Sairaalakassinyyh

Pakkasin vihdosta viimein tänään sen kuuluisan sairaalakassin, kun lääkäri totesi eilen mestojen tutkimisen jälkeen, että ohhoh, täällähän ollaan jo ihan lähtövalmiudessa. Kuten Lilystä päätellen kaikille muillekin toista lastaan odottaville, että ehkä ei ihan vielä kannata innostua..

Mutta koska nyt ilmeisesti on kuitenkin jonkin verran todennäköistä, että sairaalaan tulee lähtö ennen laskettua aikaa, pakkasin kassiin tulokkaan vaatteet ja oman aamutakin. Siinä palatessani en voinut olla vertailematta niitä pikkuruisia vaatteita Hildan vaatteisiin ja nyyhkimättä hiukan.

Katsokaa nyt miten pienen pieniä! Miehen sanoin ihan olemattomia vaatteita. En ole koskaan ennen tajunnut, että miten jotkut ihmiset sekoaa vauvoista tai vauvanvaatteista, mutta nyt kun kaikista pikkuisista tulee mieleen vastasyntynyt Hilda, niin nyyhkin vieraitakin vauvoja katsellessa. Teki tänään La Fondassakin mieli mennä kaappaamaan naapuripöydän vastasyntynyt omaan syliin, lässyttää ja haistella ja hokea että voikunseonpienimussunmussun.

Takaisin sairaalakassiin. Toistaiseksi olen pakannut vauvanvaatteet, tohvelit, aamutakin, hammasharjan ja toivelistalla olevaa potilashotellia varten muutaman paidan ja verkkarit (tai siis lököt, niin kuin niitä nykyään kutsutaan). Mun pää on aivan tyhjä – mitä muuta siellä nyt piti olla mukana? Eikös sairaalasta voi varastaa saa kaiken liivinsuojuksista alushousuihin ja saippuoista mehupurkkeihin?

22 comments

  1. Kristaliina

    Ai sielläkin? Ei lepomääräystä kuitenkaan tullut?

    Mä oon ihme kyllä tällä täyslevolla saanut lisäviikkoja, vaikka tosiaan silloin 2,5 viikkoa sitten ”mestatutkimuksen” perusteella ei ollut mitään enää jäljellä. Tai 0,5 cm kirjattiin neuvolakorttiin ultran jälkeen. Mutta nyt oon taas varovasti lähdössä liikkeelle: viime perjantain jälkeen olen jopa kolme kertaa (wohoo!) käynyt kotioven ulkopuolella (wohoo wohoo!).

    Mitä sulla onkaan nyt viikkoja – 34 pintaan?

    Mä en ole pakannut vieläkään, eääääh.

    1. Emmi Nuorgam

      Ei lepomääräystä, mun mestat ei ollut ihan niin olemattomat kuin sun. 😉 toki kai kannattais levätä ihan sen vuoks, että miehellä on töitä sovittu ihan melkein laskettuun päivään saakka, mutta en vaan yksinkertaisesti pysty. Oon ollut nyt viime perjantaista saakka vaan kotona ja tänään oli pakko päästä vähän ihmisten ilmoillekin, etten ala kiipeileen seiniä pitkin! Täällä viikkoja 34+5, että ei enää kauaa mee joka tapauksessa. Terveisin hän, jolla on täysin epärealistiset käsitykset ajankulusta.. 😀

  2. Mari-täti (Ei varmistettu)

    Älä suotta innostu! Kolmannesta oli kohdunsuu ’reippaasti auki’ kuukautta ennen laskettua (en ny muista mittoja) ja vihjailtiin kans et tulee varmaan ennen laskettua… No ei tullu ei, 12pv yli! Keep calm and enjoy your final pregnancy! 🙂

    1. Emmi Nuorgam

      Juu silläpä en meinaa yhtään jäädä lepäileen laakereille! 😀

  3. Katie

    Kamera, huulirasva, imetysrintsikat ja dödö! 🙂

    Onnea viime metreille… Jännää! 

    1. Emmi Nuorgam

      No kun sattuneesta syystä mulla ei ole imetysliivejä! 😉 ei vaan, oon tässä katsellut just et pitäs käydä ostaan jotkut halvat ja ottaa mukaan – jos tällä kertaa ei ”varmuuden vuoks” tuhlais pientä omaisuutta niihin jos sen imetyksen kans käy köpelösti.

      1. Katie

        Hih, haluatko että lähetän sulle, mulla ois parit tosi hyvät? 😉 

        (Ihan totta, voin kyllä lainata, jos haluat. Mulla on siis niitä L-kokoisia kolmet.)

        1. Emmi Nuorgam

          No katotaan sitten, jos niille tulee ihan oikea tarve! Voitaiskohan me jo kohta liittyä joksikin postin sopimusasiakkaiksi, niin ei olis aina niin jumalattoman kallista.. 😉

  4. Niinava

    Tää postauksesi sai mut käymään sairaalaakassini uudelleen läpi. Omat roinat nyt on ihan sama mutta nuo lässytyksen ja pusipusin aiheuttavat vauvan vaatteet taidan käydä hivelemässä läpi uudelleen. 

    Onko totta että Suomessa synnyttäessä ei tosiaan tarvitse oikein mitään mukaan? Voi onnen päiviä! Täällä roudaan kaiken, siis ihan alushousuista vanulappuihin (?!) ja sitä kautta pikkumiehen lotioneista ensivaippoihin. Mäkin haluun anastelu-reissulle! 🙂

    36+3 ja seiniä pitkin mennään täälläkin. Stay tough.

    1. Emmi Nuorgam

      No siis omat hygieniatarvikkeet (harja, hammastahna, saippuat jos ei ne perussaippuat kelpaa), mutta vanulaput, vanupuikot, vaipat, rasvat, siteet, verkkoalkkarit jne. on kaikki ”talon puolesta”. Miten kukaan ensisynnyttäjä osaa siellä ottaa mukaan kaiken mitä tarvii? En mä ainakaan koskaan olis osannut – mistä hitosta mä olisin voinut tietää että sitä vauvaa pitää pestäkin jotenkin? 😀

  5. Marsikka

    Täällä 35+2, jänskättää että kuka meistä oikein halkeaa ensin.

  6. Sillypäänts

    Luin just tänään neuvolasta vohkit saadusta Vauva-lehdestä, siitä Tampereen hotellista. Ihan mieletön idea! Tunnelia pitkin vaan salista hotelliin 😀

    Mulla jäi kummittelmaan viime vierailusta Kysillä se, ettei sieltä saanut rasvaa. Siis ihan perus kosteusvoidetta. Ja kaikesta siitä hysteerisestä käsidesinlotraamisesta ja hormonicocktaileista johtuen tuntuu et nahkat repeilee käsissä 😀

    1. Emmi Nuorgam

      Joo mä sain saman korruptiolehden. Meillä tosin vaihtoehdosta on kerrottu jo aiemminkin, sattuneesta syystä, ja nyt todellakin mennään hotelliin jos vaan sattuu oleen tilaa! Ei huonekaveria, ei huonekaverin ääliöpoikaystävää, ei toisella puolen röökiltä haisevaa teiniä. Aaaaah, mä niin jo odotan et pääsisin synnyttään! 😀

      1. Sillypäänts

        Näimpä! Onneks meillä on yhden ystävän kanssa diili, et synnytetään yhtäaikaa, niin päästään toistemme kämppiksiksi, niin ei tarvii kärsiä noista nopalla heitetyistä huonekavereista 😉

      2. Laura J (Ei varmistettu)

        Voin suositella potilashotellia ihan koko sydämestäni! Meidän pieni syntyi päivää vajaa kaksi viikkoa sitten ja saatiin kaikkien arvojen heitellessä viettää sairaalassa 5 päivää joista kaikki potilashotellin puolella. Tai okei, käytiin me synnytyssalista pyörähtämässä tunnin keikka osastolla kun odotettiin hotellipaikkaa. Huoneessa ei edes ollut ketään muuta meidän lisäksi ja ahdistuin jo siinä ajassa.

        Kuinka ihanaa oli rauhassa tutustua uuteen tulokkaaseen rauhallisen hotellin puolella, ottaa vieraita vastaan silloin kun se meille sopi ja tuhertaa hormoonipäissään itkua ihan oman miehen sylissä eikä yksin osastolla (tai siis Taysin tapauksessa ei edes yksin vaan ehkä just sen röökiltä haisevan teinin kuunnellessa kahden metrin päässä..)

        Yksi asia mitä en edes tullut ajatelleeksi hotellin kohdalta oli se että hotellin kätilöt olivat ihan omaa luokkaansa, syystäkin kokeneempia koska vastuu on varmasti suurempi ja apu kauempana ja päätöksiä on pakko tehdä itsenäisemmin. Myös neuvolahoitajamme oli samaa mieltä että sinne pääsee selväpäisimmät yksilöt töihin.

        Ja hei, hotelliaamiainen. (Ja lounas ja päivällinen) Ei tarvi varmaan miettiä että voittaako sairaalasapuskat..

        Että peukut pystyyn että kaikki menee niin hyvin että pääsettte sinne!

        1. Emmi Nuorgam

          Ei vitsi, mä haluan jo hotelliin synnyttään! 😀 

          ja kiva kuulla, että siellä on myös ammattitaitoista väkeä töissä. Vaikka kyllä musta kaikki työntekijät vuosi sitten oli ihan superhyviä, enkä ymmärrä yhtään miksi Taysin kätilöitä aina mollataan!

          1. Laura J (Ei varmistettu)

            Joo siis pitää tosiaan vielä korjata että ei ole yhtään tuota tuntia pidempää kokemusta osastolta. 🙂 Että varmasti on sielläkin ammattitaitoinen porukka töissä ja ainakin meitä synnytyksen ajan salissa hoiti aivan mahtava porukka. Eikä ainakaan meidän sairaalassaolo aikana ollut siitä paljon puhutusta ruuhkasta missään merkkiäkään. (Voi tosin olla että allekirjoittaneella saattoi olla vähän muuta mietittävää kun tarkkailla onko sairaalassa mahdollisesti muita ihmisiä…)

          2. Emmi Nuorgam

            Juu en tarkoittanutkaan sua, vaan yleisesti musta tuntuu että Tampereen neuvolajärjestelmää ja Taysin synnäriä kritisoidaan aina tosi paljon. Mistähän sekin mielikuva on syntynyt?

  7. Asikaine

    Skumppaa! 🙂

    1. Emmi Nuorgam

      Hmmm. Jotenkin musta sairaala on ehkä ainoa paikka maailmassa, johon skumppa ei sovi. Ajattele, mun ei tee yhtään mieli!

  8. Lilleri78

    Joo ei kannata tuudittautua siihen, että vauva tulee aikaisin… T. 40+6 ja pää hajoaa!!!

  9. Hertta

    Oi kuinka jännää 🙂 Ja vitsi, luin just jutun Tampereen potilashotellisysteemistä, ihan mahtava! Toivottavasti pääsette sinne ja kaikki menee tosi hienosti!

Vastaa käyttäjälle Laura J (Ei varmistettu) Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *