4 In Pukeutuminen/ Työ/ Yhteiskunta

Luuletko, että voit parantaa maailmaa?

Store of Hope

Eeva Valopaasi istuu nepalilaisen perheen olohuoneen lattialla ja käy yhä uudelleen läpi Excel-taulukon täyttämistä. Mitä taulukkoon pitää kirjata, mitä kirjaukset tarkoittavat ja mitä merkitystä niillä on. Hän auttaa Nepalin vuoristokylässä asuvaa perhettä kasvattamaan liiketoimintaansa ja kehittämään yritystä entistä parempaan suuntaan. Monesti hän miettii, miten paljon helpompaa olisi vain tilata sekundatavaraa Kiinasta ja olla välittämättä tuotannosta, työoloista tai palkkauksesta. Mutta se ei olisi yhtään niin eevamaista.

Store of Hope

Valopaasi valmistui 2000-luvun puolivälissä vaatesuunnittelijaksi ja monen muun tavoin haaveili urasta suuren, globaalin merkin muotisuunnittelijana. Tansaniassa suoritettu työharjoittelu kuitenkin muutti Eevan suunnan. Tansaniassa hän opetti Fida Internationalin projektissa vaatesuunnittelua kehitysvammaisten lasten ja nuorten äideille ja auttoi näitä kerämään varoja lasten ravinnon parantamiseksi ja fysioterapian mahdollistamiseksi. Siellä Valopaasi tajusi, ettei voisi työskennellä yrityksessä, jonka tavoitteena on vain tehdä mahdollisimman paljon voittoa. Hän alkoi etsiä töitä yrityksistä, jotka auttaisivat kehitysmaiden naisia ja edistäisivät näiden liiketoimintaa esimerkiksi nettikaupan avulla.

Töitä ei etsinnöistä huolimatta löytynyt. Kun Valopaasin ystävät käynnistivät vuonna 2012 Autolla Nepaliin -projektin, tajusi hän tilaisuutensa tulleen. Muiden ajaessa kymmeniä tuhansia kilometrejä Suomesta Nepaliin, perusti Valopaasi yrityksen, suunnitteli brändin, loi nettisivut ja rakensi verkkokaupan. Syntyi Store of Hope – yritys, joka toi katmandulaisten, turvakodissa asuneiden naisten koruja Suomeen.

Vasta vieraillessaan Nepalissa Valopaasi ymmärsi, miten konkreettista apua korujen tuominen ja myyminen oli. Turvakodissa asuneet naiset olivat joutuneet väkivallan uhriksi tai heidät oli heitetty kadulle jostain muusta syystä. Osa oli myös entisiä prostituoituja tai narkomaaneja, joille oma raha oli ainoa edellytys uuden, omanlaisen elämän rakentamiselle.

Store of Hope

Kuuntelin Eevan tarinaa viime viikolla silmät suurina. Muutamaa päivää aiemmin NOSH-kutsuiltani tuttu Anna Takala oli laittanut viestiä ja kertonut projektista, joka saattaisi kiinnostaa minuakin. Anna osui arvauksessaan oikeaan ja pian istuin Kehräsaaressa, entisen toimistoni viereen rakennetussa suuressa studiossa ihastelemassa unelmanpehmeitä kashmere-huiveja.

Huivit liittyvät Annan ja Eevan joukkorahoitusprojektiin, jolla kerätään varoja Store of Hope -verkkokaupan kansainvälisiin mittoihin kasvattamiseen. Store of Hope on konsepti, joka myy eettisesti kehitysmaissa tuotettuja tuotteita ja auttaa tuotteiden tekijöitä suunnittelemaan liiketoimintaansa, kehittämään jälleenmyyntiverkostoa ja parantamaan työntekijöiden työoloja. Kaikki tällä hetkellä toiminnassa mukana olevat tuotteet ja yritykset ovat Eevan löytämiä ja hän käy säännöllisesti itse Nepalissa tervehtimässä tuottajia. Toiminta on pikkuhiljaa laajentumassa myös Bhutaniin ja muun muassa sen mahdollistamiseksi Store of Hope kerää nyt varoja.

Store of Hope

Eevan ja Annan puheissa toistuu empowering bisnes, jolle ei vielä ole vakiintunutta suomenkielistä termiä. Kyse on voimaannuttavasta liiketoiminnasta, jonka tarkoituksena on auttaa koko yhteisöä.

Store of Hope auttaa tuottajia järjestämään työntekijöilleen sosiaaliturvan, lastenhoidon tai etätöitä, niin että naiset voivat tehdä töitä kotona. He neuvovat erilaisten sertifikaattien hakemisessa, oikeudenmukaisen yhteisön kehittämisessä ja yhteisön jäsenten kouluttamisessa. Eeva korostaa moneen kertaan, että heidän tehtävänään on jakaa tietoa, opettaa ja auttaa ymmärtämään bisnestä sekä tukea yhteisöjen merkittävimpiä henkilöitä muutoksen tekemisessä, ei väittää ulkopuolelta tietävänsä kaiken parhaiten. Työ on pitkäjänteistä, mutta äärettömän palkitsevaa.

Store of Hope

Aina välillä turhauttaa, kun tuntuu, ettei Nepalista voi puhua, jos ei tunne kaikkien kehitysmaiden ongelmia. Minusta kenenkään ei tarvitse olla täydellinen ja tietää kaikkea, riittää, että tekee jotain! Tämä meidän bisnes on ehkä vain pieni pisara meressä, mutta sillä on ihan valtava merkitys koko sille meidän nepalilaiselle yhteisölle. Meillä on oikeasti resursseja tehdä muutos ja auttaa niitä, jotka on meitä itseä paljon huonommassa asemassa. Miksi me ei tehtäisi sitä?” kysyy Eeva keskustelumme päätteeksi.

Niin, miksi emme?

Nepalilaisten yrittäjien tukemisen voi aloittaa tukemalla Eevan ja Annan keräystä. Store of Hopen Indiegogo -kamppiksessa tukea voi joko vapaalla summalla (klikkaa sivun alussa olevaa pinkkiä Back it -linkkiä) tai tilaamalla aivan törkeän kauniin cashmere-villaisen huivin tai pipon. Sain itse kiitokseksi vaaleanpunaisen huivin ja jos voisin, niin pukeutuisin tästä eteenpäin vain siihen.

Myös Nepalissa seurataan keräystä. Kesäkuun lopussa selviää, miten paljon lisää henkilökuntaa Ramila ja Gyanshova tarvitsevat, jotta pystyvät toimittamaan kaikki keräyksen kautta tilatut tuotteet. Tämän konkreettisemmaksi auttaminen ei enää muutu.

Store of Hope

Kuvat on otettu muutama vuosi sitten, kun Eeva oli etsimässä nokkosista huiveja valmistavaa yritystä Nepalissa. Kuvat on ottanut Lauri Laukkanen.

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply
    Helmi
    16.5.2017 at 14:57

    Hitto miten hienoa työtä! Osallistuin! Kiitos.

  • Leave a Reply