Mitä olen aina halunnut tehdä?

Sanumaria nakkasi mua haasteella, jonka tarkoituksena on kirjoittaa ylös omia haaveita. Pohdin näitä itseasiassa juuri eilen, kun selailin Saku Tuomisen uutta Hyvän elämä lyhyttä oppimäärää, joten tämä tuli ihan hyvään rakoon. Haaveita piti listata kolme, joten täältä pesee.

Kuva: minniemouseaunt

1. OMISTAA VIINITILA ITALIASSA

Niin, itsehän en tiedä tuon taivaallista viinin tekemisestä tai viinirypäleiden viljelystä, enkä nyt ole ihan varma haluaisinko varsinaisesti omistaaomistaa viinitilaa, mutta ajatuksenahan se on aika romanttinen. Ehkä mulle riittäisi pelkästään sekin, että voisin käyskennellä tilalla, joku asiantuntevampi kertoisi mulle viineistä ja niiden tekemisestä.

Kuva: minniemouseaunt

Sunnuntaisin käytäisiin perheen kanssa torilla ja syötäisiin herkullista italialaista ruokaa. Lapset ikäänkuin itsestään oppisi myös italian kielen siinä sivussa ja mä voisin ihan sikkesumarina alkaa pitään sellaisia kokkauskursseja meidän Italian kodissa.

Kuva: Pietro Izzo

Itseasiassa meidän piti ottaa varaslähtö tähän unelmaan ensi keväänä häämatkan muodossa. Kesällä anopin kanssa juotiin valkkaria ja suunniteltiin, että vuokrataan Sisiliasta Villa vähän pidemmäksi aikaa, siis hiukan isommalla porukalla (koska kuka nyt häämatkaansa miehensä kanssa suunnittelisi?). Isovanhemmat voisi olla Hildan kanssa, kun me miehen kanssa reissattaisiin ympäri viinialueita ihastelemassa maisemia, juomassa loputtomat määrät viiniä ja nauttimassa kulttuurista.

Kuva: Pietro Izzo

No, häämatka kuitenkin siirtyi hamaan tulevaisuuteen, sillä Kakkonen ilmoitti olevansa tulossa huhtikuun puolessa välissä. Hildasta tulee siis isosisko (tai isoveli, kuten sukupuolineutraalisti kerran vahingossa huudahdin, kerta Kakkosen sukupuoli ei vielä ole tiedossa) ja ensi vuonna matkustetaan maksimissaan isovanhempieni luokse Espanjan Rivieralle.

Tästä päästäänkin sujuvasti haave numero kakkoseen.

Kuva: Don Graham

2. ROADTRIP JENKEISSÄ

Sen ei tarvitsisi olla Route 66, eikä mukaan muutenkaan valmis pakettimatka, vaan haavenani olisi nähdä Yhdysvalloista vähän muutakin kuin vaan New York (ja tätähän ei kai saa sanoa ääneen, mutta musta New York oli hiukan boring..).

Kuva: ckramer

Countrya Nashvillessä, bluesia Memphisissä ja jazzia New Orleansissa. Loputon määrä barbeque-ruokaa, lihaa, älyttömiä buffetpöytiä. Uusia ruokakulttuureja, uusia makuja, olutta, olutta, lihaa ja olutta.

Kuva: BBQ Junkie

Itseasiassa juuri tuo BBQ Junkien esittelemä amerikka on se, jonka mä tahtoisin nähdä. Näytin kuvia miehellekin, jonka esimmäinen kommentti oli ”Hei sit kun me lähdetään sinne, niin voidaanko ottaa tohon tyyppiin yhteyttä ja pyytää sitä esittelemään meille sen mestat?!” No todellakin! Ehkä me tehdäänkin meidän häämatka amerikkaan Italian sijaan? Tai käydään kummassakin? Tai muutetaan sinne Italiaan ja matkustellaan aina kun viininmaistelultamme ehditään?

Kuva: BBQ Junkie

3. OLLA MAAILMAN UPEIN OPETTAJA

No on mulla yksi haave, joka ei liity matkustamiseen tai ruokaankin! Tahtoisin olla se maailman coolein opettaja. Se, jonka oppilaat muistaa vielä kahdenkymmenen vuoden kuluttuakin. Se, joka innostaa oppilaita kiinnostumaan uusista asioista. Se, jonka tunneilla ei pingoteta, vaan opitaan elämysten ja kokemusten kautta. Se, jonka eläkeelle jäämistä oppilaat suree ja jolle ne ostaa eläkkeellejäämislahjaksi shampanjaa.

Kuva: ttelyob

Tätä haavetta tai unelmaa ehkä hiukan sumentaa se tosiasia, että ajanpuutteen vuoksi jouduin lopettamaan hyvin alkaneet pedagogiikan opintoni siellä avoimessa AMK:ssa. Tai se, ettei mulla ole itsekuria mihinkään yliopisto-opintoihin. Tai se, että itseasiassa itse vihaan koulunkäyntiä. Mutta ehkä some day..

29 comments

  1. CougarWoman

    Sun kakkonen on mun bucket listillä (siis euhm, kohta 2 :D), maantieteellistä aluetta ja aktiviteetteja myöten! 

  2. sanumaria

    Mahtavia haaveita, ja onnea uudesta jälkikasvusta 🙂

  3. pinklady

    Onnea Kakkosesta! 🙂 (miun päässä tää saa myös ihan toisen merkityksen *röhönaurua*)

  4. Amma

    Toi viinitilan omistus olis ihan huippua, mun vaan pitäis varmaan suunnata chileen, kun mun lempiviinit tuntuu tulevan sieltä. Mut vaihdellaan sit teille chileläistä ja meille italialaista!

    Onnea myös pikkukakkosesta, alkaa Lilyn sfäärit tulvia vauvauutisia 🙂

    1. Emmi Nuorgam

      No rehellisyyden nimissä on sanottava, että en itsekään ihan hirveesti diggaa italialaisia viinejä, ne on sellasia mehuja. Mutta hei se onkin se tunnelma! 😉

      1. Mari-täti (Ei varmistettu)

        Onneks täti tykkää italialaisista mehuista, joten me voidaan sit vierailla usein, ettei ne vaan jää juomatta 😀

      2. Vierailija (Ei varmistettu)

        MEHUJA? Herranjumala, mene nyt ihmeessä pian sinne Sisiliaan maistamaan niitä viinejä, niin tiedät! Sitä paitsi italialaiset viinit ovat huomattavasti puhtaampia kuin eteläamerikkalaiset.

  5. Eerika

    Pikkukakkonen! Piti ihan selailla sun postauksia, että miten olenkin tällaisen missannut, mutta et olekaan tainnut mainita pienestä aikaisemmin. Superisti onnea! Meilläkin on haaveissa Italia monin tavoin, viimeistään sit eläkkeellä voitaisiin muuttaa sinne <3

    1. Emmi Nuorgam

      Juu ei olekaan. Tää on musta varsinkin täällä Lilyssä hiukan vaivaannuttava aihe, kun niin monet ei saa lasta vaikka kuinka toivovat, ja meille näitä siunaantuu kuin sieniä sateella. Tuntuu jotenkin epäreilulta sitten alkaa sitä raskautta hehkutteleen, joten ajattelin sen usuttaa ihan kasuaalisti vaan tänne postauksen sekaan..

      Varmaan vähän hupsua, mutta nää on niin kauheen hankalia asioita. 🙂

      1. Eerika

        On se kyllä vähän niinkin :/ Mutta ilo ja ihmehän pieni uusi elämä aina silti on, annetaan sen näkyä 🙂

  6. Kath

    Ihanaa, onnea Kakkosesta! <3 

  7. Ruusu

    Vau, toinen vauva, miten uskalsit? Sanon tämän pelonsekaisen kunnioituksen äänellä 🙂 Onnea toki oikein paljon!

    1. Emmi Nuorgam

      En mä tiedä. Koska kaksi menee siinä missä yksikin? 😉

      1. MM

        Joo menee, ihan samalla vaivalla. Onnea vaan! 😉

        1. Emmi Nuorgam

          Kiitos, tää lohduttaa! 😀

      2. Ella F.

        Yhdyn Ruusun sanoihin, eritoten kuitenkin toivotan onnea! Ja pakko siteerata tähän yhtä mun kaverin facepäivitystä, tyyppi sai siis ihan pyytämättä ja yllättäen kaksoset esikoisensa jälkeen: ”Tiedoksi kaikille niille, jotka asiaa miettivät, kaksi EI mene siinä missä yksikin”.

  8. Tamsin

    Paljon onnea pikkukakkosesta!

  9. Raissi

    Onnea odotukseen nyt ekaks 😀

  10. LauraKR (Ei varmistettu)

    Ja siis ihan mahtavat haaveet – susta tulisi varmasti aivan unohtumaton opettaja.
    Ja on nää vauvat kyllä ihania, vaikka rehellisesti on näin neljän viikon kokemuksella sanottava, että kyllä kahden kanssa on ihan toista uin yhden. Rankkaa, mutta samalla ihanaa.

    1. Emmi Nuorgam

      No mutta lohduttaudutaan sillä, että kahden vuoden päästä (tai siis meillä 2,5) kaikki sujuu kuin itsestään, eikä kukaan pilaa kenenkään leikkejä. 🙂

      Millainen ikäero teidän lapsilla on?

      1. LauraKR (Ei varmistettu)

        Joo, kyllä tästä sitten myöhemmin on iloa.. 1v10kk eli ”reippaasti” enemmän kuin teillä, mutta kyllä tuo isompi vielä aika lailla apua tarvitsee. Etenkin kun hänellä juuri kuivaksi opettelu käynnissä (olisi ehkä pitänyt suosiolla siirtää). Ja onneksi on päiväkoti!

  11. JonnaH. (Ei varmistettu)

    Mahtavat haaveet, nro 1. voin liittyä heti!

  12. Katie

    Upeat haaveet. Ehkä munkin pitää vielä kirjoittaa samasta, nyt kun toimituskin heitti haasteen ilmaan… 

    Onnea vielä tätäkin kautta! Ootte te rohkeita (ja hedelmällisiä 😉 ).

  13. Tyyne

    Onpas nyt kerrassaan hassua. Meidän häämatka oli täsmälleen (ja justiinsa) tuo nro.2. Sinne vaan, suosittelen!

  14. OdotuksestaOnneen

    Onnea odutusaikaan!
    Tää pikku Kakkosen odotus on ainakin Itellä menny vähän siinä sivussa kun ykkönen vaatii niin paljon huomiota. Nyt jo rv 23+6 apua! Monta pikku kakkosta on tuloillaan kyllä täällä Lilyn riveissä 🙂

    1. Emmi Nuorgam

      No ei teilläkään kovin isoa ikäeroa ykköselle ja kakkoselle ehdi tulla! Tsemppiä raskausaikaan (ja toivon sulle paljon päiväunia :D)!

      1. OdotuksestaOnneen

        Juu, ei tule isoa ikäeroa.. Taidatte kuitenkin vetää pidemmä( vai lyhyemmän) korren ;D Kyllä tässä on vähän kylmärinki persuuksen alla, varsinkin kun meillä on tuo raksaprojekti tässä ’pikku’ lisämausteena.

        Meille kävi klassinen ei-se-kuitenkaan-ihan-heti-tule.. ai EI vai 😀

        Sinne kans paljon unta ja lepoa 😀 

  15. Sarah

    Hei ihanaa! Aina pitää haaveilla! 🙂 Voisin kuvitella,että nuo kaks ensimmäistä löytyis myös tämän neidin toivelistalta. 

  16. Ana (Ei varmistettu)

    Hei jee, Kakkonen! Kerro kerro kaikki, eli huhtikuun puolivälissä Hän saapuu? Hetken mietin, että ilmoittiko vauva siis tulostaan huhtikuun puolivälissä, mutta tuskin ihan niin. 😀 Eli Ikäeroksi tulee 1v2kk vai 1v1kk? Jee jee, hurjasti onnea! &lt;3

    P.S Toi Jenkki-roadtrip on täälläkin haaveissa! Pitää vaan odottaa, että lapset ois sen ikäisiä, että Disney worldista yms jäis vähän muistijälkeäkin.

Vastaa käyttäjälle Emmi Nuorgam Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *