Joulumieli, mitä se on?

Onko se jouluaskartelua tai tähtitorttuja? Kauneimpia joululauluja tai kinkunpaistajaisia? Pakettitalkoita tai piparkakkutaloja? Täydellisesti aseteltuja kollaaseja, mätsääviä käärepapereita tai itse leivottuja joulumuistamisia?

emminuorgam_c_joulu_showme

Juhlapyhäahdistujan pahin painajainen on joulu ja joulumieli. Ne loppumattomat kysymykset joulunviettotavoista, joulukuusesta ja pipareista. Sitä alkaa niin helposti arvioida itseänsä noiden kysymysten kautta: Eikö minulla olekaan oikea joulumieli, kun en pidä joululauluista? Pilaanko minä lasteni joulun jos meillä ei leivota piparkakkutaloa? Juhlitaanko meillä jotenkin väärin, jos kuusen alla ei aattona ole mahtavaa lahjavuorta? Olenko minä nyt joulunpilaaja?

Varsinkin me, jotka niin helposti muutenkin otamme paineita siitä, mitä pitäisi olla ja miten tehdä, alamme elää sitä sellaista joulua, jota meiltä odotetaan. Tiedättehän, suklaakalentereita ja piparinpaistajaisia, pieniä muistamisia siellä ja muistamisia täällä, joulujuhlia ja varpusia jouluaamuna – sellaisia asioita, joita meille kerrotaan jouluun kuuluvan. Niitä, joita meillä lapsenakin oli, niitä joihin me olemme kasvaneet. Joulusta tulee suoritus, joka kasvaa rinnassa aina suuremmaksi ja suuremmaksi möykyksi ja sitten lopulta sen oksentaa ulos vain kaikkine niine ajatuksineen, jota jo lokakuusta alkaen takaraivoonsa kerää.

Eikä se ole kenenkään syy. Ei niiden, jotka aloittavat joulukoristelut jo syyskuussa, eikä niiden, jotka eivät koskaan edes aloita. Niin se vain on – me rakastamme, vihaamme tai suoritamme joulua, se on joko-tai, se on kaikki lapsuutemme joulut, petetyt lupaukset, riitelevät vanhemmat ja humalaiset joulupukit. Jouluun latautuu enemmän odotuksia ja ajatuksia kuin kaikkiin muihin joulupyhiin yhteensä. Toiset haluavat tehdä siitä täydellisen, toiset paeta mahdollisimman kauas, sinne, missä yksikään kulkunen ei helkkää.

Tänä syksynä päätin, että en stressaa joulusta. Että en edes ajattele sitä – en suunnittele, en visioi, en aikatauluta enkä haaveile. Annan sen vain tulla sellaisena kuin se on. Se on ollut yllättävän vaikeaa. Se on vaatinut aikamoisia ponnistuksia, tuntunut pistoksina sydämessä ja tarkoittanut silmien ummistamista ympäröivältä (some)maailmalta.

Ehdin jo luovuttaa ja ajatella, että tänä vuonna joulu on meillä samanlainen päivä kuin muulloinkin – sillä erotuksella, että olemme meille tärkeiden ihmisten ympäröivänä. Mutta äsken tässä sohvalla istuessa se iski. Iski niin lujaa, että pyyhin kyyneleitä silmäkulmistani.

Joulumieli. Minun joulumieleni. Se on sellainen, jossa saa vain olla. Jossa kaupasta ostetaan kaikkea sellaista, mitä muulloin ei osteta: kinkkua arinarievän päälle, omenamehua aamupalapöytään ja tölkkivissyä saunajuomaksi. Jossa kurkataan vähän väliä jääkaappiin ja ihmetellään kaikkia niitä herkkuja, joita pian katetaan joulupöytään – jossa suurinta päänvaivaa aiheuttaa se, tehtäisiinkö mätileivät aattona joululimpulle vai paahtoleivälle.

Joulumieli on rauhaa, ylensyömistä ja vetäytymistä. Se on joulupukin odottamista ja lasten riemun seuraamista. Ei mitään ihmeellistä, ei upeaa, ei kimaltavaa eikä mahtipontista. Se on tämä hetki, tässä sohvalla, tässä konvehtirasian ja olutmaistiaisten keskellä. Ja se on juuri hyvä.

1 comment

  1. T

    Juuri tästä syystä pääsiäinen on paras juhla: ei siivousta, ei lahjoja, ei pakkosukulointia. Kuitenkin hyvää ruokaa ja vapaapäiviä. Eikä kukaan tenttaa, onko rairuoho kasvamassa tai kaapit siivottu.

Vastaa käyttäjälle Örmy Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *