8 In Ajattelin tänään/ Oma elämä/ Perhe/ Vanhemmuus

Lapsiinkin voi rakastua aina uudelleen

Monesti kuulee puhuttavan siitä vähän mystisestä, vuoria siirtävästä äidinrakkaudesta. Ilmeisesti jossain on yleisesti sovittu, että äiti rakastaa lapsiaan pyyteettömästi jok’ikinen sekunti ja vain saamalla lapsia voi ymmärtää, mitä pyyteetön rakkaus on.

En ole oikein koskaan ymmärtänyt tätä. Helppohan se täältä on huudella ja sanoa, että minulle ainakin on herttaisen yhdentekevää onko naisilla lapsia vai ei, kun itsellä niitä on kaksi eikä kukaan odota, että lapsia tulisi lisää. Paitsi aviomieheni, mutta se on ihan eri keskustelu se.

Silloin kun muksut olivat vauvoja, kirjoitin blogiin oman ajan kaipuusta ja siitä, etten kestä kenenkään seuraa 24/7. Lähdin Ruisrockiin juomaan viiniä vauvan ollessa 4 kuukautta vanha ja kommenttiboksin mielestä se oli kutakuinkin kamalinta, jota saatoin tuoreena äitinä tehdä. Jättää nyt lapsi isänsä kanssa ja hillua hikisenä viihdemusiikkikonsertissa!

Asiaa ei varsinaisesti parantanut se, että mainitsin vauvasuhteen olevan kuin mikä tahansa ihmissuhde, josta silloin tällöin tarvitsee lomaa. Eihän kukaan oman puolisonsa, siskojensa tai ystäviensäkään kanssa jaksaisi jatkuvasti olla, miksi siis lapsi tekisi poikkeuksen?

Näiden neljän vuoden aikana mielipiteeni asiasta on vain vahvistunut. Todellakin tarvitsen välillä vapaata vaimoudesta ja niin tarvitsen myös äitiydestä. Ja ihan samalla tavalla kuin vaimoutta pitää välillä hoitaa extrapanostuksin, pitää myös äitiyttä hoitaa.

Huono äiti ja paska perhe -fiilikset ovat suoraan verrannollisia siihen, miten stressaantunut itse on. Nyt, kun olen muutaman viikon ottanut todella paljon iisimmin ja tehnyt vain normaalin työviikon verran töitä, olen huomannut katselevani perhettäni ihan uusin silmin. Eikä vain perhettä, vaan myös omaa peilikuvaa. Välillä peilikuva on nolottanut ja välillä surettanut, mutta pääsääntöisesti olen alkanut pitää enemmän siitä ihmisestä, jonka peilissä näkee.

Olen myös alkanut kiinnittää enemmän huomiota siihen, miten puolisolleni puhun. Mennyt kainaloon silloin kun kainalopaikka on sattunut olemaan vapaana ja sängyssä tuijottanut puhelimen näytön sijaan toista silmiin. Kuulostaa varmasti ihan idioottimaiselta ja mitättömän pieniltä asioilta, mutta juuri nämä ovat niitä asioita, joista stressaantuneena tingin. Pöljää luopua kosketuksesta juuri silloin, kun sitä eniten tarvitsisi.

Viettäessäni tänään puolivapaata päivää sairaalareissusta vielä toipuvan Hildan kanssa tajusin, miten paljon olen kaivannut myös lasteni seuraa. Ja erityisesti lasten seuraa kahdestaan. Viikonloppuna kävimme Einon kanssa kahdestaan aamiaisella kahvilassa ja tänään höpsöttelimme Hildan kanssa muissa hommissa. Siinä kikattavaa lasta katsellessani tajusin, miten vähän aikaa tulee vietettyä vain yhden lapsen kanssa. Hämmästelin sitä heti naapurillekin: yhden lapsen kanssa oleminen on kuin ei olisi lapsia lainkaan. Niin helppoa, hauskaa ja stressitöntä, kun kukaan ei kinastele ja kisko toisiaan jatkuvasti hiuksista.

Tänä kesänä aion tehdä parisuhdematkan paitsi mieheni, myös kummankin lapsen kanssa kahdestaan. Ei sen tarvitse olla pitkä reissu, kunhan vain ehtii katsella yhtä lasta kerrallaan, kuunnella kaikki ne hölmöt jutut, kääntää kivet ja syödä herkkuja niin että napa ratkeaa. Huumaavan ihana ja kiherryttävä ajatus!

Niinkuin mikä tahansa rakkaus, myös äidinrakkaus tarvitsee hoitamista. Hassua, että en koskaan ennen tullut ajatelleeksi asiaa.

You Might Also Like

8 Comments

  • Reply
    Janica B.
    16.5.2017 at 16:36

    ”Pöljää luopua kosketuksesta juuri silloin, kun sitä eniten tarvitsisi.”

    Olipas hienosti sanottu.

    Mekin tehdään Villen kanssa parisuhdematka kaksin, mutta haluan myös äiti-tytär-reissuun Pennin kanssa. Meidänhän piti mennä keväällä Clarioniin uimaan ja höpsöttelemään kaksin, mutta se peruuntui oksennustaudin vuoksi. Olen kuitenkin luvannut Pennille, että me menemme kaksin Helsinkiin ja käymme siellä hotellin kattouima-altaalla ja ajelemme ratikalla.

    Lisäksi ainakin meillä lapsi on usein paljon helpompi ollessaan vain toisen vanhemman kanssa. Ei ole kolmatta tai neljättä pyörää häiritsemässä. 😀

    • Reply
      emminuorgam
      16.5.2017 at 20:34

      Kadehdin muuten niitä teidän perjantaipäiviä ihan kamalasti! Olisi ihanaa vain kahvitella lasten kanssa koko päivä. 🙂

  • Reply
    Maria
    16.5.2017 at 20:23

    Oon niin samaa mieltä! Meillä muodostui kuopuksen vauvavuotena turhankin vahvasti sellainen kuvio, että mä hoidin vauvaa ja mies esikoista silloin, kun oltiin molemmat paikalla. Nyt yritän tietoisesti purkaa tuota mallia ja myös löytää aikaa olla kahdestaan esikoisen kanssa. Ihan sama kokemus, että yhden lapsen kanssa on uskomattoman helppoa, kun saa olla hetken kaksin.

    • Reply
      emminuorgam
      16.5.2017 at 20:33

      Toi on käsittääkseni aika yleinen kuvio, varsinkin jos ikäeroa on yhtään enemmän. Tosi harmillinen myös, kiva että yritätte siitä tarkoituksella pois. 🙂 Meillä nuo lapset alkaa vasta nyt olla valmiita siihen, että ovat toisistaan erossa, tähän saakka ne ei ole pystyneet olemaan yhtään yksin.

  • Reply
    Katja
    16.5.2017 at 22:46

    Tämä on niin totta, lapsi on ihan erilainen kun ei tarvitse kilpailla huomiosta ja häneen on helppo keskittyä. Oli kyse 1veestä tai 4veestä. Syy, miksi halusin käydä vauvamuskarissa enkä sisarusmuskarissa jne. Että riittäisi molemmille. <3 Välillä kyllä tuntuu ettei millään riitä, mutta kuulunee asiaan. 🙂

    • Reply
      emminuorgam
      18.5.2017 at 09:43

      Ei riitä, mutta toisaalta, oppivatpahan jakamaan 😉

  • Reply
    Minnea
    18.5.2017 at 09:39

    Asiaa! Minä yritän myös osaltani toitottaa, ettei ole synti haluta omaa aikaa! Symbioosi kenen tahansa kanssa alkaa pidemmän päälle ahdistaa!
    Haaveilen pienestä parisuhdematkasta miehen kanssa, mutta tukiverkkojen puuttuessa se tuskin tulee toteutumaan :/ Lapsen kanssa saamme kahdenkeskistä aikaa kesälomalla, kun mies on vielä töissä. Saamme hassutella kahdesaan jotain omia juttujamme, joille mies pyörittelisi silmiään 😀

    • Reply
      emminuorgam
      18.5.2017 at 09:49

      Toi on kyllä paskamaista! En ennen lapsia ymmärtänyt yhtään tätä tukiverkkohössötystä, mutta sen arvoa ei kyllä voi mitata missään rahassa. Toivottavasti pian pääsisitte johonkin ihan kahdestaankin, pidän peukkuja!

    Leave a Reply