Siitä salilla käymisestä vielä

Reenaaminen on kivaa, kotoa poispääseminen on kivaa, kiireettä suihkussakäyminen on kivaa. Ainoa mikä ei ole kivaa, on se pukuhuone-etiketti, josta jo aiemminkin avauduin. Olen päässyt rahkansyömisen yli ja olen päässyt kaappivierustoverille juttelemisen yli – mutta edelleen on yksi asia jonka yli mä en vaan pääse. En kertakaikkiaan.

Sanokaa mua konservatiiviseksi tiukkapipoksi, ihmisvihaajaksi tai miksi vaan, mutta mä en pysty käsittelemään sitä tapaa, jolla osa reenaajista pukkarissa pelehtii. Ja siis nimenomaan pelehtii: ihan joka ikinen kerta kun menen tai tulen pukuhuoneeseen, seisoo peilin edessä yhdestä kolmeen teinityttöä rasvaamassa/meikkaamassa/levittämässä itseruskettavaa alasti. Siis ilman vaatteita. Alasti. Toisinaan likoilla on jalassa stringit, mutta missään nimessä tissiliivejä tai jopa paitaa ei ole.

Mä en ole ihminen, jonka mielestä alastomuudessa olisi jotain hävettävää tai ihmeellistä. Käyn sekasaunassa. En kulje vauvauinnissa kylpytakki päällä. Tykkään olla ilman ahdistavia vaatteita, kotona.

Mutta musta on todella vaivaannuttavaa, että yleisessä pukuhuoneessa hillutaan ympäriinsä ilman vaatteita. Siis tietysti suihkuun mennään alasti enkä mä odota, että ihmiset pukisivat päälleen jotenkin siellä pyyhkeen suojissa. Kyllä itsekin laitan kosteusvoidetta suihkun jälkeen, mutta musta nämä kaikki asiat tehdään siinä omalla paikalla, mitenkään ylenpalttisesti huomiota herättämättä. Ei niin, että keräännytään siihen keskellä pukuhuonetta olevan peilin eteen porukalla peilaan ja ottaan stringi-instagramkuvia. Se on vaivaannuttavaa.

Joku jo ehdottikin siihen edelliseen avautumiseeni, että kuntosaleille pitäisi palkata sellaisia nelikymppisiä perheenäitejä personal trainereiksi, niin tavallisilla ihmisillä ei olisi niin järjetön kynnys ostaa niitä palveluja. Mulla on tähän liittyen toinenkin idea: voisiko samaisilla saleilla järjestää sellaisia huonon itsetunnon iltoja, jolloin meillä raskausarpisilla ja silmäpussisilla kotiäideillä olisi tilaisuus mennä salille niissä toissakauden reenivaatteissa ja käydä saunassa niin, ettei kukaan puhuisi kellekään mitään. Saisi olla rauhassa. Ihan yksin. Ilman, että joku täydellisellä äässillä varustettu pimatsu levittää itseruskettavaa sun naaman edessä.

PS. Tiedoksi sulle, jolla oli eilen saunassa Todellinen Ongelma: se, että sun kollega kysyy sähköpostin lopussa ”No mitäs muuten?” tarkottaa ihan tosiaan, että no mitäs muuten kuuluu. Se ei ole treffikutsu. Se ei välttämättä ole susta erityisen kiinnostunut. Sä voit vastata sille vaan että hyvää. Se ei ole koodi. Ei salakieltä. Ei piilotettuja merkityksiä. Se ei ole ongelma, jota täytyy jauhaa 20 minuuttia kuntosalin saunassa.

14 comments

  1. Nāiádes

    Saanks sanoo sua kukkahattutädiks? : D

    1. Emmi Nuorgam

      If that makes you happy!

  2. CougarWoman

    Aivan loistava postaus – mua ärsyttää ihan sama asia (silloin kun ikinä salille eksyn)! Oon joskus piruuttaan mennyt siihen viereen revittelemään kaikkine gravitaation raiskaamine kehon osineni (häh – onko tuo edes suomea…); kyllä ne siitä feidautuu kun oikein viereen tunkee heittelemään tissejä olkapäille. 

