Vedä käteen!

Opiskeluaikoina ainoa kosketukseni kameraan tapahtui monikamerakurssilla, jonka lopputehtävänä lähetimme kolmena päivänä messuohjelmaa Suomen Kädentaidot -messuilta. Messuohjelmalle piti keksiä slogan, mutta esimerkiksi ”Vedä käteen!” ja ”Handjobs with love” karsiutui jo ensimmäisellä kierroksella pois. Harmillinen homma. Tuolloin ostin kaikki joululahjat Kädentaitomessuilta ja sama suunnitelma mielessäni suuntasimme Hildan ja vauvakollegan kanssa messuille tänään. No, shopattua tuli, mutta joululahjalistalta ei kyllä varsinaisesti voi vetää ketään yli. Ellei siis mua ja Hildaa lasketa (huomio numero 1: älä päästä raskaushormoneiden vallassa shoppaavaa naista lastenvaatteiden äärelle).

Kuten varmaan on käynyt selväksi, en askartele, ompele tai oikeastaan tee mitään muitakaan käsitöitä itse, mutta rakastan kuoseja, kauniita esineitä ja värikkäitä lastenvaatteita yli kaiken. Siksi me nytkin suunnattiin vain niille osastoille, jossa myytiin valmiita töitä ja jätettiin lankakorien penkominen muille. Tai no suunnattiin ja suunnattiin – lähinnä ajelehdittiin sinne, mihin kaksien vaunujen kanssa nyt sattui pääsemään (huomio numero 2: ihmiset ei anna vaunuille tilaa, vaan puikkelehtii ja tungeksii väkisin vaunujen ohi, yli ja ympäri, ja siihen on paras vain tottua).

1. Ihania käsintehtyjä (pöllö)koruja Handmade by Tanja Jokela – Tanjaak 2. Riemua romusta: lusikka-kattila-lamppuja Annanpajalta 3. Neulontatarvikkeita Succaplokkilta (harmittaa oikein etten neulo, koska Succaplokkin brändi oli aivan sairaan hauska ja (mies)omistaja mukavan symppis).

4. Neenuskalla oli kauniita lastenvaatekuoseja ja tonttulakkeja, kuten myöhemminkin huomaatte 5. Sirisanin pöydästä löytyi söpöjä rintaneuloja, pussukoita, nyssäköitä ja saippuoita 6. Succaplokkin ohella toinen erityisen hyvin mieleenjäänyt osasto oli Vinkeellä, jonka valikoimiin kuuluu lasten heijastinliivit hauskoilla kuvilla. Heijastinliiveillä on EU-hyväksyntä ja värejä ja kuvioita löytyi ihan hirveä määrä. Vinkeelle erikoispeukku hyvästä oivalluksesta! 7. Vanhoista astioista tehtyjä seinäkelloja Designer Henna Pirkoselta.

Ja sitten mun varsinaisiin ostoksiin..

Kaikki kolme liivimekkoa Sampsukalta (koska paljousalennus). Alunperin piti ottaa vain yksi, mutta sitten siinä tapahtui jotain selittämätöntä ja lopulta marssin kassalle kyynel silmäkulmassa, kun mekot oli niin söpöjä. Katsokaa nyt totakin, jossa tyttö ja koira halailee. Niisk.

Sampsukka itse asiassa etsii myös vaate-esittelijöitä, eli jos kiinnostaa, niin kannattaa ottaa heihin yhteyttä. Heillä oli myös paitoja, housuja, pipoja, haalareita jne. Siis kaikkea ihan oikeasti käytännöllistäkin, ei vain mekkoja. Mutta puolustuksekseni on kyllä sanottava, että kaksi noista mekoista on Hildalle ensi kesäksi, kun hän osaa toivottavasti jo kävellä. Eli siis järkiostoksia.

Ai kappas, mekko! Mutta siis tämä on nyt näistä ainoa, joka sopii Hildalle heti. Eli järkiostos tämäkin. Kissamekko Neenuskalta, kuten alla oleva tonttulakkikin. Mutta oikeasti, pieni tonttulakki! ”Sitä voi kokeilla kyllä!” on ehkä messumyyjän nerokkain myyntilause, koska kuka voisi kieltäytyä ostamasta lakkia, joka päässä oma lapsi näyttää ihan suloiselta tontulta?!

Ja sitten ostin kaksi synttärilahjaa itselleni.

Valitettavasti en muista keneltä pääkallokorvikset ostin, sillä kaikilla esittelijöillä ei ollut mukana köyntikortteja. Alkeellinen virhe, sanon! Toinen alkeellinen virhe oli musta kieltää omien tuotteiden kuvaaminen (kyseinen myyjä siis ei kieltänyt, vaan kieltoja oli muualla). Come on, nyt on vuosi 2013 ja jokainen kuva, jonka joku tuotteista lataa fb-profiiliinsa/blogiinsa/nettisivuilleen tarkoittaa lisää potentiaalisia asiakkaita. Varsinkin, kun kieltoja tuli siis ihan tavallisilta koru- tai villasukkamyyjiltä – kuuraketin kuvaamiskiellon nyt olisin ymmärtänyt paremmin.

Ja jos Hildalla on jouluksi tonttulakki, niin täytyyhän mulla olla piparikorvikset! Piparikorvikset näyttikin olevan nyt tän syksyn hittituote, sillä melkein jokaisella korvakoruja kaupanneella myyjällä oli myös pipareita. Nämä piparit Tulihelmi-koruilta. (Olenko mä ainoa, jolle tulee aina piparista mieleen viime syksy ja Tea Khalifan ruskea pipari?)

Ja mikä parasta, pysyin ihan täysin lahjabudjetissa! Ei kai sillä mitään merkitystä ole, etten ostanut ainuttakaan lahjaa…?

Kaikki linkit vievät joko myyjien nettisivuille tai verkkokauppaan, mutta bloggaaja ei hyödy niistä pennin pyörylää, kunhan linkkailee vaan hyvää hyvyyttään.

8 comments

  1. Ella F.

    Heiiiii, miks mä en nähnyt sua?!?!?!? Koska olin myös siellä tänään. Ai niin, siellä oli joku kolmaskin… 

    Mä ostin sen Sampsukan kassapöytäliinana olleen mustavalkoisen kankaan, siitä tulee pyjamapaidat siskoille joululahjaksi 🙂 Ja lapikkaat, jotka ovat niin mainiot, että aion postata niistä satakymmenentuhatta kertaa. Että tällainen tuhlaamaton marraskuu.

    1. Emmi Nuorgam

      Yksi nainen mua kyllä moikkasi, mutta oon aika varma että se et ollut sinä. Keskustelu meni näin:

      ”Moi Emmi! Muistaksä mua?”
      ”No moi! Totta kai muistan! Säkin täällä, ootko löytänyt mitään?”
      jne.

      Todellisuudessa mulla ei oo hajuakaan kuka se oli, mutta en kehdannut sanoa sitä ääneen..

      Ja tiäkkö mä mietin siinä Sampsukan tiskillä, että no olis nyt laittanut edes jonkun pöytäliinan! 😀

  2. Ella F.

    Ei, sen en ollut mä, koska kyllä sä mut muistaisit 😀

    Hahahahahahahaaaaaaa 🙂 Täällä on nyt Herttaneidot, pesua vaille valmiina neulan alle. 

    1. Ella F.

      Eikö sua muuten jänskätä nyt kun täällä kirjoitit, ettet tuntenut sitä naista, että se einipilvikki kuusenkerkkä lukee tätä ja sitten huomaa, että sä et tajunnut kuka se on ja ja jajajajajaja..!

      1. Emmi Nuorgam

        Ei, ehkä se arvoitus ratkeais näin?

        1. Ella F.

          Totta! Nyt vaan odotellaan, että kuka tunnustaa…

  3. Asikaine

    Miksi mä en nähnyt noita kattilaseinäkelloja? Argh, olen etsinyt kivaa seinäkelloa puoli vuotta (kun hippi hajotti edellisen pelaamalla jalkapalloa olkkarissa..) Meillä ei ole yhtäkään toimivaa kelloa ja ollaan myöhässä joka paikasasta muutenkin. Kattila olisi sopinut. Dääm.

    1. Emmi Nuorgam

      Uuh, no mutta tässähän on sun salaiselle blogiystävälle tuhannen taalan lahjaidea! 🙂

Vastaa käyttäjälle Emmi Nuorgam Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *