73 päivää jouluun eli: JOULUBLOGIPOSTIN AIKA!

Ne, jotka ovat Lilyssä bloganneet pidemmän aikaa tietävät jo mistä on kyse, mutta tuoreemmille tuttavuuksille lienee paikallaan hiukan avata että mikä ihmeen blogiposti.

Phocahispida järjesti viime vuoden puolella Lilyn ensimmäisen (?) blogipostihaasteen, jonka idea lyhykäisyydessään on, että mukaan ilmoittautuneet bloggaajat saivat Salaisen Blogiystävän, jota muistaa pienellä joululahjalla. Ensimmäisellä kerralla mukaan otettiin vain vauvabloggaajia, mutta sittemmin ystävänpäivän blogihaasteeseen sai ilmoittautua myös muiden blogiskenejen edustajia.

Ja nyt, koska Ikeaan on ilmestyneet joulukoristeet ja jouluaattoon tosiaan on enää 73 yötä, on aika pyöräyttää käyntiin tämän joulun blogihaaste.

Idea on sama vanha:

muistaa salaista blogiystävää tälle mieluisalla joululahjalla. Paketista voi paljastua jotakin itse tehtyä tai ostettua, jotakin, josta arvelette juuri teidän ystävänne ilahtuvan. Toiset tykkäävät vaikka villasukista, joku ilahtuu valtavasta suklaalähetyksestä, kolmannelle mieluisin on kehitysmaan tytöille lahjoitettu koulupuku. Salaisen blogiystävän blogia tutkimalla voi tutustua ystävään ja yrittää vakoilla, että mitäs tänä vuonna pukin pakettiin onkaan toivottu.

Halutessasi voit vihjata paketin sisällöllä omasta henkilöllisyydestäsi; koota paketti oman kotikuntasi tuotteista tai liittää mukaan jotain omalle blogillesi tunnusomaista. Tarkoitus kuitenkin olisi, ettei paketin lähettäjä paljastuisi ennen 24.12. Voit esimerkiksi pakata pakettiin kirjekuoren, jonka ystäväsi saa avata vasta jouluaattona.

Salaisen postiystävän paketin arvo voi olla 15-20€, jottei kukaan haasteeseen osallistuva joudu vararikkoon bloggaamisen vuoksi.

Mukaan blogipostihaasteeseen voi ilmoittautua kommentoimalla tähän postaukseen. Blogihaasteeseen otetaan mukaan 20 ensimmäisenä ilmoittautunutta Lilyn rekisteröitynyttä bloggaajaa, blogin aiheella ei ole väliä. EDIT: Laittakaa mulle sähköpostitse postiosoitteenne, jotta salainen blogiystävä tietää mihin paketti pitää lähettää emmi.nuorgam(at)gmail.com.

(Lupasin phocahispidalle, että yksi Kideblogeihin muuttanut Musta Lammas hyväksytään haasteeseen mukaan, eli käytännössä paikkoja on vielä jäljellä 18.)

Ilmoittautumiset postihaasteeseen 22.10. mennessä! Lähetän mukaan lähteneille bloggaajille salaisen blogiystävän tiedot 23.10. jotta kaikilla on aikaa tutustua myös itselle vieraisiin blogeihin ennen joulua. Joulupostia lähettäessä on hyvä varata reilusti aikaa postin perillemenoon – joulun alla saattaa nimittäin joku muukin olla postiasioilla..

Je-jee! Nyt saa luvan alkaa Virallisesti Touhottamaan Joulusta. 🙂

50 comments

  1. Katie

    Minäminä! 🙂 Kiitos Emmi kun jaksat järkätä. Mun meiliosoite sulla taitaa jo ollakin?

    1. Emmi Nuorgam

      Juu löytyy! Jee! (Vähän ehdin jo tän 6 minuutin aikana pelätä, että KUKAAN ei halua. :D)

  2. Kristaliina

    Mukana!

    1. Emmi Nuorgam

      Jee!

  3. MariWLZ

    MINÄMINÄMINÄ!

    1. Emmi Nuorgam

      Tervetuloa sinäsinäsinä! 🙂

    1. Emmi Nuorgam

      Hienoa!

  4. Asikaine

    Mää!

    1. Emmi Nuorgam

      Sää!

  5. Mindeka

    Mukana!

    Kiitos Emmi, että olit skarppina tämän kanssa 😉 Mahtavaa, en malta odottaa, kuka on salainen blogiystäväni tänä vuonna!

    1. Emmi Nuorgam

      Mä olen aina skarppina kun kyse on lahjoista! 😉

      Tervetuloa!

      1. Mindeka

        Niin minäkin. Varsinkin joululahjoissa on sitä jotakin! 

    1. Emmi Nuorgam

      Helposti! 🙂

  6. A. Sinivaara

    Minäkin voisin taas osallistua tähän jos se vaan kaikille on ok. Minulla on nimittäin tämä lahjuksen hintaa postimaksun muodossa nostattava välimatkakerroin tässä. Ei sillä minulle ole niin väliä, vaikka Suomeen postitan, itsehän lähdin mukaan, mutta se onneton joka joutuu lähettämään jotain minulle…

    1. Emmi Nuorgam

      Eiköhän se onnistu. Saatte Katien kans paketeissanne hyvää mieltä ja lämmintä kättä, kun koko summa menee postimaksuihin. 😉

      1. Katie

        Meille pitää Annen kanssa sit vain osata ostaa tosi pienet & kevyet lahjat! Esim. mä tykkään aina koruista, vink vink… 😉

        1. Katie

          Käsityötaidottoman lipsahdus: meille pitää siis ostaa tai tehdä tosi kevyet lahjat…!

    2. Emmi Nuorgam

      Tehdään vaikka niin, että nyt kun meillä on kaksi ulkomaan elävää mukana, niin mulle voi ilmoittaa, mikäli ei halua lähettää postia ulkomaille. Laitetaan onnetar sitten arpomaan niin, ettei kukaan joudu vastoin tahtoaan megapostareiden uhriksi!

      1. A. Sinivaara

        o/ Sitte oon mukana. Mehän ei kyllä Katien kanssa ansaittaisi enempää kuin toisemme tässä arvonnassa 😀

        1. Katie

          Totta! Mahtaiskohan onnetar osata arpoa meidät toisillemme? 😉 Ihan salassa, tietty…

  7. FFFifi

    Mä tuun kans 🙂

    1. Emmi Nuorgam

      Tervehdimme ilolla!

    2. Emmi Nuorgam

      Mahtuu toki, tervetuloa!

  8. Amma

    Mää kanssa, melkeinpä kun sen takia aloitin koko bloggaushomman viime vuonna 😀 Eikun lahjapakettiset ja niiden vaihtelu on vaan niin huisin huippua!!

    1. Emmi Nuorgam

      Niin ja koska sait ystävänpäivänä niin MEGAHIENON paketin! 😉

      1. Amma

        No ja iliman muuta justiin sen takia!!

  9. Raissi

    Heii!! Mieki tahoon!! Joulu on niiin iiihaanaa!!!

    1. Raissi

      Ja lahjat ja lahjapaperit ja piparit ja ja ja…

      1. Emmi Nuorgam

        Veit jalat suustani!

  10. Ella F.

    Mukaan! Mukaan!

    1. Emmi Nuorgam

      Jee! Jee!

  11. Sensei

    Tämä kanssa 🙂

    1. Emmi Nuorgam

      Tälle myös tervetuloa!

  12. phocahispida

    Lunastan täten ennakkovaratun paikkani. Espanja ja BJ, joulutunnelmat indeed. oijug6tytv

    1. Emmi Nuorgam

      Mahtavaa! Ja siis onks BJ niinku se BJ jota esimerkiksi saksalaisissa kopiokonekorjaajaelokuvissa nähdään….? 😀

      1. phocahispida

        Joo just se. ;D
        Tai sitten paikallisesta Minimarketista impulsiivisesri hankittu post-ravintolaruokailu-jälkkäri.

  13. Emmi Nuorgam

    Nyt jos osaan laskea oikein, niin 4 paikkaa olisi vielä jäljellä!

  14. Kahvittelija

    Mukaan, jos paikkoja on vielä jäljellä! 🙂

    1. Emmi Nuorgam

      Kyllä on, tervetuloa!

  15. Mira P

    Haluun mukaan 🙂

    1. Emmi Nuorgam

      Tervetuloa!

  16. OdotuksestaOnneen

    Mukana jos vielä mahtuu!

    1. Emmi Nuorgam

      Kyllä, olet toisiksi viimeinen!

      1. OdotuksestaOnneen

        mun sähköposti on sanna.liisa.lehto ( at ) gmail.com

  17. Miiza

    Jos paikkoja vielä on niin haluaisin osallistua. Sähköpostiosoitteeni on miisa87@hotmail.com

    1. Emmi Nuorgam

      Viimeinen paikka meni, tervetuloa Miiza!

  18. Emmi Nuorgam

    Kaikki 20 paikkaa on nyt täytetty. Koska mun logiikka ei eilen oikein pelannut, niin tajusin nyt, että tarvitsen teiltä kaikilta sähköpostilla nimen ja postiosoitteen, johon paketin voi lähettää. 🙂

Vastaa käyttäjälle A. Sinivaara Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *