Black dog

Viimeisen viikon aikana olen taas ottanut vähän takapakkia oman pääni kanssa. Liki parin viikon yh-pätkä, lapset, kotityöt, rikotut lupaukset, turhat toiveet, epäonnistunut psykologin keikka ja yleinen harmaus on ruokkinut mun ihanasta pienestä chihuahuasta sellaisen rottwailerin kokoisen möykyn. Lasken päiviä siihen, ettei mun enää tarvitse pyörittää arkea yksin ja kantaa koko maailman murheita harteillani. Onneksi maailman upein Raissi toivotti mut pesueineni tervetulleeksi pääkaupunkiseudulle – seuraavat pari päivää saan vaan mennä sinne, mihin Raissi käskee ja toivottavasti nauraa itseni kipeäksi sen päättömille jutuille. Koska sitä mä nyt tarvitsen. Sellaisen ihmisen seuraa, joka miettii viikkotolkulla, että mitä keittiön seinässä oleva klöntti on, antaa isänsä valita itselleen hiusvärin ja kiroilee enemmän kuin keskivartalolihava rekkakuski. 

11 comments

  1. Raissi

    Ei helvetti kiroilenko minä??!! Enkä ole ees keskivartalolihava rekkakuski, vaan kokovartalolihava kotiäiti 😀 Toisaalta lasten läsnäolo saattaa hiukan hillitä kielenkantojani, toivottavasti… Mutta hei. Tervetuloa, huomenna nähhään!!!!

  2. Jane C.

    Kauheeta ajatella masennus koirana, ne on aina niin iloisia :<

  3. Laura T.

    Jösses mikä pätkä.

    Olen yrittänyt kuvailla mitä masennus on, onnistumatta siinä. Tämä täydensi, kiitos. Jaksamista!

    Laura

  4. Ella F.

    Emmi! Mä sanon vaan että ❤!

    Ja hienon pätkän oot löytänyt. Toivottavasti kaikki ne, joiden mielestä masentuneen ”pitää vaan oottaa itseään kunnolla niskasta kiinni”, näkevät tämän. Ai niin. Ne ei ehkä osaa englantia…

  5. Suvi K.

    Mun äiti (joka on psykologi) joskus selitti että masennuksesta toipuminen on sellasta aaltoliikettä, että välillä menee paremmin ja välillä huonommin, mutta kuitenkin niin että jokainen aallonharja on vähän lähempänä aurinkoa ja jokainen aallonpohja vähän vähemmän syvällä kun edellinen.

  6. Iksu

    Matalapaine sateineen ja kylmine ilmoineen, sekä viime hetkellä vaikeutuvat suunnitelmat saavat kenen tahansa tummat pilvet kasvamaan. Mutta älä huoli, uskon että sä oot silti vakaasti kohti aurinkoisempia päiviä 🙂 Ja Raissin luona olo tuo varmasti väriä sun elämääs, halusit tai et! 😀 <3

    1. Raissi

      Tietysti se haluaa. Mitä sie Iksu siellä höpötät?? Siis onko maailmassa muka joku, joka ei haluais meikäläisen laatuläppää kuunnella??? Whaat?? 😀

      1. Iksu

        Ja katella siun ihanaa tukkaa! <3 <3 😀

  7. Katja Hannele

    Voi ei! Ne aallonpohjat voi kyllä olla aivan turkasen turhauttavia. Toivotaan, että syksystä tulee lämmin, niin kuin ovat kuulemma ehtineet jossain lupailla. Kaikki näyttää kuitenkin auringonpaisteessa paremmalta, ehkä pesemättömiä ikkunoita lukuunottamatta. Tosin niihin on hyvä piirtää. Voimia!

  8. Janica B. (Ei varmistettu)

    Edellä sanottiin kaikki, mitä ajattelin kommentoida. Siispä lähetän sulle vain kaikki voimani, myötätuntoni ja uskoni sinuun. Tulet ihan varmasti olemaan vielä jonain päivänä iloinen, ehjä ja vahva ihminen, sen aika vain ei taida olla ihan vielä, ihan jo kaiken arkisen kuormituksenkin vuoksi. Älä tee toipumisesta suoritusta tai projektia, älä kasaa liikaa paineita tai välietappeja. Niin kliseistä kuin se onkin, pitäisi masentuneena – ja mielellään elämässä yleensä – edetä päivä ja hetki kerrallaan, yksi puurosotku, puistoreissu, itku ja nauru kerrallaan.

    Vietähän ihanaa ja rentouttavaa aikaa siellä pääkaupunkiseudun vilskeessä. Viestitellään, kun tulet takaisin 🙂

  9. Ee (Ei varmistettu)

    Kauheesti voimia! Mä muistan kun kerran kävin psykologilla mitä olin odottanut kuin kuuta nousevaa, että asiat alkaa viimein lutviutua ja ajatukset selkiytyä. Mitä vielä. Tämä täti sanoi mulle kun kerroin melko raskaita asioita mitä on tapahtunut, että ” olet nyt kyllä itse niin täynnä vihaa ja katkeruutta ja toimit väärin ,pitäisi miettiä omaa käytöstä.” Ynnä muuta aivan uskomatonta ja olin aivan halolla päähän lyöty. Noooh, en ala erittelemään mitä kerroin, kumminkin ihan asiallisesti ilman mitään huutoitkupotkua ja toisen haukkumista, (tk lääkäri sanoi samat jutut kuullessaan, että kuinka olen kyseisen ihmisen kanssa voinut elää ja miten en ole aiemmin tehnyt asialle mitään…) mutta kumminkin viimeiseksi jäi käyntini siellä ja olo että pitäkää tunkkinne.. Ihanaa jos sulla on ihmisiä jotka ymmärtää ja joille voit puhua, ne tulee todella tarpeeseen! 🙂 Välillä kun itse rämpii ja selviytyy, olo on yksinäisistä yksinäisin. Kaikki helpottaa aikanaan, niin veemäistä kuulla mutta niin totta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.