Hääpukupäivä

Kansainvälisen hääpukupäivän (onhan se kansainvälinen jos kerta Suomessa ja Englannissa..) kunniaksi tänään olisin voinut laittaa toimistolle hääpuvun päälle. Valitettavasti mun keskivartalo ei ole ihan niin timmissä (hah) kunnossa kuin elokuussa, joten sinne se puku jäi, kaappiin roikkumaan.

Onneksi on olemassa hääkuvat! En ymmärrä ihmisiä, jotka tyytyy siihen, että joku kummin kaiman poika ottaa vähän kuvia, kun ”sillä on se kamerakin ja se on aika paljon kuvaillut”. Noissa kummin kaiman pojan ottamissa kuvissa sitten poseerataan vastavaloon vessan tai roskiksen edessä ja suurin osa kuvista jää ottamatta, kun siinä nyt sitten oli vähän kaikenlaista. Meidän hääpäivä oli ainakin niin nopeasti ohi, että ilman kunnollista kuvamateriaalia en muistaisi suurinta osaa päivän tapahtumista.

Rehellisyyden nimissä on kuitenkin myönnettävä, että mun muistiongelmiin oman osansa toi sellainen pikkujuttu kuin alkuraskaus. Silloin kun sain tietää odottavani Hildaa, oli paniikin ja innostuksen jälkeen noin kolmas ajatus ”jes! se syntyy ennen häitä!”, koska häät ilman skumpanjuomista olis kuin sunnuntaibrunssi ilman skumpanjuomista. Kohtalo kuitenkin päätti toisin, ja kun häiden jälkeinen krapula (vaikka en sitten ällötykseltäni pystynytkään juomaan mitään) vaan jatkui viikkotolkulla, oli aika myöntää tosiasiat.

Alkuraskauden hormonimyrskyt yhdistettynä tapahtumatuottajan ammattitautiin oli häiden jälkeen todella vaarallinen yhtälö. En pystynyt miettimään pariin viikkoon muuta kun kaikkia niitä asioita, jotka meni pieleen. Olin aivan rikki, kun gin loppui jo alkuillasta, vaikka muuta viinaa oli yllin kyllin ja liikaakin. Olin aivan rikki, kun unohdettiin ottaa vieraiden kanssa hullunhauskoja photo booth -kuvia keskellä yötä. Olin aivan rikki, kun meidän yöruoka olikin puoli tuntia suunniteltua myöhemmin. Olin siis aivan hajalla asioista, joita kukaan muu ei huomannut, mutta jotka mun olisi pitänyt osata hoitaa paremmin. Häävieraiden ja tuoreen aviomiehen ylitsepursuavat kiittelyt maailman parhaista juhlista kaikui kuuroille korville, kun hormonipäissäni masentelin, että mulla ja miehellä oli erilainen lautasliina kuin muilla.

Sen vuoksi on oikeastaan pelkästään hyvä asia, että en häiden jälkeen kirjoittanut niistä tuon taivaallista. Kertomus meidän hääpäivästä olisi ollut vaan katkeraa tilitystä kaikesta siitä, mikä meni pieleen ja miksi juhlat oli paskat. Pienen etäisyyden ottamisen ja hormonien tasoittelun jälkeen on kuitenkin nyt kerrottava, että ei meidän juhlat ollut paskat. Ei lähimainkaan. Meillä oli kuin olikin maailman parhaat juhlat.

Ensinnäkin mulla oli aivan maailman parhaat kaasot (hah, tän ajatteleminenkin saa mut vähän herkitymään). Kaasot, jotka teki kaiken mitä pyysin, oli apuna ja kertoi jo keväällä, että ”toi on sitten maailman kauhein mekko, sitä et ainakaan laita” , kun meinasin uskoa morsiuspukuliikkeen myyjää ja kuvitella näyttäväni hyvältä prinsessamekossa.

Siskokaaso piirsi ja suunnitteli ja selitti loputtomasti ompelijalle millainen mun hääpuvun pitäisi olla. Pyöri sovituksissa ympärillä ja käski ottaa sisään tosta ja tosta, ja lyhentää tosta ja pidentää tosta. Jo siis silloin, kun itse olin jo vähän menettänyt toivoni ja ajatellut vain tyytyä siihen, että puku oli vain sinne päin ja hiukan liian lyhyt. Siskokaaso pakotti ompelijan muuttamaan suunnitelmia ja huusi mulle, että ”nyt jumalauta nainen kerää itsesi! et sä mene naimisiin mekossa, joka on ihan kiva!”. Siskokaaso askarteli ”sellaisen harsohommelin meidän vihkimisen taakse” ilman sen selkeämpiä ohjeita ja pakotti laittamaan aamulla poskipunaa.

Ystäväkaaso valmisti mun äidillä, tädillä ja kummitädillä olleesta otsapannasta mulle maailman upeimman pääkoristeen, vaikka sen speksit oli kutakuinkin yhtä tarkat kuin sen harsohommelin. Ystäväkaaso askarteli ja leikkasi loputtomat määrät viiksiä ja puhekuplia, laittoi varmaan kahdenkymmenen häävieraan hiukset hääpäivän aamuna ja kaatoi skumppaa lasiin aina kun edellinen loppui. Ystäväkaaso jaksoi visioida joka viikko jonkun uuden kampauksen, kuunnella mun pähkäilyjä ripsienpidennyksien puolesta ja vastaan ja lopulta istutti mut tuoliin, käski olemaan hiljaa ja laittoi ne ripset sen kummempia kyselemättä.

Meidän häät, tai rakkausjuhlat kuten niitä itse mieluummin kutsun, juhlittiin siis Sastamalan Tervahovissa, noin 50km päässä Tampereelta. Hääpaikan kriteereinä oli majoitusmahdollisuus ystäville ja kaukana olevat naapurit, ja näiden lisäksi Tervahovissa oli superedullinen vuokra, sauna ja palju, kaunis miljöö ja toimivat tilat. Osa vieraista oli meidän kanssa Sastamalassa koko viikonlopun, osa vain lauantaina ja suurin osa paranteli oloaan vielä sunnuntaina brunssilla ja saunalla. Se oli meidän toivekin: tarkoitus ei ollut pönöttää ja vetää päivää läpi ihan sillä perinteisellä kaavalla vihkiminen-syöminen-leikit-baariin, vaan me miehen kanssa haluttiin juhlia ja viettää aikaa meille tärkeiden ihmisten kanssa koko viikonlopun yli.

Varsinaisena juhlapäivänä, lauantaina, me kokoonnuttiin juhlatilan saunatiloihin puunaamaan, tuunaamaan ja tussuttamaan tyttöporukalla. Juotiin skumppaa ja ihmeteltiin, että miksei mua hermostuttanut oikeastaan lainkaan. Ennen vieraiden tuloa kuvaaja otti potretit, ensin sellaiset, joissa me miehen kanssa nähtiin toisemme ekaa kertaa (ekat itkut), tän jälkeen muutama virallinen ja sitten aika monta epävirallista. Itse juhlat alkoi kuohuvalla ja onnitteluilla, kun häävieraat saapui juhlapaikalle. Juteltiin, ihasteltiin keliä ja tietysti morsianta. Järven rannassa meidät vihki Tampereen maistraatin notaari Sanna Harju, joka piti aivan ällistyttävän hyvän puheen (tokat itkut). En ollut kuunaan päivänä voinut kuvitella, että maistraatista löytyisi sellaista ammattitaitoa ja kykyä asettua vihkiparin asemaan ja suosittelen kyllä todella lämpimästi Sannaa ihan kaikille hääpareille.

Vihkimisen jälkeen nautiskeltiin Tampereen Kauppahallin 4-Cateringin suunnittelema menu, joka oli joka pennin väärtti. Listalla oli jos jonkinlaista kylmää ja lämmintä ruokaa ja kaikki oli aivan sairaan herkullista. Jossain vaiheessa mun isä piti puheen (kolmannet itkut), jonka jälkeen mies piti puheen (neljännet itkut) ja hämmästytti mut kertakaikkiaan sillä, miten loistava puhuja hän on. Jos mun pitäisi sanoa meidän häistä vain kaksi parasta asiaa, niin ne olisi ihan ehdottomasti sekä vihkiminen että miehen puhe. Onneksi kumpikin on tallessa ja voin itketyttää itseäni joka hääpäivä noilla maailman koskettavimmilla ja hauskimmilla sanoilla. Jossain vaiheessa ruuan jälkeen ystäväkaaso lauloi meille Katie Meluan ”If You Were A Sailboat” -biisin, jonka tahtiin me nojailtiin tanssittiin meidän häätanssi (viidennet itkut) ja morsiuskimppu ja sukkanauha vaihtoi omistajaa. Loppuilta ja -yö vuorotteli DJ Spotify ja mun teini-ikäiset serkut, jotka tanssitti pesunkovia rokkijätkiä kaikenmaailman nuoriso(rap)musiikilla, ystävistä koostuneet erilaiset bändit, livekaraoke ja mun isin joikuesitys. Hyvänen aika, jos joku olisi mulle etukäteen tullut sanomaan, että meidän häissä on karaokea, niin olisin vain pyöritellyt silmiäni paheksuvasti. Jotenkin se kuitenkin tuntui loppuyöstä aivan sairaan hyvältä idealta (siis silloin kun se gin oli jo aikapäiviä sitten loppunut) ja niin vain kaikui epävireinen Leidien hittipotpuri Sastamalan yössä. Kolmen aikaan me vetäydyttiin miehen kanssa omiin kerrossänkyihimme nukkumaan, kun viimeiset häävieraat taas naarattiin paljusta ylös sunnuntaina neljän aikaan.

Suurin kiitos meidän juhlista kuuluu tietysti mun maailman parhaalle aviomiehelle, mummuille, jotka huolehti Hildasta koko viikonlopun ja ihan kertakaikkisen ihanille häävieraille, joita ilman meidän päivä ei olisi ollut edes promillenn verran niin hieno, kuin se nyt oli. (Nyt tuli sit ne kuudennet itkut.)

Katie pyysi omassa postauksessaan mainitsemaan jonkun asian, joka omissa häissä tehtiin eri tavalla kuin muilla. Mun livekokemukset muiden häistä sijoittuu noin kymmenen vuoden taakse joten ainoa vertailuryhmä onkin sitten Satuhäät, eli pardon, jos kaikilla muillakin on oikeasti näin, mutta meidän häissä erilaista oli esimerkiksi kaasojen pukeutuminen. Meillä ei ollut häissä mitään teemavärejä tai muitakaan ja kaasot ja bestman sai ihan itsenäisesti päättää, että mitä pukevat päällensä. Mulle olisi ollut kauhistus, jos joku muu olisi määrännyt mitä itse puen, joten en todellakaan halunnut määräillä muitakaan. Siskokaaso teetti itselleen vaalean pitsipuvun ja ystäväkaaso pukeutui (miehen ystävällisin sanoin) hääverkkareihin ja musta olikin ihanaa, että kumpikin näytti ihan itseltään ja vaikutti viihtyvän asuissaan.

Ehkä tuohon erilaisuuteen osaisi parhaiten vastata meidän häävieraat, musta kun nämä oli juuri sellaiset juhlat, joista me tykättiin ja jotka oli meidän näköiset. Me ei mitenkään ehdoin tahdoin pyritty järjestämään ”siis ihan erilaisia häitä kun kaikilla muilla”, vaan mietittiin, mitkä asiat on meille tärkeitä ja mitä me haluttaisiin juhlissamme tehdä. Ja onneksi juuri sellaiset juhlat me saatiinkin.

Olispa kohta jo vuosi 2023 niin voitais järjestää ne lupaamamme 10-vuotispartyt häävieraille.

 

 

 

25 comments

  1. Miiza

    Älyttömän kaunis toi sun puku 🙂 

    1. Emmi Nuorgam

      On kyllä! Ja oikeastaan ihan juuri sellainen, kun toivoinkin. Oli onni onnettomuudessa, että vikalla viikolla mitattiin ompelijan kans hiukan väärin, puku lyheni 5cm liikaa ja helmaan oli pakko laittaa tuo morsiustylli. Ilman sitä se olis ollut vaan ihan kiva. 🙂

  2. Rosanna

    Voi miten suloisia nuo pöytien kukkakoristelut! 🙂 Ja aivan upea tuo sinun hääpukusi. Ihmeen vähän näkynyt tänään valkoisia liehuhelmoja kaupungilla, pitäisköhän sitä korjata tilanne… 😀

    1. Emmi Nuorgam

      Pitäis! Anna palaa vaan, mä kun en pysty. 😛

  3. MT (Ei varmistettu)

    Ensiksi: Teidän häät näyttävät ja kuulostavat kertakaikkisesti ihanilta juhlilta ja en voi kuvitella ketään, kuka ei olisi viihtynyt. Morsian oli kaunis ja sulhanen komea, juhlapaikka tunnelmallinen ja ruoka sekä ohjelma ilmeisen hyvää!

    Toiseksi: Onneksi joku muukin on kokenut häiden jälkeistä masennusta siitä, mikä kaikki meni pieleen. Koin (ja koen joskus edelleen) olleeni huonoin morsian ikinä, kun en jälkikäteen muistanut kaikkia ihania yksityiskohtia vaan lähinnä kaiken sen, mikä mielestäni meni pieleen (viiniä kaadettiin puolet vähemmän kuin oli sovittu, unohdettiin ne vieraiden kanssa otettavat kuvat kaikessa tohinassa, kakkukahvit alkoivat reilu puolituntia myöhässä, en ollut askarrellut kaikkea mitä halusin ja pyytänyt tarpeeksi apua jne.). Meilläkin oli aivan ihana kaaso ja bestman (no daaaah, olihan ne itse valitut!), etenkin ilman kaasoa ei mistään olisi tullut mitään. Parhaiten minullekin mieleen jäivät ihana vihkiminen sekä kaason ja isän puhe, itketti ja nauratti yhtä aikaa kaikissa kolmessa 🙂 Ja allekirjoitan kuvaajan merkityksen! Sekin ehkä harmittaa, ettei palkattu samantien kahta kuvaajaa, olisi saatu tuplasti muistoja. Meillä oli perheessä vähän surua juuri ennen häitä ja oma mieliala oli kaikkea muuta kuin onnellinen häiden alla ja ajatukset ihan muualla, joten niihin kuviin on ollut hyvä palata ja muistella kuinka moni tärkeä ihminen saapui paikalle ja miten kauhean onnellisen näköisiä kuitenkin olimme miehen kanssa.

    1. MT (Ei varmistettu)

      Kauhee miten pitkä kommentti! Ja oli eka kerta kun kommentoin blogiisi, joten hei vaan! 🙂 Selvästi nuo hääasiat painavat edelleen mieltä ja juuri tuosta syystä, että minä en hoitanut tarpeeksi hyvin. Ha, vastahan tuosta on se reilu puolivuotta aikaa.. 😀

    2. Emmi Nuorgam

      Onneksi noi asiat yleensä unohtuu kun aikaa kuluu ja päälimmäiseksi jää vain hyvät fiilikset. Toivotaan siis että sulla käy samalla lailla. 🙂

      Ja tervetuloa kommentoimaan, tosi kiva kun tulit!

  4. Katie

    Ihanankuuloiset juhlat! Ja ihan totta tuon kuvaajan merkitys – ju suurin moka, joka me tehtiin omissa häissämme. Vieläkin harmittaa, ettei hommattu ammattikuvaajaa. 🙁

  5. Sanph

    Aivan uskomattoman ihania kuvia! Näytätte niin onnellisilta ja tunnelma on mielettömän upean oloinen. Juuri tuon tyyppiset häät itsekin tahtoisin. Rentoa ja mukavaa. Teidän hääpaikkakin kuulostaa melko täydelliseltä!
    Mietiskelin joskus reilu vuosi sitten, että sitten joskus kun on häät, joku ystävistämme voisi kuvata, kun moni harrastelee kuvausta. Mutta tajusin tuossa männä vuotena, että en mä halua harrastelijakuvia yhdestä elämäni tärkeimmästä päivästä. Siihen voi satsata himpun verran enemmän, että saa ihania kuvia, eli muistoja.

  6. Silkkitassu

    Aivan ihana! <3

  7. Nāiádes

    Oon ihan MegaHerkkis5000, kun päästin ekat itkut jo tossa: ”Ensinnäkin mulla oli aivan maailman parhaat kaasot–”

    <3

  8. Vierailija (Ei varmistettu)

    Oot ollu ton parran kanssa selkeesti aikaas edellä 😀

    1. Emmi Nuorgam

      Parran…?

      1. Nāiádes

        Varmaan photobooth-kuvassa : D

        1. Emmi Nuorgam

          Aaaa.. Mut siis aikaani edellä? Onks mulla nyt parta? 😀

          1. Vierailija (Ei varmistettu)

            Mä ajattelin, että aiempi kommentoija tarkoitti sitä, että kun olet tuossa kuvassa niinku ”parrakkaana” naisena, niin olet ollut aikaasi edellä, koska Conchita Wurst tuli esille vasta tänä keväänä ja nyt ”parrakas nainen” on ainakin jossain määrin in 🙂

          2. Emmi Nuorgam

            Aaaaa! Niin tietysti. 😀 

  9. morsian2016 (Ei varmistettu)

    Kuulostaa ihanalta! Todella kauniit häät ja kaunis morsian. Itse myös juuri varasimme Tervahovin häitämme varten. Ainoa asia, mikä mietityttää on, että kuinka 100 ihmisen kyydit / kuljetus mahtaa onnistua Tampereelta… Joukossa on paljon autottomia henkilöitä, joten jotakin olisi keksittävä. Osaatko antaa vinkkejä ? Miten sinun vieraasi pääsivät paikalle ja kotiin?
    Kuinka monta mökkiä muuten loppujen lopuksi saitte varattua vieraille? Meille sanottiin, että alustavasti niitä saisi vain kuusi, mutta mahdollisesti enemmänkin voisi olla vapaana.
    Kiitos jo etukäteen 🙂

    1. Emmi Nuorgam

      Onnea jo etukäteen, hyvän paikan varasitte! 🙂 Meillä oli kaikki mökit varattuna, kun varasimme Tervahovin jo kaksi vuotta etukäteen, niin mökkeihin ei vielä ollut varauksia. Vieraamme kulkivat omilla autoilla ja kimppakyydein. Meidän vihkiminen oli Tervahovin pihassa, eli ei tarvinnut siirtyä kirkkoon tai sieltä pois. Osa oli yötä Vammalan Seurahuoneella keskustassa, josta sitten tulivat juhlapaikalle takseilla. Ne jotka yöpyivät mökeissä, tulivat autolla Tervakallioon ja samaten aamulla poiskin. Eli meillä ei ollut mitään yhteiskuljetuksia, ajateltiin, että ne jotka paikalle haluavat tulla, keksinevät myös keinon liikkua. 🙂

    2. Sanph

      Mä olin tänä kesänä häissä, jossa oli bussilla yhteiskuljetus Turun keskustasta kirkkoon ja kirkosta juhlapaikalle. Kuljetusmeininki toimi hyvin ja oli siinä mielessä kiva, että pysty vähän tsättää uusienkin ihmisten kanssa jo ennen varsinaista hääjuhlaa 🙂

      1. Emmi Nuorgam

        Joo bussikuljetus on yksi vaihtoehto, mutta bussit on aivan sairaan kalliita, niin me tultiin siihen tulokseen, että kimppakyydit tulee vieraille halvemmaksi. Me ei siis tarjottu majoituksiakaan ihmisille, mutta mökki + autokyyti juhlapaikalle maksoi per nenä about 20€. 🙂 

        Jos olisi joku kyyti järjestetty, niin se olisi ollut nimenomaan bussi! Tai sitten junassahan on kans tunnelmaa, mutta kalliiksihan sekin kyllä tulee.

  10. morsian2016 (Ei varmistettu)

    Kiitos paljon nopeasta vastauksesta, onpa kivaa kuulla kokemuksia muiltakin jotka näitä asioita on pohtinut ja kokenut :)! Olen tosi innoissani paikasta ja häistä vaikka siihen on vielä pitkä aika! Ainoa pulma tässä tosiaan on se, että vieraistamme noin 30 hkl saapuu ulkomailta, eikä heillä tietenkään ole autoja täällä ja porukan tuntien luultavasti eksyvät jos lähtevät julkisilla hortoilemaan :D… Suomalaiset varmasti pääsevät paikalle omin keinoin tai tosiaan voivat yöpyä Sastamalassa tai mökeillä. Mutta tässä tilanteessa varmaan loppujen lopuksi meidän on päädyttävä vuokraamaan se bussikyyti 50 henkilölle, vaikka tosi kallistahan se on…. Saanko vielä sen verran udella, että mistä firmoista te tiedustelitte busseja ja kuinka paljon suunnilleen olisi maksanut?

    Kiitos kauheasti kommenteista 🙂

    1. Emmi Nuorgam

      Toki! En kilpailuttanut busseja varsinaisesti häihin liittyen, mutta työssäni olen sellaisia varannut ja tiedän, että bussikyyti 60 hengelle Tampereella maksaa noin 300eur. Siitähän ei jää vieraiden kesken maksettavaksi kun viitisen euroa per nenä, jos heiltä vaikka keräisi kolehtia tms. 🙂

  11. Tinski (Ei varmistettu)

    Hei,
    Suunnittelemme häitä kesäksi 2015 ja yksi otollinen paikka olisi Tervahovi. Käytiin paikalla tutustumassa, mutta koska on talvi pihasta ei oikein saa käsitystä. Tykkäsitkö pihasta? Oliko se mielestäsi viihtyisä? Entä miten teillä sujui ilta, oliko portaissa liikkumiss ym ongelmia? Mietin et mitenköhän käy kun tanssilattia on ylhäällä ja kesällä kuitenkin kaikki haluaa olla pihalla terassilla, et jakautuuko porukka liikaa. Vieraita meillä olisi noin 80. Oli tosi kiva lukea häistäsi. Ne kuulostivat todella mukavilta ja rennoilta ja se on meilläkin tavoitteena.

    1. Emmi Nuorgam

      Kiva kuulla 🙂

      Juu, kyllä me viihdyttiin! Voin kaivaa lisää ulkokuvia, kun olen taas kotona. Meillä vieraita oli noin 60-70 eikä mitään kummempia ongelmia ollut. Ihmiset seilasi saunan, yläkerran ja alakerran väliä kuka mitenkin, eikä ainakaan kukaan sanonut että ”jakautuminen” olisi haitannut. Portaista ei ollut ongelmia, enkä jälkikäteen kyllä muista, että varsinaisesti mitään muutakaan moitittavaa olisi ollut! 

      Paljon onnea tulevaan ja varsinkin avioliittoon. Pystyykö teidän hääsuunnitelmia seuraamaan jossain? 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.