Kolmekymppisen naisen taakka

Kun ihailemani Rosa Meriläinen ylisti viikko sitten Hesarin kolumnissaan naisten välistä solidaarisuutta ja ystävyyttä, en voinut kuin nyökytellä hyväksyvästi. Äitiyden, ensimmäisten sydänsurujen, festarikännien, laihdutuskuurien ja raivostuttavien sukulaisten jakaminen omien ystävien kesken on kultaakin kalliimpaa – ennaltaehkäisevää mielenterveystyötä, jota ei rahassa voi mitata. Jos joku olisi minulle tuota kolumnia lukiessani kertonut, että muutaman päivän päästä joku vetää kolumnista yhtäläisyysmerkin miesvihaan, olisin ollut hämmentynyt. Jos joku olisi kertonut sen olevan Väestöliiton parisuhdekeskuksen johtaja, en olisi uskonut.

Uskottava se kuitenkin on.

Tänään Hesari nimittäin julkaisi Heli Vaarasen mielipidekirjoituksen otsikolla ”Olen huolissani miesten väheksymisestä liitoissa ja sinkkuelämässä” ja tälle jatkojutun ”Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas””. Juttujen punainen lanka oli siis se, että koulutetut naiset vähättelevät aviomiehiään, päsmäröivät näitä ja hallitsevat parisuhteissa pelolla, johon miehillä ei ole mitään sananvaltaa.

En ole aivan varma, kumpi Vaarasen maalaamista rooleista on loukkaavampi.

Tunteeton nainen, joka pompottaa miestä kuten haluaa vaan näyttääkseen ”tyttökavereilleen”. Nainen, joka tavoittelee kaikessa täydellisyyttä – itseasiassa siis Vaarasta itseään nuorempi nainen, hän ikätovereineen on tietysti tämän kaiken yläpuolella. Nainen, joka pitää miestään vähä-älyisenä orjana ja piikana.

Vai kenties mies, joka on verbaalisesti onneton ressukka? Mies, jolla ei ole tavoitteita tai joka ei halua kehittyä? Mies, jolla ei ole sosiaalisia kontakteja tai verkostoa, vaan joka on vain hyeenavaimonsa armoilla?

Olen tämän päivän ajan miettinyt, että mistä näissä Vaarasen kommenteissa on kyse ja miten näihin pitäisi suhtautua. Parisuhteessa etääntyminen, toisen kuunteleminen ja halujen yhteensovittaminen. Kaikki ihan hirveän tärkeitä asioita, joihin jokaisen pariskunnan kannattaisi kiinnittää huomiota ja joista mielellään kuulisi lisääkin. En vaan oikein pääse yli siitä, että Vaaranen pitää näitä ensisijaisesti nuorten naisten aiheuttamina ongelmina.

Tai oikeastaan näitäkin. Sillä ongelmiahan meillä riittää.

Metatyö
Kuva: Karoliina Sallinen / Kolmistaan -blogi

Kun Marja Hintikka Liven Jenny Lahtinen kirjoitti syksyllä metatyöstä, räjähtivät blogit ja keskustelufoorumit onnesta: nyt kaikelle sille, mikä ei koskaan näe missään, on nimi! Metatyö! Pakastimen sulatus, muskarit, rokotuspäivät, kaverisynttärit, uudet luistimet ja kurahousujen paikkaaminen ovat monessa perheessä asioita, jotka jostain syystä kasautuvat naisten harteille. Tämän vahvisti myös Väestöliiton (ironista, eikö?) kotitöitä ja näiden jakautumista tutkiva Anneli Miettinen – muut kotityöt jakautuvat koko ajan tasaisemmin, metatyö silti on ja pysyy.

Me nuoret naiset siis samaan aikaan orjuutamme miehiämme ja jaamme kotitöitä tasan. Me olemme yhdenvertaisempia kumppaneita, mutta kuitenkin miehet ovat alakynnessä. Me olemme yksinäisiä, mutta ystävätkin ovat pahasta. Koittakaa nyt herraisä päättää!

Jo aiemmin meille on kerrottu, että naiset pääsääntöisesti hoitavat perheiden sukulaissuhteita. Me tiedämme, että vanhemmuus kasautuu edelleen pääsääntöisesti äideille. Meille on päivänselvää, että me kolmikymppiset naiset emme saa vakituisia töitä ja työpaikkoja. Me hoidamme omat vanhempamme muutaman kymmenen vuoden kuluttua. Me toimimme vapaaehtoisesti vastaanottoksekuksissa, pyöritämme joululahjakeräyksiä ja perustamme sosiaalisen median hätäkahviryhmiä.

Meillä on omat ongelmamme ja haasteemme, joita Vaarasen sukupolven naisilla ei ole ollut. Me tiedämme ne ja me olemme sinut niiden kanssa. Mutta ystävyyssuhteet eivät ole meidän ongelmamme. Huonot parisuhteet tai pikkulapsiaikana päättyvät avioliitot eivät ole vain meidän syymme. Huonosti voivat miehet eivät ole meidän vikamme.

Lopettakaa nyt jumalauta jo se meidän osoitteleminen ja syytteleminen. Joka helvetin asia tässä maassa ei voi olla kolmikymppisen naisen vika.

44 comments

  1. Ari

    Hei,
    Kyllä vaan kannattaisi uskoa.
    Minä olen jokaisessa suhteessani joutunut jonkinlaiseen ihme sivuasemaan. Naisilla on nimenomaa nykymaailmassa suorastaan kiire ja sosiaalinen paine harrastaa asioita, jotka on ulkopuolella oman miehen onnen intressejä.
    Minäkö? Olen tasan tarkkaan tämän väestöliiton henkilön kirjoituksen vuoksi jäänyt vapaaehtoisesti poikamieheksi, koska en olisi onnellinen tässä ko. systeemissä. Kärsisin, koska itse todellakin toisin kaiken lämpöni ja uskollisuuteni ja parhaimman seurani omalle puolisolleni. Olen mukava hyväkäytöksinen koulutettu, lähes alkoton tupakoimaton hyvin huumorintajuinen joustava mies.
    Naisella ja miehellä on hyvä olla ystäviä, tietysti. Mutta etkö tosiaan huomaa asioita miehen kannalta! Ai että eivät miehet valita! Aivan oikein! Tiedäthän ettei kulttuurissamme miehet saa valittaa! Voin vakuuttaa että kärsivät kuten minä.
    Eli usko nyt vaan!
    Talviterkuin elämää rakastava mutta parisuhteen liian rasittavaksi kokeva Ari.
    Mutta ei saa leimata kaikkia! Jossain on vielä ihana lämmin uskollinen kivasti sosiaalinen ja huumorintajuinen nainen, joka puhaltaa yhteiseen hiileen parisuhteessa! Mutta etsiminen on hurrrrjan haastavaa. Etsimäni naisen pitää nimenomaa olla sosiaalisen pakon ja median käskyjen yläpuolella ja ymmärtää kokonaisuus.

    1. Kolmikymppinen kaiken pahan alku

      Tähän mennessä mun paras parisuhde on ollut ihmisen kanssa, jonka kanssa arvomaailma ja kiinnostuksenkohteet on yhteisiä- kaikkea ei ole tarvinnut tehdä yhdessä eikä halutakaan, mutta yhteiset harrastukset jeesaa ihan mahtavasti. Mä en tiedä mikä sun kohdalla on näitä onnen intressejä, mutta ilmeisesti ei alkujaankaan sama kuin entisillä kumppaneillasi :/

  2. Henni

    Olen korkeasti koulutettu, nuori, asiantuntijatyössä oleva nainen, joka on parisuhteessa. Huomaan, että vaikka olemme lapsettomia, niin metatyötä kertyy minullekin paljon. En mielestäni aliarvioi miestäni (erittäin arvostettuun ammattiin valmistunut maisteri, joka on kokopäivätyössä ja jolla on kavereita ja harrastuksia), mutta välillä huomaan, että ehkä tapamme puhua miehistämme on jotenkin vääristynyt. Kun ystäviemme kanssa vietämme iltaa pariskuntaporukalla, on naisten ihan ok keskustella kaikkien kuullen vitsikkäästi miesten kuorsaamisesta, miesten kerryttämästä pienestä mahasta jota ei seurustelun alkaessa ollut tai miesten tavasta jättää sukkavana lattialle viikon aikana. Kaikki nämä samat aiheet käännettynä toisin päin olisi minusta tosi loukkaavaa ja kiusallista. Entäpä jos miehet puhuisivat siinä kaikkien kuullen siitä kuinka minulle on kertynyt muutama ylimääräinen kilo? Entäpä jos he puhuisivat siitä kuinka unissani päästelen pieruja? Tai siitä miten jätän likaiset rintaliivini lojumaan kylppäriin? Kyllä se minua nolottaisi. Mutta jotenkin tämä on mennyt semmoiseksi, että miestä saa tällä tavalla nolata kaikkien kuullen. Minusta ainakin ensimmäisessä kirjoituksessa oli kyse enemmänkin tästä kuin jostain naisten syyttelystä. Koen itsekin välillä, että minä saan kyllä sopia naiskavereideni kanssa jos mitä menoja kysymättä mieheltä, mutta jos hän menee sopimaan koko lauantain poikien kanssa hengailulle ilman että minua on konsultoitu, tulen kiukkuiseksi. Miksi? Sama pätee mielestäni kotitöihin. Joskus minua suoraan sanottuna vituttaa ja rankasti, kun mies kokee että esimerkiksi roskien ulosviennistä ”vapaaehtoisesti” (eli ilman erillistä pyyntöä) tulee kiittää. Silloin mietin itsekseni, että miksi helvetissä kiittäisin erikseen jostain, joka on ihan normaalia aikuiselämää, ja varsinkaan kun itse en kerää kiitoksia kaikesta siitä pienestä järjestelytyöstä, jota teen päivittäin. Mutta. Kiitoshan ei maksa mitään. Sen sijaan, että alkaisin nalkuttaa siitä, että miksi tällaisista asioista pitää tehdä numero tai kiittää, nykyään hymyilen ja sanon kiitos, rakas. Miksi alkaisin enää tieten tahtoen vääntää riitaa asiasta, kun toinen on antanut oman panoksensa yhteiseen arkeen?

    Eli ainakin omalla kohdallani kirjoitukset upposivat ja kovaa. Samaa asiaa omassa parisuhteessani olen miettinyt jo aiemmin monet kerrat. Surulla katson niitä pitkiä parisuhteita, joissa todellakin mies on ajettu nurkkaan. Ei saa tehdä mitään ennen kuin kysyy naiselta lupaa. Ei saa tuoda kotiin mitään ”omia” tavaroitaan samaan aikaan kun nainen haalii Iittalan alennusmyynnistä kolme miehen mielestä helvetin rumaa maljakkoa ja sen jälkeen lähdetään hakemaan peräkärryn kanssa Tori.fi:stä ostettu lipasto, joka on aivan päin vastaista tyyliä kuin mistä mies pitää. En minä ainakaan viihtyisi sellaisessa suhteessa.

    Kyllä tässä on minusta monilla naisilla peiliin katsomisen paikka. En kuitenkaan itse ehkä syyttäisi niinkään tästä mitään erityistä tekijää kuten koulutustasoa, vaan ehkä ihan yleisesti tätä ajan henkeä. En sano, että mies pitäisi jotenkin nostaa jalustalle, vaan nimenomaan sitä, että pitäisi miettiä tasa-arvoa laajemmin kuin vain kotitöiden jakamisena. Olenko tasa-arvoinen kumppani ja kohtelenko kumppaniani samalla tavoin kuin toivoisin itseäni kohdeltavan, on ne kysymykset, jotka mielestäni osuvat ytimeen.

    1. Stabba Jönssen

      ”***En sano, että mies pitäisi jotenkin nostaa jalustalle, vaan nimenomaan sitä, että pitäisi miettiä tasa-arvoa laajemmin kuin vain kotitöiden jakamisena.”

      En oikein jaksa uskoa, että omien oikeuksien kiihkeä ajaminen on parisuhteessa kummankaan etu, koska suhteen tyydyttävyys rakentuu keskinäisestä myönteisyydestä, omien virheiden tunnustamisesta ja toisen virheiden hyväksymisestä.

      Yhtä vähän ymmärrän parisuhteen katsomista yhteiskunnallisesta viitekehyksestä (esimerkiksi feminismistä) käsin, koska minusta parisuhde on neuvottelusuhde, jossa pyritään rakentamaan toimivaa vaihtoa kummankin tarpeet huomioiden. Siksi siihen on turha tuoda voimakkaita taustaoletuksia, jos kumpikin ei niitä vilpittömästi jaa.

      Samaan asiaan on ottanut kantaa jo vuosia sitten psykologi Hannele Törrönen. Asuuko teilläkin pirttihirmu?

      http://keskustelu.anna.fi/threads/asuuko-teillaekin.1419216/

      Törrönen on myös yrittänyt tuoda esiin naisten väkivaltaisuutta ja kertonut, kuinka on saanut siitä päälleen feministien vihan.

      http://yle.fi/uutiset/torkea_perhevakivalta_kohdistuu_miehiin_naisia_useammin/5487134

      Törrösenkin esimerkki kertoo sen, että sukupuolten asemaa yhteiskunnassa tai parisuhteessa tarkasteleva keskustelu on viime vuodet ollut naislähtöistä. Se on johtanut siihen, että naisia arvioidaan yhteiskunnassa ja parisuhteissa erilaisin normein kuin miehiä. Puuma on itsenäinen seksuaalisuuttaan toteuttava nainen, mutta keski-ikäinen 20-vuotiaita tyttöjä jahtaava mies on säälittävä viettinsä perässä juokseva eläin, jolta on jäänyt kehitys kesken.

      Minusta jokaisen ihmisen olisi hyvä erilaisia yhteiskunnallisia tai ihmissuhteisiin liittyviä ilmiöitä pohtiessa kokeilla kääntää mielessään asetelma sukupuolten osalta toisinpäin. Se on yksi tapa paljastaa erilaisiin ilmiöihin liittyvien normien kaksinaismoraalisuus.

    2. Johanna

      Aamen! Tästä ei juurikaan uskalleta puhua. Haetaan tasa-arvoa kylläkin, mutta se ei toteudu miesten kannalta. On tietenkin epäkohtia kuten palkkaus, kotityöt yms yms. Olen kuitenkin kiinnittänyt paljon huomiota siihen että nainen saa arvostella miestä julkisesti kavereiden edessä, päättää kodin tyylin, lasten tyylin, mitä syödään jne. Tämä puoli asioista kaipaisi mun mielestä lisää huomiota.

      1. Mimmi

        Olen samaa mieltä siitä, että puolison arvosteleminen julkisesti on ala-arvoista (oli arvostelijana sitten mies tai nainen), mutta tosiasia on, että edelleenkin monessa huushollissa se on se nainen jonka odotetaan sisustavan sen kodin, pikevan lapset päivittän tarhaan ja kouluun sekä raahaamaan sen takalistonsa kaupoille ostamaan ruoat, vaatteet ja muun tilpehöörin. Samaten useimmiten se on nsinen joka vääntää päivittäiset sapuskat koko pesueelle. On mielestäni ihsn ok jos se sama nainen sitten päättää mikä sohva se sielä olohuoneessa nököttää, mitkä vaatteet lapsilla on ja mitä ruokaa pöydästä löytyy.
        Jos mies haluaa joskus jotain lempiruokaa pöytään, niin jos ei osaa suutaan avata tai tehdä pöperöä itse, niin naisenko on osattava lukea ajatuksia?

    3. Johanna

      Täällä on näemmä toinenkin Johanna kommentoinut mutta en jaksa vaihtaa nimimerkkiäni.
      Näitä tarinoita lukiessani, ihmettelen, että eivätkö puolisot kommunikoi keskenään. Tai ehkä mulle on sitten vain käynyt tuuri, että mulla on miesystävä, joka ei esim.oleta saavansa kiitosta niinkin arkisesta asiasta kuin roskapussin viennistä vaan näkee sen ihan elämiseen kuuluvana normaalina asiana kuten myös siivoamisen.
      Ystävät on molemmille todella tärkeitä eikä edes kuvitella parisuhteen täyttävän sitä aukkoa, ne kun ovat kaksi eri maailmaa. Meillä on myös ihan omat harrastukset, koska mielenkiinnot niillä kohdin eivät kohtaa. Ehkä tämmöinen kahden feministin yhdessäelo sujuu sitten kitkattomammin,kun suhtaudutaan toisiimme ihmisinä eikä minkään määriteltyjen roolien mukaan, en usko, että olen ollut kauhean alistava kumppani, koska 17 vuotta on talsittu jo yhdessä eikä valitusta ole kuulunut.

      1. satunnainen

        Meillä arkisista asioista kiitetään – roskapussin viemisestä, siivoamisesta, ruoanlaitosta, kenkien kiillottamisesta, renkaiden vaihtamisesta jne., teki ne sitten kumpi tahansa. Itsestäänselvyyksiä, ehkä, mutta mitä sitten? Minusta meillä Suomessa kiitosta viljellään ihan turhan kitsaasti; ei se tarkoita että ollaan nyt kamalan kiitollisia ja kumarretaan maahan asti, se on pieni ele ja sellaisena aika kiva. Totta on, että emme ole feministejä, mutta emme sovinistejakaan. Vaan ihan vaan puolisoita, ihmisiä. Kaksi aika vahvaa persoonaa, jotka jakavat arjen yhdessä.
        Mutta tämä menee nyt ehkä jo vähän ohi aiheen 😉

        1. Stabba Jönssen

          Kuten tuossa yllä totesin, myönteisyys on yksi suhteen kantavista voimista. Kiittäminenkin on pientä arkipäivän huomiointia, tapa sanoa, että huomaan että olet siinä ja olen siitä onnellinen.

          Kummallista, kuinka helposti ihmiset jättävät sanomatta senkin hyvän, joka tulee mieleen spontaanista. Hyvää pihdataan mutta kielteisestä muistetaan sanoa.

    4. Janne

      Kiitos. Minulle tuli hyvä mieli, että ajattelet näin laajasti ja sanot sen ääneen rakentavasti.

    5. Vieras

      Eli kun koko yhteiskunta sortaa naista oikealta ja vasemmalta ja naiset Suomessa kaiken kukkuraksi saa kokea enemmän fyysistä ja henkistä väkivaltaa kuin missään muualla Euroopassa, Hennin mielestä se iso vääryys on se jos naiset joskus keskenään avauu miesten ajoittaisesta rasittavuudesta?!?!? Voit tsiisus mitä sontaa, ja tuon sisäistetyn misogynian määrää!!

  3. Minna

    Kyllä kolmekymppisenä naisena allekirjoitan nuo Hesarin jutut. Moni nainen kuvittelee, että naisten tasa-arvo tarkoittaa miesten alistamista (kärjistettynä).
    Minä olen jutellut samanikäisten ystävieni kanssa näitä ilkeitä miehiä alistavia juttuja. Edellisessä parisuhteessa niihin osallistuen, sen parisuhteen kariutumisesta oppineena, nykyään en niinkään valita. Mutta akkalaumat säilyy vaikka miehet vaihtuisi. Ja sama sointi jatkuu. Se Sex and the Citymäinen kanalauman kotkotus on tehnyt pahaa tässä asiassa.

    Se, että mies jossakin huushollissa pitää naista nyrkin ja hellan välissä ei tarkoita sitä, etteikö toisessa huushollissa nainen voisi pitää miestä pelossa, sanallisesti. Ja pihtaamalla (sekin on muuten vallankäyttöä). Olen itse nähnyt ja tehnytkin moista. Eikä se silti tee minusta vähemmän femisnistiä, vaikka myönnän tämän asian olevan faktaa.
    Tähän kun lisätään miehen asema erotilanteessa. Hänestä liki automaattisesti tulee se etävanhempi ja äiti saa huoltajuuden. Se on pirun hankala nousta tunnekylmää pihtaajavaimoa vastaan parisuhteen aikana, kun takaraivossa jyskyttää pelko ”mitä jos se nyt suuttuu, lähtee ja vie lapsetkin”.
    Ei se siis pelkästään naisen vika ole, myös yhteiskunnan.

    Se, että vähätellään jotain toista (miesten) ongelmaa sen varjolla, että on meilläkin (naisilla) vaikeaa, ei ole tasa-arvoa.
    Joskus peiliin katsominen on paras ratkaisu.

  4. Helmi Kekkonen

    Ah! Kiitos!!! Olin aikeissa kirjoittaa tästä samasta aiheesta mutta sä sanoit kaiken mitä ajattelin, ja varmasti paremmin.

    Mut teki hulluksi myös Hesarin otsikointi ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”, antaen ymmärtää että ennen vanhaan (hyvinä aikoina, tietenkin) parisuhde oli tasa-arvoinen eikä mies alati tässä hirvittävässä alakynnessä, vaikka itse jutussa se tarkoitti yksittäisen suhteen alkuaikaa. Puhumattakaan siitä että koko juttu oli kirjoitettu tyyliin Kaikki Naiset tekevät näin ja Kaikki Miehet näin. Koska Naisethan ovat yksi ja sama nainen ja Miehet yksi ja sama mies.
    Perkele.

  5. Kolmikymppinen kaiken pahan alku

    Mä en voi kuin katsoa suu auki kahta ensimmäistä kommenttia. Puhuuko joku ihan oikeasti pahaa puolisostaan kavereilleen? Silleen oikein ringissä jauhetaan paskaa Sinkkuelämää-hengessä? OIKEASTI? Joskus peiliin katsominen toden totta lienee se oikea ratkaisu, koska ei noin käyttäydytä missään ihmissuhteessa, kaikkein vähiten siinä minkä pitäisi olla tärkeimpien joukossa. Miten te oikein elätte ittenne kanssa 😀 ?

    Jos ei ole tyttökavereiden kanssa mitään tähdellisempää puhuttavaa kuin miesten haukkuminen niin olkaa hyvänen aika hiljaa. Jos elämässä on oikeasti kriisejä, niistä kannattaa puhua rakentavasti ja ratkaisuhakuisesti tai edelleen, olla vaikka ennemmin hiljaa.

    Ja Emmi KIITOS, jälleen. Oot mun idoli ollut jo pitkään, mutta silleen terveellä tavalla- jos oisit mun kaveripiirissä niin sun kanssa olisi luultavasti ihan parasta mennä kahville pitkän päivän jälkeen 😀

    1. Anneli

      Minulle Rosan teksti kyllä antoi myös vähän aihetta kulmien kohotteluun. Lämmin teksti naiseuden, ystävyyden ja elämänmittaisten suhteiden arvostuksesta latistui täysin melko kuluneella ”miehiä tulee ja menee mutta ystävättäret pysyvät”- fraasilla. Rosan kynä ei mielestäni ole kovin terävä muutenkaan, mutta tämänkaltainen retoriikka on jo mielestäni erittäin väljähtynyttä- ja kyllä, nimenomaan parisuhteen tärkeyttä vähättelevää. En ymmärrä lainkaan mitä lisäarvoa kolumnille toi yksittäinen ilmoitus typerästi käyttäytyneestä exästä. Minulle parisuhteeni on yhtä arvokas ja rakas kuin harvat pitkään kestäneet tärkeimmät ystävyyssuhteeni ja pidän hyvin mauttomana näiden tärkeysjärjestykseen pistämistä ja arvottamista.

      Väestöliiton tutkijan vastakommentti oli minusta sen sijaan aivan asiallinen. Ilmiö on näin mututuntumallakin ihan tunnistettava ja tutkija kertoo tähän törmäävänsä vastaanotoillaan. Ilmiön olemassaolo ei tietenkään tarkoita, että kaikki parisuhteet olisivat tällaisia, tai että tämä on ainoa suomalaisten parisuhteita painava asia, vaan suppea näkökulma oli valittu vastaamaan kolumnin aihetta. Varmasti tutkija olisi voinut kirjoittaa myös naisten kokemasta arvottomuuden tunteesta miehen ystävien rinnalla, rahan käytön epätasaisesta jakautumisesta tai entisten puolisoiden vaikutuksesta parisuhteeseen.

      Pisteet silti ihanille elämänmittaisille naissuhteille, ne todellakin ovat tarinansa ansainneet! Ja kiitos kivasta blogista jossa nostat esiin kiinnostavia puheenaiheita.

      1. satunnainen

        Minulle tuli Rosan kolumnia lukiessani olo, että kaikki ei ole kotona hyvin. Toivon, ettei näin ole, mutta väkisinkin sellainen olo tuli.

        Noin yleisesti, ystävät (sekä naisten että miesten) ovat tärkeitä, tottakai, mutta voiko ystävät laittaa puolison edelle? Ja mitä tapahtuu, jos niin tekee?

        Mielenkiintoista keskustelua joka tapauksessa, mielenkiintoisia näkökulmia ja havaintoja meidän ajastamme. Valitettavasti olen itsekin joutunut ihmettelemään naisten tapaa puhua miehistään tai miehilleen; eikä se päde vain kolmi-nelikymppisiin, vaan samaa sävyä löytyy vanhemmasta tätipolvesta. Toisaalta kommenteista on noussut hienoja huomioita, kuten yllä sen pienen kiitoksen merkitys. Tosiaan, miksen tekisi toista iloiseksi, kun kyse on niin pienestä asiasta kuin kiitos?

    2. Johanna

      Juuri tähän munkin huomioni kiinnittyi.Siis mitä helkkaria, sä näet sun ystäviäsi ja sitten te kulutatte aikaanne haukkumalla puolisoitanne. Siis eikö oikeasti ole parempaa tekemistä ja puhumista.Kyllä se kertoo parisuhteen huonosta laadusta enemmän kuin mistään muusta. Elämässä on oikeesti asoita sen parisuhteen ulkopuollakin.Sen ymmärtäminen ei kuitenkaan tarkoita ettei pitäisi parisuhdettaan arvossa.
      Todella hyvä kirjoitus ja tiivisti täysin omat fiilikseni aiheesta.

    3. Kerttu

      Kyllä puhuvat. Olen NAISENA kauan katsonut sivusta, miten naisporukassa johtavat, koulutetut naiset alkavat sättimään puolisoitaan, miten joutuvat tekemään metatyötä, miten kaikki on heidän vastuulla. Ja ukkoparat ovat muuttuneet ihan tossuiksi. Ja ymmärrän miehiä todella paljon. En todella ymmärrä, mistä naisten tarve ylittää toisen rajat- kumpuaa? Heiluriliike meetoo:sta ennen asettumista kultaiselle keskitielle? Trauma naisten aikaisemmasta huonosta kohtelusta, joka puretaan uudelle sukupolvelle? Oma kunnioituksen kyllä romahtaa heti ihmistä kohtaan, joka kohtelee puolisoaan kuin lasta.

  6. pena

    Miksi osa naisista kimpaantuu hurjasti kun uutisoidaan asioita joista voitaisiin päätellä ettei naiset olekaan niin ihania ja kivoja kuin koitetaan väittää, vaan että naisissakin saattaapi olla vikoja.
    Jos tämä hesarin juttu olisi ollut ”sukupuolineutraali” niin feministitksi itsenä määrittelevät olisivat tuhisseet: ” Ne miehet on just niiin tollasia, hmphh.”
    Mutta kun kritiikki osuukin naiseen niin ollaan takajaloillaan.

    Iso kiitos Minnalle, hienoa lukea että muutkin ovat tuon naisten touhun huomannut. Jotkut naiset osaavat kyllä olla kovinkin ”dissaavia” parisuhteessa, exälle vaan terkkuja.
    Osaavat miehetkin mutta naiset voivat haukkua miestään ihan julkisesti eikä kukaan siihen uskalla puuttua, edes pahalla silmällä. Toisinpäin mentäessä torumista tulee. Hyvä että puututaan muttei se saisi olla toisen sukupuolen ”oikeus” kuitenkaan.

    Ps. Miehille vinkki: katsokaa miten mahdollinen anoppikokelas kohtelee miestään, se kohtalo on todennäköisesti myös sinun mikäli se anoppius konkretisoituu 🙂

  7. emminuorgam

    Tässä menee nyt aika vahvasti puurot ja vellit sekaisin.

    Kyllä, varmasti on naisia, jotka käyttäytyvät huonosti eivätkä ota puolisoaan huomioon. Ja kyllä, on varmasti myös samanlaisia miehiä. On naisia, jotka ovat väkivaltaisia ja on miehiä, jotka ovat väkivaltaisia.

    Se ei kuitenkaan tarkoita, että näistä ”tuhansista perheistä”, joita Vaaranen työssään parisuhdeneuvojana on tavannut, voitaisiin vetää johtopäätös, jonka mukaan välinpitämättömyys vaivaisi kaikkia kolmi- tai nelikymppisiä naisia. Vaaranen puhuu nimenomaan YHTEISKUNNALLISESTA ONGELMASTA, ei yksittäistapauksista. Hän yleistää kaikki korkeasti koulutetut naiset samaan ryhmään sen vuoksi, että ne perheet, joilla on em. ongelmia, hakeutuvat parisuhdeneuvontaan. Hän kritisoi naisia yliyrittämisestä ja ystävyyssuhteista – hän vierittää syyn yksinomaan naisten niskaan, vaikka siitä ei ole kyse.

    Miesten alistaminen ei koskaan missään ole oikein, kuten ei naistenkaan. Yhdenvertaisuus ei ole sitä, että joku joutuu vastentahtoisesti olemaan suhteessa, joka ei tyydytä, ei sitä että kukaan hallitsee seksillä eikä sitä, että puhutaan puolisosta pahaa ystävien kanssa. Mutta kyseessä on parisuhde, suhde jossa on kaksi osapuolta, olivat he sitten mitä sukupuolta hyvänsä. Täällä aiheesta kirjoitettu hyvin, suosittelen lukemaan: https://arjenanarkisti.wordpress.com/2016/01/14/keskustelusta-ja-kohusta/

  8. Stabba Jönssen

    ”Se ei kuitenkaan tarkoita, että näistä ”tuhansista perheistä”, joita Vaaranen työssään parisuhdeneuvojana on tavannut, voitaisiin vetää johtopäätös, jonka mukaan välinpitämättömyys vaivaisi kaikkia kolmi- tai nelikymppisiä naisia. ”

    Ilmiöistä puhuttaessa yleistetään. Vaarasen yleistys oli varsin viaton verrattaessa sitä esimerkiksi feministien puheenparteen. Vaarasen tausta ei myöskään sulje pois mahdollisuutta, etteikö ongelma olisi mahdollinen niissäkin parisuhteissa, jotka eivät näy ammattiavulle.

    Mietipä, kuinka haluttomasti feministit erittelevät miesten käytöstä. Eivät he pyri kertomaan siitä, että monista naisiin kohdistuvista vääryyksistä (esimerkiksi raiskauksista) on vastuussa pienen pieni joukko miehiä. Sen sijaan he pyrkivät leimaamaan koko miessukupuolen.

    Kun itsekin edustat feministejä, tuntuu vähän kummalliselta, etten ole nähnyt sinulta ainuttakaan kritiikkiä feministien kohtuuttomasta retoriikasta, mutta nyt Vaarasta vastaan hyppäät. Siksikö, ettei feministiseen näkemykseesi sovi naisten huonojen käytösmallien ruotiminen?

    Pahoinpa pelkään, että jos asetelma olisi ollut toisinpäin, et olisi tällaista kriittistä kirjoitusta kirjoittanut. Kirjoitit sen siksi, että kohteena olivat naiset. Et siksi, että olisit tahtonut puuttua yleistämisen ongelmaan.

    1. Helmi Kekkonen

      Olisi kiinnostavaa nähdä teksti/tutkimus jossa feministit pyrkivät leimaamaan koko miessukupolven?

      1. pena

        Hee,
        Käykö tuohon vastaukseksi kokonainen aate?
        Feminismi.

        Tarkastelkaa joskus feminismiä ilman feministisiä laseja, voi olla avartavaa.

        Tämähän ei oikeastaan liity mitenkään aiheeseen mutta oli pakko puuttua.
        Velli on löysää puuroa.

          1. pena

            Arvasin.

          2. Ilargia

            Onko kokonainen aate mielestäsi teksti/tutkimus? Jos sulla on tutkimus, joka todistaa feminismin kokonaisena aatteena olevan koko miessukupuolen leimaava, niin senkun heität kehiin 🙂

  9. Femakko

    Hei Pena! Itse olen lukenut paljonkin feminististä kirjallisuutta, ja täytyy sanoa että lähes kaikissa opuksissa on ollut kyse sukupuolten välisestä tasa-arvosta. Ikävää, että näistä asioista pitää pauhata vielä vuonna 2016, mutta näin asia valitettavasti on kuten Emmin tekstistäkin kävi ilmi. On muutamia juttuja, jotka ovat erityisen haitallisia tasa-arvon toteutumiselle. Yksi niistä on väite, että tasa-arvo on muka jo saavutettu ja toinen on jonkin asian/toimintamallin yleistäminen sukupuolen perusteella. Ennen kuin heittäydyt uhriutumaan, niin mietipä ylläolevaa kirjoitusta. Siinä ei syytelty miehiä, vain korjattiin alkuperäisen jutun harha siitä, että kaikkien suhteiden dynamiikka on samanlainen ja molemmat sukupuolet toimivat aina samalla tavalla. Onko jotenkin sinulta pois, kumpaakaan sukupuolta ei lokeroida tai parjata julkisesti?

    1. emminuorgam

      Tätä minäkin hain takaa – mielestäni esitin, että puolisot olisivat tasavertaisia, en syyttänyt miehiä mistään.

  10. Nimetön Niilo

    Mielestäni Emmi Nuorgam osuu osittain pahasti harhaan tässä kirjoituksessa, kenties hän on löytänyt kumppanikseen harvinaisen tapauksen nimeltä vastuuntuntoinen feministimies, mutta erehtyy katsomaan maailmaa tämän positiivisen kokemuksen värittämien lasien läpi.

    Tyypillistä parisuhdetta ja perhe-elämää Suomessa ei edusta kaksi tasa-arvoista vastuuntuntoista aikuista, vaan omat havaintoni vastaavat ennemminkin sitä mitä Vaaranen hesarissa kuvaa: johdon käsiinsä ottanut nainen, ja itsekeskeinen osittain henkisesti lapsen tasolle jämähtänyt nillittävä miesrääpäle. (Tiedän tiedän – ei kaikki miehet. Se on vaan se 90% joka pilaa kaikkien maineen….)

    Kuitenkin vaikka Vaarasella luonnollisesti on taustansa perusteella hyvä kokemus siitä mitä parisuhteissa yleensä tapahtuu, mielestäni hän ajautuu pahasti harhatielle selostaessaan mikä tilanteessa on hänestä vialla.

    Ongelma ei ole että nainen ottaa johtajuuden, ongelma on se että useimmista suomalaismiehistä ei mihinkään muuhun kuin siihen Vaarasen mainitsemaan pikku apulaisen rooliin ole, ja siihenkin moni kykenee vain jos nainen on riittävän määrätietoinen johtaja. Saattaa kuulostaa karulta mutta näin se vain usein menee. Tämä taas saadaan korjattua vain purkamalla patriarkaatti ja yhteiskunnan sisään rakentunut kulttuurinen misogynia, jotta useammat miehet kasvaisivat vastuuntuntoisiksi henkisesti aikuisiksi ihmisiksi joihin nainen pystyy helpommin suhtautumaan muutenkin kuin vähätellen ja alistuvasti, mutta tätä kaikkein tärkeintä pointtia Vaaranen ei sitten enää hahmotakaan ei sitten alkuunkaan, valitettavasti.

    Tyypillisessä suomalaisessa parisuhteessa tällä hetkellä nainen on kuitenkin yksinkertaisesti paljon aikuisempi ja kypsempi, ja tällöin se on vain luonnollista että se kypsä ja vastuuntuntoinen osapuoli on pomo ja lapsellinen osapuoli se joka tottelee. Tässä roolijaossa ei ole silloin mitään pahaa, ja Emmi tekee kaksinkertaisen virheen kiistäessään tilanteen yleisyyden ja yrittäessään maalata sitä jotenkin kielteiseksi.

    Mitä tulee noihin yllä esitettyihin naisten kirjoittamiin kommentteihin, ne ovat lähinnä osoituksia naisten sisäistetystä misogyniasta ja miesten lapsellisuudesta, joita joissain tapauksissa on voitu käsitellä myös ottamatta mies ”kuriin ja nuhteeseen”. Väitän että useimmiten helpompi reitti kuin miesvauvan maanittelu ja kiittely arkisista itsestäänselvyyksistä on vain parisuhteen hierarkian selvittäminen molemmille osapuolille, sen järkevyyden molemminpuolinen ymmärtäminen, ja sen jälkeen yleensä paljon helpompi toteutus. Nykyinen miessukupolvi on mitä se on, persoonan muuttaminen aikuisiällä ei yleensä onnistu – miesvauvasta ei tule vastuuntuntoista aikuista joten sillä mennään mitä on, järkevimmillä tavalla, tai erotaan.

    1. Sanainen Santra

      Juuri näin, Niilo! Tunnistan kyllä Väestöliiton johtajan tekemät huomiot jossain määrin. Suhteellisen yleisestihän törmää naisten sanomana, että ”mies on perheen kolmas lapsi” ja itsestäni huomaan, että ärsyttää ottaa päävastuu kotihommista, vaikka mies kyllä aina pyydettäessä auttaa. (Sen sijaan en tunnista omassa lähipiirissäni miesten haukkumista kaveripiirissä, eikä monetkaan tuntemani naiset pyri täydellisyyteen.) Mutta Vaaranen ei onnistu lainkaan analysoimaan sitä, mistä tämä johtuu, eikä siksi pysty esittämään mitään kestäviä ratkaisuvaihtoehtoja.

      Patriarkaatti aiheuttaa sen, että naiset (karrikoiden) opetetaan tytöistä lähtien kaatamaan sukujuhlilla kahvia, käyttäytymään hyvin, tekemään ruokaa ja pitämään kodista huolta. Pojat taas on poikia. No, kun tullaan aikuisiksi ja pitäisi yhteistä kotia rakentaa, niin miksi olettaa, että tästä asetelmasta ei seuraisi ongelmia? Eikö sittenkään nainen saisi sanoa, että hei, miksi minun pitäisi tästä kantaa vastuu? Sen voi sanoa ihan niin kuin aikuinen aikuiselle, eikä tarvitse selän takana puhua ja vähätellä ketään.

      Sisäistetty misogynia on tähän hyvä sana kuvaamaan joitakin yllä olevia kommentteja. On ihan hyvä ja tervettä havainnoida itsestään epärakentavia toimintatapoja ja todeta, että ei ole asiallista puhua toisista väheksyvästi. Sen ei tarvitse tarkoittaa kuitenkaan sitä, että pitäisi vain oma osansa, tai toiselle annettu osa, hyväksyä, niellä kiukkunsa ja opetella sanomaan kiitos. Opetelkaa ennemmin sanomaan, että minulla on oikeus edellyttää sinulta vastuunottoa, ja sinulla on oikeus olla suhteessa tasavertainen kumppani. Se onnistuu helpoiten, kun alkaa havainnoida ympäristöstään patriarkaalisia rakenteita – niitä voivat yhtä lailla havainnoida, ja siten purkaa, naiset kuin miehetkin, eikä kenenkään ole syytä kantaa syyllisyyttä omasta sukupuolestaan.

      Minä luin Meriläisen tekstin ylistyksenä naisystäville. Otsikko nyt ei ehkä ollut maailman parhaiten valittu, mutta ei se muuta tekstin varsinaista sisältöä. Miksi ihmeessä naisystävien ylistäminen olisi miesten vähättelyä? En löytänyt Meriläisen tekstistä mitään siihen viittaavaa.

      1. emminuorgam

        Santran tavoin minäkään en löytänyt siitä viitteitä naisvihaan.

        Samaa mieltä olen patriarkaatin purkamisesta ja jo pienille lapsille opetettavista erilaisista rooleista, mutta en silti allekirjoita sitä, että 90% suomalaisista miehistä olisi reppanoita tossukoita, joita naisen vaan pitää vetää perässään. Tälläisten argumenttien vuoksi esimerkiksi isyyteen liittyy noita jo aiemmin Minnan mainitsemia haasteita ja selkeitä ongelmia: isä jää etävanhemman rooliin, kun lastensuojelussa työskentelevät henkilöt toteuttavat tätä ressukkaskenaariota, eivätkä näe miestä tasavertaisena vanhempana.

        1. Sanainen Santra

          Joo siis ei ollut tarkoitus sanoa, että 90 % miehistä olisi reppanoita tossukoita, siitä en ole Niilon kanssa samaa mieltä.

  11. Nimetön Niilo

    87,5 % internetissä esitettävistä prosenttiluvuista on revitty hatusta, kuten myös tuo esittämäni 90%. Mutta omat havaintoni tukevat vahvasti sitä että tämä kattaa ylivoimaisen enemmistön, varsinkin jos mukaan lasketaan myös ne tapaukset joissa se henkisesti rääpäle miesvauva ei edes ymmärrä omaa vajavaisuuttaan vaan näkee itsensä kuninkaana, ja lapsellisuutensa miehisyytenä.

    Itsestäni voin sanoa että vaikka olen yrittämällä yrittänyt, yksinkertaisesti kodin pitäminen siistinä sellaisessa standardissa joka kelpaa keskimääräiselle naiselle parisuhteessa on minulle äärimmäisen haastavaa – kyse ei ole yrityksen puutteesta, mutta 30+ iässä ei vain persoona enää muuksi muutu kun on oppinut pienen ikänsä siihen että suuret linjat ja sinne päin riittää miehelle. Keskittymiskyky ja havainnointi herpaantuu , asioita jää huomaamatta.

    Oma kyky parisuhteessa eläessäni riitti siihen että hoitelin päällisin puolin siivouksen, avopuoliso viimeisteli. Sama juttu muissakin arkiaskareissa. Kun kyky osallistua yrityksestä huolimatta jäi siihen että noudatan ohjeita parhaani mukaan ja silti jäljiltäni joutuu toinen viimeistelemään, en voi syyttää exääni siitä että hermot hänellä siihen meni ja suhde muodostui jatkuvaksi riitelyksi. Toisaalta hierarkinen suhde jossa itse on se alisteinen osa puoli ei ainakaan minulta myöskään luonnistunut, vaikka kuinka tiedostaa että ”miehisyysvaatimus” ja leimautuminen tossun alla jäämisestä on ympäristön painetta eikä sen saisi antaa vaikuttaa. Monelta kaverilta se onnistuu vaikka näkyy ettei se aina herkkua ole, mutta minulta se ei vain onnistunut.

    Minkäs siihen tekee? Kun on kasvanut siihen että hyvä ruoka, hyvä olut ja hyvä matsi telkkarissa sekä vähän läheisyyttä parisuhteessa saa riittää tekemään tyytyväiseksi, ei siinä osaa itseltään muuta vaatia siinä iässä kun persoona muovautuu.

    Otti aikansa havahtua tähän todellisuuteen ja sen jälkeen olen katsonut kaveripiirin ”nalkuttavia” ja ”päsmäröiviä” vaimoja ja tyttöystäviä sekä miespuolisten tuttujen edesottamuksia eri näkövinkkelistä. Omalla naamalla tätä en ole viitsinyt missään auki puhua kahta hyvää (naispuolista) ystävää lukuunottamatta jotka kyllä tilanteen ja sen yleisyyden myös tunnistivat.

    1. annepa

      En ollenkaan ymmärrä tätä: ”yksinkertaisesti kodin pitäminen siistinä sellaisessa standardissa joka kelpaa keskimääräiselle naiselle parisuhteessa on minulle äärimmäisen haastavaa.” Tiedän, että ilmiö on olemassa ja olen itsekin nähnyt sitä, mutta en vaan ymmärrä. Meillä mies hoitaa kodin, koska on päivät kotona. Minä käyn töissä, joten mies on vaatinut kodinhoidon kokonaan itselleen. Olen yrittänyt mennä väliin ja sanonut että hei minä voin hoitaa polttopuut tai että hei minä voin ottaa vastuulleni imuroinnin, mutta ei kuulema käy.

      Mielestäni mies hoitaa ”väärin” joitain asioita. Ei tietenkään oikeasti väärin vaan erilailla kuin minä hoitaisin. Pointti on kuitenkin se, että en saakeli soikoon lähde puuttumaan yhtään mihinkään, jos toinen hoitaa kaiken. Kiitän vain kauniisti kun saan ruuan pöytään valmiina. Kehun kavereille että minäpä se kävin ruokakaupassa taas, edellisestä kerrasta onkin jo vuosi, että on mulla ihana mies kun huolehtii. Asiasta on keskusteltu ja yhdessä todettu, että jos mies palaa työelämään, kotihoitotarpeet ja -vastuut keskustellaan uusiksi.

      Niin, en ymmärrä tätä ilmiötä. Miksi ei voi pitää suutansa kiinni jos toinen hoitaa asiat omalla tavallaan. Ei MEIDÄN kodin tavoitetila ole yksin minun vaatimusteni perusteella toteuttettava asia. Toimiva suhde on joka tapauksessa molemminpuolinen kompromissi, eikä mikään toisen osapuolen määrittelmä juttu. Että en vaan ymmärrä. Voisko joku kuvauksen kaltainen henkilö selittää, miksi suhteen toisen osapuolen tekemä ei kelpaa?

      1. Vieras

        Mä en taas ymmärrä näitä miestenymmärtäjiä joitten mielestä miesten standardeihin pitäis tyytyä kunhan ne saa edes yrittämään. Että 90% pitäis riittää. Okei, mä ymmärrän ton Niilon pointin et varmaan kolmekymppisenä on myöhästä muuttaa hälläväliäpersoonaa toiseks. Mutta jos mies ei osaa tehdä kotitöitä kunnolla ei se ole mikään syy olla että se on ihan ok, kun se sentään yritti! Jos annepa käyt töissä ja tienaat perheen rahat, sulla todellakin on oikeus edellyttää että saat tulla siistiin kotiin!

  12. Reetta

    Minua taitaa häiritää eniten noissa vastineissa se, että mikäli perheterapeutilla on noin valtavan vihamieliset ennakkoasenteet kolmekymppisistä naisista, ei hänen todellakaan pitäisi terapoida yhtään ketään eikä varsinkaan kenenkään parisuhdetta. Siis että jos hän näkee vain naisen ongelmana sen, että koirakin on miestä tärkeämpi, on ammattitaidon kartuttaminen mennyt totta vie hukkaan. Sehän ei voi kertoa muustakin, kun naisen sitoutumisongelmista tai pomottamishalusta?`Eikö niitä nimenomaan siksi kutsuta PARISUHTEEN ongelmiksi, että vikaa on aivan taatusti molemmissa?

    Jos puhutaan paljon murroksesta miesten asemassa yhteiskunnassa ja perheissä, tulisi totta tosiaan huomata, että kaikki tämä sama murros koskee myös naisten asemaa. Päättäkää jo ihan oikeasti mitä me (siis minäkin, kolmekymppinen nainen) saamme olla ja lopettakaa tuo turhanpäiväinen uikutus!

  13. pena

    Täällähän keskustellaan kuin Suomalaisessa parisuhteessa.
    Kun Pena sanoo että josko terapeutin huomio naisista olisi oikeassa niin naiset vääntävät mustaa valkoiseksi. Eihän niin voi olla kun se ei vastaa omaa mielipidettä.

    Miettikää vaikka hetki että jos todellakin nyt tilanne on se että terapeutti on oikeassa, pinnistelkää edes.

    Ajatus saattaa olla feministille yhtä absurdi kuin papille että Jeesusta ei olisikaan.

  14. Stabba Jönssen

    ”Miettikää vaikka hetki että jos todellakin nyt tilanne on se että terapeutti on oikeassa, pinnistelkää edes.”

    Feministit väittävät avartavansa miehen roolia. He kertovat, että pyrkivät luomaan miehelle tilan olla sellainen mies kuin on. Kun miehet sitten kertovat, mitä tuntevat, niin se ei feministeille kelpaakaan, koska usein miesten kokemus on feministien tavoitteita vastaan.

    Jos feministit pystyvät sen verran nöyrtymään, että suostuvat kuuntelemaan miestä eivätkä tiedä ja tunne asioita miesten puolesta tai kuvittele, että heidän arvonsa ovat oikeita ja miesten arvot vääriä, niin tuosta voi kommentteineen lukea mies näkökulmaa.

    Feministien olisi syytä muistaa, että jos he tahtovat avata miesroolin ja antaa miehen olla sellainen kuin mies on, niin se monissa tapauksissa voi tarkoittaa myös feminististen tavoitteiden vastaisuutta. Siinä sitten mitataan todellinen suvaitsevaisuus, siis se, että pystyykö kunnioittamaan oikeasti erilaisuutta ja omaa maailmankatsomusta uhkaavia näkemyksiä vai pyrkiikö mitätöimään ne vääränlaisina.

    http://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksi/2016011420959103_lz.shtml
    http://www.hs.fi/mielipide/a1452747655868?ref=hs-art-luetuimmat-2

  15. Hemmuli

    Vaarasen kirjoituksessa häiritsi erityisesti tämä kohta: ”Suhde mieheen ei säestä olemassa olevaa vaan pakottaa kasvamaan ja kehittymään.” Naisillehan on toitotettu aikojen alusta että miestä ei voi muuttaa. Parisuhteessa kuitenkin naisella on Vaarasen mielestä velvollisuus koko ajan kasvaa ja kehittyä ihmisenä. Miehellä ilmeisesti tätä velvollisuutta ei ilmeisesti ole.

    Naisen toiveet esimerkiksi lasten kasvatuksesta ja kotitöiden jakamisesta ovat lähtökohtaisesti pirttihirmuilua. Mies on älykäs ja osaa ottaa rennosti. Kiitos Heli Vaaranen tästä oivalluksesta, lähdenkin tästä kasvamaan ihmisenä!

  16. FeministiMies

    Kiitos tästä blogikirjoituksesta, se, ja monet alla olevista kommenteista osoittivat täsmälleen Heli Vaarasen kirjoituksen oikeaksi.

  17. Timotei

    Ongelma tämän kaltaisessa uutisoinnissa ei ole se, että otetaan miesten kokemia epätasa-arvoisuuksia ja ahdistuksen aiheita esille, vaan se naisia yleisesti syyttävä asenne. Siinäpä teille sitä syväasenteissa piilevää misogyniaa!

    Tiivistettynä: mulkku mies on mulkku yksilö, mulkku nainen on mulkku sukupuolensa takia.

  18. Jussi 61

    Olen kuusikymppinen mies. Elin pitkään sinkkuna kunnes menin 50-vuotiaana naimisiin ikäiseni naisen kanssa, ja muutin vaimoni ja hänen 15-vuotiaan poikansa kotiin. Sinkkuna olin saanut monilta naisilta kehuja siitä, että pidän kotin siistinä ja järjestyksessä. Yhtäkkiä olinkin sitten tilanteessa, jossa en osannut tehdä mitään oikein. Jaoimme vastuut kodin töistä, ja olemme silloin tällöin hienosäätäneet näitä jakoja pääasiassa hänen toiveittensa mukaan — tässä ei ole mitään ongelmaa. Ongelmaksi koen sen, että törmään jatkuvasti hänen mielipiteisiinsä siitä, teenkö asiat juuri oikein: vedänkö pölyimuria juuri oikeanlaisilla vedoilla, laskenko vettä sopivasti, pidänkö jääkaapin ovea auki liian pitkään, käytänkö liikaa voimaa sulkiessani mikrouunin oven jne jne jne. Olen yrittänyt sanoa, että tasavertaisessa suhteessa minulla on näissä asioissa yhtä hyvä oikeus omiin mielipiteisiini kuin hänellä omiinsa. Olen myös todennut, että minä en vahdi hänen tekemisiään, ja minulla on oikeus odottaa samaa häneltä. Tuntuu siltä, että hän ei kykene tajuamaan, mistä puhun: kotihan on NAISEN VALTAKUNTA, ja hän naiseutensa perusteella tietää kuinka asioiden kuuluu kodissa olla. Jos minä en kiltisti hyväksy hänen ilmoituksiaan, kyse on vain siitä, että olen ”epäkypsä ja kyvytön ottamaan kritiikkiä”. Hän siis tietenkin naisena tietää ne normit, joiden toteutumista kritisoidaan.

    Tämä ilmiö ei siis ole sidottu sukupollveen tai elämäntilanteeseen Vaarasen esittämällä tavalla, mutta tämä ilmiö on todellinen. On vähän onnetonta, että HV kytki tämän asian Reetta Meriläisen ystävyyden merkityksestä kirjoittamaan juttuun, koska ystäviähän kaikki tarvitsevat. Avoimiesten mollaaminen naisten porukoissa on kyllä myös todellinen ilmiö — siitä on kirjoittanut myös psykologi Hannele Törrönen (kannattaa googlata). En halua uskoa, että vaimoni mollaisi minua ystäväporukoissaan, mutta olen kuullut hänen välityksellään, kuinka eräät naiset ovat hänen porukoissaan kehuskelleet sillä, kuinka ovat saaneet miehensä hyvin koulutettua (lue ”alistetuksi”).

  19. erectile_dysfunction

    Excellently written writeup, doubts all bloggers offered the same content material because you, the internet is actually a greater location. Please maintain it up!

Vastaa käyttäjälle Elina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *