Huora, feministipelle, pedofiili, suvisämmä, paska, sekopäämamma, läski, idiootti, mielisairas, saastainen lutka – rakkaalla lapsella on monta nimeä

On tämä elämä vaan ihmeellistä. Sitä kirjoittaa perjantai-iltana blogiinsa jutun – samanlaisen kuin kaikki muutkin blogin 983 kirjoitusta, julkaisee sen ja painelee nukkumaan. Aamulla lähtee lastensa kanssa pulkkamäkeen ja ihmettelee, kun puhelin alkaa piippailla parin minuutin välein, avaa tietokoneen ja tajuaa, että sitä edellisiltaista kirjoitusta on jaettu yli kolme tuhatta kertaa Facebookissa. Pian huomaa, että kirjoitukseen on tartuttu myös iltapäivälehdissä, Kaksplussassa, vauvapalstalla ja kaikenlaisissa FB:n jakomielitautisissa ryhmissä. Siis kirjoitukseen, joka ihmettelee Anttilan leluosaston markkinointitekstejä. Leluja. Se käsittelee vain ja ainoastaan leluja. Ja yhtäkkiä koko Internet tuntuu olevan kintereillä.

emminuorgam_anttilakohu

Olen edelleen ihan sanaton tämän kirjoituksen aiheuttamasta reaktiosta. Sekä sen laajuudesta, että sen intensiteetistä. Olen kahden edellisen päivän aikana kuullut kaikki nuo otsikossa mainitut kutsumanimet – ja paljon muita, joita en ole edes lukenut. Olen saanut lukemattoman määrän viestejä, joissa minua kutsutaan mitä erikoisemmilla haukkumanimillä – blogikirjoituksen kommentointimahdollisuuden jouduin sulkemaan kokonaan. Noissa kommenteissa, kirjoituksissa ja keskusteluavauksissa on paitsi arvosteltu minua ja mun tekemisiä, kohdistettu sitä arvostelua myös mun lapsiin, mieheen, perheeseen ja ystäviin. Facebookissa eräs mieshenkilö toivoi ystäväni tulevan raiskatuksi, jotta hänen mielipiteensä leluista muuttuisivat.

anttilakohu

 

Innovatiivisimmat häiritsijät lisäilivät sähköpostiosoitteeni muutamalle sadalle erilaiselle spämmilistalle – kaikkia noita yhdistävä tekijä oli tietysti nimekseni annettu ”anttila huora”. Osa oli jopa niin intensiivisesti mukana tässä palautteenannossa, että näki asiakseen lähetellä solvauksiaan myös tekstiviestillä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.

Screenshot_20151123-133900 - Edited

Useissa viesteissä ihmeteltiin paitsi sitä, että eikö mulla ole parempaa tekemistä niin myös sitä, että miten viitsinkään pahoittaa mieleni tälläisestä asiasta. Mutta tiedättekö mitä? Minä pahoitin mieleni vasta siinä vaiheessa, kun tämä paskakommentointi alkoi. En ollut loukkaantunut Anttilan tekemisistä, loukkaannuin siitä, millaisia kommentteja tuon jälkeen sain. Aika pian ymmärsin kuitenkin, että nuo kommentit kertovat huomattavasti enemmän niiden jättäjistä kuin minusta. Ja sen sijaan, että olisin kohvannut ja vouhkannut asiasta pitkin Internetiä, laitoin vehkeeni kiinni ja join punaviiniä.

anttilakohu

Eräs toimittaja kysyi multa tänään, että aionko jatkaa kirjoittamista tästä huolimatta. Vastasin, että tietysti aion – en minä suostu elämään sellaisessa yhteiskunnassa, jossa joudun väkivallan pelossa sensuroimaan omia mielipiteitäni. Hiljeneminen olisi voitto sille somen naisvihalle, joka nyt elää kukoistuskauttaan. Se aivan käsittämätön viha, josta osansa ovat tänä vuonna saaneet ainakin jo Aarikan Lotta, Sini Korpinen, Naisasialiitto Unioni (ensimmäisen ja toisen kerran) ja Veronika Honkasalo. Nyt, jos koskaan meidän pitää olla äänessä ja esillä – eikä sitä muutama huorittelija pysty muuksi muuttamaan.

PS. Kaikille niille, joille oli jossain määrin epäselvää, että miksi tyttöjen ja poikien lelujen erotteleminen pitäisi lopettaa, suosittelen esimerkiksi Veeran kirjoitusta aiheesta. Kyse ei ole sukupuolen kieltämisestä, vaan lapsen henkilökohtaisten kiinnostuksenkohteiden ja intressien tukemisesta. Tässä vielä havainnollistava kuva aiheesta.

girl-or-boy-toy_showme

 

EDIT: Koska tuo kommentointi jatkuu edelleen, otan käyttööni kommenttien ennakkotarkastuksen. Alatyylisiä tai herjaavia kommentteja en julkaise, asiallinen kritiikki ja keskustelu sen sijaan on ihan tervetullutta.

244 comments

  1. Amma

    <3
    Sä oot mun idoli, mä en varmaan olis voinut tuota paskamyrskyä ottaa noin.
    Jatka samaa rataa vaan.

    1. Tytti

      Olet hyvällä asialla, mutta näihin asioihin ei ole mielestäni tarvetta ottaa niin jyrkästi kantaa. ei lapset niin moisesta ota nokkiinsa jos pojat ei saa leikkii nukeilla. Olen nähnyt tyttöjen kiinnostuneen autoihin ja pojan kiinnostuneen nukkeihin. Se ei tee niinkään pahaa, sillä meillä on vapaa kiinnostus ja mainonnan stereotypia loppujen lopuksi painuu taka-alalle. Lapsilla näes on joskus eri näkökulma nähdä asioita kuin aikuisten. Kyllä minä ymmärrän niitä vanhempia jotka ihmettelee miksi lapsi kiinnostuu jostakin ihan poikkeavasta. Se on uuden näkemistä. Itse leikin nukeilla ja pehmoleluilla, mutta netin alkaessa tulemaan meidän talouteen pistin pehmolelut peteihinsä ja aloin pelaamaan.
      Kyllä minä ymmärrän närkästymisiä kuvalehdissä, mutta on Anttilalla vaikea ottaa käsiksi asia että pistetään tyttö poseeramaan suosituimpien leluautobrändien kylkeen. Kyllä poikamallien pitäisi pitää se kunnia siinä missä muutkin. Se on vain hyvä sosiaalitaustainen haaste nuorille lupauksille jotka haluavat jotain muuta mikä ei ole oman sukupuolen mailla. Älkää pelästykö moisesta, nuoret lukijat.

  2. Johanna

    Hyvä Emmi! Sä olet mun idoli. Jatka vain, täällä me taustalla tukena ollaan. Ihanaa ja hienoa, että joku kirjoittaa, kun mä en esim.itse osaa.

  3. BecomingFather-16

    Nuo nimittelevät, haukkuvat ja uhkailevat ihmiset voisivat mennä kyllä itseensä ja miettiä parikin kertaa, mitä suustansa (tai sormistansa) päästelevät. Asiatonta, kerta kaikkiaan…
    Toisesta suunnasta täytyy sanoa, että kyllä itse kuulun siihen porukkaan, joka aikoo (tulevana isänä, joka ei tiedä vielä sukupuolesta mitään…) poikalapselle ostaa poikien leluja ja tyttölapselle tyttöjen leluja. Pojan kanssa tehdään poikien juttuja ja tytön kanssa tyttöjen juttuja. Minun logiikkaani ei vain yksinkertaisesti uppoa se, mitä aktuaalista järkeä on iskeä hirveällä kiukulla lapsia samaan muottiin??? Poika on poika, pojat on poikia, pojat tekevät poikien juttuja, tyttö on tyttö, tytöt on tyttöjä ja tytöt tekevät tyttöjen juttuja. Maailmassa nyt vain sattuu olemaan kaksi sukupuolta, toisella on urosihmisen sukupuolielimet ja toisella naarasihmisen sukupuolielimet. Tasa-arvo ja sukupuolineutraalit asiat ovat saaneet aivan megalomaanisen suuret mittasuhteet ja pitäisi alkaa ottaa järkeä päähän ja keskittyä oikeisiin ongelmiin. Miksi pojan ei anneta olla poika ja miksei tytön anneta olla tyttö?!

    1. Milla

      Jos siis tyttäresi haluaisi leikkiauton, et antaisi sitä hänelle? Jos poikasi haluaisi peitellä nuken nukkumaan, kieltäisit sen häneltä? Ei ole kyse samaan muottiin lyömisestä vaan päinvastoin: pelkästään siksi, että sattuu syntymään pimpin tai pippelin kanssa, ei pitäisi lasta pakottaa tiettyyn muottiin. Leikkiköön jokainen kakara juuri sillä mistä itse sattuu tykkäämään.

  4. jari K

    Voisitko vähän järkeistää itseäsi ja ymmärtää, että maailma toimii siten, että kysynnän mukaan mennään. Sukupuolella ei ole mitään merkitystä, vain sillä millä se voitto tehdään. Jos pojat leikkivät autoilla enemmän kuin tytöt, niin tottakai pojille suunnataan enemmän niitä autoja kuin tytöille. Ihan selvä asia. En nää mitään syytä pahoittaa siitä mieltään. Miksi joka paikassa pitää nykyään oikein etsimällä etsiä aiheita mistä voi valittaa, mikä ihmisiin on oikein mennyt, että pitää keksiä ja löytää ongelmia sieltä missä niitä ei ole. On täysin normaali, että pojat ovat suurimmaksi osaksi poikia ja tytöt suurimmaksi osaksi tyttöjä. Ei se tarkoita että kiellettäisiin poikia olemasta tyttöjä tai tyttöjä olemasta poikia, mutta tottakai tuotteet suunnataan sitten pojille erikseen ja tytöille erikseen.

    1. Kössi Kumu

      Muuten ihan hyvä, mutta kun mainonta on se jolla se kysyntä on vääristetty (vanhemmille) ja jolla se vääristys jatkuu (lapsille).Esim. ennenvanhaan kaikki leikki kaikilla LEGOilla ja nykyään tytöt ja pojat leikkii kaikki eri LEGOilla (ja tytöt aika vähän koska ’”””””eihän tytöt osaa olla loogisia ja mielikuvitukselisia ja rakentaa, jätetän se pojille'”””””).
      Maailma toimii niin kun ihmiset saadaan maailman toiminta uskomaan ja sitten tuijotetaan sormi suussa tapahtumia. Poikien ja tyttöjen roolit on ikivanhoja, eikä kuvaa enää juuri mitenkään nykypäivää. Tästä syystä roolien tekohengitys ja vääristys täytyisi lopettaa.

      Mieti ku kaikki lapset saiski vaan leikkiä kaikella ja kaikkien kanssa, eikä omien sukupuoliensa määrittämillä kapistuksilla, väreillä ja tavoilla. Kaikki lapset on luovia, kaikki lapset on herkkiä ja ennen kaikkea kaikki lapset on aktiivisia ja samanlaisia, eikä sitä pidä heiltä pilata epäloogisella maailmalla.

      1. Jaro

        Kössi:
        ”[Mainokset:] ’eihän tytöt osaa olla loogisia ja mielikuvitukselisia ja rakentaa, jätetän se pojille'”

        Siis onkos sulla kopiota tuollaisesta mainoksesta? Onko missään mainoksessa koskaan sanottu jotain lähellekään tuon tapaista? Ei edes näissä Anttilan mainoksissa menty morkkaamaan tyttöjä mielikuvituksettomiksi tai epäloogisiksi. Ellet sitten itse pidä nukkeja mielikuvituksettomina tai epäloogisina.

  5. BecomingFather-16

    Ei tulisi mieleenikään ostaa pojalle/poikalapselle, ei omalle eikä toisen, ei kummipojalle eikä kaverin pojalle tyttöjen leluja ja toisin päin. Ehkä vielä toisin päin voisikin, riippuu tytöstä ja vanhemmista. Esim. muutamalla kaverilla/ystävällä autoharrastus/harrastukset niin lähellä sydäntä ja koko perheen toimintaa ja arkea, että helposti voisin kuvitella ostavani kaverin muksulle (tytölle) lahjaksi radio-ohjattavan auton tai jotain autoihin/ralliautoihin jne liittyvää kamaa. Tai futis/lätkäkamaa tms… Mutta kenenkään kaverin/tutun poikalapselle puhumattakaan mahdollisesta omasta, ei tulisi pieneen mieleenikään alkaa edes harkita ostavani jotain MyLittlePonyjä/Barbeja/Nukkeja/Bratzeja jne jne… Se ei vaan yksinkertaisesti ole normaalia, että poika leikkii tyttöjen nukeilla ja leluilla. Kylmä fakta, mutta totta. Pojasta täytyy kasvaa mies, ei nainen. Tytöstä täytyy kasvaa nainen, ei mies. Poikkeuksia on, enkä niitä kritisoi lainkaan, antaa heidän olla, ei se väärin ole, mutta ei tarvitse väen väkisin yrittää sekoittaa lasten päätä.

    1. Suhmura

      Kuuden lapsen (neljä poikaa, kaksi tyttöä) äitinä voin sanoa että meillä on ihan kaikenlaisia leluja, ja kaikki on saaneet niillä leikkiä, jopa pojat pukeutua mekkoihin tai laittaa pinnejä päähän jos siltä on tuntunut. En ole kuitenkaan koskaan kasvattanut ketään sukupuolineutraalisti, pojat on tienneet olevansa poikia ja tytöt tyttöjä. Tytöillä olen tykännyt pitää mekkoja ja pojilla enemmän housuja. Kaikki on tienneet aina mitä heillä on jalkovälissään. Kenellekään ei ole vaan sen kummemmin tyrkytetty mitään erityisiä leluja, niitä on hankittu, mitä ovat halunneet. Neljä lapsista on jo aikuisia, ja pojista kukaan ei ole homoksi muuttunut vaikka ovat saaneet ”tyttöjen” koti- ja kauppaleikkeihin osallistua. Kaksi pojista on jo valmistunut ammattikoulusta, toinen putkiasentajaksi (kaksivuotiaana halusi ripsiväriä silmiinsä kun minäkin laitoin) ja toinen automaatioasentajaksi (tykkäsi joskus pienenä leikkiä mekoilla). Ei valmistuneet balettitanssijaksi tai pukuompelijaksi. Vaikkei niissäkään mitään vikaa olisi miehen ammattina.

      Pojat tykkää, varsinkin pienenä, myös leikkiä rooli- ja hoivaleikkejä. Silti autot ja työkalutkin on olleet tärkeitä. Naurettavaa tuollainen ajattelu että pojasta kasvaisi nainen siksi että on saanut leikkiä lapsena sitä mitä milloinkin huvittaa. Kaksi nuorimmaista on tyttö ja poika, ja olisipa kurjaa, jos eivät saisi leikkiä yhdessä kotia, kauppaa, rakennella junaratoja tai ajella autoilla. Pitäisikö sulkea lapset eri huoneisiin omine leluineen, koska pojasta voi tulla homo tai sairaanhoitaja jos leikkii nukeilla lääkärileikkejä? Tai tyttö saattaa varttua rekkakuskilesboksi jos liikaa leikkii autoilla isoveljen kanssa.

      Mieheni on sairaanhoitaja. Varmaan mennyt lapsuuden leikeissä jotain pahasti vikaan. Kaksi siskoa varmaan pakottaneet mukaan nukkeleikkeihin. Onneksi hänellä on miehisenä vastapainona harrastukset; jääkiekko, jalkapallo, metsästys. Muuten olisin jo todella huolissani hänen seksuaalisesta suuntautumisestaan ja sukupuoli-identiteetistään.

      1. TiaB

        AMEN!!!!!! jotkut ihmiset vaan pelkaa olla/ajatella erilaisesti.

  6. Reetta

    Huh. Ihan mielettömän suuri hatunnosto tärkeän aiheen esille ottamisesta. Taidan elää todella paksuseinäisessä kuplassa, koska minulla ei ollut hajuakaan, että jollekin tuo sama mainos ei olisi nostattanut karvoja pystyyn. Vaikka olisi miten perinteisten sukupuoliroolien kannattaja, niin mikä siinä asioiden neutraalimmassa esittämistavassa pelottaa niin paljon, että sen takia pitää haukkua täysin tuntematon ihminen netissä? Semmoista käyttäytymistäkö he lapsilleenkin opettavat? Surullista. Niin surullista.

  7. Reetalle

    Reetta kertoisitko vastaavasti, että mikä siinä perinteisen sukupuoliroolituksen esittämisessä niin pelottaa? Todella suuri enemmistö on sitä mieltä että sukupuolineutraalikasvatus ei ole hyvä asia ja että perinteiset sukupuoliroolit ovat tärkeitä, niin miksi sitten sitä pitää ehdoin tahdoin tuputtaa jokapaikassa?

  8. Anna

    Ikävä taas kerran huomata kuinka ahdistavassa ja suvaitsemattomassa tuppukylässä nimeltä Suomi me asutaankaan. Hatun nosto todellakin Emmi kun otat rohkeasti tabunakin olevia aiheita esiin. Se koira älähtää keneen kalikka kalahtaa. Suvaitsemattomimmat ihmisethän tästäkin tuntuvat isoimman metakan nostavan 😀

  9. Sukupuoleton(ko) maailma?

    Hei,

    Tuossa Anttilan tapauksessa ehkä menty mainonnassa hieman turhankin pitkälle, mutta kuten jari K jo kirjoitti, heidän tehtävänsä on myydä tuotteita mahdollisimman tehokkaasti ja erikseen tytöille ja pojille kohdennettu myynti vaan valitettavasti vielä meidän maailmassamme toimii. Piti siitä tai ei. Toki asian voi tuoda aina esille, mutta suoraan Anttilan syyllistäminen tästä on mielestäni hieman turhaa.
    Mitä mieltä olet esimerkiksi vaatekauppojen mies- ja naisosastoista? Eikö pitäisi siis olla vain vaatekauppoja, missä ei erikseen eritellä millaiset vaatteet kuuluvat miehille ja millaiset naisille?
    Sama pätee kenkiin ja niin moneen muuhunkin elämänalueeseen, jos ne halutaan viedä äärimmäisyyksiin. Pitäisikö mielestäsi luopua sukupuolille kohdennetusta markkinoinnista kaikessa vai vain lapsien kohdalla(jolloin mainonta silloinkin kohdistuu oikeastaan vanhempiin).

    P.S.En halua edes ottaa kantaa noihin nimittelyihin, vaan jätän ne omaan arvoonsa.

  10. Krista/Puutalobaby

    Tämä nettiraivo… Ja miten se onkin niin, että se useimmiten näyttäisi kohdistuvan eniten naisiin. Just nuo antamasi esimerkit.

    Mulle tosi moni asia tässä tuntuu käsittämättömältä. Se, että nuo tyypit huutavat sumeaa raivoaan omalla nimellään (perässä lukee tyyliin ”lastentarhanopettaja”) ja itse ajattelevat kai toimivansa ihan… …oikeutetusti. Ja usein tuo argumentti ”eikö ole todellisia ongelmia/kaikesta sitä voikin mielensä pahoittaa”. Kun kuitenkin HE ovat niitä, jotka käyttävät aikaansa nettiheittaamiseen/herjameilien lähettämiseen/spämmilistoille lisäämiseen/tekstareiden lähettämiseen… Ja siis ihmiselle, joka kirjoittaa suht tavallisen (okei SUPERHYVÄ se kirjoitus/havainto/puheeksiottaminen tietysti oli) bloggaukseen omaan blogiinsa LELUISTA. Siis LELUISTA. Tässä ei edes puhuttu pakolaispolitiikasta tms. 🙂

    Joo. Niin monta muutakin asiaa, mitä tässä ilmiössä ei ymmärrä. Toivottavasti joku tutkii tätä joskus jossain.

  11. katri

    Hyvä Emmi, koeta jaksaa! Sinulla on fiksuja mielipiteitä.

  12. Aino

    Siihen nähden, että nämä… kommentoijat kokevat elävänsä kulttuurista ja sen luomista mielikuvista täysin irrallaan, he kyllä kovasti jaksavat kovaan ääneen näitä kulttuurimalleja puolustaa. Lelumainosten selkeä tyttö-poika -jaottelu on ollut vallalla pari vuosikymmentä, ja siihen suhtaudutaan kuin parhaaseenkin jumalan sanaan koska lapset nyt vaan täytyy istuttaa jompaan kumpaan kahdesta tarjolla olevasta muotista huolimatta siitä mitä lapsi itse haluaa.
    Hämmentävän iso asia tämä lasten valinnanvapauden rajoittaminen tuntuu monelle ihmiselle olevan. Miksiköhän?

    Hienoa, että jaksat kirjoittaa näistä asioista. Kiitos siitä!

  13. Possu

    Musta on hassua, että näissäkin kommenteissa korostetaan kuinka tytön täytyy olla tyttö ja pojan poika. Ja miten sellaisiksi pitää kasvaa. Selvää on, että molemmille sukupuolille on omat lelunsa, mutta moni tuntuu unohtavan sen, että lapsi voi ihan itse pitää joistain tietyistä jutuista, eikä se tarkoita etteikö tyttö pysyisi tyttönä tai poika poikana. Mummi kysyi lasten ollessa pieniä, saako ostaa nukkeja. Joo tottakai, lelujahan ne ovat. Ne nuket sitten ajeli kuorma-autoilla. En ole havainnut muutosta lasten sukupuolissa ennen nukkeleikkejä tai niiden jälkeen.

  14. Thea

    Ei ole totta! En luokittelis itseäni yhtään feministiks tms, mutta olin huuli pyöreänä, kun luin blogistasi sen Anttila-postauksen. Itse en koskaan leikkinyt nukeilla, vaan leikkasin kaikille lahjaksi saamilleni nukeille ”rokkitukan” ja sitten ne päätyikin käyttämättöminä vintille, kun en keksinyt niille muuta virkaa. Turtlesit ja liikennematot oli se juttu. Ehkä mun surkeet ruoanlaittotaidot johtuu siitä, ettei mulla koskaan ollut leikkikeittiötä. Hehheh! Hyvä Emmi, oikee asenne!!

  15. katja

    Hei Emmi!

    Ensinnäkin kiitos sinulle, että olet ottanut aiheen esille. Komppaan aiempaa kommentoijaa kuplassa elämisestä. Kun elää elämäänsä Helsingin ”suvakkikuplassa”, sitä jotenkin tuppaa unohtumaan, että Suomesta löytyy myös aika paljon ihmisiä, jotka ovat jämähtäneet ajattelussaan 50-luvulle ja henkinen kasvu on tyssännyt viimeistään teini-iässä.

    En tiedä, millaisia reaktioita kaikki tämä ilkeä kommentointi on sinussa aiheuttanut, mutta minulle sivustakatsojana tätä on ollut aivan hirveää seurata. Herää paljon kysymyksiä ja tulee niin voimaton olo; mitä minä voin tälle tilanteelle tehdä? Nämä samat peppukipeät ihmiset vastustavat todennäköisesti koulukiusaamista (niin kuin meistä jokainen), mutta tällainen loanheitto on sitten ok? Miten lapsia voidaan opettaa olemaan kiusaamatta, kun siihen eivät pysty aikuisetkaan? Millaisia aikuisia näiden ihmisten lapsista kasvaa? Mitä niin loukkaavaa kirjoituksessasi oikeastaan oli, että niin moni veti kokonaiseen hernekeiton nenäänsä? Mistä tämä kaikki viha kumpuaa?

    En keksinyt muuta selitystä, kuin että näillä itkupotkuraivarit vetäneillä elämäänsä kyllästyneillä reppanoilla on varmaan jäänyt lapsena ne nuket saamatta, niin täytyy nyt purkaa se turhautuminen sitten viattoman ihmisen blogiin. Koita jaksaa! Enemmistölle kanssaihmisistä on aivan sama, leikkiikö lapsi nukeilla vai autoilla.

  16. paulahelena

    Tää on jotenki niin absurdia, en voi käsittää.

    Joo, anttilan mainoksen ois voinu ohittaa olankohautuksella (vaikka se oli jopa mun mielestä överin sukupuolittunut ja ainakin kielellisesti kökkö) mutta yhtä hyvin siitä kirjotetun blogipostauksen vois ohittaa olankohautuksella. ”Ylireagointiin” vastaaminen viissataa kertaa överimmällä ylireagoinnilla on aina hyvä. Not.

    Mut nimenomaan noin, höpöhöpöhuutelijat on yksittäisiä idiootteja eikä kerro muusta ku omasta aivotoiminnastaan.

  17. Niina

    BecomingFather-16, et nyt ihan ymmärrä, mistä on kyse.

    Kukaan ei vaadi sua ostamaan tulevalle pojallesi nukkeja tai tytöllesi autoja ja pakottamaan tätä leikkimään toisenlaisilla leluilla kuin haluaisi. Kyse on siitä, että jos poikasi hartain joululahjatoive onkin nukke, mitä vastaat? Sanotko, että nukella ei saa leikkiä, auto pitää ottaa? Tai autoa toivovalle tytölle, että sori, sä olet nyt tytöksi syntynyt ja siksi sun pitää tykätä vaan noista nukeista ja sillä mennään.

    Aina toisinaan sattuu olemaan ”poikien jutuista” tykkääviä tyttöjä ja ”tyttöjen jutuista” tykkääviä poikia. Nämä pienet lapset kuulevat sitten näiltä meuhkaajilta ja hyvää tarkoittavilta ihmettelijöiltä jatkuvasti, kuinka heidän mieltymyksiään ei ole olemassa: kuinka tytöt nyt vaan tykkäävät yksistä jutusta ja pojat toisista, kaikkihan sen tietävät. Nämä lapset kasvavat pienestä pitäen siihen, että he ovat jotenkin vääränlaisia, viallisia.

    Kukaan ei halua kieltää poikia leikkimästä autoilla tai tyttöjä nukeilla. Halutaan vain tehdä matalammaksi kynnystä siihen, että poikakin voi halutessaan sen nuken ottaa tai tyttö auton. Ei ole kyse kieltämisestä, ainoastaan sallimisesta.

    Itse 80-luvun lapsena tämä raivo asian ympärillä ihmetyttää: kyllä mä sain tyttönä rymytä ympäri metsiä naapurinpoikien kanssa, leikittiin sotaa ja pikkuautoilla ja pelattiin jalkapalloa. Sitä ei tarvinnut salata. Toisaalta sitten niitä koti- ja barbie-leikkejä poikien kanssa piti, sillä vaikka me niistäkin hirveästi kaikki tykättiin, niin poikia kiusattiin koulussa armottomasti, jos vihiä asiasta saatiin. Sääliksi kävi jo silloin, ja harmitti.

  18. LTO

    Käsittämätöntä keskustelua.

    Minäkin ihmettelin anttilan lelumainoksen tekstiä. Ihmettelin siksi, että se antaa ymmärtää, ettei pojat leiki nukeilla eikä voi halutakaan leikkiä. Tiedän jo ammatin puolesta mooooooooooooonta pikkupoikataaperoa, jonka lempileikki on kotileikki ja nuken hoivaaminen. Välillä nukkeleikki vaihtuu vauhdikkaaseen poliisileikkiin ja toisena päivänä taas kiinnostaa kotileikki. Omakin 2-vuotias poika leikkii mielellään niin junaradalla, duploilla, nukeilla, työkaluilla kuin pikkueläimilläkin. On käsittämätön ajatus, että nukke olisi vain tyttöjen lelu. Samoin kuin on käsittämätön ajatus, että autot, traktorit ja duplot olisivat vain poikien leluja. Miksei lapset voi leikkiä sillä, mikä juuri sillä hetkellä eniten kiinnostaa. Minäkin ihmettelen. Outoa, että joku kimpaantuu toisten ihmettelyistä ja aina nää ihmettelyt käännetään siihen, että ihan kuin tytöt ei saisi olla tyttöjä ja pojat poikia. Eikai kukaan ole kieltänyt tyttöjä leikkimästä nukeilla tai poikia leikkimästä autoilla. Eihän siitä ollut alunperinkään kyse. Vaan siitä, että kaikki lapset saisivat leikkiä haluamillaan leluilla, eikä vanhemmat opettaisi lapsilleen, että ”et voi leikkiä traktoreilla, se on poikien lelu” tai ”ei osteta nukkea, kun se on tyttöjen lelu”. Gosh.

    Terkuin lastentarhanopettaja, kasvatustieteen maisteri.

  19. LauraKR

    Hyvä Emmi! Ilman sinua (ja Siniä ja Veronikaa ja Lottaa ja kaikkia ennen teitä) tämä olisi niin paljon väärempi paikka. Epäkohtiin päitä puuttua ja niistä pitää puhua. Sillä joka kerta joku herää.

    Siis KIITOS!

  20. Sanni

    Kuinkahan vinksahtanut omasta tytöstäni olisi tullut jos olisin väkisin sille tuputtanut ns. tyttöjen leluja piittaamatta lapsen omista mielenkiinnon kohteista? Nyt 10 vee on aina tiennyt olevansa tyttö, mutta ei vaan koskaan ole sopinut siihen perinteiseen tyttömuottiin vaan on alle kouluikäisenä ollut suunnattoman kiinnostunut autoista, dinosauruksista, mäkihypystä ja formuloista. Hän ei myöskään ole koskaan suostunut pukemaan mitään vaaleanpunaista päälle vaan vaatteissakin piti olla Salama McQueenin kuvia, puhumattakaan hameista sun muista hörhelöistä. Ja nykypäivänä tyttö on kuitenkin tyttö, supattelee kaverinsa kanssa pojista ja kirjoittelee päiväkirjaansa. Hänestö ei siis tullut poikaa, eikä varmaankaan edes lesboa (vaikka siinäkään en näe mitään ihmeellistä) vaan itseensä uskova, persoonallinen ja itsevarma lapsi. En osaa edes kuvitella kuinka paljon vahinkoa olisimme tehneet kieltämällä nämä ns. poikien lelut lapseltamme ja väkisin yrittäneet saada toinen leikkimään nukella tai barbilla.

  21. Karoliina

    Onpa kyllä käsittämätön reaktio! Tosi hyvä että nostit asian esiin, se on ainoa tapa muuttaa maailmaa ja varmistaa että seuraavat sukupolvet saavat mahdollisimman hyvin toteuttaa itseään, eivätkä joudu ahtaisiin muotteihin.

    Tsemppiä ja kiitos että jatkat kirjoittamista!

  22. Kristiina

    Minulla on kaksi lasta, tyttö ja poika. Vuoden ikäerolla. Ihan ovat leikkineet niin nk. tyttöjen kuin poikien leluilla yhdessä ja erikseen. Ei meillä ole koskaan ollut erikseen jaettuja leluja sukupuoliroolien mukaan. Tytöllä oli autoja, työkaluja yms ja pojalla paljon pehmoleluja. Ihan näistä on reippaita ja fiksuja aikuisia tullut. Minun mielestäni luonne ja ikä ratkaisee, ei sukupuoli. Kaikenlainen ennakkoasettelu (ja etenkin tuo somepaskaraivo) on turhaa. Jopa järkyttävää! Toit tärkeän asian esiin ja onneksi se levisi laajasti. Siitä, että tulee paskaa niskaan, tiedät, että rakenteet ovat järkkyneet – etenkin fakkiutuneilla. Hyvä!

  23. Tanja

    Koska täällä selkeesti on vallalla näiden mielensäpahoittajien kommentit, niin annetaan välillä toista puolta 🙂

    Kiitoksia, että nostit aiheen esille ja hyvä, että Anttila muokkasi mainostaan.

    On sinällään hauska seurata noita kommentteja ja sinulle tulleita törkyviestejä (sen verran mitä laitoit kuvia). Jos ihmiset ovat sitä mieltä, että ”eikö olisi jotain järkevämpää kirjoiteltavaa” ja ”voi kun sinä mielesi pahoitit”, niin miksi he suoltavat sinulle törkeyksiä? Jos asia ei olisi tärkeä ja jos sitä ei pitäisi nostaa esille, ei tällaista palautetta tulisi.
    Miksi kukaan kokisi ”turhan” blogikirjoituksen niin tärkeäksi, että tulee kommentoimaan sitä ja lähettelee törkyä sähköpostiin/tekstiviestitse/Facebookissa?

    Miksi meidän pitäisi päättää millä leluilla lapsemme leikkivät? Jos lelu ei ole vaarallinen, niin se on ok (mainittakoon, että itse leikin nuorena linkkuveitsellä ja se ei ollut ehkä kovinkaan turvallista 😀 ).

    Juuri viikonloppuna oli kummitytön synttärit ja hän sai lahjakseen paloauton, poliisiauton ja kassakoneen. Oli vielä nimenomaan halunnut noita lahjaksi. Olisiko minun pitänyt ostaa hänelle nukkeja, koska autot ovat poikien leluja? Tyttö tietää kolme vuotiaanakin jo todella paljon esim traktoreista ja häntä kiinnostaa tekniikka. Miksi siis emme antaisi hänen luontaiselle uteliaisuudelleen tilaa?

    Ehkä hänestä tulee isona insinööri, astronautti, fyysikko tai sairaanhoitaja. Hänellä on kuitenkin täydet edellytykset tehdä mitä hän vain haluaa ja luontaisia kiinnostuksenkohteita pitäisi ehdottomasti tukea.

  24. Jenni

    Kiitos osuvista kirjoituksista, Emmi, ja jaksamista!

    Nuo saamasi kommentit kumpuavat selvästi paitsi naisvihasta myös siitä pelosta, että maailma saattaisi olla muuttumassa monimutkaisemmaksi kuin mihin oma käsityskyky riittää. Tällainen ”pojista pitää kasvaa miehiä ja tytöistä naisia, ja onhan se nyt ihan selvää että näin se asia justiinsa on” -ajattelu on tyypillistä niillä, jotka eivät kestä sitä, että kaikki ihmiset eivät käyttäydy, ajattele ja pukeudu juuri niin kuin heidän viiteryhmältään olettaisi. Samalla porukalla menee pasmat sekaisin, jos eivät jostakusta kohtaamastaan ihmisestä heti tiedä, onko kyseessä mies vai nainen.

    Tosi inhottavaa, että tällaista mustavalkoista ja lokeroivaa ajattelua ja sitä ylläpitäviä rakenteita ei saa kritisoida ilman että joutuu tuollaisen kiusanteon ja henkisen väkivallan kohteeksi.

    Pisteet sinulle kun jaksat siitä huolimatta jatkaa, ja kiitos.

  25. Ajatelkaa

    Siis ei kukaan ole kieltämässä, ettei saa ostaa tytölle sitä autoa tai pojalle sitä nukkea vai onko? Mutta kyseessä on se, että niitä nukkeja vain menee suurimmaksi osaksi tytöille ja autoja suurimmaksi osaksi pojille, joten on selvää että ne kategorioidaan tyttöjen leluiksi ja poikien leluiksi. Vain koska siellä kaupassa on ”pojat” osasto ja ”tytöt” osasto niin kukaan ei estä sinua ostamasta sieltä tytöt osastolta pojallesi leluja. Se vain helpottaa suurinta osaa ihmisistä jotka nimenomaan hakevat pojillensa niitä ”poikien” leluja, ettei tarvitse koko leluosastoa käydä läpi kun pitäisi löytää juurikin sille pojalle se auto. Siitä ei todellakaan tarvitse pahoittaa mieltä tai ihmetellä että miksi näin.

  26. PoikienLeluillaLeikkinyt

    Olipa hyvä kirjoitus ja hienosti suhtaudut nuiden pölkkypäiden haukkuihin!

    Itse olen 26 vuotias nainen ja olen lapsuuteni leikkinyt sekä tyttöjen että poikien leluilla, ja kyllä minusta ihan nainen kasvoi eikä mies. En ymmärrä, miksi lapsilta pitäisi kieltää vastakkaisen sukupuolen leluilla leikkiminen, varsinkin jos lelu on lapselle mieluinen???

  27. graveyargh

    Hyvin kiinnostavaa, ja pelottavaa on lasten isänä näiden kommenttien kautta päästä ihmisten ajatusmaalmoihin sisälle. 7-vuotias poikani tykkää rakennella legoilla, pelata minecraftia, piirrellä seikkailuja joissa räjähtelee… ja katsella esimerkiksi ”my little pony” ja ”ever after high” -sarjoja netflixistä. Sarjoissa on lähtökohtaisesti teemoina ystävyyden merkitys, hauskat kommellukset ja hyvin kirjoitettu huumori, joka aukeaa myös aikuisille. Siis helvetti, mun mielestä ”Barbie – Life at the Dreamhouse” on yksi hauskimmista lastensarjoista mitä olen koskaan nähnyt, joten ei ihme että kaiken seikkailun, robottien ja supersankarien ohella poikani hekottelee myös tälle sarjalle, jota on muuten tosi kiva katsoa pikkusiskonkin kanssa.
    Minunkin pitäisi varmaan sitten ampua itseni sun muuta, ja ajatukseni on täyttä paskaa, kun en purematta niele näitä väkisin eri sukupuolille tarjottuja leluja/roolimalleja. Ehkä ISIS -taistelijatkin rauhoittuisivat muutaman barbijakson jälkeen tai poneja kuunnellessa. En tiedä, miksi kaikkea pitää automaattisesti vihata jos ajatukset poikkeavat jostain valtaväestön VANHASTA KUNNON NÄIN ON AINA OLLUT, SAATANA -standardista.
    ”Pojista pitää kasvaa miehiä!”
    Itse olen iso karvainen partainen mies, vaikka lapsesta asti olen saanut leikkiä ja katsoa ihan tyttöjenkin juttua. Aion sallia lapsillenikin saman valinnan vapauden. Varmaan tämä on nyt sitten rikos ihmiskuntaa vastaan, ja Pariisin terroritekoihin verrattavissa oleva vitsaus, että annetaan lapsille oikeus käyttää mielikuvitustaan ja leikkiä omia leikkejään, jotka eivät ketään satuta. Hitto.

  28. Anssi Porttikivi

    Tukeni sulle. Uskomatonta on tuo vihamielisyys.

  29. Tiinuli

    Mä ihmettelin tuota Anttilan mainosta pitkään. Mä tykkäsin pehmoluista ja jopa parista nukesta pienenä, mutta tykkäsin myös leegoista ja traktoreista. Vanhempani ovat suhteellisen konservativisia, mutta sain traktorin tai jenkkifutisjoukkueen paidan jos todella halusin. Minä ja siskoni puettiin pikkuveli vaikka mihin mekkoihin ja vanhemmat ottivat kuvia. Sanat ovat voimakkaita ja tuollainen yleistäminen ei hyödytä ketään.

    Ja sitten nämä varsinaiset aivopierut, jotka ovat oikeesti kokeneet asiakseen haukkua sua siksi että sulla on mielipide, etkä tajua hävetä sitä että sulla on mielipide ja ajatuksia! Oh my god, kuinka sä kehtaat 😀

    Ei kannata kuunnella noita juttuja. Jos ihminen alentuu käyttämään noita kutsumanimiä heillä on ilmiselvästi huono olo, ja ilmeisesti tämä aihe on juuri semmoinen, että se laukaisi kaikki aggressiot.

    Keep rocking!

  30. Myrkytar

    BecomingFather-16: Minä ostin lapselleni nuken. Lapsi on poika. Ostin sen, koska poika halusi. Meillä pojat myös leikkivät pehmoleluilla ja katsovat My Little Ponya, Winxejä ja Littlelest Petshoppeja telkkarista. Koska haluavat. He mieluusti haluaisivat katsoa Prätkähiiriä, Teinimutanttikilpikonnia yms. sarjoja, mutta minä kielsin sen liiallisen väkivallan takia. Poikani omistavat yhteensä ehkä noin 200 pikkuautoa, miljoona Legoa, työkalupakillisen työkaluja ja ynnä muuta roinaa, koska he ovat näitä pyytäneet. Eskarilainen ja ekaluokkalainen tykkäävät leipoa, laittaa ruokaa, siivoavat omat jälkensä ja auttavat pyykkihuollossa. Molemmat pojat osaavat ommella käsin, pitävät punaisesta ja pinkistä väristä, käyttävät keittiön yleiskonetta siinä missä paineilmanaulainta tai porakonetta. Poikien äiti on insinööri, ja pojille insinööri on tyttöjen ammatti, eikä heistä ainakaan tule insinöörejä, vaan poliiseja, palomiehiä, leijonankesyttäjiä, bussikuskeja, ambulanssimiehiä, keksijöitä jne. Nykyään siis monellekin pojalle ostetaan nukkeja tai ”poikien barbeja”, eli erilaisia action-hahmoja. Sanokaa miehet mitä sanotte, barbeja ne on siinä missä ne tytöille suunnatutkin.

    Emmi, keep up the good work. Minä liityn lukijoihisi. Kitos Anttilan naurettavan mainonnan, löysin hyvä blogin.

  31. Tanja V

    BecomingFather-16 kirjoitti:

    ”Minun logiikkaani ei vain yksinkertaisesti uppoa se, mitä aktuaalista järkeä on iskeä hirveällä kiukulla lapsia samaan muottiin??? Poika on poika, pojat on poikia, pojat tekevät poikien juttuja, tyttö on tyttö, tytöt on tyttöjä ja tytöt tekevät tyttöjen juttuja.” JNE.

    Hehe, minun logiikkaani ei uppoa se, ettet itse näe tyttö ja poika -jaotteluasi aivan samanlaisena muottiin änkeämisenä 🙂 Mitä jos mies ei pidäkään autoista, eikö hän silloin ole mies? Entä jos naista kiinnostaa autot – onko hän silloin mies? Lue myös Niina hyvä kommentti sinulle.

    Vielä oma lusikka soppaan. Oman käsitykseni mukaan Emmi tai kukaan muukaan tällaisesta mainonnasta harmistunut ei ole tekemässä lapsista sukupuolettomia otuksia, vaan kritiikki osui Anttilan ahtaaseen käsitykseen leikkien jaottelusta tyttö- ja poikaleikkeihin. Tarkoitus lienee antaa enemmän liikkumatilaa lapsen persoonalle ja kiinnostuksen kohteille riippumatta sukupuolesta.

    Ja selvennyksen vuoksi ihan jokaiselle, joilla tämä jostain syystä menee tunteisiin: tämä liikkumatilahan EI missään nimessä kiellä, etteivätkö biologisesti poikasukupuolisiksi katsotut lapset voisi leikkiä perinteisiä ”poikaleikkejä” ”poikaleluilla” tai vastaavasti tytöt esimerkiksi nukeilla. Lapset voivat leikkiä juuri niillä leluilla ja juuri niitä leikkejä kuin heitä vain huvittaa, eikä heitä pitäisi ohjata leikkimään vain tietynlaisia leikkejä sukupuolen perusteella.

  32. Fanni

    TSEMPPIÄ EMMI! Superduper respect sinne. Meitä, jotka jaamme maailmankuvasi on paljon, mutta valitettavasti me ollaan vaan jotenkin hiljaisempia ja vähemmän aggressiivisia ”loukkaantujia”. Ei olla enää hiljaa, PUUTUTAAN!
    PEACE. <3

  33. Suvi

    Voimaa. Tätä on tällainen vanhempikin täti jo pidempään ihmetellyt; lasten pakkosukupuolittamista ja järkyttävää normittamista. Ja vielä enemmän tätä todellisten ”urhojen” paskanheittoa. Mitä helevettiä nämä ihmiset ovat padonneet itseensä? Saaneet jotain traumoja nuken näkemisestä? Vai onko pakko sanoa: piilohomo se Edgar J. Hooverkin oli. Vähän rajaa jo näihin juttuihin – kyseessä ovat ”aikuiset” ihmiset, jotka käyttäytyvät pahemmin kuin rottalauma.

  34. Minna

    HYVÄ Emmi! Hatunnoston paikka. Aletaan elää tämän päivän Suomessa maailmassa, missä vain mieskirjoittaja voi nostaa tällaisen asian esille ja selvitä ilman vihaa ja raivoa. Onneksi Suomessa ei vielä ammuta koulutyttöjä ja yritetä tappaa, jos nostaa epäkohtia esille, kuten Pakistanissa. Mutta näköjään aika moni mies on henkisesti täällä samalla tasolla kuin pakistanilainen hurufundamentalisti.

  35. madde

    Tsemppiä! En tiedä mitä sanoa. Tuota järjettömyyttä ei voi ymmärtää.

  36. Timppa

    Yhteiskunta jossa lapsien lelunvalinta luo puhdasta vihaa osassa aikuisista kuulostaa todella hienolta.Tai oikeastaan todella huolestuttavalta

  37. Sanna, ent. Looking for Mr D.

    Ei helvetti että tuli kurja olo tästä. Mutta kuten sanoit, hiljeneminen olis naisvihan voitto, eikä sen edessä todellakaan pidä vaieta.

    Kippis sulle, Emmi. Oot upea.

  38. Thomas

    Hävettää taas olla mies. Tai no eipä oikeastaan, mutta kyllä se pistää mielen matalaksi kun huomaa että lähes 99% kaikesta nettiurpoilusta on eri ikäisten miesten aikaansaamaa.

    Eli terveiset nyt vaan seuraavalle äijänkäppyrälle joka tuntee oman seksuaalisuutensa uhatuksi ja haluaa jättää jonkun katkeranhajuisen kommentin Emmille: Ota hetki ja mene pois koneelta. Mene vaikka kävelylle. Laske kymmeneen. Rauhoitu. Mieti jos sinun nyt on ihan pakko suoltaa sitä käsittämätöntä ripulipaskaa siihen näppäimistölle vai voisitko vaikka sen sijaan lukea hyvän kirjan? On tutkittua että kirjat kehittävät empatiaa, ja se ei sinullekkaan varmasti olisi yhtään pahaksi. Oletan kuitenkin että osaat lukea sillä olet tästäkin blogipostauksesta näköjään loukkaantunut.

    Terveiset Emmille, hyvin sä kirjoitat, ja hyvä että rauhassa oot paskamyrskyn ottanut. Tsemppiä vaan. – Thomas

  39. E

    Mä niin toivon ettei yhdelläkään tollasia viestejä lähettelevällä tai viestien kanssa samaa mieltä olevalla ole lapsia :/ Järkyttävää.

    Ja olit niin oikeassa kun nostit noi Anttilan älyttömyydet valokeilaan, en voi käsittää miten vielä nykyaikana voi olla noin rajoittuneet käsitykset lasten leikeistä ja kiinnostuksenkohteista.

  40. mmiu

    Pellekommentoijille tiedoksi, että sukupuolineutraaliuden sijasta kannattaisi puhua sukupuolisensitiivisyydestä: se tarkoittaa sitä, että saa olla juuri sellainen kuin on (tyttö, poika tai joku muu – kaikki eivät halua olla tyttöjä tai poikia tai eivät yksinkertaisesti halua määritellä, kumpi on). Tuleva isä tuolla yllä esitti kysymyksen, miksi lapset pitäisi tunkea yhteen ja samaan muottiin – tästähän sukupuolisensitiivisyydessä ei ole kyse, vaan siitä, että jos haluat olla oikein tyttömäinen tyttö tai poikamainen poika, se on ok, ja että myös kaikenlaiset muut mieltymykset, mitä tulee esimerkiksi leikkeihin, vaatteisiin, ruokiin jne. ovat ok. Sehän muottiin tunkemista vasta onkin, että etukäteen päätetään biologisen sukupuolen mukaan, mistä ihminen saa olla kiinnostunut ja mitä hän saa elämällään tehdä.

  41. Anne

    Huh huh mitä kommentointia, hatunnosto sulle! Jotenkin aina hämmentää, miten sukupuolisensitiivinen kasvatus saa ihmiset ihan raivon partaalle. Tai kuinka väärin se voidaankaan useim ymmärtää.

    Hämmentää kyllä hieman, kun ollaan sitä mieltä että pojat on poikia ja tytöt tyttöjä ja se on vaan luonnon laki, mutta silti ollaan kauhean huolissaan sukupuolisensitiivisestä kasvatuksesta, kun silloin lapset menevät pilalle! Eli onko se sukupuoli ja tyttöjen ja poikien lelut/leikit sitten niin biologian sanelemaa jos ne kerran menee noin helposti sekaisin…

  42. Annika A-A

    Ei ”kuplasta” tarvitse usein pitkällekään mennä, kun lasten arki on tosi sukupuolittunutta. Mun helsinkiläiset kaverit ovat pöyristyneitä Anttilan mainonnan kaltaisesta jaottelusta, mutta Espoossa mennään jo perinteisellä kaavalla. Ei ehkä jossain yksittäisissä ”edistyksellisissä” paikoissa, mutta täällä meillä päin. Tytöt ovat pinkki-liloja prinsessoja, pojille on jätetty vihreät, siniset ja mustat värit, myös punainen, keltainen ja oranssi. Tämä vaatteista leluihin.

    Siinä en ole samaa mieltä kommentoijien kanssa, että perinteisten sukupuoliroolien kyseenalaistaminen tai herkällä korvalla asian kanssa oleminen olisivat ainoita kriteereitä henkisestä kasvusta. Monet eivät arjessaan juuri kyseenalaista, joskaan eivät tuomitsekaan. Ja voivat olla ihan ”kypsiä” ihmisiä.

    Peace.

  43. Joni

    ”Tyttöjen ja poikien lelut”… niinpä niin. Saako tyttö leikkiä Star Wars-legoilla vaaleanpunaisen nukkelinnan sijaan? Saa. Saako poika leikkiä nukeilla? Saa. Ovatko sotaukot nukkeja? Ovathan ne, mutta näköjään pyssy tekee niistä poikien leluja…

    On varmasti leluja jotka on tarkoitettu nimenomaan tytöille tai nimenomaan pojille. Mutta ne ovat sellaisia siksi, että on olemassa ennakkokäsitys mistä tytöt tai pojat tykkäävät.

    Muuten olen tuosta nettiraivosta sitä mieltä, että se osoittaa konservatiivien raivoa nykykehitystä kohtaan, jossa heitä kovasti miellyttävät rajat ovat kaatumassa. Raivo herää joka kerta kun nämä rajat kyseenalaistetaan. Jostakin syystä heillä on mielestään hyvä olla rajojensa keskellä – vaikka enempi ahdistukselta tuo kuulostaa -, no olkoon, mutta miksi muut täytyy jopa väkivaltaa käyttäen pakottaa niiden sisälle?

  44. sampo

    Hyvä juttu ylipäänsä! Jäi ehkä vähän vaan kritiikiksi… eli miten itse hoitaisit homman jos olisit Anttilan nattikaupan copywriteri?
    Ihmeen arka paikka tää teema tuntuu suomalaisilla olevan! Mutta tais olla jenkeissä vastaava ”shitstorm” kun Bloomingdales (?) poisti leluosastolta tyttöjen/poikien osiot…

    Jos kirjoittaa mielitpiteitään ja julkaisee ne netissä, niin silloin pitää olla valmis (kaikennäköiseen) kritiikkiin. Siihen voi suhtautua sitten miten haluaa, mutta ei mun mielestä sekään oo reilua, että toimittaja kirjottaa jutun, mutta ummistaa korvansa negatiiviselta palautteelta… vaikka kuinka roisia tekstiä ja idioottimaisia kommentteja tuleekaan. Jos kommentteja ei kestä (lukea) niin voiha aina palkata jonkun moderoimaan kommentti-osiota tehden näin sulle oman”Safe Spacen” (katso South Parkin samanniminen jakso netistä). Koska ei oo kivaa jos joku ei tykkää siitä mitä kirjoitan.

    1. Puumis

      ”Jos kirjoittaa mielitpiteitään ja julkaisee ne netissä, niin silloin pitää olla valmis (kaikennäköiseen) kritiikkiin. Siihen voi suhtautua sitten miten haluaa, mutta ei mun mielestä sekään oo reilua, että toimittaja kirjottaa jutun, mutta ummistaa korvansa negatiiviselta palautteelta… vaikka kuinka roisia tekstiä ja idioottimaisia kommentteja tuleekaan.”

      Eikä pidä.

      Se, että ilmaisee mielipiteensä netissä, ei oikeuta ”kritiikkiä”, jonka sisältö on tappouhkauksia, huoritteluja ja muita epäasiallisuuksia. Tämänlaatuisella nettivihalla kun ei ole mitään tekemistä ”negatiivisen palautteen” kanssa; se on pelottavaa, uhkaavaa ja herjaavaa, eikä sitä tule koskaan väheksyä.

      Olisitko, Sampo, itse mielissäsi jos tähän kommenttiisi saisit vastaukseksi tekstiviestin, jossa uhataan räjäyttää sun talo? Raiskata sun sisko? Toivoa, että sun vanhemmat kuolisi hitaasti kituen, koska ovat synnyttäneet sinun kaltaisesi mikropenisrunkkarin?

      No kamoon, negatiivista palautettahan tämä vaan. Vai..?

  45. Mikämikämaamikämikävaluutta

    Tytöt saavat olla tyttöjä ja pojat poikia. Heidän ei kuitenkaan ole pakko. Omista tyttäristäni toinen on tyttömäinen, toinen poikamainen. Molemmista kasvaa mahtavia ihmisiä. Respect, Emmi. Pysytään vahvoina, pää pystyssä, pilke silmässä.

  46. hysteria

    Oot mun sankari. Kiitos siitä, että kirjoitat ja olet noin sinnikäs — Suomi todella tarvitsee sun kaltaisia ihmisiä.

  47. Minä leikkisin autoilla

    Tuo kommentti asiasta, että kysynnän mukaan myydään tuotteita on vääristynyt. Nykypäivänä media ensisijaisesti myy meille näkemyksensä siitä mikä on oikein ja mikä väärin. Sama porukka vastaa myös tuotteiden sijoittelusta ja niiden markkinoinnista, siis siitä mielikuvasta joka jokaisella ihmiselle tulee mieleen, kun kysytään ”millainen on täydellinen elämä” tai ”mikä määrittelee minut ihmisenä”.

    Tämän takia on väärin väittää etteivät jälleenmyyjät tahallaan sukupuoleista katalogejaan niin, että tytöille ja pojille tehdään erilaiset sivut erilaisine leluineen. Kyseessä on vain markkinointikikka ja yritys vaikuttaa tasa-arvoisuuden kehitykseen. Katsokaa vaikka ihan noita lasten (ja muitakin) elokuvia. Naishahmot tarvitsevat usein tuekseen miehen tai miespuolinen hahmo on se joka pelastaa päivän. Tällaista esikuvaa tuputtamalla ei voi olettaa muutakaan kuin että tyttö kasvaa ajatteleman olevansa se hellan takana seikkaileva lumikki, jonka lopulta pelastaa urhea prinssi, jonka seikkailut ylittävät jopa valtakuntien rajoja.

    Onneksi omat vanhempani antoivat minun leikkiä millä halusinkin ja lasten elokuvia katsottiin vain juhlapyhinä. Voin sanoa, ettei minun kaapistani löytynyt prinsessamekkoa, tiaraa ja tuhansia kotiunelmia, vaan ritsa ja itse tehty jousipyssy. Tietysti mukaan mahtui myös pari nukkea, mutta niiden kanssa leikittiin vain kun naapurin poika tuli kylään.
    Joku saattaa tässä kohtaa sanoa, että elin ”hippi perheessä” tai että ”tuossa ihmisessä on pakko olla jotain vikaa”. Minusta ja naapuristani kuitenkin kasvoi kaksi aivan normaalia ihmistä. Molemmat vielä akateemisesti kouluttautuneita ja elämä täysin mallillaan.
    Ehkä myöskin enemmän tietoisia nyky-yhteiskunnan sukupuoliroolittamisesta kuin monesta muusta, mutta hyvä niin. Muutosta ei tapahdu hiljaa kotona istuen ja telkkaria tuijottaen.

    Kiitos vaivannäöstäsi!

  48. Tuleva äiti

    Tässä ensimmäistä muksua odottaessa (ja aikaisemminkin) olen asiaa miettinyt. Olen taipuvainen kyllä uskomaan, että kyllä joo, pojat varmaan useammin kiinnostuvat autoleluista ja tytöt nukeista ja my little ponyista. Se on varmasti totta. Sen takia mainonta on mennyt miten menee.

    Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö tyttöjä voisi kiinnostaa autot tai poikia nuket. Olen myös miettinyt, että jos lapsille ei pienenä tarjota ”niitä vääriä” (tytölle poikien ja pojille tyttöjen) niin ei lapsi niistä myöhemminkään kiinnostu, koska sitten ne on mahdollisesti jo lapsenkin mielessä leimautunut ”tyttöjen tai poikien leluiksi”. Lapsihan leikkii sitten sillä millä leikkii.

    Joku aikaisempi kommentoija oli sitä mieltä että ”pojasta täytyy kasvaa mies ja tytöstä nainen”. Noh, minä nöyrästi naisen mielessäni olen kyllä kasvanut ihan naiseksi, vaikka katsoin muksuna Turtleseja ja Prätkähiiriä ja vaikka parikymppisenä harrastin kamppailulajipiirissä (jopa ihan apulaisvetäjänä asti). Se ei ole muuttanut omasta mielestäni minun naiseuttani mihinkään. Voi olla että ymmärsin tämän aiemman kommentoijan aivan väärin, mutta minusta on luonnottomampaa kieltää pojalta nukella leikkimisen vain sen takia, että nukke on tyttöjen lelu. En ymmärrä miten nukella leikkiminen jotenkin uhkaa poikalapsen tulevaa miehisyyttä.

    Minulla on myös kohta parivuotias kummipoika, jonka lempileikki kuuluu tällä hetkellä olevan kokkailu. Eikös ne keittiöleikit ole yleensä lapsien kohdalla mielletty tyttöjen jutuiksi? Toki tämä on nykyään ehkä harmaata aluetta ottaen huomioon että kuuluisat kokit tuntuvat tätä nykyä olevan miehiä. Itse ajattelen asian niin että jos poika on kiinnostunut ruuanlaitosta tällä hetkellä, niin silloin kummitätinä ostan hänelle välineitä lempileikkiin. Jos kiinnostus jatkuu pitempään (ehkä jopa aikuiseksi asti) niin miten ruoanlaitto vähentää hänen miehisyyttään? Ei mitenkään, päin vastoin; en tiedä yhtäkään ihmistä, joka pistää pahakseen sen että kumppani tykkää laittaa ruokaa.

    Kiitos siis bogikirjoituksesta, ja myös luokattoman palautteen esille nostamisesta. Näistä asioista Pitää keskustella. Osa ihmisistä ei näytä ymmärtävän, että ei ole oikein silmittömästi haistatella ja uhkailla sen takia, että joku esittää eriävän mielipiteen. Jos onkin sitä mieltä, että vaikkapa Anttilan lelumainoksessa ei ollut mitään vikaa, niin siitä voi sanoa blogikirjoittajalle ihan keskustelumielessä. Myös ehkä terävästi, jos blogin kirjoittajan mielipide todella ärsyttää, mutta haukkuminen ja uhkailu ei oikeasti edistä mitään.

  49. Horace Coe

    Kiitos Emmi kirjoituksestasi! Käsittämätöntä, että niin moni voi vetää herneen keuhkoon asti siitä, että lapset voisivat leikkiä kaikilla leluilla sukupuoleen katsomatta.

  50. KL

    Kunpa Suomessakin tehtäisiin jotain näin viisasta: http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/uusi-seelanti-teki-trollaamisesta-laitonta-tuomioksi-voi-napsahtaa-jopa-kaksi-vuotta-vankeutta/5255148

    Lainaus:
    ”Laki on vapaasti suomennettuna nimeltään ”haitallinen digitaalinen teko”. Lain mukaan jokaiselle, joka aiheuttaa harmia levittämällä digitaalista sisältöä – eli trollaamalla – langetetaan tuomio ja heitä voi odottaa jopa kahden vuoden vankeus ja 30 000 euron suuruinen sakko.

    Mikä sitten lasketaan harmilliseksi digitaaliseksi sisällöksi? Lain mukaan rikokseen syyllistyy jokainen, joka käyttää internetissä jotain sivustoa tai sosiaalista mediaa aiheuttaakseen lietsoakseen ”vakavaa henkistä tuskaa”.

    Henkisen tuskan aiheuttamiseksi lasketaan esimerkiksi vahingoittavan, uhkaavan tai pelottavan kielen käyttäminen, sekä yksityisten kuvien tai tietojen jakaminen ilman asianosaisen lupaa.

    Uuden-Seelannin lakipykäliin lisättiin myös toinen merkintä: mikäli joku käskee internetissä toista henkilöä tappamaan itsensä, voi kommentin kirjoittaja saada jopa kolmen vuoden vankeustuomion.”

    Oltaisiinpa meilläkin edelläkävijöitä näissä asioissa.

  51. Jenni

    Lukekaapa tämä. Tuon paremmin en osaisi itse asiaa ilmaista. Ei mulla muuta. Lukekaa, esim. nimimerkki ”Reetalle”.

    ”Jos nimeämme tietyn värin yhdelle sukupuolelle, se johtaa meidät nimeämään muutakin käytöstä sukupuolen mukaan. Tulos on se, että tytöt ja pojat lukevat erilaisia kirjoja, leikkivät erilaisilla leluilla, opiskelevat eri aineita, miettivät eri ammatteja, saavat erilaiset roolit työpaikoilla ja perheessä, ja lopulta yhteiskunta arvottaa heidät eri tavoin”, kirjoitti yksityisten alakoulujen edustaja Hannah Webster äskettäin Attain-lehdessä.

    http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1399803134099

  52. Minna

    Tsemppiä! Kiinnitit huomiota aivan oikeaan asiaan. Älä anna periksi vaan jatka kirjoittamsta. Sivulta haukkujat voittaisivat jos lopettaisit. Olen itse julkisessa virassa ja ottanut positiivisesti kantaa turvapaikkahakijoiden puolesta suomalaisten vihaa vastaan. Ja sain koko lastillisen paskaa niskaani. Mutta periksi en anna. Meitä rohkeita tarvitaan. Anna palaa vaan!

  53. Huoh

    Mää lukasin sen Anttila-tekstin pari ekaa kommenttia mitkä oli ehtiny sinne näkyville ja menin nukkuun siinä toivossa, että seuraavana päivänä kommentointia olis enemmän ja saisin lukee ihmisten ajatuksia tästä aiheesta – kun sen tiedän jakavan jonkin verran mielipiteitä. Little did I fucking know. Meinas mennä aamumurot väärään kurkkuun kun palasin takasin ja huomasin siinä tekstissä EDIT-merkinnän, jossa kerroit että kommentointi on suljettu ja listasit mitä kaikkee palautetta olit asiasta saanu.

    Mitä helvettiä. Oikeesti. Aikuiset ihmiset. Ja nyt tää teksti ja toi palaute..? OIKEESTI. Minkälaisessa maailmassa me oikein eletään? Vaikka kuinka onkin eriäviä mielipiteitä aiheuttava aihe niin hyvä luoja sentään, sää kirjotit leluista ja mainonnasta. En voi ymmärtää kuinka joku, joka ei koe olevansa sun kanssa samaa mieltä asiasta ei voi vaan tyytyä oleen eri mieltä/keskusteleen rakentavasti ko. aiheesta vaan täytyy alkaa heitellä ties mitä kommenttia ja loukkauksia. Anttilan mainossloganien takia. O I K E E S T I. Ihan oikeesti. En ymmärrä.

  54. Timo Uotinen

    Tsemppiä, Emmi! Älä anna näiden nettiterroristien estää sinua kirjoittamasta tärkeistä asioista. Tuollainen kohtuuton reagointi todellakin kertoo enemmän heistä kuin sinusta. On todella hämmästyttävää kuinka sukupuolirooleista pidetään kiinni: tämä lienee indikaattori siitä kuinka ahtaalla nämä kommentoivat ovat.

  55. AM

    Minäkin olin lapsena dinosauruksista, formuloista ja mäkihypystä kiinnostunut tyttö. Nyt olen samoista asioista kiinnostunut nainen. Saamasi törkypalaute osoittaa, että asia on tärkeä!

  56. Sonja

    Noilla iltalahden yms palstoilla porukka sanoi, että ei lapset halua edes toisen sukupuolen leluja.
    Mä kyllä ihan normaalina tyttölapsena halusin kauko-ohjattavan auton. Sen piti olla sellainen millä pystyi ajamaan ulkona. Onneksi sain sen, sitä tuli kyllä usein ajelutettua ja naapurin miehetkin halusivat sitä tulla kokeilemaan 😀
    Olisi ollut kamalaa, jos minulle olisi ostettu joku nukke sen auton tilalle, vain siksi kun ajatellaan että tytöt ei tykkää autoista. Kyllä mun barbitkin välillä sen auton päällä kulki, kätevä siihenkin hommaan. Hauskintahan on yhdistellä eri sarjan leluja toisiinsa.

    Kyllä ihan ihmeellistä, että ihmiset ovat noin ottaneet nokkiinsa sun kirjoituksesta!

  57. Antti

    Ihan sujuvasti leikin about eskari-tokaluokkalaisena naapurin tytön kanssa barbeilla, kun ei kävelyetäisyydellä ollut tyttöjä ja molempien veljillä oli enempi kiire Transformereiden ja He-Manien kimpussa. Siinä sivussa tuli treenattua tavutusta barbien kirjekaverileikissä. Ehkä hetken emmin ennen leikin alkua, mutta en usko että se minusta sen vähemmän miestä teki näin aikuisena. Lempivärikin ollut pienestä asti punainen. Itse asiassa nyt alkoi harmittaa että niin vähän olen ”ehtinyt” mukaan leikkeihin lasten päästyä leikki-ikään…

    Aina koitan omiakin lapsiani tukea kiinnostuksissaan ja muistuttelen, ettei esim. Legoissa ole erikseen tyttöjen ja poikien settejä tai palikoita, nyt kun lelumainoksia selailevat toivomuslistaa tehdessään. Tai että kyllä työtkin voi leikkiä Turtles-aseilla. Kyllä se mainonnan sukupuolittuminen on vahvaa, noissa sen näkee. Mutta jos Otso 4-v haluaa sen sivuvaunumopolla ajavan naiseläinlääkärin Lego Friends -setin, niin se on ihan fine, tai jos Lilja 6-v himoitsee Technic-kiihdytysautoa tai puskutraktoria niin toivokoon pois.

    Mutta siis, asiaan: keep up the good work!

  58. Laura

    Hyvä Emmi, olet todella reipas ja rohkea! Kirjoituksesi saama sekopäinen palaute osoittaa selvästi, että tässä maassa todella tarvitaan epätasa-arvoon puuttumista. Jos leluista kirjoittamisesta saa osakseen noin hysteeristä vihaa, sehän on merkki siitä, että lelumainonnassa on tosiaan jotain pahasti vialla ja että jako ”pinkkiin ja siniseen” on todella tuhoisa asia. Voimia sinulle, teet hyvää työtä!

  59. Leena

    Toivotan voimia paskamyrskyssä. Tämä video, jossa pikkutyttö saa raivarit leluosastolla juuri tästä samasta asiasta jaksaa aina ilahduttaa mua, toivottavasti suakin: https://www.youtube.com/watch?v=-CU040Hqbas 🙂

  60. Nanna

    Hyvä Emmi! Niin hienosti vastattu siihen järkyttävään paskamyrskyyn. Oot kyllä niin mielettömän rohkea nainen. 🙂

  61. Lissu

    Hyvä Emmi! Sinä ja sinunkaltaisesi, te muutatte maailmaa. Teet todella tärkeää työtä. Meitä samanhenkisiä on paljon, mutta eihän tämä virtuaalituki paljon taida lämmittää, kun omat identiteettimme jäävät rauhaan eivätkä perheemme eivät ole tulilinjalla.

    Internet on ilmeisesti vihaisen, nurkkaan ahdistetun miehen viimeinen linnake, josta uskaltaa huudella naisille, ehkä homoillekin, joka tapauksessa niille, joiden edessä ennen sai jollain mystisellä tapaa oikeutettua kunnioitusta. Toista se on nykyään.

    Onneksi valistuneempiakin miehiä on, ja paljon. Ja uusi sukupolvi on kasvamassa. On pakko uskoa, että tämä on vain välivaihe, josta lapsemme hämmästellen lukevat historiankirjoista, netistä siis kai.

  62. Lissu

    Ps. Reagointisi on myös kunnioitettavan asiallista ja maltillista.

  63. J. M. Korhonen

    Hyviä kirjoituksia tärkeistä aiheista, tsemppiä täältä yhdeltä hiljaiselta! En ymmärrä miksi joku pahoittaa mielensä siitä, kun joku toinen nostaa esille ihan täydellisen aiheellisia kysymyksiä aikansa eläneistä sukupuolirooleista ja niihin hienovaraisesti ohjaavasta yhteiskunnasta.

    Älinän määrästä voi päätellä, että tärkeitä aiheita käsittelet.

    Kannattaa muuten miettiä rikosilmoitusten tekemistä ainakin noista törkeämmistä uhkailuista. Eivät ne välttämättä johda tutkintaan tai tuomioihin, mutta ehkäpä tälläinen linjan tiukentaminen voisi olla pieni osa muutosta kohti asiallisempaa keskustelukulttuuria. Ei ihmisiä saa kiusata tai uhkailla Internetissäkään.

  64. Tonttu

    Minunkin mielestä tuo oli todella tympeästi aseteltu Anttilan sivuilla. Mikä on poikien lelu? Mä haluan ostaa vaikka Legoja, nii mistä löydän ne? Tai miten ois junarata? Lasten kassakone? Siis ei niitä leikkejä voi pistää sukupuolen mukaan nuin! Eikö niitä vois jakaa vaikka seuraavasti:

    Nuket ja hahmot (sis. Barbiet, Bratzit, lelufiguurit, kuten vaikka Batman, Spiderman, Hulk, Superman yms.)
    Ajoneuvot (autoja, junaratoja, automatto. yms)
    Rakentelu (Legot, lasten työkalut, palikat, Dublot etc)
    Asut (Lasten naamiaisasut, joissa tyttökin saa olla lääkäri, palomies tai poliisi yms. Täältä löytyy myös asusteet, kuten leikkipyssyt, laukut, yms.)
    Leikkisetit (leikkikeittiöt, kauppalelut, astiastot yms.)

    Siinä on kyse siitä, ettei pakoteta lasta olemaan tietynlainen. Itse koen itseni edelleen naiseksi, vaikka minulla oli lapsena Prätkähiiri, autoja, pojille suunnattuja legoja, Barbeja, Bratzeja, vauvanukkeja ja kaikennäköistä. Me leikittiin naapurinlasten kanssa todella sekalaisesti kaikennäköistä. Me leikittiin kotia, kauppaa, ravintolaa, Pokemonia, Digimonia ja kaikkea mitä keksittiin. Naapurinpoikakin oli Barbieleikeissä mukana, vaikka Kenin sijasta hänellä oli ActionMan. Legoillakin leikittiin paljon ritarilinnalla, Harry Potter – ja Star Wars -sarjoilla.

    Ei ole pakko alkaa tuputtamaan sukupuolineutraalisti leluja lapselle, mutta jättämällä sukupuolierottelun pois, lasketaan kynnystä kiinnostua ”toisen sukupuolen leluista.” Minä ihan itse ilmaisin vanhemmilleni, että minä haluaisin Prätkähiiren. Minä myös halusin kovasti Lego ritarilinnan. En saanut sitä varmaan siksi, että Legot on todella kalliita, enkä siksi ettei se ole ”tyttöjen lelu.” Antaa lasten leikkiä sillä mikä heitä kiinnostaa, eikä päättää etukäteen heidän puolestaan. Vai kaatuuko maailma siihen, jos poika haluaa vauvanuken ja tyttö autoja?

  65. Kiitos!

    Kiitos Emmi tästä ja edellisestä kirjoituksesta! Itsekin olen ihmetellyt joissakin kaupoissa esiintyviä kylttejä ”Tyttöjen lelut” ja ”Poikien lelut”, mutta Anttilan tasoiseen erotteluun en ollut aikaisemmin törmännyt. En ymmärrä miksi tällaiseen erotteluun käytetään aikaa.
    Meidän kotona ovat tytöt ja pojat leikkineet niillä leluilla millä ovat halunneet: itse muistan leikkineeni sujuvasti legoilla, pikkuautoilla ja barbeilla yms, millä nyt vaan on sattunut huvittamaan kulloinkin. Kuulemma on veljellekin ostettu vauvanukke, koska on halunnut hoitaa ”vauvaa” samalla kun äiti hoitaa pikkuveljeä. Ja ajatella, kaikista meistä on tullut aivan tavallisia, vastuullisia aikuisia 🙂

    Tsemppiä huuteluiden keskelle!

  66. Mies

    Hyvin kirjoitit tärkeästä aiheesta. Netin naisviha on vastenmielinen ilmiö. Ihailen sitä, että laitat hanttiin hyökkääjille etkä suostu vaikenemaan.

  67. Eeva

    Kiitos sinulle ja muille, jotka nostavat keskusteluun tärkeitä yhteiskunnallisia aiheita. Voimia sen kanssa, että jotkut eri mieltä olevat käyttäytyvät näin ala-arvoisesti.

    Kaaviokuva on kultaa 😀

  68. Aliisa

    Kiitos Emmi!

    Kirjoituksesi selkeästi sohaisi muurahaispesään ja sehän tarkoittaa vain sitä, että näitä asioita tulee tuoda aktiivisesti julkiseen keskuteluun. Oma kokemukseni tyttönä ja myöhemmin naisena on, että en ole ikinä siihen perinteiseen muottiin mahtunut ja siksi keskutelun herättäminen on tärkeää. Lapsuudestani alkaa olla jo lähemmäs kaksikymmentä vuotta aikaa ja jo silloin leikin mieluummin niillä poikien leluilla, joten tästä kieroutumisestani ei voi edes nykyistä ilmapiiriä ja suvakkivanhempia syyttää. 🙂 Ainoa omistamani nukke päätyi lelukassan alimmaiseksi sen jälkeen, kun olin parturoinut sen kaljuksi. Barbit eivät myöskäänä olleet suosiossa, sillä ne eivät fyysisesti taipuneet tekemään mitään muuta kuin sipsuttelemaan. (Toki yksi epäonninen päätyi totaalisen purkuoperaation kohteeksi.) Erilaiset action-hahmot sen sijaan taipuivat luontevasti lapsen käsissä vaikka mihin asentoihin ja tehtäviin. Niistä mieluisimpia olivat ehdottomasti prätkähiiret. Myös sisaruksilta perityt legot olivat kovassa käytössä. Kavereiden kanssa leikimme ulkona milloin arkeologeja, milloin astronautteja ja ties mitä tutkimusmatkailijoita, kiipeiltiin puissa ja kallioilla silläkin hinnalla, että kerran pudotessani katkaisin käteni. Talvella kukkulankunigas ja lumisota luokan kesken oli parasta mitä tiesin, vaikka niihin aina opettajat tulivatkin puuttumaan. Vastaukseni kysymykseen ”tuutko leikkimään kotista?” oli yleensä kielteinen, sillä se oli hyvin kaavoja toistavaa ja puuduttavaa leikkimistä helposti kyllästyvälle ja vauhtia rakastavalle. Ja muistanpa vielä sen vihreän muovisen pikkuauton joka oli yhdessä välissä rakkain leluni ja jota ilman en mennyt edes nukkumaan.

    Mikään yllä mainituista ei kuitenkaan pyyhi pois sitä, että olin kuitenkin tyttö. Ihastuin poikiin, pidin hevosista ja ratsastamisesta ja minulla oli kokoelma pehmonalleja sekä my little poneja. Kirjoitin ystäväkirjoihin ja keräilin kiiltokuvia. Sen sijaan se aiheutti sen, että sain kuulla olevani omituinen tyttö. Yleensä aikuisten suusta. Olin monen sukulaisen mielestä tytöksi liian itsepäinen ja isoääninen, oikea vastarannan kiiski.

    Koulusta ja ikäisteni seurasta löysin onneksi minulle sopivaa seuraa, sekä pojista että tytöistä. Kuuron pojan kanssa leikkiminen ja ajan viettäminen sujui ihan ongelmitta pelkällä elekielellä kun olimme molemmat tarzaneita. Toisen pojan kanssa kävimme tallilla ja ratsastamassa. Muiden kanssa pelattiin milloin mitäkin. Ne avaruusseikkailut ja muut toteutin yllättäen toisten samanhenkisten tyttöjen kanssa. Yhden tytön mukana lähdin jäkistreeneihin. Jääkeikosta en lopulta innostunut kuin katsomon puolella, mutta ystävyys on säilynyt yli 20 vuotta.

    Edelleen hieman itsepäisenä ja kovaäänisenä naisena olen äärettömän kiitollinen äidilleni, joka jaksoi puolustaa oikeuttani tehdä mitä halusin, eikä nippottanut leluistani ja pukeutumisestanikin vasta ylä-asteella punkkari- ja anarkistivaiheen puskiessa päälle. Siinä vaiheessa kasvatus oli jo purrut niin hyvin, että lapsesta asti itsepäinen teini viittasi kinttaalla huomautuksille rikkinäisistä farkuista, niiteistä ja lävistyksistä. Ja hyvä niin, sillä en koe minkään edellä mainitun vähentävän naiseuttani tänä päivänä. Sen sijaan se on vain vahvistanut itsetuntoani ja oikeuttani olla juuri sellainen kuin olen. Tätä vapautta ja tukea toivon jokaiselle lapselle ja erityisesti kummitytölleni, jonka haaveena on pelata jalkapalloa ammatikseen.

  69. irvistys

    Huh vitun huh huh. Tsemppiä, kiitos ja hatunnosto sulle Emmi, älä koskaan hiljene.

  70. Neljän äiti

    Kahden tytön ja ja kahden pojan äitinä en ole keksinyt mitä ovat tyttöjen ja poikien jutut. Lapsena kyllä huomasin mistä ei ollut sopivaa tykätä. Vieläkin harmittaa, etten saanut pelata jalkapalloa ja käydä isäni ja veljieni kanssa kalassa.

    Lapseni ovat leikkineet autoilla, nukeilla, barbeilla, Gormiteilla, Gogoilla, rakennuspalikoilla, kotileikkejä, legoilla.. Ystäväni mies naureskeli 2-vuotiaalle pojalleni, joka leikki nukella ja rattailla, koska hän ne oli halunnut rakkaalle nukelleen. Hänestä oli käsittämätöntä, että nukenrataat oli ostettu pojalle. Tyttäreni on saanut radio-ohjattavan auton ja poika My Little Ponin, koska ovat niitä itse toivoneet. Pehmolelut muuten tuntuvat olevan sellainen lelu, jolla pojatkin saavat leikkiä… Niitä on raijattu kierrätykseen 3-4 JÄTESÄKILLISTÄ.

    Vanhempina emme ole yrittäneet tunkea lapsiamme mihinkään muottiin, sitä ovat yrittäneet kaikki muut, ilmaisemalla mistä asioista lasteni pitäisi olla kiinnostunut sukupuolensa perusteella. Juuri niin kuin minuakin tungettiin lapsena.

    En ymmärrä miksi tämä asia aiheittaa noin hirveitä angsteja toisille, että pitää haukkua ja uhkailla.

    Miten se, että toivoisi, ettei leluja (ym.juttuja) luokiteltais sukupuolen mukaan, tarkoittaa sukupuolen kieltämistä? Ettei pojat saisi olla poikia ja tytöt tyttöjä?

  71. Mies -72

    Saat kaiken kunnioitukseni! En kykene ymmärtämään kuinka jaksat, mutta kunnioitan jaksamistasi.
    Itse en antaisi tälle itsekeskeiselle, rasistiselle, hullulle kansalle edes pyllyhikeäni.

  72. Terhi

    Moi. Miksi niitä leluja täytyy mainostaa tyttöjen tai poikien leluina? Eikö voi vaan mainostaa lasten leluja? Sehän se pointti kirjoituksessasi oli. Lapsi voi päättää millaisen lelun tahtoo, eikä (vanhempiensa) tarvitse olla nolona valitessaan minkä tahansa lelun. Ei kai se ole sukupuolineutraaliutta, vaan vapauttamista oudon leimasta, kun saa luvan kanssa leikkiä valitsemallaan lelulla.

  73. En kerro

    Hyvä.

    Tuo esiin vaan millaiset idiootit täällä yrittää mellastaa muut älyvapaasti hiljaiseksi.

    Nuket tytöille, autot pojille on toki mielipide, ei ehkä yhtä hyvä kuin jokin muu mielipide, ehkä parempi, mutta se pitäisi tuoda esiin muutoin. Kirjlittamala itse asiasta tai sen toisen kirjoituksen virheistä, ei sen kirjoituksen kirjoittajasta.

  74. Laura

    Tsemppiä!

    Kaksi hämmentävää puolta nousee noista vihakommenteista mieleen, joita ei ole nostettu esiin.

    Lapsethan leikkivät usein omaa variaatiotaan siitä mitä näkevät ympärillään, eikö niissä perheissä isät hoida lapsia, äidit aja autoa ja korjaa siitä pikkuvikoja tai käytä tarvittaessa työkaluja, edes vasaraa ja ruuvimeisseliä?

    Jos katalogin tekijät/kauppa haluavat nopeuttaa sopivien lelujen löytymistä voi ne laittaa selkeämpiinkin kategorioihin ”auto ja koneet”, ”nuket ja kotileikkien tarvikkeet”, ”rakennussarjat” ”pehmolelut ja muut pikkulasten lelut”…

  75. Kata

    Tsemppiä! Haters gonna hate ja sillei 😀

    Niille, joiden mielestä sulla ei ole pointtia, kehotan lämpimästi tutustumaan esimerkiksi sosiaaliseen konstruktionismiin. Googlella pääsee alkuun 🙂

    ”Tytöt on tyttöjä ja pojat on poikia”, jeap tällä logiikalla mustat on orjia ja ihmisten paikka on puussa..

  76. Norre

    Siis mitä??
    Aamulla sattu FBssa silmään ”uutinen”, jossa Anttila pahoitteli lelukuvastonsa tekstejään ja lupasi korjata ne. Olin järkyttynyt kuinka tuollainen teksti voi vielä nykypäivänä päästä Anttilan seulan läpi. Ja tyytyväinen, että joku oli sen sieltä huomannut ja antanu palautetta ja saanut näin korjatuksi asian. Hienoa!
    Illalla sattu FBssa silmään tämä tekstisi. Olen järkyttynyt, että tästä on voinut tulla tällainen haloo. Nykypäivänä! Uskomatonta, että puolestapuhujia on olemassa ja uskomatonta mitä sontaa saat tästä osaksesi. Huhhu:(
    Pisteet Emmi sulle! Olet hieno ihminen!

  77. Mutsi

    Meitä on kolme siskosta. Lapsuudessamme 60-70-luvulla oli suurimmaksi osaksi vielä tiukka roolijako lelujen ja leikkien suhteen. Vaan eipä ollut meillä. Olihan meillä nukkeja, barbeja ja prinsessavaatteita mutta meilläpä oli myös autorata, laatikkokaupalla pikkuautoja, mäkiauto ja muutakin ”poikien” tavaraa.
    Opittin vaihtamaan autoon renkaat ja päästiin ajamaan jääradalle kilpaa äijien kanssa autolla ja moottorikelkalla.Ja oli muuten hemmetin hauskaa!
    Mitä meistä sitten tuli??
    Kaikista meistä kolmesta tuli perheen äitejä. Ihan tavallisia mutseja, joilla oli onni elää perheessä, jossa lapsen annettiin olla lapsi eikä pakotettu mihinkään tiettyyn rooliin. Enkä muuten ole pakottanut omia lapsianikaan.
    Taitaa heistäkin tulla ihka tavallisia mutseja ja faijoja.

    Ylävitonen Emmille !

  78. Emmi

    Minusta nuo anttilan tekstit ovat suoraan kuin jostain 50-luvulta 😀 Itse olen syntynyt 80-luvun loppupuolella ja koen tuollaisen jaottelun vieraaksi, mutta ei se erityisemmin minua häiritse. Kunhan vanhemmat itse eivät turhaan rajoita lastensa leikkejä suupuoliroolien tai stereotypioiden sanelemiin lokeroihin.

    Pienenä mielikuvitukseni laukkasi vähän minne sattui ja jos minulla olleet lelut eivät sopineet aivan leikkini muottiin, niin sovelsin. Ei minua erityisemmin haitannut että olin saanut tyttömäisiä leluja. Hiukan mielikuvitusta ja Mylittle ponies-ponit jotka edellisessä leikissä olivat toimittaneet prinsessan kärryhevosen virkaa, m,uuttuivat hurjiksi sotaratsuiksi. Toisessa leikissä isoveljen action man nukke oli oiva Barbien puoliso ja perheen isä ja seuraavassa liaaneija pitkin lengaileva Tarzan, joka pelasti Trollini suuren kissapedon kynsistä. Ja ihan tasapainoinen aikuinen minusta kasvoi 😀

  79. Johanna

    Olen aivan sanaton. Yritä kestää – tai no, kestäthän sinä selkeästi. Hyvä teksti!

  80. Mika Tammio

    Moi, olen 28v poika ja leikin koko lapsuuteni Barbeilla, Trolleilla ja My Little Ponyillä. Autoja olen aina pitänyt haisevina, saastuttavina ja meluisina, en omista veiläkään edes ajokorttia. Ja kaikenmaailman väkivaltaa pidän/pidin vulgaarina, oli se sitten lelupyssyjen, leikkisotilaiden tai sarjakuvien supersankarien muodossa Tälläiset arvot oppii hyvällä kasvatuksella eikä huonoilla leluilla.

    Ikinä ei ollut esteenä se miten lelukauppa on asiat jaotellut. Enemmän nämä jaot ovat siellä vanhempien päässä. Eli ymmärrän täysin miksi moiseen sivuseikkaan kajoaminen kritiikillä on antanut sinulle turhan valittajan maineen. Kaupat tosiaankin markkinoivat ja jakavat osastonsa niin kuin ne kaupaksi menevät.

    Yhtä kehittävää olisi valittaa siitä että pähkinät eivät kuulu sipsiosastolle, jos niitä haluan niin haen ne vaikka olisivat pesuainehyllyssä.

    p.s. En pitänyt kirjoituksestasi

  81. vagabond

    Olet rohkea ja itsenäinen, olemme ylpeitä sinusta! Kuinkahan moni noista sekokommentaattoreista edes tajuaa, mitä tekee. Eivät osaisi argumentoida tietään ulos paperipussista.
    Jatka vain tasa-arvon ja ihmisoikeuksien ajamista, hyvä voittaa aina pahan. Tsemppiä, yhdessä meissä on voimaa!

  82. macsek

    Kiitokset kirjoituksesta ja hatunnosto järkevästä ja rauhallisesta suhtautumisesta.

    Ihan käsittämätöntä mitä pohjamutia tässä paljastuu. Mikä ihme siinä on, että stereotyyppisen sukupuolittamisen vastustaminen nostaa tämmöisen raivon?

    Ja nimimerkille ”Ajatelkaa”: ei tässä pelkästään jaettu leluja poikien ja tyttöjen osastoihin löytämisen helpottamiseksi, vaan ohjailevilla ja makeilevilla teksteillä tehtiin selväksi, että tyttöjen kuuluu leikkiä nukeilla ja poikien autoilla. Enkä ymmärrä, miksi ei tuota löytämistä voisi helpottaa yksinkertaisesti siten, että leluhyllyjen päässä lukee vaikka ”Nuket”, ”Autot”, ”Rakennussarjat” tai ”Pehmoeläimet”.

  83. sphinx

    Kaikille ”näin se vain on, segmentointi on pakollista”-kommentoijille: Kaikki ihmisten aiheuttamat oppressiiviset järjestelmät ovat ihmisten muutettavissa. Segmentointi luo eroja ihmisten välille sinne missä niitä ei kaivata enää ollenkaan, pelkästään tulojen maksimoimiseksi. Ihanko oikeasti olette sitä mieltä, että päätä on vain riiputettava ja mentävä mukana? XD

    Epäkohdista puhutaan nyt, ja jatkossa, ja paljon. On nolohkoa puolustaa lisää vihaa tuottavaa koneistoa. Kapitalismi toimii nimittäin ilmankin. Ihan pelkkä pään riiputtaminen ja hyväksyminen riittää yleisen kurjuuden kasvattamiseksi.

  84. savusuolaa, Janica

    Graveyargh: Kommenttisi oli ihana ja liikuttava. Minun maailmassani miehet ovat juuri tuollaisia. Ihmisiä kaikkine ominaisuuksineen. Ja ne ominaisuudet, ne kumpuavat osittain kasvatuksesta ja siitä asenneilmapiiristä, missä ihminen on kasvanut, mutta hyvin paljon myös ihmisen omasta persoonasta.

    Minun isääni haukuttiin aikoinaan naisamiseksi perhostieteilijäksi, koska hän oli lukenut, omissa oloissaan viihtyvä, aika sarkastista huumoria viljelevä tyyppi. Faijalla oli juu auto. Se oli tasan auto, jolla kuljettiin reissutyössä ja palattiin kotiin, jossa määränpää oli sohvalla makoilu, lukeminen, elokuvien katsominen ja voileipien syöminen. Eivätkö autot ole siis kiinnostaneet minua koskaan a.) siksi, että kun mä nyt olen tyttö vai b.) siksi, että lapsuudenympäristössäni ketään ei olisi voinut vähempää kiinnostaa.

    En välittänyt vauvanukkejen hoivaamisesta, se oli tylsää. Mutta Barbiet ja niiden vaatteet, oi! Isäni oli vaatesuunnittelija, ja meillä puhuttiin paljon vaatteista. Rakastinko siis pyntätä Barbejani siksi, että a.) olen tyttö vai siksi, että b.) minut kasvattettiin siihen, ja varmaan perin jonkin verran väri- ja muotosilmää faijaltani.

    Myöhemmin rakastin leikkiä Barbeilla Kauniista ja rohkeista matkimiani juonitteluleikkejä. Tästä tie johti luontevasti nuoruuden teatteri- ja kirjoitusharrastuksiin: rakastan kuvittelemista. Minä rakastan, ei vain nainen minussa.

  85. Leena

    Kiitos kun kestät järjetöntä palautetta. Tsemppiä!

  86. Noora

    Kiitos Emmi blogistasi! Puhut aivan asiaa. Täältä tsemppiä leikki-ikäisen lapsen äidiltä. Meilläkin lelut saa valita sen mukaan, mikä kiinnostaa.

  87. Mies 35v.

    Kiitos että et ole asiasta hiljaa. Uusi maailma voi tulla näköjään joillekkin järkytyksenä ja ne jotkut sitten reagoivat odotetulla tavalla, eli jos ei ole pysynyt ajassa mukana niin se kertoo jotakin henkilön älykkyydestä.

  88. Kimmo Laine

    Moi!

    Ei mua itteeni ehkä tuo mainonta niin paljon vaivaa, mutta on aika järkyttävää mitä tuollaisesta pienesta mediakritiikistä voi seurata. Ihmiset vaikuttavat olevan todella selkärangattomia ja rakkaudettomia nykyään. Mistä tuollainen viha oikein kumpuaa? Tokihan itseänikin ärsyttävät joskus toisten mielipiteet, eiköhän kaikkia, mutta silloin ollaan kyllä vaarallisella polulla jos tommosesta pikku tekstistä ruvetaan suurin piirtein uhkaamaan tappamisella. Eri mieltä voi olla myös asiallisesti, jopa hei ihan nykyisellä ”postaan kaiken mahdollisen paskan nettiin” -aikakaudella. Mun teoria: Liikaa nettiä, liian vähän terveitä ihmiskontakteja ja rakkautta.

    Itekin harjoittelen sitä, etten vihaisi puolestani ihmisiä jotka tuollaista järkyttävää kamaa suoltavat tai muuten loukkaavat puolestaan omia arvojani. Se ei ole aina helppoa ja itse suhtaudun monesti omiin vihantunteisiini myös huumorilla, vertaamalla itseäni joihinkin suosikkikirjojeni tai -leffojeni hahmoihin, se auttaa joskus.

    Toivon että tämä tilanne rauhoittuu ja että tarvittaessa lakia tai hyvää tapaa rikkoneet joutuvat edesvastuuseen. Ja vaikkei lakia rikottaisikaan, niin toivon että noita törkyposteja lähettäneet tutustuisivat sellaiseen joskus ihan tarpeelliseenkin tunteeseen kuin häpeä. Paljon on väärää häpeää ollut tässä maailmassa ja on edelleen, mutta nyt ei siis hyvät ihmiset ole kyse sellaisesta.

    Voimia sinulle ja perheellesi, toivottavasti pystyt rauhoittumaan arjen keskellä.

  89. Masa

    Hei Emmi!

    Kirjoituksesi oli hyvä ja ajatuksia herättävä. On todella kummallista että vieläkin elämme aikoja jolloin pojilla ja tytöillä on omat ’sallitut’ leikkinsä. Itse parin vuoden tyttären isänä leikin hänen kanssaan sekä autoilla ja nukeilla. Mikä ikinä häntä kiinnostaakin.
    Tärkeintä on yhdessäolo.

    Voimia sinulle ja kaikille vanhemmille!

  90. Lotta

    Tsemppiä! Puhut Emmi asiaa. Mä jotenkin kuvittelin että olisi itsestään selvää kaikille että tietenkin lapset saavat leikkiä niillä leluilla mitä haluavat. Ihan järkkyä miten blogiisi on reagoitu. Voin vain kiittää omia vanhempiani että he ovat ajatelleet lapsia lapsina, eikä sukupuolensa vankeina.

  91. ari

    En jaksa puuttua aivottomien vihansa uhrien kirjoitteluun.. avohoito voi auttaa tai olla auttamatta. Miksi siis kommentoin.. ensinnäkin siksi, että vaikka vanhempani 60 luvulla olivat aika roolirajoitteisia, ei heidän mieleensä tullut koskaan moittia minua nukkekotileikeistä tai siskoani autoleikeistä. Selityksen tähän kuulin isältäni vasta vuosikymmenien jälkeen. Yksinkertaisuudessaan se oli: asioita pitää pystyä tarkastelemaan ja oppimaan roolipaineiden ulkopuolelta, silloin luovuus ei kahliudu muottiin. Toinen syy on myös yksinkertainen: Vaikka joku tai useampi väittäisi etten ole tuosta hyötynyt mitenkään, Väitän silti hyötyneeni.. Tyttö- poika- leikit roolijako ei ole esiintynyt meidänkään kodissamme.. eikä lapsemme kodissa.

  92. Petteri Lyytinen

    Tätä se on, kun kuka tahansa pääsee valvomatta Internettiin. 🙂 Tuntuu kovin monelta käytöstavat unohtuneen siinä jossain matkan varrella. Tai sitten vanhemmat ei sellaisia koskaan opettaneetkaan – mahdollisuus sekin.

    Silmätikuksi ja raivon kohteeksi on siis otettu se, että mielestäsi ei ole perusteltua jaotella leluja ”tyttöjen leluiksi” ja ”poikien leluiksi” täysin keinotekoisin perustein, kuten joku historiallinen stereotyyppinen jaottelu: ”ei pojat leiki nukeilla” tai ”ei tytöt leiki työkaluilla” tai lelun väri tai jotain vastaavaa. Olet täysin oikeassa; ei sille mitään järkipohjaista perustetta olekaan. On vain tiukkaan juurtuneita automaattisia oletuksia, mitä ei ole ikinä kyseenalaistettu tai ajateltu yhtään sen pidemmälle kuin mitä on joskus lapsena tms. kuultu ja, kun julkeat esittää eriävän näkemyksen, niin ensireaktio on siilipuolustus, koska tämä aihehan on liki pyhä! Oppikirjaesimerkki muutosvastarinnasta – ja kriittisen ajattelun liki täydellisestä puutteesta.

    Lisäksi yksi nykyajan (Internetin) sairauksista on se, että ihmisiltä tuntuu suhteellisuudentaju kokolailla kadonneen. Olet joko tosi jees, siis niinku parasta ikinä tai sitten itse belsebub ja (tähän kunkin yksilön suosikkiherja; homo, suvakki, hompanssi tai mitä vaan). On vain nolla tai ykkönen. Musta tai valkoinen. Ei mitään sieltä väliltä. Laiskuutta vai kognitiivisten kykyjen rajoittuneisuutta vai jotain ihan muuta? En tiedä, mutta raju näkemysten ja ajattelumallien polarisoituminen ja kiihkoutuminen on todellisuutta.

    Älä muuta mitään; tää maailma tarvitsee niitä stereotypioiden ravistelijoita enemmän. Paljon enemmän.

  93. Inkeri

    Jeesus mitä sekoilua asiallisesta ja tärkeää aihetta käsittelevästä kirjoituksesta. Miten jengi kehtaa! Sulla on tosi hyvä asenne, jatka samaan malliin.

  94. Veikko

    Kiitos Emmi, arvostan sinua todella. Meitä samaa mieltä olevia on paljon enemmän kun noita typeryyksiä. Selvästikin osuit aivan oikeaan, kun herätti tuollaisen tulvan. Respect!

  95. Jasu

    Tuota listaa naisista, jotka on joutuneet vihakirjoittelun kohteeksi netissä, voisi jatkaa todella monilla nimillä. Osa tarinoista on hyvin surullisia. Mielestäni ainkain isojen mediatalojen, jotka ylläpitävät anonyymejä kommenttipalstoja, pitäisi toimia tässä vastuullisemmin. Ja väiteet siitä, että ”miehille tulee ihan yhtä paljon vihapostia, he eivät vaan valita niin paljon”, pitäisi perata kunnolla. Onko tosiaan näin? Sen perusteella, mitä itse olen nähnyt, ei ole.

  96. Maria

    Luin alkuperäisen kirjoituksen, ja olen kahteen kertaan sanaton. Ensin siksi, että Anttilassa tai heidän käyttämässään markkinointifirmassa on joku mennyt kirjoittamaan ne tekstit mitä sieltä saitilta löytyi. Toiseksi siksi, että miten tämän asian esiintuomisesta tulee tuollaista kommenttia! Miten tämä asia ei mene sellaisille ihmislle jakeluun, joiden pitäisi olla saanyt oppinsa yhdessä maailman parhaimmista koululaitoksista. Ja jotka elävät yhdessä maailman tasa-arvoisimmista maista!

    On kyllä hyvä että tuli aikanaan itse muutettua muualle sieltä, enkä takaisin kaipaa! Ja onneksi omat sisarukseni kasvattavat siellä lapsensa edelleen sen mukaan mistä he itse pitävät. Tyttö pelaa jääkiekkoa ja menee ensi vuonna armeijaan, ja poika on niin hyvä kokki jo teininä että kirjoittaa ja julkaisee omia reseptejään. Mutta ai niin, sen pitäis olla toisin päin vain siksi mitä heillä on housuissaan?!?!

  97. AL

    Nimimerkki Ajatelkaa kirjoitti aiemmin:
    ”Vain koska siellä kaupassa on ”pojat” osasto ja ”tytöt” osasto niin kukaan ei estä sinua ostamasta sieltä tytöt osastolta pojallesi leluja. Se vain helpottaa suurinta osaa ihmisistä jotka nimenomaan hakevat pojillensa niitä ”poikien” leluja, ettei tarvitse koko leluosastoa käydä läpi kun pitäisi löytää juurikin sille pojalle se auto.”

    No mitäpä jos siellä kaupassa olisi vaikka sellaiset osastot kuin autot, nuket, pelit, keittiölelut, legot jne.? Eipä tarvitsisi koko leluosastoa kulkea läpi löytääkseen haluamansa lelut, mutta ei myöskään tarvitsisi luokitella leluja tyttöjen ja poikien leluiksi.

    Miksi, oi miksi, lapsi ei saisi leikkiä niillä leluilla, jotka häntä kiinnostavat? Oma 1,5-vuotiaani leikkii yhtälailla autoilla, kattiloilla, pehmoleluilla kuin legoillakin. En todellakaan aio rajoittaa leluvalikoimaa sukupuolen mukaan. Kun ei ole olemassa erikseen miesten ja naisten töitä, niin ei ole olemassa myöskään poikien ja tyttöjen leluja. Kukin tehköön sitä, mistä on kiinnostunut.

    Emmi, älä välitä loukkaavista kommenteista. Olet oikealla asialla, vapauden puolesta.

  98. AnttiSt.

    On vaikea käsittää, miten sukupuoliroolien pakkosyötön kritisointi ja toiminta, joka tähtää lasten valinnanvapauden lisäämiseen saa aikaan tällaista puhdasta vihaa. Ja millä raivolla ihmiset pitävät kiinni siitä, että heidän lapsilleen vauvasta lähtien suorittama ahtaaseen sukupuolirooliin tunkeminen on luonnollista.

    Hienoa, että jaksat Emmi osaltasi olla nostamassa näitä asioita esiin. Olet muuttamassa maailmaa tasa-arvoisemmaksi ja paremmaksi. Kiitos siitä.

    Terveisin lihaa syövä valkoihoinen keski-ikäinen heteromies.

  99. Suvi

    Emmi, älä turhaan välitä mokomista kiihkoilijoista. Nämä miehet, jotka kommentoivat, ovat vihaajia, jotka vihaavat vain silkasta vihaamisen ilosta. Heidän kiroilunsa, loukkauksensa, ja ilkeilynsä kertoo heistä kaiken tarpeellisen: Heistä ei tarvitse välittää. Eiväthän hekään välitä siitä, mistä sinun alkuperäinen blopostauksesi kertoi.

    Jotkut aikuiset tuputtavat lapsille sukupuolirooleja jo varhain, aivan kuin mitään muita vaihtoehtoja ei ole. Kuten esimerkiksi antaa lapsen kasvaa sellaiseksi kuin kasvaa, ja leikkiä millä leikkii. Jos poika leikkii kotia nukeilla, hienoa; hänestä tullee mahdollisesti hyvä aviomies ja isä. Jos tyttö haluaa leikkiä autoilla, loistavaa; hänestä kasvanee tasa-arvoinen nainen ja mahdollisesti hyvä kuski.

    Pysy vahvana.

  100. Miikka

    Tsemppiä, Emmi! Jouduit miesten heikkouden ja typeryyden uhriksi. Tämä on aivan kamalaa. Kiitos kun kerroit tästä. Tämä muistuttaa ja patistaa minua ja meitä kaikkia toimimaan tätä vihaa vastaan.

  101. Salla

    Hienoa, että olet uskaltanut suusi avata. Itse en pysty käsittää tyttöjen värejä ja poikien leluja, naisten ammatteja ja miesten urheilua. MIKSI? Eikö voi vaan olla lempivärit, kullakin omansa. Lempi lelut, oli se sitten nukke, legot tai vaikka oksan pätkä. Miksi ei voida puhua vain ammateista, jokaisella lienee unelma-ammatti genitaalialueeseen katsomatta samoin kuin urheilua se on kenen tahansa tavoitteelinen liikunta.

    Olen samaa mieltä. Olet rohkea, Hyvä! Kiitos!

  102. Sarita

    Hei! Mäkin löysin sun blogiin tämän Anttila-tapauksen ansiosta ja muutaman jutun lukeneena pidän blogistasi ja susta tyyppinä ihan hirveesti! 🙂

    Olin todella järkyttynyt kun luin juttusi Anttilan toilailuista, mutta oikeastaan se ei ollutkaan mitään verrattuna noihin ihmisten kommentteihin. Oikeesti mua alkoi ihan oksettamaan, miten aikuiset ihmiset voivat suoltaa tuollaista törkyä tällaisesta asiasta kahden lapsen äidille! Mun usko maailmaan ja ihmisten hyvyyteen horjui nyt pahemman kerran. Mikä ihmisiä vaivaa?

    Mistä nää ihmiset ovat keksineet, että sukupuolet tulee kieltää? Kysehän on nimenomaan sallivuuden lisäämisestä ja erilaisuuden ymmärtämisestä. Nykypäivän karkea lajittelu tyttöjen ja poikien leluihin ja väreihin on oikeastaan aika uusi juttu. Legotkin olivat alkujaan ”sukupuolineutraaleja” (inhoon tota sanaa, nehän olivat vain värikkäitä palikoita, joilla kaikki lapset leikkivät), nykyään tytöille on pinkit kauneussalongit ja pojille siniset poliisiasemat. Myös vaaleanpunainen oli aikoinaan pikkupoikien väri. Se mikä on tyttöjen juttu ja poikien juttu muuttuu aina ajan mukaan. Eiköhän esim hevoset olleet poikien juttu 1900-luvun alussa, kun nykyäänhän se on vahvasti tyttöjen juttu. Se, että lopetettaisiin turha jaottelu, ei todellakaan johda sukupuolien kieltämiseen, voi herranjestas. Mä en myöskään ymmärrä, että eikö ihmiset tajua ettei tyttöjen jutut ja poikien jutut ole mitenkään synnynnäisiä, vaan niihin ohjataan jo ihan vauvasta lähtien. Tytöthän ovat usein neuvolakorteissa suloisia, kun taas pojat pontevia. Eikö vaan voitaisi kaikkien olla omia itsejään?

    Tämä menee vähän samaan kategoriaan, kuin neuvolakortin uusiminen. Voi itku sitäkin kommentointia! Jos kuitenkin miettii asian toisinpäin, eli että Suomessa olisi ollut tähän asti kaikille lapsille samanlainen ja värinen kortti ja nyt se olisi muutettu pojille vaaleansiniseksi ja tytölle vaaleanpunaiseksi, niin johan olis suurin osa älähtänyt, ettei tuollaisessa ole taloudellisestikaan mitään järkeä.

    Tuun surulliseksi ihmisten urpoudesta. Onneksi tällaisia blogeja on sentään olemassa, etkä sä onneksi lannistunut noista kommenteista! Kiitos sinulle.

  103. Matti

    Minua ei varsinaisesti kiinnosta anttila, tai miten mainostavat leluja, mutta ihan käsittämätöntän tämä kiusaaminen. Toisen haukkuminen paskaksi ja ala-arvoisten viestien lähettely ei ole sananvapautta, vaan se on ahdistelua.

    Voimia

  104. Lotta

    No huh huh. Aika jäätävää settiä Suomen kansalta. Ei sillä, väitän että monissa maissa asiaa ei olisi edes nostettu esiin. Kiitos Emmi että niin teit. Ja pisteet tilanteen ratkaisusta: ”Ja sen sijaan, että olisin kohvannut ja vouhkannut asiasta pitkin Internetiä, laitoin vehkeeni kiinni ja join punaviiniä.” 😀 Jesss.

    Anttilan nettikauppaa vilkaisemalla kissan nosto pöydälle selvästi kannatti: tekstit oli poistettu / neutralisoitu.

    Komppaan paria aiempaa kommentoijaa: itse leikin lapsena barbeilla ja pikkuautoilla, pukeuduin prinsessoiksi ja aladdineiksi. Minulla oli lätkäkamat ja röyhelöhameet. Ja kyllä, minusta kasvoi Nainen isolla n:llä. Tänä päivänä käytän kahdentoista sentin korkoja ja androgyyneja tennareita vuoropäivin tai -viikoin, miten milloinkin sattuu huvittamaan. Kiitos sekä äitini että isäni, minusta kasvoi myös tasa-arvon kannattaja, feministi. Eikä tämä ole mitenkään ristiriidassa tai heikentämässä feminiinisyyttäni.

    Mitä tulee lelujen kohdistamiseen tyttöjen ja poikien kiinnostusten mukaan, niin _eihän ne lapset vielä osaa edes lukea_. Teksti oli suoraan kohdistettu vanhemmille, lelujen ostajille, maksajille. Se, että vanhemmille syötetään tällaista sukupuoliroolittunutta mielikuvaa, takaa yhteiskuntamme junnaamisen paikallaan.

    On lisäksi surullista, että vielä tänäkin päivänä hoivaamista tai tunteiden näyttämistä pidetään epämiehekkäänä. Ei ihme, että meillä on korkeat miesten päihderiippuvuus- ja itsemurhatilastot. Mielestäni tunteiden tai hellyyden mieltäminen epämiehekkäiksi piirteiksi on yhtä naurettava ajatus kuin farkkujen mieltäminen naisille sopimattomaksi vaatteeksi. Jälkimmäisestä taisteltiin 1940-luvulla, edellisestä vielä liki sata vuotta myöhemmin.

    Yhteenvetona: minusta on pelottava ajatus, että sukupuoleni olisi sidottu sellaisiin hyödykkeisiin kuin lelut tai sellaisiin luonteenpiirteisiin kuin herkkyys. Jos isä pelkää, että pojasta kasvaakin nainen siksi, että häntä kiinnostavat nuket enemmän kuin rekat, niin ei hätää: tämä ei ole biologisesti mahdollista ilman lääketieteellisiä operaatioita. Jos isä taas pelkää ”homoutta”, niin ei hätää: tähänkään et voi vaikuttaa leluvalinnoillasi.

  105. Äiti on Robotti

    Män pastetahan mun aivopieruni, minkä jaoin naamakirjassani

    ”Siis tämä on jotain ihan käsittämätöntä! Kuinka ihmisiä voi siepata tuollainen blogikirjoitus niin paljon? Mitä se kertoo kommentoijista? Nainen kuuluu nyrkin ja hellan väliin? Naisella on naisten työt? Nainen nyt sattuu olemaan heikompi ja älyllisesti lahjattomampi?

    Oman minän rakentuminen alkaa lapsuudesta ja siksi onkin tärkeää antaa lapsen leikkiä rajoittamatta hänen luovuuttaan. Tarjoa lapselle vapaus valita leikkinsä, älä sorru markkinointikoneiston asettamiin lokeroihin.

    Vaaleanpunainen oli aiemmin poikien väri, tiesittekös sitä? Kreikassa punainen ja pinkki oli vahvuuden väri. Vaaleanpunaisiin puettiin poikalapset aina 1930-40 luvulle saakka. Tytöt taas siniseen tai valkoiseen. Mutta sitten alkoi markkinakoneistot pyörimään. Vaaleansininen vaihdettiin poikien väriksi ja vaaleanpunainen tyttöjen. Isot mainostoimistot tässä takana. Jo 10 vuodessa saatiin värit käännettyä päälaelleen, sellaiset, jotka olivat olleet kautta historian toisin.

    Myös natsit omalla teoillaan aiheuttivat vaaleanpunaisen liittyvän jollain tapaa heikkouteen tai ei maskuliinisuuteen. Homoseksuaalit merkittiin keskitysleireillä vaaleanpunaisella kolmiolla vanginpuvuissaan.

    Värillä ja lelujen toiminnoilla ei ole mitään väliä lapsen leikeissä. Ainoa, joka näkee ne sukupuolirooleihin jaetuiksi on se aikuinen joka sen sallii. Joten ihan oikeasti päät pois sieltä markkinointikoneistojen ahtereista. Teitä viedään kuin pässiä narussa, pässit!”

    Tsemppiä, olet mahtis!

  106. Tuuli

    Ei tätä maailmaa aina ymmärrä, mutta onneksi on olemassa sinun kaltaisiasi ihmisiä. Kiitos näistä kirjoituksista!

  107. JormaR

    Tuliko tämä oikeasti jonkinlaisena yllätyksenä? Pikemminkin täysin 100% odotettavissa nykysuomessa. Jos huomiota hakee, sitä saa tällaisessa kulttuurissa parhaiten kyseenalaistamalla perinteiset sukupuolinormit. Kuten varmaan tiesitkin.

    Pisteet markkinoinnista, mutta ei sen kummempaa. Ihmisten pahaolo purkautuu juurikin perinteisiä arvoja vastustaviin henkilöihin suomessa. Ja tämä alkaa jo arkipäiväistyä.

    Olisi kiinnostavaa jos joku onnistuisi siirtämään keskustelun jo pikku hiljaa kehittyneemmälle tasolle. Nojatuolikenraalit anonyymiteetteineen eivät sitä tee.

  108. Marjo Sutinen

    Hei Emmi,

    kiitos hienosta kirjoituksesta Anttilan verkkokaupan tiimoilta! Puhuit silkkaa asiaa, ja jaan täysin pöyristyksesi Anttilan markkinoinnin typeryydestä.

    Ihmisten vihanpurkauksia asiallisen kritiikin takia on hyvin vaikea käsittää. Arvostan erittäin paljon kaltaisiasi naisia, jotka eivät anna tuollaisen vihamyrskyn hiljentää itseään.

    Voimia ja rohkeutta sinulle! Toivottavasti saamme lukea teräviä postauksia jatkossakin!

  109. juutotanoinii..

    Se mitä nämä solvaajat yrittävät olemattomilla henkisillä kyvyillään sinulle sanoa on, että vapaassa yhteiskunnassa saa markkinoida leluja tytöille ja pojille juuri kuten itse parhaaksi näkee. Jos haluaa, saa markkinoida sukupuolineutraalisti, mutta ei ole pakko. Lisäksi monia varmasti mietityttää koko sukupuolineutraalius, ihmiset eivät ole sukupuolineutraaleja. Myöskään lapset eivät ole sukupuolineutraaleja.

  110. Niina

    Luulin Anttilan tekstejä pitkään trolliksi, vaan ei. Mä en yhtään ymmärrä tätä hommaa, että ei saisi leikkiä sillä eikä tällä, että lapsi muka kasvaa jotenkin vinoon. Itse leikin lapsena poikien kanssa ja ”poikien” leluilla, ja silti pääsin ihan naimisiin asti. Kai olen itsekin herkkänahkainen hiekkapillu, mutta Anttilan teksteistä tuli mullekin paska fiilis, että jaa, olin sitten aikanaan ihan vääränlainen tyttö. Oisko kuitenkin niin, että lapsesta, joka saa toteuttaa itseään ja jota tuetaan eikä tuomita, kasvaa hyvän itsetunnon omaava aikuinen? Kenenköhän epävarmuuksista siinä on kyse, jos pelkää lelun romuttavan koko muun kasvatuksen?

  111. Paula

    Minua on ärsyttänyt samantyyppinen mainonta lasten leluissa.. Iso arvostus ja tsempit!

  112. Niina

    Nyt näkee taas, miten järkevästi ja aikuisesti ihmiset osaavat ilmaista eriäviä mielipiteitään. On hienoa, kun ei aleta uhkailla tai heitellä misogynististä paskaa. Kysehän on kuitenkin vain leluista.

  113. ii

    Ja sekö ei ole samaan muottiin tunkemista ja lapsen pään sekoittamista, että PAKOTETAAN tytöt ”tyttömuottiin” ja pojat ”poikamuottiin”? Että se pilaa lapsen jos tyttö leikkii autolla ja poika nukella? Jaa-a… miksiköhän minusta ei tullutkaan poikaa, vaikka lapsena tykkäsin leikkiä aika poikamaisiakin leikkejä? Ja inhosin pitää hameita/mekkoja? Ei mulla silti edelleenkään roiku jalkovälissä sitä miehistä vehjettä.

  114. Nananas

    Väkivallalla uhkailu on laiton teko, ja sinun asemassasi ottaisin kyllä yhteyttä virkavaltaan. Sinänsä uskomatonta, miten suuria tunteita tämä aihe nostattaa.

    ”Tuossa Anttilan tapauksessa ehkä menty mainonnassa hieman turhankin pitkälle, mutta kuten jari K jo kirjoitti, heidän tehtävänsä on myydä tuotteita mahdollisimman tehokkaasti ja erikseen tytöille ja pojille kohdennettu myynti vaan valitettavasti vielä meidän maailmassamme toimii. Piti siitä tai ei. Toki asian voi tuoda aina esille, mutta suoraan Anttilan syyllistäminen tästä on mielestäni hieman turhaa.” Toimiiko todella? Jos tuo mainontatapa toimisi nykypäivänä moitteettomasti, olisimmeko todella tässä tilanteessa, jossa monet kommentoijat ovat purkaneet ihmetystään lasten lelujen sukupuoliluokittelusta? Mielestäni emme olisi. Onnistunut markkinointi ei herätä kiivasta vastustusta.

    Omasta mielestäni lelujen luokitteleminen sukupuolen mukaan pitäisi lopettaa, koska se altistaa kasvavia ihmisiä sukupuoliluokitteluun tärkeissä asioissa, kuten teini-ikäisen ammatinvalintakysymyksissä ja oman identiteettikäsityksen luomisessa + toisten ihmisten luokittelussa. Onko nainen se, jonka on aina hymyiltävä ja näytettävä nätiltä nukelta? Nuori nainen valitsee myös herkästi ns. naismaisia ammattialoja, koska ei välttämättä tule edes ajatelleeksi ns. miehisiä ammatteja. Ei siinä, että olisi paha asia valita perinteisiä sukupuolen mukaisia ammattisuuntautumisia, mutta myöhemmin elämässä asia saattaakin harmittaa. Tavallaan nuori helposti rajaa pois omia mahdollisuuksiaan ja maailman laajuutta.

  115. Heli Tanja Sofia

    Kiitos että kirjoitat näistä asioista. Itse en vain osaa pitää blogia vaikka sitä monesti olen jo 15 vuoden ajan yrittänyt, mutta näistä asioista keskustellaan facebookissa aktiivisesti. 🙂

    Onneksi osaat laittaa tommosen möyhötyksen siihen mittasuhteeseen missä se on. Mölinä lähtee epävarmoista ja vihamielisistä miehistä ja naisista jotka kyseenalaistavat sun ajan käytön pohdiskelevan blogin kirjoittamisesta käyttämällä itse omaa aikaansa törkeää verbaalisaastetta tuntemattomalle ihmiselle naputellen. Niillä on varmaan elämä ihan todella huonosti!

  116. Juho

    Hei Emmi!

    Paljon tsemppiä ja voimia sulle! Toivottavasti et lannistu kaikesta siitä saastasta, mitä olet joutunut ottamaan kirjoituksesi vuoksi vastaan. Olen järkyttynyt siitä miten Suomessa vuonna 2015 pakottavan tiukkojen sukupuoliroolien tyrkyttämisen kritisoiminen voi herättää joissakin ihmisissä tällaista vihaa. Tekstisi aiheuttama reaktio kertookin ehkä ennen kaikkea, että samanlaisia kirjoituksia tarvitaan paljon lisää! Blogisi sanoma on tärkeä, jatka kirjoittamista! Olet paras!

  117. Chacha

    On järkyttävää, että netti on ilmeisen täynnä jengiä, jonka mielestä on ihan ok uhkailla ja solvata bloggaajia sen takia, että ne analysoi ympäristöään ja kritisoi tai muuten vaan kommentoi markkinointia tai maailmanmenoa ihan asiallisesta ja positiivisesta näkökulmasta.

    Ilmeisesti ns. ”ihan tavalliset” suomalaiset (miehet) istuu kotonaan sormet näppiksellä syyhyten ja oikein odottaavat, että pääsevät purkamaan raivoa jonkun sellaisen blogiin joka puhuu vaikka nyt siitä että olispa kiva jos kirjastoon olisi esteetön kulku tai jos lapset sais valita millä leluilla ne leikkii ilman ulkoisia paineita ja odotuksia… En pysty käsittämään, millä nämä elämässään ilmeisen turhautuneet uhkailijat oikeuttavat käytöksensä! Uhkailevat vielä omalla nimellään, siis täysin häpeilemättä.

    Se on kuitenkin selvää, että verbaalinen väkivalta on väärin. Lievimmillään se on ajattelematonta ja epäkypsää. Pahimmillaan se on silloin kun täytyy ottaa kommentoijan nimi talteen ja ilmoittaa poliisille.

  118. Nina

    Heippa! Jatka kirjoittamista äläkä anna näiden kettulijoiden lannistaa! 🙂 Aivan kuten sanoitkin, kommentit kertovat enemmän niistä ihmisistä ja niiden pahasta olosta kuin mistään muusta.
    Tsemppiä!

  119. Virvet

    Mielipiteensä ilmaisulla ei kukaan koskaan ansaitse haukkumista ja ahdistelua, oli se mielipide mikä tahansa. Järkevät ihmiset osaavat keskustella järkevästi. Jotenkin vain tuntuu, että läsnäolottomuus luurin takana antaa joillekin ihmisisille kuvitelman, että käytöstavat voi unohtaa.

    En yleensä näitä kommentoi, mutta paskamyrsky ansaitsee positiivisen antimyrskyn. Tsemppiä.

  120. Pia Arvelin

    Kiitos Emmi näistä kirjoituksistasi! Luo valoa ja toivoa, kun jaksat niin kärsivällisesti ja viisaasti käydä näitä perusasioita läpi. Sinuun kohdistunut raivo on ollut todella hurjaa ja kommentit aivan asiattomia. Oletko konsultoinut poliisia tässä asiassa? Olettaisin, että rikoksen raja on monta kertaa ylittynyt.

    Kiitos rohkeudesta ja voimia tulevaan!

  121. Viola Gamba

    Kahdeksankymmentäluvun penskana silmääni on pistänyt viimeisen n. kymmenen vuoden aikana ilmeisesti Amerikasta apinoitu vimma jaoitella lasten lelut ja lapset jämäkästi väri- ja sukupuolikoodattuihin sarakkeisiin: näillä saavat leikkiä pojat, näillä tytöt, ja koskaan eivät saa nämä kaksi kohtaaman!

    Mitä soopaa. Suomessa perinteisesti kaikki lapset ovat leikkineet kaikilla leluilla. Siksi ihmettelenkin tätä vimmaisaa mielensäpahoittajain merta: missä ja millä vuosikymmenellä he ovat kasvaneet?? Jostain on omaksuttu normi, että poika menee rikki, jos koskee Molla-Maijaan, ja että kaikki tytöille ja naisille suunnattu pitää olla pinkkiä hömpänpömppää. Eihän se niin ole meillä mennyt ennenkään!

    On ihmeellistä, että tästä on noussut näin ärhäkkä, epätoivoinen ja törkyturpainen haloo; kognitiivista dissonanssia parhaimmillaan kait. Oletettavasti maailmojensa murentumisen ja normiensa romuttumisen nyt kokevat ovat imeneet oppinsa MTV:n (ei sen kotimaisen mainoskanavan) yms. jenkkiviihteen airuiden rinnoista. Ja sitä höttöähän tulee joka tuutista, joten maailmankuva on jatkuvasti valtavassa ristiriidassa: tämähän on Normaalia ja Kunnollista (kun sitä meille hyvin tuotetusti ja isolla rahalla esitellään joka puolella), ja niin on aina ollut ja tulee aina olevan.

  122. Petri

    Hyvä Emmi! Ei mulla muuta. Paitsi että hävetkää, digiraivopäät, jos ymmärrätte.

  123. Jere

    No hohhoijaa mitä joudut kestämään asiallisen kritiikin takia.

    En ymmärrä tota logiikkaa, missä ollaan oikeassa jos alatyylisesti haukutaan jotakuta. Eikö silloin tulla todistetuksi vain itselle, että ei ole mitään argumentteja?

    Ainakin minun silmissäni nämä huutavat vain: ”Olet oikeassa, mulla ei ole vasta-argumentteja, joten mä suutun ja meen johonkin synkkään primaalimoodiin”. Aivan vitun säälittäviä tapauksia.

  124. Pekka

    Haluaisin sanoa, etten voi käsittää sitä, että on olemassa ihmisiä jotka alentuvat niin mauttomaan, asiattomaan ja laittomaan verbaaliseen käytökseen kuin mitä postauksessasi raportoit.

    Ikävä kyllä, olen tuntenut sen saman nahoissani. Nollkytluvulla pidin blogia, ja erehdyin kerran kirjoittamaan oman aiheeni vierestä: kirjoitin maahanmuutosta.

    Yhdessä yössä blogistani tuli ”suosittu”. Normaalin yhden-kahden kommentin sijaan sain hätistellä kommentteja oikein olan takaa. Siivottuani asiattomia kommentteja yhden iltapäivän, jouduin, niin kuin sinäkin, ottamaan ennakkosensuurin käyttöön.

    Pari rutiinipostausta tein vielä senkin jälkeen, mutta olin jo päättänyt olla käsittelemättä mitään maahanmuuttoon liittyvää. Lopulta lopetin koko blogin. Olin raukkis.

    Jälkikäteen kun olen huomannut, etten ole ainoa joka on joutunut suvaitsemattomuuden silmätikuksi, olen yrittänyt rationalisoida päätöstäni sillä, että hateflame-ilmiö ei ollut vielä laajassa tiedossa. Olin yksin kokemukseni kanssa, enkä tienyt miten suhtautua. Koin että saamani uhkaukset (niin kuin tod.näk. sinunkin) täyttivät laittoman uhkauksen (rikoslaki 25 luku 9§) tunnusmerkit, ja harkitsin tutkintapyyntöä, mutta pelkäsin miten siihen suhtauduttaisiin: Julkisuuden henkilö ei kestä palautetta ja juokseen poliisin hameenhelmojen suojiin tjsp.

    Mutta todellisuus lienee että olin/olen yksinkertaisesti raukkis. Sitä suurempi on kunioitukseni sinua (ja muita) kohtaan, jotka tämäntyyppisten uhkausten jälkeen jatkavat.

  125. Kolmen äiti

    Huomasin äsken uutisen kirjoituksestasi. Ja sen aiheuttamista reaktioista. Minun reaktioni oli valtava mielihyvä siitä, että onnistuit tuomaan esiin tuon epäkohdan. Siitä suuri kiitos sinulle.

    Minulla on kolme lasta, jotka ovat jo kasvaneet isoiksi, nuorin 15 vuotta. Koko heidän lapsuutensa ihmettelin ja purnasin sitä, miten kahtiajakautunutta niin kauppojen tarjonta kuin moni muukin asia meidän muka tasa-arvoisessa Suomessamme on sukupuolen mukaan. Tuli vietettyä pitkiä toveja, kun kiertelin etsimässä esim. kivoja lastenvaatteita ilman prinsessa- tai prinssikuoseja. Jo synnytyslaitoksella oli valmiina vaaleanpunaiset/vaaleansiniset pedit odottamassa vastasyntynyttä!
    Näistä kokemuksista voisi kirjoittaa romaanin…

    Toivon sinulle voimia. Ymmärtämättömät loanheittäjät jääkööt omaan arvoonsa. Vielä kiitos!

  126. CIS-hetsku-isä

    Tsemppiä! Olet oikealla asialla! Kiitos että kestät tuota paskaa, etkä lannistu.

  127. LateKoo

    Mielenkiintoisinta näissä täysin järjettömissä kommenteissa on se, että kaikki (ainakin kuvankaappauksissa) on miehiltä. Ottaako se tosiaan niin kovasti miesten miehisyyden päälle, jos jumittuneista sukupuolirooleista haluaa irti?

    Tässä on nyt monta todella pelottavaa ilmiötä:
    1. Omista eriäviä mielipiteitä ei hyväksytä.
    2. Se oikeuttaa uhkailun/haukkumisen.
    3. Internetin kasvoton maailma mahdollistaa tämän.

    Saatan olla monissakin asioissa eri mieltä kanssasi, mutta arvostan suunnattomasti asennettasi! Todella hienoa toimintaa!

  128. Antti Kivivalli

    Kiusattiinko mua pienenä, kun leikin paljon tyttöjen kanssa. Kyllä. Oliko kiusatuksi tuleminen ikävää? Joo, sillä hetkellä. Meninkö joskus mukaan, kun Jukka ja Tapani leikkivät inkkaria ja länkkäriä? Joo, mutta se oli niin tylsää, etten mennyt toista kertaa.

    Ei näitä muista. Ehkä onneksi.

    Sitten keski-ikäisenä olet ostamassa lahjaa lapsellesi tai lapsesi kaverille ja myyjä kysyy: – Onko hän tyttö vai poika? Kerrot oman lapsesi sukupuolen. – Ei kun lahjan saaja. – Öö, tyttö.

    Sitten opin, että myyjät usein yrittävät päätellä tai kysyä lahjan saajan sukupuolen voidakseen valita oikeanlaisen pakkauspaperin. Oranssi on hyvä väri.

    Kyllä. Maailmassa on paljon ihmisiä, joiden maailma järkkyy, jos joku huomauttaa sukupuolierottelevasta kielestä. Näin on ehkä ollut ja näin on ehkä oleva. Hieman huolestuttavaa on se, miten paljon niistä löytyy sellaisia, jotka ovat vihamielisiä, eivätkä osaa käyttäytyä.

  129. Petteri

    Tsemppiä, Emmi! Toivotan sinulle voimia kaiken tän paskanheiton kestämiseen. Suomi on vapaa maa ja täällä saa olla vapaasti sitä mieltä mitä on. Sinulla on oikeus olla sitä mieltä mitä olet ilman että sua aletaan uhkailemaan ja haukkumaan. Voimia ja uskallusta jatkaa sydämesi valitsemalla tiellä!

  130. Matti Hämäläinen

    Siis tämmöinen häkin tosta Anttila kirjoituksesta?!? On tässä maassa ihan oikeitakin ongelmia, käyttäkööt energiansa niiden ratkomiseen… 😉

  131. Kille

    Hyvää tekstiä suollat, näitä juttuja on kiva lukea. Jatka vain samalla linjalla 🙂

  132. Silja

    ”Se vain helpottaa suurinta osaa ihmisistä jotka nimenomaan hakevat pojillensa niitä ”poikien” leluja, ettei tarvitse koko leluosastoa käydä läpi kun pitäisi löytää juurikin sille pojalle se auto.”

    Mua vaan hämmentää että jos siellä leluosastolla lukisi hyllynreunassa vaikka ”autot” niin miten se auto olisi sieltä niin paljon vaikeampi löytää kuin sukupuolitetuilta osastoilta? Vähän niinkuin lähtisi ostamaan vasaraa ja sitä ei vaan löytyisi, koska osaston nimi onkin ”työkalut” eikä ”miesten jutut”.

    Itse leikin lapsena ihan tasapuolisesti nukeilla ja pikkuautoilla (jälkimmäiset tulivat käytettyinä serkkupojilta), mutta hartaasti haaveilemaani radio-ohjattavaa autoa en koskaan saanut, koska sellaiset olivat ”poikien leluja”. Sanonpa vaan että edelleen harmittaa nimenomaan tuon perustelun takia. Moni muukin lelu jäi saamatta, mutta perusteena vaikkapa rahatilanne oli lapsellekin paljon selkeämmän ja reilumman kuuloinen kuin sukupuoli.

    Ja niin kieroon olen kasvanut että näin aikuisena tykkään aika tasapuolisesti mekoista ja autoista ja traktoreista. En koe että mun sukupuoli-identiteettiäni mitenkään horjuttaa se, että jotkut mielenkiinnonkohteeni ovat stereotypisesti miehisiä. On tosi harmillista että pojilla se hyväksytty lokero on vielä kapeampi.

    Tsemppiä, Emmi!

  133. LiisaMaria

    Tuolla seassa oli pari kommenttia, joissa jaottelua tyttöjen ja poikien leluihin puollustettiin kysynnällä. Paitsi että ei multa ole ainakaan kyselty koskaan kaupassa tuleeko lelu siskonpojalle vai kummitytölle. Rahat kun annan niin saan lelun kuin lelun riippumatta siitä miltä osastolta sen hain ja kuka sen tulee saamaan.

    Eli jaottelulla ei ole mitään tekemistä sen enempää menekin, kysynnän kuin lelun lopullisen käyttäjänkään kanssa, vaan se kuvastaan ainoastaan asenteita, joita tässä ollaan kyseenalaistamassa.

  134. Leena

    Emmi. Kiitos, kun nostit asian keskusteluun (hämmentävää, että jonkun pitää vuonna 2015 edes tehdä niin). Toivon, että jos joskus saan lapsen, saa tyyppi päättää ihan itse millä leluilla leikkii ja millaisiin vaatteisiin pukeutuu – ilman, että asenneilmasto on niin fakkiintunut ja esihistoriallinen kuin se vielä nyt tuntuu olevan. Toivon, että tällaista keskustelua ei tarvitse käydä. Toivon, että saisimme kaikki elää vapaassa, demokraattisessa maassa, jossa asenneilmasto olisi kehittyneempi kuin 50-luvulla. Toivon, että teet rikosilmoituksen jokaisesta kivikautisesta, heikkoitsetuntoisesta ja asiattomasta urposta, joka sen on itse toimillaan ansainnut.

  135. Jekke

    Anttilan puolelta asiaa kommentoidaan (myös) näin, – Tässä on ollut kyse markkinoinnista, eli on rikastettu tuotekuvauksia, jotta ne löytyvät paremmin hakukoneista. Ihmiset hakevat netistä hakusanoilla tyttöjen lelu ja poikien lelu, tyttöjen barbie ja poikien auto.
    (Ylen uutinen aiheesta)

    Tuntevatko nämä ihmiset niitä lapsia, joille ovat leluja etsimässä? ”Öö, mitä mä haen sille … lapselle … öööö, mikäs se on… Tyttö! Se on tyttö, joo, niin varmaan sitten sillä perusteella jotakin… Aaa, no täällähän onkin selkeät ohjeet asiasta, Leikkikeittiö! Hella! Nyrkki ja hella!”

    Ehkä Anttilan leluosastolta haetaan myös poikien barbieita ja tyttöjen autoja, mutta kyllähän tämä sekava kehälogiikka näyttäisi tukevan vain sitä, että lapsen henkilökohtaisista intresseistä ei tiedetä mitään ja valitaan leikkiä — eli yhtä oleellisinta kehitystä ohjaavaa toimintaa — varten sosiaalisia rooleja vahvasti mielikuvituksen hinnalla muokkaavia leluja. Kysynnän ja markkinoinnin harhojen limbo kiehuu.

    Mikä on vaihtoehto? No juuri se, että annetaan lapsen itse valita. (Ja valita oikeasti itse, eikä niin että sukupuoli-identiteetissään vaivaantunut vanhempi irvistelee vieressä, ”Ei vittu, VÄÄRÄ LELU!…)

    Lasten mielikuvituksen ja leikin kenttä, on se ehkä ainoa alue, johon aikuisten maailma ei kuulu. Oma huomioni on, että lapset ovat aina markkinointioletuksia fiksumpia ja väärinkäyttävät kaikkea. Se on kekseliäisyyttä, jota toivottavasti kaikki huomaavat tukea, eikä rajoittaa.

  136. Saara

    Blogikirjoituksesi oli hauska. Itse otin sen ainakin ihan huumorilla, mikä varmaan syvemmät merkitykset ohitettaessa olikin tarkoitus. Eiköhän kaikki lapset voi leikkiä millä leluilla haluaa, oma poikani tykkää leikkiä mummolassa serkkujen nukeilla. Itsekin jouduin tuossa juuri facebookin vauvanvaate-myyntipalstalla (ylläri) hirveän teilaamisen kohteeksi kun sanoin että mieheni ei ikinä haluaisi käyttää vaaleanpunaista kauluspaitaa. Ja ihan siis sen takia että se on ruma väri. Tämäkin oli siis vain mielipide, eikä kellekään henkilökohtaisesti tarkoitettu loukkaus. Uskomatonta että ihmiset ottavat nykyään kaikesta herneen niin syvälle tuonne nenäonteloon. Että terveisiä vaan täältä sosiaalisesta mediasta :DD
    Jatka samaan malliin, tekstisi ovat inspiroivia, hyvin kirjoitettuja ja kantaa ottavia.

  137. R

    ”Miksi pojan ei anneta olla poika ja miksei tytön anneta olla tyttö?!”

    Yleensä tämä tarkoittaa nimenomaan sitä roolin tyrkyttämistä. ”Älä nyt sille tyrkytä noita barbeja, sehän on poika. Anna sen olla poika.” Huoh.

  138. Aino

    No olipa kyllä tosi ahtaat ”sukupuolinormit” Anttilalla noissa mainosteksteissä. Toki olivat ”vain” mainostekstejä, mutta silti puistatti. Tää viha joka tosi rankkasanaisesti purkautuu verkossa omalla nimellä tai nimimerkin takaa, sitä en voi käsittää. Kaikkea hyvää jatkoon Emmi, arvostan, että toit asian esiin.

  139. Järkevä

    Jako tyttöjen ja poikien leluihin on asiakkaiden kannalta käytännöllinen, siinä missä muutkin hyllytystavat, koska useimmille asiakkaille ja heidän lapsilleen keskeisenä valintakriteerinä on lelun luonne. Useimmat pojat ovat kiinnostuneet poikien leluista ja tytöt tyttöjen leluista, vaikka on myös leluja joista kummatkin ovat varsin tasaisesti kiinnostuneita.

    Tokihan nämä kategoriat voi nimittää jollakin sukupuolineutraalimmalla tavalla, vaikka en äkkiseltään kuvaavaa korvaavaa nimitystä keksikään, joka ei olisi jollakin tavoin leimaava. Tai jättää nimittämättä kokonaan, mutta niputtaa ne kuitenkin erikseen ihan sen takia, että ne olisi helpompi löytää yhdestä paikasta.

    Sellainen kauppa, jossa esimerkiksi miesten ja naisten alusvaatteet olisivat samoilla hyllyillä iloisesti sekaisin jollakin muulla luokittelutavalla jaoteltuna saisi varmasti paljon palautetta kummaltakin sukupuolelta siitä, että tuotteet olisi helpompi katsastaa läpi jos miesten ja naisten alusvaatteet olisivat erikseen omilla hyllyillään.

  140. Riikka

    Kiitos alkuperäisestä kirjoituksesta ja tästä! Tasa-arvoa ei ole vielä saavutettu, kun miehet kohdistavat naisiin tällaista vihapuhetta, jos tuo esille esim. tasa-arvoon liittyviä epäkohtia. Jotkut pitivät leluasiaan puuttumista vähäpätöisenä. Vihakirjoittajien mielestä se on kuitenkin kaikkea muuta. He pitävät kynsin, hampain ja väkivalloin (tämä vihakirjoittelu) kiinni sukupuolirooleista (ja siten etuoikeuksistaan).

    Hienoa, että julkaisit näiden uhkaavien henkilöiden nimet! Ei heidän ymmärryksensä varmaan riitä tajuamaan tekojaan, mutta työnantajat ja läheiset ei välttämättä arvosta…

    Tsemppiä. Vihakirjoittelijat ovat mitättömiä ja joukkonakin mitättömän pieni. Tukijoitasi ja näkemystäsi kannattavia on paljon enemmän.

  141. Satu

    Voimia ja jaksamista!

  142. Laura H

    Kiitos Emmi hyvistä kirjoituksista ja tsemppiä!
    Älä anna vihaajien ja möyhöttäjien lannistaa!

  143. Joanna

    Emmille: loistojuttu etta puutuit Anttilan raikean lokeroiviin teksteihin. Tsemppia!

    Sampo, ihan tosissaan olet sita mielta etta toimittajan tyohon kuuluu vaan hyvaksya haistattelut, hairinta ja (myos oiset) uhkaavat viestit? Mihinkas asti taman sietokyvyn kuuluisi jatkua – saako viela joku heittaa vaikka kiven ikkunasta vai pitaisiko sittenkin vaan palkata se oma vartija pihalle? Aika janna.

    Itse leikin pikkutyttona tosi paljon nukeilla, rakensin niille kerrostalon jossa on sahkot ja juokseva vesi, tykkasin my little poneista, inhosin pinkkia ja pehmeita paketteja. Vanhemmat eivat pakottaneet muottiin mutta mainosten vahvasta voimasta kuitenkin sain osani: Vuosikaudet ihailin ja toivoin Mekano-settia mutta en koskaan osannut pyytaa tai edes puhua asiasta koska mainoksissa oli vaan ne pojat.Vasta aikuisena olen tajunnut etta kukaan ei tainnut tietaa miten vaikuttunut olin.

    Myohemmin aikuisena paadyin miesvaltaiselle alalle (joka kylla oli ihan jees) mutten kouluttautunut alalla opettajaksi osittain siksi etta se taas olisi ollut jotenkin liikaa ”tyttojen juttu” – vaikka se olisi jalkikateen katsoen ollut luultavasti juuri mun juttu. Lyhyesta virsi kaunis, kokonaisuutena voisin sanoa etta oma elama olisi mennyt paremmin jos ei olisi ollut naita lokeroita vaisteltavana vaan olis mennyt puhtaammin kykyjen ja kiinnostuksen mukaan. Seka omalta henkilokohtaiselta kannaltani etta yhteiskunnan kannalta katsottuna.

  144. Sunna

    Hei, ja valtavasti voimia sinulle!

    Alan ihmisenä luen mielenkiinnolla uutisissa tai somessa silmiini osuvat sukupuolta käsittelevät tekstit. On surullista, miten usein asiaton kommentointi on asiallisia mielipiteitä äänekkäämmin esillä – ja miten harvoin löytyy asiallisesti kirjoitettuja feministisiä ajatuksia vastustavia tekstejä. Toki moni fiksu ihminen, alan tutkijoista nyt puhumattakaan, pystyisi helposti esittämään asiallisillekin kommenteille hyvät vasta-argumentit. Silti olisi virkistävää lukea huorittelun sijaan jonkinlaiset perustelut esimerkiksi sille, miksi sinun Anttila-tekstistäsi tulistuneet ajattelevat sukupuolisensitiivisen lelumainonnan olevan pahasta. Kertonee jotain vihakirjoittelijoiden fiksuudesta ja valistuneisuuden tasosta, että valtaosa tekstistä keskittyy törkeyksiin. Epäilen, että ei heillä olisi antaakaan päteviä perusteluja.

    Tiedostan eläväni suuren kaupungin suvaitsevaisessa, korkeakoulutetussa kuplassa. Silti minun mielestäni on myös arkijärjellä aivan selkeästi perusteltavissa, miksi vaikkapa sukupuolisensitiivinen lelumainonta on hyvästä tai miksi Anttilan tyylinen mainonta on haitallista. Lyhyesti: sukupuoliroolit opitaan pitkälti lapsuudessa. Jos leikit jaotellaan kapeasti tyyliin ”tytöt ja nukke- sekä kotileikki” ja ”pojat sekä autot ja toimintasankarit”, sillä on vaikutuksia esimerkiksi työelämään ja kotitöiden jakoon asti. Se, että tytöille suositellaan kotileikkejä, vaikuttaa suhteellisen suoraan siihen, miksi naiset tekevät paljon enemmän kotitöitä ja ottavat isomman vastuun lastenhoidosta kuin miehet. Leikkien eriytyminen heijastelee aikuisten ammatinvalintaa. Jos jo lapsuuden leikeissä hoivasta tehdään tyttöjen juttu ja rakentamisesta poikien juttu, onko ihme, että työelämä on jakaantunut voimakkaasti naisten ja miesten aloihin ja sitä kautta johtanut eriarvoisuuteen palkkauksessa? Mitä hyvää saavutetaan pitäytymällä vanhanaikaisissa, patriarkaatin ylläpitämissä sukupuolirooleissa?

    On ihan sama, mistä aiheista feministisiä (Feminismin voi määritellä karkeasti kaikkien ihmisten tasa-arvon ajamiseksi esimerkiksi sukupuolesta, seksuaalisuudesta, etnisyydestä, terveydentilasta tai iästä huolimatta. Kyse ei ole naisten ylivallan hamuilusta tai miesvihasta. Yllättävän monella on täysin väärä käsitys feminismi-termin sisällöstä.) tekstejä kirjoitetaan, aina sinne tulee törkeitä kommentteja. Minun ymmärrykseeni ei mahdu, miksi joku vastustaisi kaikkien ihmisten tasavertaisuutta, sillä se ei ole keneltäkään pois. Toivoisin vähintään asiallista keskustelua aiheesta. Niin kauan kuin antifeministiset kommentit sisältävät lähinnä kirosanoja, haukkumista ja muuta törkeää, tyydyn kuvittelemaan, millaisia ”järjen jättiläisiä” kommenttien takana täytyy olla.

    Saamasi palautteen irvikuva osoittaa, miten tärkeistä asioista sinä ja monet muut vihapuheesta kärsivät kirjoittavat. Ole ylpeä kannanotostasi ja jatka samaan malliin! Se ei ole helppoa mutta sitäkin tärkeämpää. Kiitos sinulle!

  145. Kyllästynytmies

    Sie oot ihanana nainen ja kirjoitat asiaa. Pysyttelele semmoisena jatkossakin! Vihapostit perimmiltään kertoo, että olet oikeassa, että sohaisit oikeaa muurahaispesäää.

  146. Markku Ollikainen

    Mielipiteiden lausuminen julkisuudessa saa aikaan palautetta. Olet ilmeisesti saanut mielipiteittesi arvoista palautetta.

    Lasten auttaminen kasvamaan aikuisiksi miehiksi ja naisiksi ei varmaankaan kuuluu punaviher-arvomaailmaa edustavien harrastuksiin. Opettajaksi kelpaa Ranskan vallankumoushenkinen Rousseau. Hän halusi purkaa lapsilta kaikki ”estot” pois, että saisivat kasvaa mihin tahansa suuntaan. Tämä ajattelusi perustuu kreikkalaisen monijumalaisuuden ihmistä jumalan kaltaiseksi havainnoijaksi, ajattelijaksi ja tekijäksi nostavaan maailmankuvaan ja arvoihin.
    Henkinen esi-isäsi Karl Marx tiivisti tämän suhtautumisen Prometheuksen tunnustukseksi: minä vihaan jokaista jumalaa (auktoriteettia) taivaassa ja maan päällä, joka ei tunnusta yksilön itsetietoisuutta ylimmäksi auktoritetiksi.

    Se, että ihminen saa toteuttaa itseään, tuntuu varmaan mukavalta, mutta tällä vapaudelta ja oikeuksien vaalimiselta maistuvalla suhtautumisella on seuraukset, joita ei voi enää valita.
    Suurina tuloksina voi mainita mm. 2 maailmansotaa, jotka käytiin varsinkin 1800-luvulla jumalankaltaisen itsetietoisuuden tunnelmiin paisuneiden yli-ihmis-yksilöiden ja heitä seuranneiden voimin.
    Pieninä, mutta yksilöille suurina tuloksina näkyy jo Suomessakin, että ilman selkeitä roolimalleja ihmisistä kasvaa yhteiselämään huonosti sopeutuvia itsensä toteuttajia. Lapset näet tarvitsevat aikuisten ohjausta ja tukea tullakseen seuraaviksi aikuisiksi. Ilman tätä aikuisten ohjausta, vain vuodet vierivät ja lapsista tulee vartaloltaan isoja henkisesti lapsia. Jopa kasvu seksuaali-identiteettiin ei onnistu. Monella tapaa erilaiset miehen ja naisen mallit menevät sekaisin. Perusasetusten jäädessä saavuttamatta yhteiskunta ei pysy pystyssä. Em. suomalainen alamäki näkyy jo asiat tunteville yhä pahenevina yhteiskunta- ja talousongelmina.

    Huono kielenkäyttö on toki epäkohteliasta, mutta on vastaus noiden ihmisten ilmaisumahdollisuuksien puitteissa tarjoilemasi sisällön tasoon. Kauniilla sanoilla voi näet paketoida myös arvotonta sisältöä.

  147. Petri R.

    Kummallinen reaktio kyllä ihan tavallisesta blogi kirjoituksesta vaikkakin tärkeästä aiheesta joka ilmeisesti kosketti yllättävän monia.
    luunpa etteivät useimmat edes lukeneet koko blogia vaan olettivat kirjoittajan ajavan ruotsin mallin mukaista ”pakko sukupuolineutraaliutta” josta siellä päin on kohkattu jo hyvän aikaa.

    Blogissa kuitenkin on tärkeä pointti eli se että annetaan lasten olla lapsia jos poika haluaa pukeutua punaiseen tai tyttö siniseen niin ostetaan se punainen/sininen paita, ongelmaksi vain tulevat markettien mielikuvituksettomat valikoimat ja ilmeisestikin ihmisten asenteet.

  148. Jenni

    Tyttöjen ja poikien leikkeihin jaottelu antaa ymmärtää että on olemassa myös miesten ja naisten töitä, mikä ei ole realismia enää 2010-luvulla (Vai onko?). Meillä ainakin isä hoitaa vauvaa ja laittaa ruokaa siinä missä äitikin, ja talouden ainut ajokortti löytyy äidiltä. Miksi opettaisimme siis pojillemme, että autot on poikien juttu ja köökkipuuhat naisten, kun he kotona näkevät kuitenkin ihan päinvastaisen mallin?

  149. Antero

    Kiitos sekä aiemmasta että tästä kirjoituksesta, ja ennen kaikkea siitä että jatkat vielä kirjoittamista. En olisi osannut ajatellakaan että sukupuolitettujen mainoslauseiden kritisoiminen saisi jotkut uunot niinkin sekaisin kuin mitä tämän kirjoituksen lainaukset kertovat. Uskomatonta että niinkin simppeli asia kuin lapsen oikeus mihin tahansa leluun sukupuolestaan riippumatta koetaan aikuisten taholta niin uhkaavaksi että pitää alkaa uhkailla muita!

    Tsemppiä oikein paljon, ja kiitos.

  150. Mick Scheinin

    Veeran kirjoitus sai ainakin minut ymmärtämään, mitä vikaa lelujen sukupuoleen perustuvassa luokittelussa on.

  151. M Karhu

    Kiitos hyvästä kirjoituksesta! Huomsuttaisin, että joulu se onkin poliisille ruuhksisinta aikaa… vaan asiaan: suosittelen tutustumaan Elloksen paperiseen joulukuvastoon! On oikein hyvä ja virkeä lähestymistapa: tekniikkahifistelijää esittävä malli on nainen, pikkutyttö leikkii kukkamekossa Darth Vader -lelulla 😀
    Eikä lasten joululahjavinkkikoosteessa mainita sanallakaan sukupuolta, auto- ja prinsessapyjamista jne. vain todetaan, minkä ikäisille *lapsille* niitä suositellaan. Noh, ruotsalaiset ovat nyt muutenkin edelläkävijöitä kaikessa. Ellos erottuu positiivisesti, siis kaikki kunnia siitä! 🙂

  152. Mies

    Telaketjufeministit ovat väärässä. Naisia pitäisi palkata vain sen takia, että ovat naisia, viimeksi kirjoitettiin että näin pitäisi tehdä jääkiekkoliiton johdossa. Naiset sitä ja naiset tätä. Ja naisviha? Ihme väite. Kyllä tämä yhteiskunta myös suosii naisia 100-0 monessa asiassa. Miehen pitää aina kaikki itse kestää ja on naurunaiheena ellei osaa/kestä/pysty tekemään jotain asiaa itse, kun taas naista autetaan heti ystävällisesti. Tämä nyt on vain yksi esimerkki kaikista käytöskoodeista. Olet onnistunut näkemään ainoastaan naiseuden huonot puolet, onneksi olkoon..

  153. Tommi

    Hienoa että jatkat kirjoittamista. Sukupuoleen liittyvät 50-lukulaiset ajatukset on taas nousseet jostain syystä tietyn jengin ajatuksiin. Kait se on kaipuuta vanhaan hyvään aikaan (jota ei toki ole), jolloin kaikki ”oli niin selvää”…

    Nää leluissa ilmenevät sukupuoliroolit on ihan oikeasti tärkeä asia, nehän luo niitä malleja nappuloiden maailmaan, joita ne ei itse edes osaisi luoda. Eikä tietenkään pitäisi edes luoda.

    btw. noita kommentteja pystynee helposti jättämään tähän jollain skriptillä/softalla, kannattaa miettiä jotain captchaa tai vastaavaa testeriä tähän kommentointiin mukaan?

  154. Hanna Stolt

    Tsemppiä Emmi! nykymaailma on ihan nyrjähtänyt ja nettiraivo on ihmeen räjähdysherkkä asia.. Itsekin sain kokea vastaavaa (tosin en läheskään yhtä pahana kuin sinun tapauksessasi..) kun menin kirjoittamaan tyttäreni synttärikakusta joka olikin vesimelonista eikä sokerista tehty. Huono äiti, sadisti, vieraiden itkettäjä.. Tietenkin.

    Onneksi olet osannut suhtautua someraivoon ihan oikein ja jättänyt sen omaan arvoonsa 🙂
    Eläköön sanan- ja mielipiteidenvapaus! 🙂

  155. Jyrki

    Luin tämän postauksen kun joku sen linkitti facessa. Sitten luin alkuperäisen. Ja sitten ihmettelin tosissaan että mistä helvatasta tässä nyt oikein vaahdotaan, jopa niin paljon että vaivauduin kommentoimaan tähän. (Aiempia kommentteja en juuri lukenut, ihan niin paljoa ei kiinnosta.)

    Mutta siis, jos siinä Anttila-jutussa nyt jokin ajatus oli poimittavissa, niin ehkä se että mitäpä jos lapsi saisi itse päättää millä haluaa leikkiä. Mutta tälläinen liberaali vapaus ei näytä sopivan näille wannabe-päiviräsäsille. Kyllä pitää ihmisellä kukkahattu olla syvällä päässä, että viitsii tälläisesta vetää herneen nenään.

  156. Michka

    No onpa aikamoista.
    Kuvittelin tuon alkuperäisen kirjoituksen nähtyäni, että onpas bloggaaja nyt herkästi vetäissyt herneen nenään. Tuollaistahan lelujen mainostaminen on aina ollut ja se perustunee ihan faktatietoon. Kaipa suurin osa nukeista menee tytöille ja kaivureista pojille.
    Nyt kun näki millaisen paskamyrskyn tuo sai aikaan, niin ehkäpä se kirjoitus olikin ihan aiheellinen. Ehkäpä me fiksut aikuiset ei osatakaan jättää tuollaisia mainostekstejä omaan arvoonsa ja päättää ihan itse asioista sen mukaan, mitä se lapsi itse haluaa. Puhumattakaan tietysti niistä lapsista, jotka ovat vielä kohderyhmää, mutta jotka osaavat jo lukea.
    Oikeasti uskon kyllä, että enemmistö tajuaa jutun juonen ja taas isolta laumalta vaikuttava äänekäs joukko on kuitenkin vain vähemmistö.
    Sanotaan, että pahimmilla homofoobikoilla on itsellään epävarmuutta suuntautumisestaan, tai he elävät ihan tietoisesti kaapissa. Jotenkin tuntuisi, että tuo logiikka menee soveltaen tähänkin. Että jos isin pikku Terho-Petteri osoittaa kiinnostusta nukkeihin, niin homohan se on. Tai jos Kielo-Liisa leikkii autoilla, niin siitä tulee isona rekkalesbo. Vielä ei ole myöhäistä! Sen saa kitkettyä, tai ainakin opetettua kätkemään! Onneksi vanha kunnon Anttila tietää, miten nämä jutut menee. Nyt suvakit turpa kiinni!
    Oma kohta kolme vuotias tyttöni osoitti jonkin aikaa kiinnostusta miltei yksinomaan ns. poikien leluihin ja meille ostettiinkin sitten autoja ja traktoreita jne. etc. Enpä mä tuosta osannut olla huolissani. Sittemmin on se hoivaviettikin löytynyt. Se taisi tulla pikkusiskon syntymän myötä ja nykyään nukkeleikit vuorottelee auto-, kaivuri- ja lentsikkaleikkien kanssa.
    Mutta hyvähän mun on. Tyttöjenhän on kuitenkin monen kommentoijan mielestä ihan ok leikkiä välillä poikien leluilla, mutta katsotaanpa sitten, jos meille joskus tulee poika!

  157. Nemesis

    Terveiset valkoiselta heteromieheltä, joka on myös 1v täyttävän pikkutytön isä. Lapsuuteni avaruuslegot odottaa aikaa, jolloin tyttö on Lego-iässä. Tyttäreni rakkain lelu tällä hetkellä on punainen Lightning McQueen-auto. Katossa roikkuva aurinkokunta-mobile herättää tytössä suurta riemua ja kiinnostusta. Olen jo miettinyt, että minun täytyy tulevaisuudessa ostaa kunnon teleskooppi, että voin tytön kanssa mennä katsomaan tähtiä ja planeettoja. Omia ohjelmointitaitoja täytyy vähän terästää, jos tyttö vaikka kiinnostuu tietokoneohjelmoinnista.

    Ei minulle ole tullut mieleenkään, että minun ja vaimoni tulisi jotenkin sukupuolittaa tyttäremme lelut, tai jotenkin ohjata tätä jotenkin ”tyttömäisten” kiinnostusten kohteiden suuntaan. Tärkeintä on, että voi tehdä sellaisia asioita jotka kiinnostaa ja että on onnellinen.

    Kyllä tottavie pistää vihaksi tällainen ihmisten kiusaaminen jonkin blogikirjoituksen takia. Siis LELUJA käsittelevän blogikirjoituksen. Miehinen ego (siis miehiähän nämä ”palautteenantajat” suurelta osin on) on niin herkkä ja hauras, etä pitää räjähtää raivoon, jos joku vaikka internetissä toteaa, että ”sen sijaan että olisi poikien ja tyttöjen leluja, olisi vain leluja”.

    Ja laitetaan tämä vielä tähän:

    http://seasonaldepressioncomic.com/2014/12/06/lego-friends/

  158. Piia

    Tyttäreni suosikkitehtäväkirja on ”Merirosvotehtäviä pojille”. Onneksi hän ei vielä osaa lukea, niin ei tiedä, että tekijä olisi rajannut sen häneltä pois. Poika taas on aina inhonnut merirosvojuttuja. Lapsissa on yksilöllisiä eroja, mitäpä niitä kieltämään.

  159. Blue Peony

    Hmmm… Jännää logiikkaa tuo, että pojista pitää siis kasvattaa miehiä tunkemalla heille kiinnostuksen kohteista riippumatta autoja ja kaivureita, mutta useimmat kuitenkin kai pitävät hyväksyttävinä, että ne pojat aikuisiksi kasvettuaan osoittavat hoivaviettiään vaikkapa hoitamalla lapsiaan tai opiskelemalla hoitoalalle? Ja tyttöjen pitää leikkiä nukeilla, mutta kai ne aikuisina sitten kuitenkin saavat hankkia ajokortin ja opiskella insinööreiksi? Miksi on niin vaikeaa kunnioittaa lasta yksilönä ja tunnustella, mikä tätä oikeasti kiinnostaa ennen kuin leluja aletaan tuputtaa? Voisi olla tässäkin maassa vähemmän ahdistusta ja kiusaamista, jos toimittaisiin näin. Käsittelit Emmi hienosti tätä aihetta ja todella ikävää, että sait tuollaisen ryöpytyksen niskaasi!

  160. Nelli

    Iso support täältä! Kiitos että jaksat! Kyllä meitä tukijoita on enemmän kuin tyhjänpäiväisiä nimittelijöitä 🙂

  161. Jouni

    Aika uskomattomalta tuntuu nuo nimittelyt. Vaikuttaa siltä, että jokin tehosekoitin on saanut näiden raivoajien korvien sellaiseen turbulenssiin, että järki on totaalisen kateissa (jos sitä alunperinkään on). Osa on varmaan kännissä tai muissa aineissa, muuten on vaikea ymmärtää tuollaisia agressioita, jotka hipovat rikollisuutta, elleivät peräti ole sitä.
    Kyllä minustakin tuntuu, että tytöillä ja pojilla on taipumusta erilaisiin leikkeihin, koska hormonithan sitä säätelevät. Silti vanhanaikaiset roolimallit lelujen suhteen ovat aivan turhia. Mielestäni Emmi puhuu ihan asiaa.

  162. Hanna

    En jaksanut lukea kaikkia kommentteja. Monissa oli sanottu että pojat haluavat leikkiä poikien leluilla ja tytöt tyttöjen leluilla. Miksi näin sitten on? Tyttäreni leikki kaikenlaisilla leluilla ennen päiväkotiin menoa. Vaikka vanhemmat toimisivat sukupuolineutraalisti, niin siltikin ympäristöstä tulee signaalia minkälainen pitäisi olla ja mitä saa tehdä. Halutaan olla kuin muut ja saada kavereita. Sopeutua ympäristöön. Väitän että siksi tytöt ja pojat leikkivät yleensä tietynlaisilla leluilla. Toinen asia mikä minua ja monia muita on ihmetyttänyt on neutraalit lastenvaatteet. Mistä niitä enää nykyään saa?

  163. Hanna

    Vielä lisäyksenä edelliseen, että minusta on valitettavaa miten paljon ryhmäpaine vaikuttaa jo lapsiin. Monien aikuistenkin on vaikea hyväksyä eriäviä mielipiteitä tai yleensä erilaisuutta. Tai että asiat tehdään eri tavalla kuin ne on aina ennenkin tehty. Tämä pakottaa monet tiettyyn muottiin eivätkä enää kyseenalaista sitä sen enempää. Vahvemmat uskaltavat olla oma itsensä ja saavat välillä kakkaa niskaansa sen takia. Tässä olisi monta mielenkiintoista tutkimusaihetta.

  164. Elina

    Ei helvetti kun joskus huolettaa tän kansan luku- ja sisäistämistaito. Bloggaaja kirjoittaa tekstin jonka sanoma on se, että josko ostettaisiin tytöille ja pojille semmosia leluja kun mitä he itse haluavat eikä sen mukaan että mimmoset pissavärkit heillä on. Ja että niitä leluja ei siksi tarvittis varmaan tavaratalonkaan kategorisoida, kun sukupuoli ei leluhankinnoissa oo määräävä tekijä.

    Ei ainoaakaan mainintaa tai implikaatiota siitä, että sukupuolia ei saisi olla, tai että pojat ei sais leikkiä autoilla tai tytöt nukeilla.

    Sitten jengi sekoo aivan täysin, että kyllä nyt viherfasistifemakko taas polkee sukupuolia ja miehet ei enää saa olla miehiä ja siellä kuplassa ne taas leikkii edistysmielisiä. LUKEKAA ennen kuin kommentoitte.

  165. Miina

    Hei Emmi!
    Järkyttävää tuo, mitä ihmiset sekoilevat. Miten joku perustelee itsellensä, että on ok vastata toisen mielipiteeseen mutkattomalla huorittelulla tai tappouhkauksella.

    Luin sun Anttilakirjoituksen ja olen kanssasi samaa mieltä sitä ihmettelemässä. Muilla on oikeus olla eri mieltä, so what.

    Hienoja kirjoituksia sinulla! Voimia vastavirrassa uimiseen silloin kun sitä tarvitaan! Hyvä, kun nostat asioita esille, vaikka lukeminen voi suututtaa.

  166. Arttu

    Ah, klassikko, mielipiteen vastustaminen esittäjän henkilöön liittyvällä argumentaatiolla. Sivistymättömyys on niin tiivistä, että aistimus muistuttaa keinolantaa kevättalvella. Mutta mitä muuta näiltä ämpärinjonottajilta voi odottaa?

    Että olisivat ikinä kuulleet sananvapauden perusasioista? ”Paheksun mielipidettänne, mutta puolustan kuolemaan asti oikeuttanne esittää se.”

    Turha toivo.

  167. Ossi

    Pönkitätkö nyt egoasi julkaisemalla vain itsellesi positiivisia kommenteita?!?!?

  168. Johanna Järvinen-Taubert

    Kiitos Emmi hyvästä kirjoituksesta ja Anttilan hölmön mainonnan asiallisesta kommentoinnista!

    Kuuden lapsen – kolmen tytön ja kolmen pojan – äitinä olen nähnyt, miten erilaisia lapset ovat. Sukupuoli on vain yksi tähän vaikuttava tekijä: pojat ovat keskenään hyvin erilaisia persoonia, samoin tytöt.

    Meillä on aina ollut kaikenlaisia leluja lasten ulottuvilla (leikkikeittiötä tarvikkeineen, junarataa, parkkitaloa, nukkeja, legoja joka lähtöön, rakennussarjoja, pehmoleluja jne. jne.) ja lapset – niin tytöt kuin pojatkin – on leikkineet niillä ristiin rastiin miettimättä sen kummemmin, kenelle ne on tarkoitettu. Lapset ovat myös hyviä sekoittamaan leluja ja leikkejä ja luomaan ihan omia juttujaan. Nytkin 9-vuotias poikani leikkii mieluusti pikkusiskon kanssa brazeilla ja siirtyvät siitä sujuvasti taisteluleikkiin, jos siltä tuntuu.

    Ihmettelen suuresti ihmisiä, jotka haluavat rajoittaa lastensa leikkejä tai leluja sukupuolen mukaan. Ajattelevatko he ehkä, että naisten ei pitäisi ajaa autolla (”ei tytöille voi antaa autoja!”) tai isät eivät saa hoitaa lapsiaan (”nukeilla leikkiminen on pojille luonnotonta”)? Olisi hienoa, jos jokaisen lapsen ulottuvilla olisi erilaisia mahdollisuuksia ja hän voi itse valita, millä milloinkin haluaa leikkiä – ja miten.

    Saamasi törkypalaute on käsittämätöntä ja järkyttävää. Mihin on kadonneet alkeellisimmatkin käytöstavat toisilta ihmisiltä? Puuttuuko kokonaan kyky asiallisesti selvittää, miksi on eri mieltä jostakin asiasta? Viisas ystäväni sanoi, että tällaiset epäasialliset ja aggressiiviset kommentit kertovat ennen kaikkea niiden esittäjästä. Sepä se.

    Voimia sinulle ja perheellesi! iso peukku rohkeudelle ja periksiantamattomuudelle (täytyykin ryhtyä seuraamaan blogiasi 🙂 )!

  169. Jari

    Hyvät kirjoitus, älä lannistu, tuollaisilla loan heittäjillä ei ole mitään elämää ja myös olematon itseluottamus jos kokevat kirjoituksesi järkyttäväksi. Rock on!

  170. Harri Wickstrand

    Ottamatta kantaa Anttilan mainoksiin kirjoitit kyllä muusta kuin leluista.Kirjoitit sukupuolirooleista ja Anttilan vanhanaikaisesta suhtautumisesta ja naurettavasta tavasta markkinoida. Kirjoituksesi käsittelee todellakin ihan muuta kuin leluja vaikka väität yllä juttusi käsittelevän vain leluja. Luepa kirjoituksesi pariin kertaan ja yritä sisäistää viestisi.

  171. Minä vain

    Näistäkin kommenteista huomaa, että menee aivan täysin se pointti monelta ohi ja ruvetaan vaan vouhkaamaan siitä kuinka nyt ollaan tekemässä naisista miehiä ja miehistä naisia. Eih. Kyse on siitä, että annettaisiin lasten (ja vanhempienkin) olla oma itsensä; olla kiinnostunut niistä asioista mistä haluamme ILMAN että joku tulee lässyttämään ”Et sä noin voi tehdä/ajatella koska oot tyttö/poika.”

    Seuraavan kerran kun käyn kotona esitän kyllä vanhemmilleni suuren kiitoksen saamastani kasvatuksesta. Minä ja siskoni saimme valita itse omat lelumme ilman mitään ylinmääräistä kommenttiraitaa vanhemmilta. Suosikkini olivat dinosauruslelut. Ainoilla nukeilla, barbeilla, ei koskaan leikitty kotileikkejä tai prinsessatouhuja, vaan he olivat naispuolisia Tarzaneita ja muita toimintasankareita. Tämä kaikki oli täysin OK eikä meille koskaan sanottu, että nyt leikitte kyllä ihan väärin. Saimme olla ihan sellaisia lapsia kuin olimme.

    Tästä huolimatta olen silti ihan nainen, tiedoksi vaan. Ei se dinosauruksilla, legoilla tai pikkuautoilla leikkiminen jotenkaan mystisesti muuttanut sukupuoltani tai identiteettiäni.

    Jos joku täällä on mielensäpahoittaja, niin ne ovat kyllä nämä suu vaahdossa mesoavat sankarit.
    Tsemppiä Emmille! Tämä myrsky osoittaa, että aiheesta selvästikin pitää puhua enemmän. Niin monelta tuntuu menevän täysin yli ymmärryksen ja varsinainen pointti missataan kuninkaallisesti.

  172. Paula

    Mulla on 5-vuotias poika, joka käy tanssitunneilla (joista moni vanhempi sanoo, että ne on ”tyttöjen juttu” eli mun poikani ei ilmeisesti saisi tykätä siellä käymisestä ja onkin jäänyt ainoaksi pojaksi koko ryhmässä) ja joka tuumasi yhtenä päivänä, että häntä kiinnostaisi kokeilla leikkiä barbilla. Olenko noiden joidenkin kommentoijien mielestä huono äiti, kun en halua rajoittaa poikaani tällaisessa asiassa ja sanoa, että et saa, koska ne on tytöille ainoastaan? Pitääkö tässä nyt pelätä että mun poikani ei kasva pojaksi? Hän leikkii kyllä myös legoilla ja autoilla ja käy pelaamassa sählyä. Riittääkö se lunastamaan lapselleni oikeutetun paikan yhteiskunnassa?

    Mitä tuohon bloggarin saamaan palautteeseen tulee, mua kerta kaikkiaan ihmetyttää, että keitä nuo raivoajat ovat. Ovatko kenties samat ihmiset raivoamassa koulukiusaamista vastaan? Näkemättä että itse ruokkivat omalla tökeröllä käytöksellään ihan kunnon kiusaamistoimintaa ja toisekseen jos nyt niin vihaisia ollaan että sukupuolirajoja ei saisi mennä murtamaan niin miten he suhtautuvat vaikka kiusaamiseen joka johtuu esimerkiksi siitä, että poikalapsi tykkää vaaleanpunaisista vaatteista? Onko silloin okei kiusata, koska se kerran on niin yksiselitteisesti väärin?

  173. aino

    Oma äitini ei koskaan painottanut tiettyjen asioiden olevan ”tyttöjen” ja toisten ”poikien.” Jos halusin leikkiä nukeilla, leikin nukeilla. Ja jos halusin leikkiä pikkuautoilla, sain tehdä myös niin ilman, että kukaan kommentoi ”mutta tuohan on poikien lelu.” Päiväkodissa sekä tytöt, että pojat leikkivät kotia jos halusivat, ja leluja ei oltu jaettu sukupuolten mukaan. Mutta kun muutimme toiselle paikkakunnalle ja aloitin ala-asteen, hämmennyin nopeasti. En saanutkaan haluta mustaa pyöräilykypärää punaisen sijaan, koska mustat oli tarkoitettu vain pojille. En saanut painia välitunnilla, koska semmoiset on poikien touhuja eikä sovi tytöille. Jääkiekko-paitoihin ja ”poikien” housuihin pukeutumistani kommentoitiin, ja kyseltiin, miksen voi olla niinkuin normaalit tytöt. Tämä johti syvään hämmennykseen omasta itsestäni, sekä jopa ahdistukseen. En ymmärtänyt miksi olin niin erilainen, ja miksi pidin enemmän poikien jutuista. Se paisui siihen pisteeseen, että aloin jopa miettiä, olenko transsukupuolinen, koska ”tyttöjen” jutut ei kiinnostaneet yhtään, ja en ollut muiden mielestä ”normaali.”

    Tästä syystä omasta mielestäni on tärkeää, että keskittyttäisiin himan enemmän siihen, mistä lapsi pitää, eikä siihen, onko se ”tyttöjen” vai ”poikien.” Löysennettäisiin hieman sitä määritelmien tekemistä ja lokerointia. Miksei anneta lasten olla vaan lapsia?

  174. Maija

    Luin edellisen juttusi ja en kertakaikkiaan ymmärrä miksi ihmeessä ihmiset niin raivostuivat. Itsekin aika lailla olen kanssasi samoilla linjoilla. Nyt vaan annat paskanjauhajien jäädä omaan arvoonsa!

  175. Minna

    Minä isin tyttö, ja lapsena parhaina kavereina poikia: Kasvoin silti täysin naiselliseksi naiseksi, jolla pysyy vasara kädessä, osaa kasata huonekaluja ja vaihtaa rikkoutuneita lamppuja ja joka osaa leipoa, neuloa ja tehdä ruokaa. Leluina kaikenlaista mahdollista!

    Hävetä pitäisi moisten solvaajien!
    Netti on mahdollistanut sen että voidaan sanoa toiselle mitä tahansa ”anonyymisti” ja sittenkö se on ihan okei haukkua toinen maanrakoon ja arvostella?

  176. Martin Heger

    Hei Emmi, perjantain blogissasi ei todellakaan ollut mitään epäasiallista, tai edes erityisen huomiotaherättävää minusta! Näin ne Anttilan tekstit jossain toisaalla ennen blogiasi (tosin blogin aiheuttaman huomion vuoksi varmasti) ja luulin sitä myös ensin satiiriversioksi, niin 50-lukulaisen kammottavia sukupuolistereotypioita ne vilisivät.

    Jotain kyllä viiraa ihmisillä päässä kun aivan asiallinen mielipidekirjoitus saa internetin pursuamaan moista vihaa ja visvaa, valveutuneen ihmisen blogissa ei ainakaan vika ole. Olen aivan tyrmistynyt että näin pieni asia on moista aiheuttanut, mitä niillä ihmisillä oikein liikkuu päässä? Ei ainakaan suhteellisuudentaju tai rationaalinen maailmankuva! Tsemppiä ja pisteet himaan kun jaksat jatkaa asialinjalla kuitenkin etkä anna hullujen tukkia suutasi.

  177. Sunna

    Nyt menee hiukan ohi lelukeskustelun, mutta pakko kommentoida perinteistä miesten ahdinko -korttia. Nimimerkki ”Mies” nostaa esiin klassikkoargumentin ”kyllä miehiäkin sorretaan”. Aivan totta! Tällaiset miehet eivät kuitenkaan useinkaan ajattele, että tasa-arvon aate on heidänkin asiallaan. Patriarkaalinen käsitys hegemonisesta maskuliinisuusnormista (pahoittelen kapulakieltä) alistaa suurinta osaa miehistäkin. Jos sellaisista yleistyksistä kuten ”miehet eivät näytä tunteitaan tai kysy apua” päästäisiin eroon (sukupuolisensitiivisellä kasvatuksella ja siten esimerkiksi leikeillä olisi tässä suuri merkitys), miehilläkin olisi parempi olla. Kehotan kiinnostuneita tutustumaan kriittiseen maskuliinisuustutkimukseen.

  178. Mikko

    Alkuperäinen viestisi EI koskenut leluja, kuten valheellisesti nyt väität. Viestisi käsitteli neutraalia suhtautumista sukupuoliin. Sen järkevyys on taas oma keskustelunsa.

  179. Meep

    Hei!

    Todella monella näyttää olevan täysi puute yksinkertaisen väittelyn perusteista. Maailmassa nykyisin toitotetaan kovasti ”oikeutta omaan mielipiteeseen” unohtaen samalla sen, että monesti mielipiteet eivät ole kovin omia. Valitettavan harva osaa perustella MIKSI on jotain mieltä, näin vaan on ja piste. Onko kyseessä silloin todella harkittu OMA mielipide, jos ei osaa edes kertoa miten se on saanut alkunsa? Onko todella peritty, usein toitotettu ja toistettu mielipide yhtä arvokas, kuin vakaata harkintaa, järkeä ja logiikkaa käyttäen muodostettu mielipide? Jos joku osaa perustella MIKSI on jotain mieltä, osaan kunnioittaa paljon paremmin häntä ja hänen mielipidettään kuin ”näin vain on”-ihmisten mielipidettä. Usein myös vakaata harkintaa käyttäneet ihmiset osaavat ottaa kritiikkiä vastaan asiallisesti ja keskustelua syntyy- en minäkään ole kaikkitietävä.

    Markku Ollikaiselle haluaisin sanoa, että jos mielestäsi bloggaaja- saadessaan uhkailua, asiattomuuksia, väkivallalla uhkailuja- on saanut mielipiteensä arvoista palautetta, kuulut heihin joka hyväksyy tällaisen väkivallan ja jakaa sitä eteenpäin. Mielipiteensä ilmaisusta ei kenenkään pitäisi saada moista moskaa ja häirintää osakseen ja sen tuomitseminen on ehdottoman tärkeää! Onko sinun mielipiteesi nyt arvokkaampi, koska en hauku sinua? Onko mielipiteesi sisältö mielestäsi parempi, koska en alennu soittamaan kotiisi ja verbaalisesti uhkaile sinua?
    Bloggaajalle tsempit! Alkuperäinen aihe oli mielestäni hyvä ja juttu hauska, vaikkakin lyhyt. En tässä sano, olenko samaa vai eri mieltä, sillä haluan kommentoida enemmän ihmisten käytöstä ja reaktioita, kuin alkuperäistä juttua.

    Viisaan ja fiksun debatin puolesta!

  180. Maria

    Hassuin juttu taitaa olla myös se, että suurinosa näistä vihaviestien lähettäjistä (esim. sähköpostissa) on miehiä. Miksiköhän tämä?

  181. Linda

    Uskomattomia nuo kommentit. Molemmat artikkelit – tämä ja edellinen – olivat hyvää luettavaa, vaikka tämä toinen olikin vähän harmittava. Pysy itse vaan lujana ja jatka kirjottamista – aina tietää että kirjottaa aiheesta kun tulee tuommoinen reaktio, ja oikeessa olet kun sanot että kommentit kertovat enemmän niiden jättäjistä kuin sinusta. Onnea kirjoittamiseen ja tulevaisuuteen!

  182. Reetta

    Nämä saamasi loukkaavat kommentit osoittaa vain sen kuinka syvällä yhteiskunnan ja kulttuurin rakenteissa epätasa-arvoistavat tavat istuu ja kuinka ihmiset ovat niille sokeita… eli toisin sanoen meille feministi-sukupuolineutraali-huora-ämmille riittää edelleen hommia. Jatka valitsemaasi linjaa Emmi, me hurrataan sulle! <3

  183. Ulla

    Olisin jo siihen ekaan kirjoitukseen kehunut, mutta se kommentointi oli suljettu. Hyvä sinä. Hieno, ihana, mahtava, rohkea sinä. Mua vähän huvitti se anttilan ”korjaus”, autosivulla ehdotetaan edelleen nukkesivuun tutustumista, mutta ei sanota kenen sinne pitäisi mennä. Ihan kuin ihmiset vahingossa ajautuisivat autoleluosastolle, ja olisivat siellä sitten hädissään, kun eivät osaa sivupalkista katsoa, mistä niitä nukkeja oikein saa. Jos poika vaikka toivoisi lahjaksi. (-;

    Todella pyllystä, että nettielämä on mennyt tällaiseksi, että ihmisen perhekin haukutaan jonkun kirjoituksen takia. Tai ettei pystytä järkevään keskusteluun ja argumentointiin, vaan lähdetään heti huorittelulinjalle. Lisäksi ihmettelen, ketä ahdistaa niin paljon tälllainen aihe.

    Tiesitkö muuten, että joissakin prismoissa (oli ainakin kesällä) leluosastolla isot plakaatit ”tyttöjen maailma” ja ”poikien maailma”. Näistä asioista täytyy pitää vähän rutinaa, kiitos kun teet sen.

    Tsemppiä.

  184. Hanna

    Wau Emmi! Olet juuri oikealla asialla! Olet idooli! Minun pikkumies (3v) rakastaa autoja ja nukkeja, kaikkia eläimiä ja punaisia, sinisiä, myös kimaltelevia vaatteita, spidermaniä ja frozenin elsaa, potkulautoja ja kattiloita, legoja, työkaluja ja minun puuterisutia. Hänellä on leluja laidasta laitaan, nyt ja tulevaisuudessa. Tsemppiä sinulle, pidä lippu korkealla!

  185. Eze

    Respect Emmi.

  186. Rakel Liekki

    Voimia. <3

  187. Yuki

    Tsemppiä ja jatka vain tällä linjalla. P.S. Aion ostaa tytölle traktorin jouluksi. Mitähän pahaa siinä on?

  188. Anni

    Kiitos että kirjoitat!

    mua surettaa, että varsinkin miesten ja poikien liikkumatila on näin kapea, herran vuonna 2015. Että ’tyttöjen leluilla’ leikkiminen olisi pahinta, mitä poika voi tehdä.

    Entä jos kaikki voisimme paremmin, kun kynnystä olla oma itsensä (ja leikkiä sillä mikä kiinnostaa) ei nostettaisi niin korkealle aikuisten toimesta?

  189. Simon

    Ihan käsittämätöntä. Tsemppiä sinulle, ja täytyy sanoa että hyvä havainnollistava kuva siinä lopussa!

  190. Hannele

    En ole nähnyt kyseistä mainosta mutta jos en todellakaan ymmärrä jos erotellaan täysin se mikä tulee tytöille ja mikä pojille. Olen itse syntynyt 50-luvulla ja lapsuuden ajan leikit leikittiin 60-luvulla. Leikin sekä nukeilla että autoilla. Isä toi työpaikalta siellä valmistettuja kuorma-autoja ja yksi mielileluistani oli muovinen Cadillac, jota sitten ajelutin pitkin pihaa. Kiipeilin puissa ja leikin rajuja leikkejä.
    Ei koskaan kuitenkaan tullut mieleen, etten olisi tyttö, joka pitää pojista. Mutta sain leikkiä ihan niillä leluilla, joilla halusin.
    Yleensä tytöille on kai jo entisaikoina annettu enemmän ’anteeksi’ poikamaisia leikkejä kuin pojille sitä, että he leikkisivät nukeilla. Mutta mikään ei ole niin hirveää kuin se, että lapsen omat mieltymykset tukahdutettaisiin sillä, että se ei ole sopivaa sille sukupuolelle.
    Mitä tulee nettihäiriköihin. He ovat luultavasti niitä nössöjä, jotka sitten ihan oikeasti naamaa vasten eivät uskalla sanoa yhtään mitään. On helppoa huutaa paskaa koneen äärestä kun itsellä elämä on varmaan niin kurjaa, ettei muutakaan osaa tehdä.

  191. Mii

    Tsemppiä! Kaikki tuki minultakin. Maailmassa on ilmeisesti tällä hetkellä kovin paljon etenkin nuorten miesten vihaa ja turhautumista. On täysin väärin purkaa se sinuun. Kiitos, ettet lannistu!

  192. AKJ

    Pakkohan se on minunkin kommentoida, ihan vain tsempatakseni.
    Hienoa, Emmi, että jaksat kritisoida asioita ja tehdä osuvia huomioita!

    Minua kyllä puistattaa ajatus, että yhteiskunnassamme on (paskamyrskystä päätellen) noin ajattelematonta porukkaa. Kukaan ei edes argumentoinut, miksi se että lapsi saisi valita omat lelunsa sukupuolesta riippumatta, olisi jotenkin huono asia. Jotenkin luulisi, että oma, ilmeisen vankkumaton mielipide olisi helppo perustella. Mutta ei, näille solvaajille oli vain tärkeää solvata ja räyhätä, perusteluista viis.

    Olen nainen. Itse leikin lapsena autoilla, hevosilla, my little pony:lla, barbeilla, pehmoleluilla, rakensin majoja, kiipeilin puissa ja rakastin karttoja…. Mutta en voinut sietää nukkeja! Nukkeja kohtaan minulla ei ollut minkäänlaista hoivaviettiä – päinvastoin ne ärsyttivät minua. Onneksi vanhempani antoivat minun valita kiinnostukseni itse. Voin vain kuvitella, kuinka vääränlaiseksi olisin itseni tuntenut, jos minua olisi jatkuvasti ohjattu nukkeleikkien pariin.
    Aikuisena minusta tuli insinööri. Ja joo, olen hetero – mutta lapsia kohtaan minulla ei hoivaviettiä ole vieläkään!

  193. kulo

    itsekkin luinj jutun mv sivustolta ja ajattelin että nyt kirjoitan sule jotain nasevaa.

    mutta sitten ajattelin että en jaksa..

    en halua sinulle enmpää media huomiota ja mainosrahaa tätä kautta.

  194. It is madam to you

    Toi kuva on ihan paras! 😀

    Iloa ja energiaa talveesi! <3

  195. Jani

    Kyllä parin vuoden sisällä noi kategoriat poistuu Anttilastakin. Tyttöjen ja poikien leluja ei ole enää alkuvuoden jälkeen jaoteltu Amazon.com:ssa, joten kyllä se kehitys Suomeenkin valuu ennemmin tai myöhemmin.

  196. Marie

    Mietin, miksi monet julkkisnaiset haastatteluissa korostavat olleensa ”poikatyttöjä”, poikkuksetta se sanotaan ylpeyttä äänessä. Miksi ns. pereinteisesti tyttöjen juttuina pidetyt hoiva- ja hörhelöleikit olisivat jotenkin vähempiarvoisia kuin ”poikamaisuus”. On ”hienoa” jos tytöt leikkivät supersankarileikkejä, mutta miksei poikien hoivaleikkejä pidetä yhtä arvokkaana ja kannustettavana. Miksi ”hyvä jätkä” on naiselle kohteliaisuus, mutta ”naismainen mies” vähättelevä/naureskeleva. Miksi tyttömäisyys (perinteinen käsitys siitä, mikä on tyttömäistä) on jotenkin huonompaa?

  197. Kimi

    ”Suvisämmä” naurattaa, mutta samalla se saa vakavaksi, koska se kertoo siitä, että taustalla on tavallista nettihuutelua jäsentyneempää ideologiaa. Suvaitsevaisto, suvakit, suvakkimafia… suvis-se ja suvis-tuo. Olkinukella on monta nimeä. Se, että tällainen aiemmin marginaalisilla nettifoorumeilla esiintynyt retoriikka on levinnyt yleiseen käyttöön, kertoo yhteiskunnallisen ilmapiirin taantumisesta.

    Kukaan ei enää edes hätkähdä, kun Helsingin Sanomissa käytetään suvaitsevaisto-termiä, tai kun saman lehden viikkoliite julkaisee populistikonservatiivien propagandaa ”punavihreästä kuplasta”. Puheella omassa kuplassaan elävästä suvaitsevaistosta luodaan mielikuvaa vihattavasta eliitistä, jonka vaarallisille ja moraalisesti turmiollisille kotkotuksille ”tavallisen kansan” on tehtävä loppu. Tällä pyritään ennen kaikkea turhauttamaan mielekästä yhteiskuntakeskustelua.

  198. Isoäiti

    Typerää, todella! Että joudut kestämään törkykmmennteja. Olet kirjoittanut tärkeästä asiasta, miksi ihmeessä alistumme sukupuolikarsinointiin, jota mainosmaailma pitää yllä?
    Tyttöjen ja poikien siskona, serkkuna, äitinä ja isoäitinä tiedän, että lapset leikkivät kuka milläkin, jos heitä ei aikusten toimesta pakoteta tiettyyn sukupuolirooliin. Tyttöys tai poikuus ei ole kiinni leluista, mutta traumaattista on, jos lapselle osoitetaan, että hän leikkii väärin ja sopimattomilla leluilla, pukeutuu väärin, ajaa väärän värisellä pyörällä…
    Järki hoi!

  199. Johanna

    Olen lapseton kolmekymppinen ihminen. Ehkä siksi tietotasoni lapsia kohtaan on vähän vajaavainen, mutta korkeasti koulutettuna lääkärisihmisenä nyt olen kyllä todella yllätetty housut kintuissa.

    En edes tiennyt että näin vuonna 2015 joku voi ajatella että nuket olisivat tyttöjen leluja ja autot poikien. Wau! Eikö leikin perimmäinen tarkoitus ole valmistaa lasta jotenkin oikeaa elämää varten? Siis ymmärrän että silloin kun nukke ja leluauto on keksitty eivät naiset saaneet ajaa autoa ja miehet eivät hoitaneet lapsia. Mutta nyt eletään kumminkin ajassa jolloin molemmat sukupuolet laittaa ruokaa, siivoaa, käy kaupassa, hoitaa jälkikasvuaan, hommaa ammatikseen sen mikä itseä eniten kiinnostaa (oli se sitten vaikka naisella poliisi ja miehellä esteratsastaja)… ja jopa… tadaa ajaa autoa. On siis jotenkin sairas ajatus että tytön ei ”kuuluisi” ennen kun poliisikouluun pääsee leikkiä poliisia koska muuten ei ole enää tyttö? Tai jos poika vaikka tulevana esteratsastajana haluaisi leikkiponin tai miettikääpä herran isä, leikkisi nuken kanssa isää ennen isäksi tulemista tai ruoan laittoa tai kauppaleikkejä ennen kun rupeaa itselleen voileipiä tekemään. Siis todella sairas ajatus.

    Antakaa siis mun kaikki kestää. Apua. Haluaisin nähdä itseni elävän 2015 luvulla. Tulkaa rohkeasti te muutkin vaan tänne. Missä naiset ajaa toden totta autolla ja isät voi hoitaa omia lapsiaan.

  200. Miumau

    Tsemppiä Emmi! Hyvä että uskallat kirjoittaa asioista. On ollut ikävää seurata tätä kummallisen voimakasta vastareaktiota kauheine kommentteineen. Jatka silti samaan malliin! 🙂

  201. Minja

    Kiitos kirjoituksestasi!
    Itse sain lapsena leikkiä juuri niillä leluilla, millä halusin, ja siitä olen tyytyväinen. On hyvä, että lasten valinnanvapautta tässä asiassa puolustetaan.
    On surullista, että kirjoituksesi aiheutti tällaisen reaktion vuoden 2015 Suomessa.

  202. Anna-Sofia

    Meillä ei eletty hippiperheessä, mutta ollessani lapsi 90-luvulla, veljeni halusi pukeutua mekkoon ja saada oman Barbien. Nukke ostettiin ja yksi kesä kului valkoisessa pitsimekossa, koska ”se oli mukavan viileä päällä”. Lapset eivät sukupuolita maailmaa samalla tavalla kuin aikuiset, eli liitä sukupuoleen kaikkia niitä kulttuurisia merkityksiä, jotka ovat varttuessamme päihimme ehtineet kertyä. Ehkä näillä paskamyrskyn nostaneilla on kauhukuvana transseksuaalin tai homon kasvattaminen, kun lapsen mielessä se mekko on oikeasti vaan mukavampi vaate kesäkuumalla, ei sen kummempaa.
    Kiitos kun kirjoitat!

  203. Mörri

    Moi.

    Mulla olis niin paljon positiivista palautetta Sinulle ja asiattomasti kommentoivia ihmisiä nujertavaa syyhyämistä sormissa. Mutta toivon että tämä riittää että jatkat kirjoittamista sekä vähät välittämästä negatiivisistä ja vajaavaisista ihmisistä:

    TSEMPPII MIMMI SÄ ROKKAAT 5/5. Jonkun täytyy olla rohkee ja sä olet. Haters gonna hate teki sitä mitä tahansa.

  204. Jensku

    Hei!

    Löysin tänne PTFU:n blogin kautta ja saamasi kommentit jätti aika kysymysmerkin mun otsalle. Lähinnä ihmettelen, että nykyaikana kaikesta sukupuolirooleihin tai seksuaalisuuteen tms. liittyvään kannanottoon joku tulee huutamaan tota pedofilia. Millä ihmeen tavalla se muka liittyy siihen, että pitäisikö lelujen olla sukupuolineutraaleja vai ei.

    Mielestäni kirjoituksesi oli asiallinen, eikä siitä saanut sellaista kuvaa, että olisit ks aiheesta mielesi pahoittanut tms. Kunhan vaan otit kantaa.

    Lukasin muitakin kirjotuksiasi ja päätin jäädä seurailemaan. 🙂

  205. Janne Jänkälä

    Mihin sukupuoliroolit pohjautuvat? Mihin? Kuka keksi mitä miesten pitää tehdä ja mitä naisten? Millä pojat leikkivät ennen autoja ja robottoja, sellainenkin aika on ollut? Kuka koodasi miespuoliseen apinan geeneihin kiinnostuksen moottoriurheiluun?

    Sukupuoliroolit on täysin kotona, päiväkodeissa, kouluissa, työpaikoilla opetettu asia. Lapsi oppii matkimalla ja peilaa vain leluihinkin reagoidessaan ympäristöään. Poika voi leikkiä nukeilla tai poneilla jos muutkin perheessä leikkivät, tai sitten hän voi hakata nallekarhulta puukolla päätä irti jos vanhemmat ovat tällaisen arvomaailman opettaneet hänelle. Meidän tytöt leikkivät legoilla oikeen mielellään koska molemmat vanhemmat pitävät niistä yli kaiken.

    Jokaisella ihmisellä on sukupuoli mutta se ei sanele mistä hän on lähtökohtaisesti kiinnostunut. Älkää ikinä antako epä-älyllisen trolliarmeijan massallan kaataa sitä tervettä kritiikkiä ja järkiperäistä pohdintaa jota vielä muutamalta yksilöltä tässä maassa irtoaa.

  206. Marika.T

    Aivan järkyttävää paskaa olet suoraan sanottuna saanut niskaasi ja vielä ihan hyvästä aiheesta. Kertoo kyllä aika paljon häiriköistä ja siitä millainen kitupiikki kasvatus heillä on ollut ja millaista itse jatkavat.

    Itse olen täysin samaa mieltä sen kanssa, että lelut pitäisi olla vain merkittynä ”lasten lelu” eikä erikseen tyttöjen taikka poikien. Olen kasvanut itse niin, että sain leikkiä sillä lelulla mikä sattui kiinnostamaan. Siskoni jatkaa tätä samaista nyt oman poikalapsensa kanssa, 2 vuotias poika nimittäin leikkii nukeilla ja sateenkaarirattailla.

    Lelut eivät tee sukupuolta vaan roolit meissä aikuisissa, lapset ottaa niin paljon mallia ympäristöstä ja aikuisista. Lelut on vain tapa joilla kasvatetaan ajattelukykyä, pulmien ratkaisua, yhteistötä toisten lasten kanssa ja sen sellaista. Niin onko sillä nyt niin väliä vaikka lelut olisikin sukupuolineutraalisti merkitty kaupoissa tai jopa lasten vaatteet. Ihan yhtä lailla poikien pitää saada olla prinsessa kuin tyttöjen joku batman. Se, että tukehduttaa lapsen omat kiinnostuksen kohteet ei ole mitenkään hyväksi sille lapsen terveydelle, paitsi jos se mielihalu on terveydelle haitallista, jota sukupuolineutraalisuushan ei ole.

    Miten voi aikuisilla olla niin vaikea päästä sen oman pään ulkopuolelle ja miksi pitää ottaa niin pahasti herne nenään, että voi kokea ns jonkinlaisen luvan alkaa haukkumaan toista ihmistä raa’asti. Tässä voisikin miettiä samalla, miten tuollaisilla ihmisillä edes voi olla lapsia.

  207. Marika.T

    BecomingFather-16:

    Se nyt vaan on niin, että poikalapsetkin voivat nähdä kiinnostusta leikkiä mm nukeilla. Mitä vikaa siinä on, kyllä siitä pojasta kasvaa varmasti ihan poika vaikka kokisin mielenkiinnonkohteita vauvojen hoitamiseen. Voit huoletta sitten uskoa, että lapsestasi tulisi hyvä ja huolehtiva isä. On aika karua kieltää lapselta lelut vain koska ”se on tyttöjen”. Siskon poika 2v itse kiinnostui leikkimään rattailla ja sellaisella, vaikka samaan aikaan leikkiikin poikien leluilla.

    Itse edelleen leikin molemmilla ja ihan tasapainoinen nainen minusta on tullut vaikka prätkähiiret oli lemppari lelu muksuna, ja sotaleikit kavereiden kanssa.

    ”Pojasta täytyy kasvaa mies, ei nainen. Tytöstä täytyy kasvaa nainen, ei mies” ja tämähän käsite ei ole enää mikään kylmä fakta. Siitä pojasta voi kasvaa mies tai nainen ja työtöstä nainen taikka mies. Lapsesi voi myöskin olla androkyyni ja kokea olevansa sukupuoleton. Kaikille sukupuolille on todella hyväksi opetella sen vastakkaisenkin sukupuolen rooleja ja normeja. Silloin opitaan tunteman ja ymmärtämään sitä vastakkaista sukupuolta paremmin.

    Toivon, että avaisit katsettasi ja jos poikasi kiinnostuu tytön lelusta, et tuomitse vaan ostat edes yhden poikkeavan lelun, kyllä se tasapainoinen lapsi sieltä oikealla kasvatuksella kasvaa, ei pelkkien lelujen avulla.

  208. jennajohannasi

    Huhhuh! Tuntuu ihan epätodelliselta, että aikuiset ihmiset kehtaa, viitsii ja haluaa käyttää aikaansa noin ala-arvoiseen huuteluun, kun mitä sinä olet saanut nyt osaksesi täysin asiallisen blogikirjoituksen takia. Ja todella, miten paljon nuo asiattomat kommentit kertovatkaan kirjoittajistaan..
    Jaksamista! Toivotaan ja uskotaan, että järki-ihmisiä on kuitenkin varmasti enemmän, mutta nämä apinat ovat vain valiltettavasti somessa äänekkäimpiä.

  209. Anu

    Käsittämätöntä. Sitä luulee, että valtaosa ihmisistä ymmärtää jonkun asian, sitten kuulee tällaisesta ja kauhistuu. Minä ihan oikeasti luulin että nykyajan lapset saavat leikkiä millä leluilla tahtovat, mutta saamastasi palautteesta päätellen luulin väärin.

    Sitähän saa olla oikeasti kiitollinen omille vanhemmilleen, että olivat jo 70-luvulla niin edistyksellisiä, että sain myös ’poikaleluja’, joita tottakai halusin, kun niitä isoveljelläni – idolillani – oli. Isoveljellänikin oli itse valitsemansa nukke, jota lähdettiin vartavasten ostamaan – sen jälkeen, kun pikkupoika kysyi äidiltään, että ovatko nuo nuket ihan hirveän kalliita, kun ei mulla ole yhtään ja serkkutytöllä on monta. Ja veljestä kasvoi ihan tavallinen mies, nukkeineen kaikkineen. On naimisissa ja neljän lapsen isä.

    Ennen vanhaan hevoslelut kuuluivat pojille, nykyään täysin vastaavat lelut mielletään tytöille kuuluviksi. Lelu on sama, mutta maailma ympärillä on muuttunut. Jos kiinnostus sukupuolen mukaisiin leluihin olisi synnynnäinen ominaisuus, lelun kohderyhmä ei muuttuisi ympäröivän yhteisön käsitysten mukaan.

  210. Minna

    Huutelijat eivät tunnu ymmärtävän sitä varsinaista ongelmaa, mikä lelujen, värien, ammattien ym. jaottelussa piilee.
    Se on se kokonaiskuva ja ajatusmaailma missä elämme. Se juttu, että pienistä teoista ja sanoista koostuu meidän maailmankuvamme ja ymmärryksemme ja vaikkapa naisten arvostaminen.

    Nämä samat huutelijat myös väittävät kaikkia turvapaikanhakijoita raiskaajiksi ja toitottavat, miten nämä ihmiset eivät arvosta naista. Hyvin vähän tuntuvat arvostavan itsekään, jos naista, joka puolustaa tasa-arvoa, aletaan haukkumaan huoraksi tai muuksi. (Ja välihuomautuksena, että en tarjoita ”huutelijoilla” ketään tiettyä ihmistä, eli ja syyllistyn itsekin yleistämään näin sanoessani).
    Mutta silti nimimerkin takaa uskallan väittää, että näihin Emmin haukkujiin kuuluu tyyppejä, jotka ovat tuttuja myös rasistisista kommenteistaan.

    Mitenkähän sen oman ajatuksensa saisi parhaiten tuotua tähän ulos..? …
    Niin kauan kun on olemassa tällaisia huutelijoita, on tarpeen ajaa vaikkapa sukupuolineutraalia ajatusmallia eteenpäin. tai feminismiä. tai homojen tasa-arvoa. Nämä huutelijat ja ihmisendissaajat osoittavat sen, että työtä on vielä tekemättä.
    Sitten kun aidosti jokainen lapsi saa rauhassa leikkiä haluamallaan lelulla ilman, että kukaan häntä ohjaa leikkimään sukupuolelleen ”sopivalla” lelulla, voi asiasta ”meuhkaamisen” lopettaa. Mutta kommentit ovat osoittaneet, että ”Minun Manu-Petteri ei nukeilla leiki, koska hän on mies!” -asenteita on edelleen olemassa, ja se on Manu-Petterin kannalta hyvin ikävää.

    Ikäänkuin.. joo, äkkiseltään asiat voivat tuntua pieniltä, mutta kun niitä tarkastelee syvemmin ja ymmärtää sen periaatteen taustalla, ymmärtää myös sen, että miksi tasa-arvotyötä tulee jatkaa.
    Ja todettakoon, että kaikenlainen ääriajattelu on haitallista, myös tasa-arvoasioissa. Äärimmäisyyksiin ei pidä, eikä tarvitse mennä, mutta yleistä asenneilmapiiriä voi ja tulee muuttaa. Alkaen julkisista yhteisöistä ja niiden esiintymisistä.

    (Ihmeellinen oksennus tuli tästä tekstistä. Sen vuoksi en bloggaakaan..)

  211. Törnqvist

    Finlandia voittaja puhui näin:

    ””Solvaaminen ja väkivallalla uhkailu ovat normaalia kommunikaatiota”, hän sanoi. ”Ajattelun tilalla ovat selkäydinreaktiot, argumenttien sijaan lentävät polttopullot.”

    ja sen Anttila kirjoituksen reaktioiden perusteella se on täyttä totta. Anonyymisti kommentointi pitäisi kai estää kokonaan. Ihmettelen myös että monet esittävät vihamielisiä kommentteja omalla nimellään. Voi käydä esim. työnhaussa kalliiksi – en haluaisi omaan tiimiin noita aggressiivisimpia.

  212. Maija

    Olen sanonut tämän joskus ennenkin ja varmaan ihan samoin sanoin, mutta kiitos että jaksat.

  213. Nervo

    1. Valittaminen ja mitättömien ”vääryyksien” etsiminen on perseestä.
    2. Huomiohakuisuudella saa huomiota. Yllätys?
    3. Kuinka monessa kodissa jaotellaan tyttöjen lelut, poikien lelut jne? Meillä lapset leikkii ihan sillä mitä haluavat ja jos poika toivoo barbia tms lahjaksi niin sitten sellainen ostetaan.
    4. Oletko miettinyt minkälainen ihminen duunaa näitä nettikauppojen tekstejä. Todennäköisesti sellainen jolle ei kerrota mitä pitäisi kirjoittaa, jonka tehtävä ei edes ole kirjoittaa, joka saattaa olla joku ict-nörtti joka päivittää ulkopuolisena palveluntarjoajana sivustoja jne.
    5. Mitä väliä mitä siellä kirjoitetaan. Se on kuitenkin vanhemmat jotka sen lapsen kasvattavat. Eivät nettikaupan Lorem ipsum piipaliipa -tekstit.
    6. palaa kohtaan 1.

  214. Black Winter Day

    Kovin on pieniä ongelmat.

    Se on millaisessa maailmassa elää, miten tämä voi olla ongelma.

    Eikö tämäkin lähde kotoa. Kyllä ainakin siskon tyttö joskus leikkinyt autoilla.

    En ole menestyjä, mitään oikeaa palkkatyötä ei ole ollut. Eikä tällä tavalla tule olemaankaan.
    Olen kuullut henkilö sanoi minä nyt olen ollut näissä hommissa vuodesta 94. Siis ollut vain eri hätäaputöissä tuosta vuodesta. Mitä nyt eri työllistämistoimissa, eri yhdistyksillä, kierrätyskeskuksessa.

    On sitä kaikenlaista tehty, mutta ei sitä mitenkään innostuneena voi tehdä. Aina
    voi vähän hidastaa omaa työtahtiaan. Muistuu mieleen pari vuotta sitten kun olin terveyskeskuksessa,
    kun oli niin tylsää tekeminen siellä niin lyhyen päivän jälkeen tuntui aivokuolleelta.
    Oli niin yksinkertaista.

    Samaa kuin minäkin, nykyisin olen erään yhdistyksen pitämässä laskettelurinteessä ollut niittämässä heiniä ja pajuja rinteessä.
    Lokakuu, marraskuu osa syyskuusta on mennyt näin olen tullut sinne, yleensä myöhässä koska sinne meneminen ei ole niin kiinnostavaa.
    On kerätty ympäristöstä roskia, lumen tuloon saakka. Ja poltettu ne. Yleensä on lähdetty keskipäivällä. Hyvin voi myöhästyä sieltä, kun ei ole mitään työnjohtoa.
    Kertaakaan en ole ollut siellä kolmeen asti, aina on lähdetty etuajassa.

    Ongelman olisi ratkaissut vuonna 2013 olisi ollut sahatyöntekijän oppisopimuskoulutus, mutta sinne oli hakijoita 190 joista vain 15 otettiin.

    Miten hienoa se olisi ollut mennä tuonne sahalle.

    Saattoihan tuo katsoa noita hakemuksia, ja ottaa vain ansioituneimmat. Minulla ei ole ansioita.

    Kovinkaan paljon mahdollisuuksia ei ole kun ei ole sen suurempia taitojakaan.

    Tämä samanlaista itkua kuin rasismin kanssa, tuosta sanakirjasta
    niin missä se syrjintä tai sorto on?

    http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/siv/sanatr.html

    http://www.mikakivimaa.fi/2015/01/30/osaajapula-ei-ole-tyontekijapula/

    http://www.talouselama.fi/tebatti/osaajapula-ei-ole-tyontekijapula-3364599

    Yhteiskunnalle negatiivinen kierre

    Käsitykseni mukaan suomalaiset yritykset ovat paljon nihkeämpiä palkkaamaan ”riittävää” työkokemusta vailla olevia ihmisiä kuin muunmaalaiset yritykset. Tästä aiheutuu yhteiskunnalle negatiivinen kierre, joka estää ihmisiä koskaan saamasta riittävää työkokemusta.

    http://www.talouselama.fi/uutiset/tyossaoppiminen-ei-suju-meilla-6002637

  215. Väinämöisen paluu

    Minä ja moni muu kansastamme ei hyväksy länsituontia olevaa kulttuurisotaa, jonka yhtenä dogmina lapsia ei saa kasvattaa biologisiin rooleihinsa. Näen perinteisen sukupuoliroolijaon sekä yhteiskunnallisesti rakentavaksi että biologian kannalta luonnolliseksi.

    Jos poikalapsi haluaa leluksi Barbie-nuken, on kilttiä ostaa se hänelle. Jos Anttila tai leluvalmistaja haluaa mainostaa pojille robottileluja ja tytöille kodinhoitoleluja, ei siinä tehdä mitään pahaa.

    Avatkaa silmänne ja nähkää kuinka maailmamme laivoineen, lentokoneineen ja interneteineen on rakennettu: toisaalta miehet rakentivat ja vastaavasti naiset hoitivat ruuan, lapset, kodin ynnä muut yhtälailla tärkeät työt. Siis: ei yhtä ilman toista. Mitä hävettävää siinä on?

  216. jens

    Pidin Anttila-kritiikkiäsi hyvänä juttuna, mutta en ajatellut, että se ihan NÄIN isoksi paisuisi.

    Tulee väkisinkin mieleeni huolestuneisuus naisten turvallisuudesta Suomessa, kun on näitä turvapaikanhakijoita ja maahanmuuttajia. Se on varmaan tuo huolestunut kansanosa, joka nyt käy sun blogikommenteissa osoittamassa kuinka huolestuneita he ovat… Eeeh… Kammottavaa ja ala-arvoista käytöstä, mutta teet mielestäni oikein, kun jätät heidän käytöksensä (siltä osin kun se on mahdollista) omaan arvoonsa.

    Koskaan älä alistu! Maailman on oltava lapsille avoin ja täynnä erilaisia mahdollisuuksia – sukupuolesta riippumatta!

  217. poikatyttöpoikatyttö

    Olen aivan sanaton saamastasi palautteesta.

    Olen pahoillani, että asumme tällaisessa maassa. Todella olen.

    Ja erityisen pahoillani niiden lasten puolesta, jotka asuvat perheissä, joissa käyttäydytään esittämälläsi tavalla. Jokainen valitkoot lelut lapsillensa miten haluavat, mutta käytöstavat ja muiden ihmisten kunnioittaminen…?! Olen aivan pöyristynyt.

  218. Santtu

    Go Emmi.

    Selvästikin aika monella on vaikeita asioita elämässään, kun vähän räikeän mainonnan kritisointi vie yöunet.

    No, ehkä olo parani kun sai HUUTAA NETISSÄ TAKAS!

  219. Outi

    Oon niin raivoissani näistä täysurpoista ”ne on vaan leluja, ne on vaan mainoksia, ne on vaan tekstejä, ne on vaan kuvia, ei ne vaikuta mihinkään” -lässyttäjistä, että en saa tuotettua mitään järkevää tekstiä, mutta haluan silti ilmaista, että Emmi, nostan hattua ja olet mahtava.

  220. kettu

    Onko kukaan miettinyt mistä johtuu tämä ”luonnollinen tila” josta niin paljon puhutaan?
    Tytöille annetaan alusta saakka lähinnä nukkeja ja muita ns. tyttöjen leluja, ja pojille sitten autoja ja traktoreita jne jne.
    Tottakai tytöt ennemmin valitsee nuken ja pojat vaikkapa sen auton, kun on niin aina vanhemmat heille lelut valinneet. Helpompi samaistua johonkin jolla on puuhaillut vuosikausia.
    Itselleni lapsena annettiin kaikenlaisia leluja, sekä pikkuautoja että pehmoleluja ja nukkeja, ja leikin ihan kaikilla leluilla mielelläni. Ei käynyt mielessäni oliko auto ”poikien lelu”, eikä käynyt leikkitovereillanikaan.

  221. Ella

    Moikka Emmi!

    En yleensä kommentoi, mutta eksyin tänään blogiisi ja huhuh. Ihan järkyttävää mitä internetin tuoma nimellinen anonyymisyys ja kasvottomuus aiheuttaa ihmisten käytöksessä. Ei mahdu tähän ajatusmaailmaan tuo viestitulva, mitä olet vastaanottanut, etenkään kun alkuperäisen tekstin ei uskoisi olevan ketään henkkoht loukkaava tai ylipäänsä kovin provosoiva (ainakaan en itse sitä semmoisena kokenut…).

    Oikeastaan halusin vain sanoa, että tsemppiä ja jatka samaan malliin; tätä tarvitaan. Ihailen! 🙂

  222. Marina

    Hyvä kirjoitus!

    Oma tyttöni halusi pienenä junarataa ja formularataa ja molemmat sai. Meillä ei vedetty rajaa poikien ja tyttöjen lelujen välillä.

    Tsemppiä sinulle ja jatka samalla mallilla 🙂 <3

  223. Lotta

    Kiitos Emmi viisaista sanoista ja tärkeän aiheen esilleottamisesta. Toivottavasti tästä kirjoituksesta ja sen kommenteista olisi jotain hyötyä ja jossain pisteessä oikeasti havahduttaisiin laajemmin siihen, miten naisvihamielinen kommentointi netissä tuntuu nykyään olevan täysin hyväksyttävää.

    Jatkakaamme taistelua pyrkimyksissä kohti tasa-arvoa ja yhteiskuntaa, jossa ihmiset puhuvat toisilleen kauniisti ja asiallisesti, toisten mielipiteet suvaiten, jokaisen omana itsenään hyväksyen:)

  224. Jani

    Liekö some-, peli vaiko elokuvamaailma, joka on suomalaisten miesten päät sekoittanut, eikä kunnioituksesta ja hyvistä käytöstavoista ole tietoakaan, puhumattakaan Rakkauden välittämisestä??? Pahoitteluni suomalaisten miesten puolesta.

    Toivon todella, että jokainen nimittelijä ja huutelija katsoisi seuraavan kerran peiliin, ennen kuin heittelee mitä päähän juolahtaa. Taitaa olla vielä paljon toivottu, mutta jokainen voi vastata vain omista ja lastensa toimistaan.

    Emmi, Olet rohkea ja avoin, mielipiteisiin kuuluu olla vapaus meillä kaikilla ilman, että tarvitsee pelätä ja tulla loukatuksi.

    Kiitos!

  225. FoodForThought

    Siis aivan käsittämätöntä. Luin just ton sun aiemman kirjoituksen, enkä vois ikinä uskoa että ihmiset kimpaantuu noin, tai että se saisi näin paljon huomiota yleensäkään! Suurin osa törkeistä kommentoijista taisi olla miespuolisia.. Laittamassa tyttöjä ja poikia omiin lokeroihinsa. Eihän siinä lukenut, että tyttöjen PITÄISI leikkiä poikien leluilla tai että pojille pitäisi varta vasten ostaa Barbeja. Vaan että leluja ei pitäisi mainostaa stereotyyppisten sukupuoliroolien kautta ja ”neuvoa” vanhempia toteuttamaan niitä. Nykyään kun on vapaus valita roolinsa, mitä ilmeisesti jotkut eivät vieläkään hyväksy.

    Sukupuolet ja vaihtelevat(!) erot niiden välillä on olemassa, mutta se ei tarkoita että niiden pitäisi rajoittaa mm. lasten leikkejä. Jos poika leikkii nukeilla, niin varmaan kasvaa kieroon ja tulee homppeli? Sitäkö siinä pelätään? Järki käteen!! Se on vain hyväksi lapsille, että tytöt saa olla mitä haluavat, ja pojat mitä haluavat, ehkä sillä tavalla heistä ei tule noin ahdasmielisiä ja asiattomia aikuisina.

    Olisihan se tosi ikävää, jos tytöt eivät aikuisina tekisi ruokaa miehelle ja hoitaisi lapsia, tai jos poika jäisi vaikka koti-isäksi tai olisi sairaanhoitaja tai töissä päiväkodissa. Olisihan se kamalaa jos asiat ja asenteet muuttuisi, eikä olisi enää mahdollista olla niin ahdasmielinen ja asennevammainen. Ei todellakaan anneta tyttöjen huomata, että heistä on muuhunkin kuin lapsista huolehtimiseen ja muotinukeilla leikkimiseen. Eikä vaan anneta poikien luulla, että tyttöjen lällyleikeissä on mitään hyvää, menkää nyt äkkiä tappelemaan ja sotimaan ja leikkimään autoilla, ettei teistä vaan tule naisia! Tästä näkee sen, miten naisia halutaan eriarvoistaa edelleen. Naisellisuus on jotenkin heikkoutta. Sitähän tässä ajetaan takaa, pojista tulee heikkoja, tyttömäisiä. Feminismiä tarvitaan edelleen. Oikeasti, naurettavaa kuvitella että pojat kärsisivät hoivaavista leikeistä, ja tytöt villeistä. Mitä tuohon Anttilan tekstiin tulee: kuka ihme sinne on päästetty kirjoittamaan noin stereotyyppistä shaibaa? Todellakin kuulostaa satiirilta. Jättäisivät vaikka vanhemmille päätösvallan siitä, mikä on sopivaa heidän lapsille.

    Minä (kuten toivottavasti kaikki) haluan lapsilleni kaikkea parasta. Haluan että heillä on mahdollisuus oppia, kokea ja kokeilla uusia asioita (sukupuoleen katsomatta), ja että he tietävät oikeutensa, eivät hyväksy kenenkään epäkunnioittavaa käytöstä, ja oppivat käyttämään ja käsittelemään kaikkia tunteitaan. En kasvata heitä johonkin valmiiksi tehtyyn muottiin. Toivon, että sekä tytöistä että pojista kasvaa vahvoja ja tasapainoisia aikuisia. Teen kaiken minkä voin, ettei heistä tule niin rajoittuneita, itsekkäitä, ajattelemattomia ja kieroonkasvaneita, että he jossain netin syövereissä suoltavat tuollaista järjetöntä p*skaa, mitä täältä on saanut lukea.

    Huolehteminen ei ole heikkoutta. T. Feminazi

  226. Anniina Karlsson

    Kuinka yllättävää, että yksikään noista kommentoijista ei osaa kirjoittaa. Elämänkoulu ottaa enemmän kuin antaa. Tuollaisilla ihmisillä on valitettavan vähän annettavaa tälle maailmalle, joten kannattaa jättää noin ala-arvoiset meuhkaamiset omaan arvoonsa. Itsensä vain nolaavat, mutta tuskin tajuavat itse edes hävetä.

    PS. Tällainen kirjoitetaan a:lla, ei siis tälläinen.

  227. Tea

    Hyvä hyvä, rohkea nainen! Jatka vain kommentointiasi samaan malliin – idiooottimaisesta uhkailusta ja nimittelystä huolimatta!

    Itse sain hiljaisen kiukun paikallisessa Prismassa, jossa leluosaston hyllyt on kyltitetty ”tyttöjen lelut” ja ”poikien lelut”. Enpä vain osannutkaan aavistaa, että jollekin (elämänkoululainen?) tällainenkin asia voi olla niin Tärkeä, että se kirvoittaa nimittelyyn ja uhkailuun.

    Laajemmin ajateltuna tällainen roolitus palauttaa yhteiskuntamme kehityksen kymmeniä vuosia taaksepäin.

  228. Elina L

    Tämä (etenkin naisiin kohdistuva) vihakirjoittelu on kyllä sellainen ilmiö, mitä en vain pysty käsittämään. Sen vielä ymmärtäisin, jos tuollainen kommentoiti olisi vain pienen marginaalijoukon harrastus, mutta kun vihaviestien määrä on aivan valtava. Normaali toimintatapa kun omasta (ja varmaan kenen tahansa selväjärkisen) mielestäni olisi:

    1. Luen blogikirjoituksen -> Olen samaa mieltä -> En kommentoi tai jos kommentoin, kirjoitan miksi olen samaa mieltä ja/tai lisään jotain omaa aiheeseen.

    2. Luen blogikirjoituksen -> En ole samaa mieltä -> En kommentoi tai jos kommentoin, kirjoitan _asiallisesti_, miksi en ole samaa mieltä tai miksi olen osittain eri mieltä.

    Esimerkiksi ko. Anttila-tekstin kohdalla olin enimmäkseen eri mieltä, mutta ymmärsin myös kirjoittajan kantaa. Teksti oli myös hyvä tekstinä (hyvä argumentoiti jne.) Ei siitä tarvitse sen enempää alkaa möyhäämään ja mieltään pahoittamaan. Jokainen, joka vihaviestejä lähettää, on mielestäni häiriintynyt päästään ja on huolestuttavaa, että tuollaisia ihmisiä pyörii kaduillamme ilmeisesti satapäin. Todennäköisesti monella on myös omia lapsia, joille he siirtävät tätä järkyttävää käyttäytymistään.

    Tästä tekstistä olen sen sijaan täysin samaa mieltä, ja siispä totean vain, että tsemppiä Emmi!

  229. Sanna Ahola

    Emmi, kiitos järkevistä ja lasta ymmärtävistä kirjoituksistasi. Tunnen suurta surua siitä, että ihmiset ylipäätään ja nyt tässäkin tilanteessa kuvittelevat, että jos he ovat eri mieltä, heillä on oikeus suoltaa hirvittäviä loukkauksia ja uhkauksia. Rauhallinen suhtautumisesti on rohkeaa ja fiksua.

    Vaikeaa on ymmärtää, miten ihmiset voivat kiihtyä niin vain siitä, että jotkut haluavat antaa lastensa itse valita kiinnostuksensa kohteet. Yleinen väärinkäsitys jopa varsin avarakatseisessa ystäväpiirissäni on se, että jos en pidä jaosta tyttöjen ja poikien leluihin, se tarkoittaa automaattisesti, että minun tyttäreni ei saa leikkiä nukeilla eikä poikani autoilla. Miten sellaisen päätelmän voi vetää ajatuksesta, jossa nimenomaan korostetaan lapsen oikeutta valita, millä hän haluaa leikkiä? Enpä ole vielä tavannut perhettä, jossa olisi tytöltä kielletty prinsessana hilluminen tai pojalta pantu autot piiloon.

    Oli miten oli, jatka samaan tapaan, pidä puolesi, äläkä unohda, että meitä sinun laillasi ajattelevia on todella paljon. Ja ei anneta sille naisvihalle valtaa!

  230. Kim

    Ajattele positiivisesti, kiitos näiden ”älykkäiden ja rakentavien” kommenttien ansiosta sait uusia lukijoita (minä mukaan lukien). Tuskin muuten olisin koskaan eksynyt tänne. Ja miten se vanha viisaus väittelyissä menikään: kun argumentit loppuvat, henkilökohtaisuudet alkavat.

    Kirjoitellaan nyt hieman yleisesti rönsyillen asiasta ja sen vierestä, mutta eikö se ollut sallittua täällä.

    Tuolla sosiaalisessa mediassa käydään keskustelua uhkailusta netissä, jossa väitellään että saavatko miehet uhkailuja. Mitä aiheesta on tullut juteltua bloggareiden kanssa niin naiset ja miehet saavat yhtäpaljon uhkauksia ja haukkumisia, tietysti palautteen määrä riippuu aiheesta sekä sen saamasta julkisuudesta (mediassa). Yleensä tuntuu olevan käsitys että miehet eivät saa julkaista uhkaiksia tai ylipäätään puhua niistä ”koska se pitää kestää kuin mies” tai muuten osoitat vain heikkoutesi.

    Näistä uhkailijoista kertoo mielestäni eräs hyvä kommentti keskustelussa maahanmuutosta. Kirjoittajalle sanottiin että ”sun mutsis tullaan raiskaamaan” johonka kirjoittaja oli kommentoinut että ”olet huolissasi raiskauksista ja samalla uhkailet niillä, vasinainen naisten puolustaja”. Tähän sitten sai tylyn vastauksen ”vitut mua mitkään naistenoikeudet kiinnosta” (kirjoitin ulkomuistista joten pahoittelen jos ei mennyt sanatarkasti).
    No ainakin olen näiden huutajien kanssa yhdessä asiassa samaa mieltä että ”ulkomaalaiset tulevat ja vievät meidän naiset”. Sinänsä outo kommentti että ihan kuin naiset olisivat jonkun omaisuutta. Mutta jos palataan aikaisempaa sitaattiin niin en yhtään ihmettele tosin se kyllä taitaa johtua naisten omasta tahdossa sekä tarjonnan laadusta (miehistä).

    Ja ainakin itseäni ärsyttää näissä uhkailuissa se että sanotaan että miehet uhkailee naisia. Todellisuudessa taitaa aika pieni joukko joka pilaa kaikkien muiden maineen. Ei saa yleistää!! Oma arvaukseni on jos tämäkin kommentti julkaistaisiin omalla nimellä ja kuvalla niin kyllä niitä tappouhkauksia tulisi.

    Sitten jos otetaan Anttilan mainos niin itseäni ei hirveästi haittaa nämä sukupuolien mukaan jaottelu. Enemmän vanhempien asenne ja kasvatus vaikuttaa kuin lapsien lelut. Ei hirveän pieni lapsi edes tajua että onko poika vai tyttö (ja mitä eroa niillä on). Enkä omalta pojalta kieltäisi tyttöjen leluja ja toisin päin. Eikä kirjoituksesi saanut omaa verenpainetta nousemaan, siitäkään huolimatta että olenkin hieman erimieltä. Tykkää lukea kirjoituksia jotka eroavat omista mielipiteistä. Omasta mielestä olisi tälläinen sukupuoli jakautunut mainos ollut parempi jos se olisi ammuttu totaalisen överiksi (mainos olisi ollut ironinen).

    En osaa sanoa muista mutta jotenkin itseäni tämä (netti)uhkailu pelottaa/huolestuttaa yhteiskunnallisesti. Miten neutraalit tai muuten ääripäiden välissä seilaavat saavat äänensä kuuluviin, vaimennetaanko heidät vai hukkuvatko he massaan. Entä mitä sen jälkeen tapahtuu varsinkin jos toinen ääripää vie voiton. Tai kun nämä ääripäät huomaavat että uhkailu ei enään toimi? Mikä on seuraava toimintatapa?

    Loppuun vielä sanon että jotekin tuntuu ihmeelliseltä että ne jotka kannattavat tasa-arvoa (yleistys), sanovat että on väärin sanoa (ja toimia) että on naisten/tyttöjen tehtäviä ovat mm. kotityöt. Ja kuitenkin sanovat että on miesten tehtävä sotia (eli kuolla) ja naiset on vietävä turvaan (ja heitä on suojeltava). Tätä tietysti perustellaan biologisella argumenteillä, mutta kyllä kivikaudella myös naiset osallistuivat taisteluihin.
    Ja muutenkin kuvitellaan että miehet ovat väkivaltaisempia joten heidän pitää se myös kestää. Käytännössähän tämä tarkoittaa sitä että perheväkivallassa tekijä on mies ja uhri nainen. Onneksi siitä on jo aikaa mutta joskus 90-luvun loppupuolella agressiiviinen nainen kävi miehensä kimppuu joka soitti hätäkeskukseen jossa oli todettu että ”et sä nyt muijaltas voi saada turpaan”.

  231. H

    Kiitos, että jaksat kirjoittaa blogia etkä anna muutamien pipipäiden vaientaa itseäsi. Tsemppiä!

  232. Erika

    On todella vaikea ymmärtää, miten tuollaisia ihmisiä on olemassa. Mä ihan oikeasti suu auki luin artikkelin (http://www.journalisti.fi/artikkelit/2016/2/h/) tästä aiheesta – vetää sanattomaksi.

    Mulle on niin itsestäänselvyys, ettei sukupuoli määrittele millä leluilla pelaat tai minkä värisiä vaatteita sulla on päällä. Saati sitten se, että ihon väri tai kansalaisuus määrittelisi kenenkään ihmisen arvoa.

    Hienoa ja mahtavaa, että sä olet sä, ja uskallat ja olet aidosti oma itsesi. Halauksia ja tsemppiä jatkoon!

Comments are closed.