmittelysarjalla (valitettavasti video on blinkx -videopalvelussa, joten en saa sitä tähän suoraan upotettua). Olen kuitenkin huomannut, etten yksin pysty tyhjentämään ajatuksiani samalla tavalla kuin ohjatulla tunnilla ja olenkin käynyt Tampereelle avatussa uudessa joogakoulussa Ong Namossa äitiysjoogaamassa. Ong Namossa äitiysjoogaa ohjaa sama opettaja kuin opistollakin, ja esimerkiksi sunnuntaina hän suunnitteli tunnin lennosta uudelleen, kun meitä oli joogaamassa vain kaksi viimeisillään raskaana olevaa naista. On mukava tietää, että hänellekin meidän hyvinvointimme on etusijalla, sen sijaan, että valmiiksi suunniteltu harjoitussarja tehtäisiin tiukasti oppikirjan mukaan meitä sen kummempia ajattelematta.

Sanokaa hulluksi, mutta minun päälleni jooga on tehnyt vain hyvää. Liekö joogalla ollut tekemistä myös sen kanssa, etten ole kärsinyt juurikaan perinteisistä raskausoireista ja painoakin on ekasta neuvolasta siunaantunut hurjat 3 kg. Sitäpaitsi, keneltä se on pois, jos maailmassa on yksi onnellinen ja iloinen ihminen lisää?

Sitähän minäkin.

Sat nam.

 

 

 

 

1 comment

  1. honeychile

    Mulla teki kanssa vaikeuksia joogan kanssa ne hymistelyt… mutta kaikkeen tottuu ja voi alkaa jopa nauttimaan! Joskin kerran kun oli sijainen ja piti energiapallolla kylvettää itseään niin alkoi tehdä vähän tiukkaa 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *