Naimisissa bloggaajan kanssa

Toimitus haastoi, mies suostui. Eli tässä aviomieheni tyhjentävä analyysi elämästä bloggaajan kanssa.

”Emmi oli saanut blogihaasteen, jossa mun pitää kertoa millaista on kun vaimo on bloggaaja. Kiitos, että sallitte heikommankin astian osallistua.

Musta on mukava, että mun vaimo on bloggaaja. On hienoa, että Emmi käyttää kirjallisia lahjojaan muuhunkin kuin FB:ssä trollaamiseen. Olen suvainnut Emmin blogiharrastusta, koska onhan se siistimpää kuin savenvalanta ja halvempaa kuin esim. ralli.

Mua ei häiritse se, että vaimoni varsin avoimestikin kertoo omistaan ja meidän perheen asioista blogissaan, koska olen huomannut, että siitä on ollut apua ja iloa ihmisille ja erityisesti Emmille itselleen. Rehellisyys on uusi musta. Emmi on saanut uusia ystäviäkin blogiyhteisön (siinäpä sana, jota ei vielä -88 ollut olemassa!) kautta ja se on oikein mukavaa. Ihmisellä kun ei koskaan voi olla liikaa ystäviä.

Omaa elämääni ei vaimoni blogin pito paljoakaan kosketa, mitä nyt olen joutunut opettelemaan itsehillintää ja olemaan syömättä ruokaa ennen kuin siitä on otettu kuva. Aika ajoin bloginpitoon liittyvät korruptiolahjat kuten pesuaineet yms. ovat ihan kivoja, mutta saavat väistämättä ajattelemaan, että enemmän saisi vaimo kirjoittaa esim. viinasta ja pleikkaripeleistä, josko niitä sitten alkaisi kolahtelemaan postiluukusta.”

12 comments

  1. Vierailija (Ei varmistettu)

    Kymmenen pistettä ja papukaija tuosta kuvavalinnasta. Yleisö kiittää!

  2. eviela

    Aika ajoin bloginpitoon liittyvät korruptiolahjat kuten pesuaineet yms. ovat ihan kivoja, mutta saavat väistämättä ajattelemaan, että enemmän saisi vaimo kirjoittaa esim. viinasta ja pleikkaripeleistä, josko niitä sitten alkaisi kolahtelemaan postiluukusta.”

    Aivan loistava opetus, näin veikkaisin miehenikin sanovan, jos olisimme tässä teidän paikallanne 😀

  3. Seregi

    Taitaa isäntä olla hiano miäs!

    1. Emmi Nuorgam

      Kiältämättä!

  4. HeidiNK

    Ihan huippu, repesin!

  5. Kirsikkapuiston Kirsikka (Ei varmistettu)

    Haha, sen varmaan aika moni bloggaajan puoliso oppii nopeasti, että ruokaa ei syödä ennen kuin se on kuvattu. 🙂

    Kuva on mainio!

    1. kao kao

      Mun on jo kehittynyt siihen asteelle, että kun en saa sen annoksesta yhtä hyvää kuvaa kuin omastani, niin se kysyy et otanko mä tästä kuvan? 🙂

  6. Saranda

    Hauska teksti ja aivan erityisen hauska kuva 😀

  7. Kärttyri

    Ihan parasta! Tänkjuu! =D

  8. Nannannaa

    Hahhaha, ihan mahtava. 😀

  9. Perho Kerttunen

    Mietin vaan, mitä mieheni tuumaa, kun minun korruptiolahjani ovat pelkkää hevonpaskaa. Olisivatkin äksbokseja, omenoita ja muita hilavitkuttimia.

    En tiedä, onko kyseessä arkipäivien viimeinen ilta vai muutoin vain ihana teksti (veikkaan jälkimmäistä), hohottelen täällä keskenäni aivan täysillä. Mahtavaa asennetta perheen toiselta aikuiselta! Mutta se tietysti näkyy myös siinä, kuinka tätä huikeaa blogia sallitaan kirjoitettvan arkipäivinäkin.

    Kiitos molemmille!

    1. Emmi Nuorgam

      Kiitos itsellesi! 🙂

Vastaa käyttäjälle Nannannaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *