Hämeenlinnassa Hippaloimassa

Lastentapahtumaan osallistuminen on aina vähän uhkarohkeaa. Valtaosa tapahtumista on mielikuvituksettomia, rumia ja aliarvioivia – ne loput ovatkin sitten näiden lisäksi myös kalliita. Valitettavan usein lastentapahtumaksi riittää pomppulinna, joka on varustettu kolmellatoista varoituskyltillä. VAIN KYMMENEN MINUUTTIA! OTA KENGÄT POIS! ÄLÄ HYPI LIIKAA! VARO MUITA HYPPIJÖITÄ! 5€ PER MUKULA! ÄLÄ NAURA! KESKITY! ÄLÄ AINAKAAN PIDÄ HAUSKAA!

Toinen suosikkini on poniratsastus, jossa poni pyörähtää kahdesti akselinsa ympäri ja pyöriminen keventää huoltajan lompakkoa kohtuulliset kymmenen euroa. Tämän vuoksi suhtauduin hyvin epäillen myös Hippaloihin, Lasten taidefestareihin Hämeenlinnassa.

hippalot-lastenfestari

Hippalot

Hippalot

verkatehdas

Hippalot 2016

Taidefestari sanana kalskahtaa aika komealta. Jos Hippalot ei olisi kutsunut meitä festareille tutustumaan, niin en todennäköisesti olisi uhrannut tapahtumalle puolta ajatusta. Onneksi kuitenkin kutsui ja uhrasin, sillä me vietimme tänään Hämeenlinnassa ihan superhauskan aamupäivän!

Hippaloiden tämän vuoden teemana on vesi. Ja tälläisenä puolikriittisenä tapahtumajärjestäjänä olin todella vaikuttunut siitä, miten hienosti teema ja varsinkin siihen liittyvät kalat olivat joka paikassa esillä. Isojen juttujen – hiekkarannan ja kahluualtaiden lisäksi vettä ja kaloja löytyi joka paikasta – infotauluista, vessoista, kahvion munkeista ja jopa staffin kulkukorteista. Siihen nähden, etten ole koskaan käynyt Flow’ssa, on ehkä vähän hassua kutsua Hippaloita lasten Flow’ksi, mutta kutsun nyt kuitenkin. Yksityiskohtiin, viihtyisyyteen, musiikkeihin ja valoihin oli joka paikassa kiinnitetty ihan erityistä huomiota ja todella ystävällinen henkilökunta kruunasi koko komeuden.

soivasammakko

soiva_sammakko

Hippalot 2016

liisa-kallio-pikku-papu

kahvila-kohokohta

kohokohta-kahvila

Etukäteen pelkäsin, ettei Hippalot olisi hyvä paikka viettää sadepäivää – aika iso osa ohjelmasta ja työpajoista järjestettiin ulkona. Sisälläkin oli kuitenkin ihan valtavasti tekemistä. Me kävimme katsomassa Soiva Sammakko ja merkillinen muukalainen -teatteriesityksen, kuuntelimme Pikku Papu -kirjailija Liisa Kallion piirustus- ja satutuntia kahvila Kohokohdassa ja tutustuimme Lastenkulttuurikeskus Arxin Tikkumäkeen, jossa pääsi lueskelemaan ja hoitamaan keppihevosia. Arxissa ja Hippaloissa oli paljon samaa kuin Tampereen Lastenkulttuurikeskus Rullassa, joten ei ihme että tuntui kuin olisi kotiinsa tullut.

tikkumäki

tikkumaki

hippalot

arx-lastenkulttuurikeskus

mixeri-työpaja

lastenkulttuurikeskus-arx

Aamupäivän kruunasi Pikku Papun orkesterin keikka Hippo-lavalla, jonne kuka tahansa oli tervetullut. Itseasiassa lähes kaikki ohjelma johon osallistuimme oli ilmaista, ainoastaan Soivaan Sammakkoon liput olisivat maksaneet 8 euroa per henkilö. Pikku Papu on ollut lasten suosikki jo pitkään, mutta olen usein harmitellut, ettei mitään materiaalia tunnu löytyvän netistä. Nyt ostimmekin Pikku Papun laulut ja runot kirjan ja CD-levyn muodossa – enää pitäisi keksiä, että millä sitä CD-levyä pyörittää.

pikku-papu-orkesteri-2016

verkatehdas-lastenkulttuuri

mökä-ja-sökö

pikku-papun-orkesteri

Meidän visiitti oli viikonlopun työaikatauluista johtuen vähän lyhyt ja kolmen tunnin sijaan Hippaloilla olisi varmasti saanut vierähtämään kuusikin tuntia yhdessä hujauksessa. Hippalot jatkuvat Hämeenlinnassa koko viikonlopun ajan ja huomenna niiden yhteydessä järjestetään elokuvien, konserttien, työpajojen ja tanssin lisäksi myös esimerkiksi Lastenvaatekarnevaalit. Erityismaininta siitä, että ohjelma alkaa kaikkina päivinä jo kymmeneltä, eli myös päiväunien kanssa taituroivat ehtivät hyvin Hippaloimaan!

hippalot-lastenvaatekarnevaali

hämeenlinna

Kiitos kutsusta ja kiitos ihan mahtavista festareista koko Hippaloiden tuotantotiimille! Ensi vuonna laitetaan tämä kalenteriin hyvissä ajoin ja tullaan hippaloimaan oikein pitkän kaavan mukaan.

1 comment

  1. Mehukekkerit Veera

    Mahtavaa että tykkäsitte! Olen itse hehkuttanut kyseisiä festareita jo niin pitkään, ja välillä tuntuu että vedän vain kotiin päin, kun en aina tiedä miten muualla tehdään. Mutta kuten sanoit, ilmaiseksikin pääsee jo hyvin paljon näkemään ties mitä kaikkea, me vaan aina lipsutaan budjetissa ja yhtäkkiä sunnuntai-iltaisin huomataan olevamme ihan teatteriähkyssä. Mutta hei kerran vuoteen kunnon ähky sopii aina. Ensi vuonna nähdään kyllä uudelleen! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *