Hemmottelulomalla Långvikissa

Yhteistyössä PING Helsinki & Långvik

PING Helsingin starttiviikonloppu vei mut viime viikonlopuksi Långvikiin hemmottelulomalle – yhdistetylle työ- ja huvireissulle. Långvik on parinkymmenen minuutin päässä Helsingistä sijaitseva kylpylä- ja kongressihotelli, jossa muun muassa Kekkosen ja Snellmannin kerrotaan viettäneen kosolti aikaa. Ihan muina suurmiehinä vietin siis viikonloppua kylpien, syöden ja nukkuen – täydellisellä hemmottelulomalla, jossa akut latautuu (tai vaihtoehtoisesti tyhjenee niin, että flunssakin iskee..).

PING Helsingin ja Långvikin yhteistyökampanjan sisällöntuottajat

Långvikin viihtyisä hotellihuone

Thank gog it's Långweekend -hemmotteluviikonloppu Kirkkonummella

Långvikin hotellihuoneet on varustettu omalla porealtaalla

Alunperin meidän oli tarkoitus viettää miehen kanssa romanttinen viikonloppu hotellissa, mutta kuten tavallista, muuttuivat suunnitelmat ja aikataulut noin 36 kertaa ennen Långvikiin saakka pääsemistä ja lopulta vietin romanttista irtiottoani yksin. Tai yksin ja yksin, lisäkseni Långweekend-viikonloppua viettivät Kaukokaipuun Nella, Pupulandian Jenni, Suusta Suuhun Alisa, Eevsku eli Eve, Esmeralda’s -blogin Essi ja Vinkareen Ville aveceineen. Oli aika hauska olla reissussa niin erilaisella porukalla, kuin mihin on tottunut. Teammomfien matkat on olleet tähän verrattuna melkoisia rymyreissuja, mutta just tähän väliin pieni breikki oli ihan paikallaan.

Kullekin meistä oli räätälöity vähän erilainen ohjelma tuolle viikonlopulle – yllättäen mun ohjelmaan ei kuulunut polkujuoksua, kuntosalia tai ryhmäliikuntaa, vaan shampanjatasting, viiden ruokalajin maistelumenu ja oman sviitin kylpyammeessa lillumista. Ja vaikka nautinkin omasta rauhasta ja hiljaisuudesta, kaipasin pariinkin otteeseen aviomiesseuraa – tuo Långweekend -konsepti on suunniteltu nimenomaan pariskunnille ja sinne tänne ripotellut kynttilät ja tulisijat oikein kutsuivat istumaan iltaa punkkulasin ja hyvän seuran kanssa.

Shampanjatasting, kuvassa oma suosikkini shampanjoista

Långvik maistelumenu

Långvik shampanjatastingin tapakset

Långvikin shampanjahuone

Långvik Bistron maistelumenu,

Alisa Wilska, Suusta suuhun -blogi

Tykkäsin lauantai-illan shampanjatastingista todella paljon, vaikka osa seurueesta pitikin sitä vähän jäykkänä. Tamperelaisena ihmettelen vaan, että mitä pääkaupunkiseudun tastingeissa normaalisti tehdään – nyt tasting oli täynnä naurua, nauttimista ja rentoa yhdessäoloa! Tastingin vetäjä kertoi meille tarinoita shampanjan historiasta ja shampanjasukujen romanttisista draamoista, jonka lisäksi maistelimme jokaisen shampanjan kanssa hiillostettua lohta, prässättyä peuraa ja ihanaa, vanhaa parmesania. Olin tähän saakka siinä käsityksessä, että Veuve Cliquot on maailman paras shampanja, mutta tastinngin perusteella joudunkin pyörtämään pääni ja hehkuttamaan ihanaa Ruinart Blanc de Blancs Brutia, jota maistoimme tastingin aluksi. Kauniit, pienet kuplat ja miellyttävä hedelmäinen maku hurmasivat mut ihan täysin, vaikka kyllä periaatteessa haluaisin rakastaa vain Veuve Cliquotia. Madame Cliquot nimittäin mullisti alansa 1700-luvulla johtamalla shampanjataloa – siis samaan aikaan, kun naiset eivät yleisesti saaneet edes omistaa mitään. Shampanjan nauttiminen, mikä hurmaava feministinen teko!

Illalliselle me siirryimme yhdessä Alisan kanssa ja yllätyimme kumpikin Långvik Bistron korkeasta tasosta. Valitsimme bistron suositteleman maistelumenun, johon kuului keittiön tervehdyksenä avokadomoussea ja lohta, alkuruokina peuranlapaa ja ankanmaksaa sekä kuningasrapua ja muikunmätiä ja pääruokana häränfilettä ja häränhäntärisottoa. Kaikki suolaiset ruuat olivat todella herkullisia, jopa äyriäiset, joista en yleensä niin kovin innostu. Menun jälkiruokana tarjoiltiin suklaakakkua ja tummaa olutvaahtoa ja harmittaa, etten jälkkärikriitikkona tajunnut vaihtaa annosta juustoihin. Seuraavana päivänä aamiaisella kehuttiin myös a la carte -listalla olleet karkki-iberico ja taimenannos ihan maasta taivaaseen, ja harvinaista kyllä, mun tekisi mieli palata takaisin fine dining -ravintolaan!

Långvik uima-allas, joka rakennettiin aikoinaan presidentti Kekkoselle

Kångvikin Comfort zone -kylpyläosasto

Långvikissa on monipuolinen aamiainen

Sunnuntaiaamuna olin ajatellut nukkua pitkään, mutta kaikkihan me tiedämme, ettei se koskaan onnistu. Sen sijaan olin superreipas ja kävin aamusta uimassa ja pötköttelemässä höyrysaunassa muiden mummojen kanssa. Hoitola ei valitettavasti ollut sunnuntaina auki ja muiden kehumat marmorirentoutukset ja -110 asteinen pakkashoitohuone jäi multa kokeilematta, mutta ilmeisen mahtavia elämyksiä nuokin.

Aamiaista hehkutin jo lauantaiaamuna: missä saa aamiaiseksi parmankinkkua ja viherpippurisalamia ja bratwurstia ja salaatteja ja croissantteja ja kuutta erilaista kakkua ja juustoja ja ja ja.. Aivan huumassa kasasin itselleni mielettömät lautaselliset leikkeleitä ja erilaisia leipiä – onkohan kukaan koskaan missään saanut niistä tarpeekseen?

Långvik

Viikonloppuhemmottelulomanoviisina olin kyllä todella vaikuttunut Långvikin palveluista ja tunnelmasta ja harkitsen todella vakavasti paluuta myös muuten kuin työasioissa. Oletteko te käyneet koskaan Långvikissa? Mitä tuumasitte? Tai olisiko teillä muita vinkkejä siihen, miten ja missä kannattaa viettää täydellinen hotelliloma?

2 comments

  1. Katri

    Kolilla on ihana Break hotel Koli, jossa on aikuisten hemmottelukylpylä (saa sinne lapsetkin mennä päivällä). Ruoka on perus Grill it, mutta tämä itäsuomalainen versio luksuslomasta hotellissa ja kansallismaisemassa on niin ihana, että olemme palanneet miehen kanssa sinne jo kolmesti. Vähän ulkoilua, kylpylää. Ja syömään. Kelpaa. Ja Kolillakin on takkatuli 😉

    1. emminuorgam

      Kuulostaa hyvältä! En oikeastaan tiedä Kolista juuri mitään muuta, kuin sen, että siellä kuvattiin Suuri Seikkailu joskus. Vai kuvattiinko? 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *