7 In Reseptit/ Ruoka & juoma

Paras pelmenireseptini

Helpot Pelmenit

Kaupallinen yhteistyö: Deliciest

Osallistuin muutama viikko sitten Tampereen ruokavaikuttajien keskusteluun Klubilla. Keskustelun aluksi katsoimme tanskalaisesta fine dining -ravintola Nomasta kertovan dokumentin ja sen jälkeen puimme tamperelaista ravintolamaailmaa ja sen tulevaisuutta.

Ravintola-alan, kuten minkä tahansa alan, ihmisten väliset keskustelut ovat aina hiukan haastavia. On nimittäin vaara, että keskustelu menee snobbailuksi, josta tavallisen kuluttajan on vaikea saada kiinni. Myös meidän keskustelumme meinasi ajoittain lipsahtaa kilpailuksi, jossa voiton vei se, joka kasvatti itse viljansa ja jauhoi jauhonsa. Osa keskustelijoista toisteli, miten sääli on, kun ihmiset syövät nykyään pakasteita tai eineksiä ja niputtivat näitä käyttävät ihmiset yhdeksi, ruuasta mitään tietämättömäksi porukaksi.

Nyt heille – ja teille – seuraa shokkipaljastus: pakastettu ruokakin on ruokaa!

Ihan oikeaa ruokaa, jota voi syödä, joka voi olla terveellistä ja vieläpä jopa hyvää. Olen viime aikoina jopa ehkä naurettavuuksiin saakka esitellyt kaikille vieraillemme pakastelokeroidemme sisältöä ja esitellyt pakkauksia, joihin me turvaudumme viikottain. Viime viikolla vakuutin kasvispyörukkäkriittisen naapurini eräillä pakastepullilla ja jo useampi ihminen on hurmattu pakastepelmeneillä.

Olen nimittäin elänyt koko kiireisen kevääni purkkinuudeleilla (ne tosin eivät mene tähän herkkuruokakategoriaan) ja Deliciestin pelmeneillä. Tässä taannoin toinen lapsista sai ruokapöydässä hirveät raivarit, kun ruokaan ei saanutkaan ketsuppia, johon toinen sitten asiantuntevasti kommentoi, että ”Kyllä kotonakin voi syödä sellaista ruokaa, johon ei tule ketsuppia.”. Äitiyteni huippuhetkiä, enkä todellakaan tässä julista, että jokaisen perheen pitäisi elää vain pakasteruaalla, mutta ihan oikeasti, ei se ole niin vaarallista. Samalla tavalla kuin ravintolaruoka voi olla hyvää tai huono, voi pakasteruokakin olla. Oleellista on kokonaisuus, ei jokaisesta pakasteallasvierailusta kannata ristiinnaulita muita.

Helpot ja nopeat pelmenit

Deliciest on suomalainen perheyritys, johon moni on varmasti törmännyt Ville Haapasalon kokkausohjelmissa. Ostin ensimmäisen pelmenipussini joskus viime syksynä vähän vahingossa, mutta olin heti kerrasta täysin myyty! Rrrrrakastan pelmeneitä ja olen juuri se tyyppi, joka Tallinnassa menee heti ensimmäiseen turistirysään, tilaa pelmenit smetanalla ja kierii vatsansa kanssa tyytyväisenä hotelliin. Muutama vuosi sitten yritimme tehdä pelmeneitä itse, mutta yritys oli katastrofalinen: koko päivän kokkaamisen jälkeen sain lautaselle noin kaksi pelmenin näköistä kökköä – loppukattilallinen näytti siltä, kuin siellä olisi räjähtänyt jotain.

Nykyään nämä pelmenit ovat pakastimen vakiokalustoa samalla tavalla kuin ne pahiskalapuikot, falafelit, ranskalaiset ja viimekesäiset marjat. Ruuan valmistamiseen menee seitsemän minuuttia ja lopputulos on takuuherkullinen.

Helpot ja nopeat pelmenit

1 pss Deliciest pelmeneitä
1 l lihalientä
1 prk smetanaa
1 puntti ruohosipulia

Itse keitän pelmenit lihaliemessä (kyllä, siinä valmisfondista tehdyssä) ja tarjoilen ne smetanan ja ruohosipulin kanssa. Hätätilanteessa myös maustamaton jugurtti sopii, kunhan sen maustaa reilusti suolalla. Tiskivuoren Emäntä -blogin Heidi kehitteli viime syksynä pelmeneille piparjuurella maustetun liemen, jota voisi myös joskus kokeilla. Myös smetana, suolakurkut ja hunaja ovat äärettömän hyvä lisuke pelmeneille, eikä suolakurkun pilkkomiseenkaan mene minuuttia pidempään.

Omia suosikkejani ovat liha- ja pinaattipelmenit, joita meillä löytyy ihan tavallisesta Prismasta lähes aina. Kasvisversioiden kanssa en ihan vielä ole päässyt sinuiksi, mutta sain vinkin, että ne kannattaa vielä paistaa rapsakoiksi pannulla ennen tarjoilemista. Koska myös dumplingsit kuuluvat lempiruokarepertuaariini, niin kasvispelmenitkin menevät vielä ihan takuuvarmasti testaukseen!

Tämä postaus syntyi muuten siksi, että hehkutin eräälle ystävälleni luonnoksissa olevaa ”Parhaat pakasteruuat” -postausta ja keskustelun sattui kuulemaan eräs Deliciestin yhteistyökumppani. Nämä pelmenit ovat tuolla listalla ihan kärkikahinoissa – kiinnostaisiko teitä kuulla, mitä muuta sieltä löytyy?

You Might Also Like

7 Comments

  • Reply
    niina
    17.5.2017 at 18:35

    Kyllä todellakin!!!

    Nimim. ruokanatsihko, joka on oikeasti todella tarkka siitä mitä lautaselle päätyy, mutta joka kuitenkin samalla käyttää viikoittain (puoli)valmisruokia. Ja kyllä, kombo on mahdollinen. 🙂

  • Reply
    A
    17.5.2017 at 21:26

    Noi pelmenit on ihania, parhaita (juurikin noi pakastealtaasta löytyvät). Paheellisena ihmisenä teen välillä niin, että ostan pussillisen noita lounaaksi ja syön koko pussin (=yritän) ihan yksin (suurinpiirtein halkean). Vieläkin masentaa, että Hkin Vaasankadun lähistöllä oleva pelmeni ravintola lopetti (tai lopettaa). Niin monet hetket tuli siellä istuttua kavereiden kanssa ennen Vaasankadun kapakoihin lähtemistä. Pelmenit <3 (ja todellakin jonkun muun tekemät kuin itse).

    • Reply
      emminuorgam
      18.5.2017 at 09:40

      Mä teen tota ihan samaa 😀 Lapset ei ole kovin suuria pelmenifaneja, niin pakkohan se on syödä sitten kokonaan itse, kun kerran on keittänyt ne…..

  • Reply
    Missä olet Laura?
    18.5.2017 at 09:37

    Kriittisen naapurin pakastelokero on nyt TÄYNNÄ kasvispyöryköitä ja -piffejä. Moneen otteeseen olen luojaani kiittänyt että tutustutit mut niihin, ah!

  • Reply
    Helmi
    19.5.2017 at 14:34

    Siis minkä takia ei saa syödä pakasteruokaa? Ja miten noi pelmenit siis eroaa tortellineista? Nimim. entiedämitään.

    • Reply
      Emmi Nuorgam
      19.5.2017 at 14:57

      NO KOSKA NE ON VALMISRUOKAA JA SIIS SAATANASTA.

      Pelmenit on venäläinen versio tortellineista. Näitähän on vaikka mitä, dumplingsit, raviolit, pelmenit jne.

    Leave a Reply