    Mä muuten sain kerran semmoisen PT-tutustumiskäynnin ilmaiseksi (näin ne sua yrittää koukuttaa). Ko. salilla oli 3 PT:tä, 2 naista ja häthätää parikymppinen nuori mies. Arvaa kenet vaadin vetämään tuntini? …Mikään niin motivoivaa kuin nuori jumala joka katsoo nätisti silmiin ja kertoo, miten hyvin suoritan. 😉 

    1. Emmi Nuorgam

      Ahahaha! Mä taas en pysty ottaan niitä omanikäsiä nuuskahuulia tosissaan, en vaikka olis kuinka jumalaisen näköisiä. 😉

      1. CougarWoman

        Mut mä olenkin jo vanha pervo täti 😀

        …nuuskahuulia – putosin!

  3. Milka Rantamo

    Mun äiti sanoi joskus, että jokaisella salilla pitäis olla palkattuna sellaisia motivaatioperseitä. Ne tulis sun eteen pumpissa ja löyhyttelis alasti pukkarissa täydellisine vartaloineen, ja sais aikaan sellasta sisuuntumista ja motivois parempiin suorituksiin, niinku et ”jos miä nyt kyykkään vähän alemmas ni joskus mullakin on tommonen perse..” 

    Ehkä nää teinitäydellisyydet on sun salin palkattuja motivaatioperseitä? 

    On a more serious note, tunnustaudun naturistiksi pukkarissa, ihan vaan sen takia että jälkivissy on niin valtaisan tuskanen kovan treenin jälkeen. Hiki valuu vähintään yhtä kovasti kuin treenatessakin. Silloin on pakko olla vähän alasti. 

    Antaa kaikkien kukkien kukkia.

    1. Emmi Nuorgam

      Mutta eikö alasti voi olla siinä omalla paikallaan? Pakkoko siellä on käyskennellä ympäriinsä ja kuvata itseään? Se mua hämmentää.

      1. Milka Rantamo

        Kuvaamista miäkään en kyllä ihan tajua, enkä päämäärätöntä haahuilua…

  4. Minttumaaria

    😀 Tunnista ilmiön! En tiedä, onko näin myös pienillä kuntosaleilla/liikuntapaikoilla, jotka eivät ole osa jotain suurta ketjua. Oma kokemukseni on sen suuntainen, että moinen keikistely tapahtuu ainakin näillä isommilla mestoilla. 

     

    p.s. Minä haastoin sinut. Kysymykset löytyvät blogistani, jos haluat vastata.

    1. Emmi Nuorgam

      Juu mä luulen kanssa, että näillä isommilla ja hienommilla saleilla on muutenkin enemmän niitä tyyppejä, jotka käy siellä vaan näyttäytymässä. Ja meidän salilla myös outoja hiippareita, jotka käy tuijottelemassa muita. Yyyyh.

  5. Anna-Reetta

    Ilmeisesti nämä stringikeikistelijäteinit ovat näitä samoja jotka tulevat salille täysissä tällingeissä ja treenin jälkeen eivät punota, eivätkä ole hionneet. Ja kun mä astun pukkariin niin paidassa on ainoa kuiva kohta siinä yhdessä pisteessä mikä ei ole koskenut mun ihoon, hiukset on nutturaa myöten märät ja otsapannasta voi puristaa lasillisen hikeä. (Tosin sen lasillisen verran mä taidan hiota jo ihan joka päivä pyöräillessäni pari km kouluun.) 😀

     

  6. sanumaria

    Mää en oo kyllä törmännyt kun noihin pelkissä alushousuissa meikkaaviin tyyppeihin. Ja teen sitä joskus itsekin, johtuen juurikin tuosta Milkan kertomasta syystä. Eli ei voi heti pukea kun sitten on taas hiki. Onneksi noita kuvaajia ei oo näkynyt 😀

  7. Kanelibasilika

    Ahahahhaaa 😀 noi maailman suurimmat ongelmat on kyllä huikeita! On tehnyt useasti mieli kommentoida noita käsittämättömiä tulkintoja ;D

  8. M MM (Ei varmistettu)

    Eipä tuo mitään. Yhdellä miehellä näin siniset stringit sen vaihtessa vaatteita, on hyvä vartalo, mutta ei kiitos miehelle stringejä vaikka olisi miten jumalainen vartalo. Lisäksi miehenä se on entistä kamalempaa.

Vastaa käyttäjälle Kanelibasilika Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *