Rinta painaa. Kurkkua kuristaa. Olen nieleskellyt koko päivän kyyneleitä ja miettinyt, että miksi. Olo on samalla niin voimaton ja turtunut – samalla vihainen ja raivostunut. Haluaisin syyttää jotain, löytää syitä, osoittaa sormella ja sanoa, että sinä aiheutit tämän.
Vielä pari vuotta sitten en olisi ymmärtänyt, en välittänyt, en samaistunut. Nyt en voi olla ajattelematta, kuin että mitäs jos mä olisin tehnyt saman? Mitäs jos mä en olisi saanut apua tarpeeksi aikaisin? Olisiko musta johonkin niin karmeaan tekoon? Olisinko mä voinut olla niin epätoivoinen, että olisin vienyt tästä maailmasta jotain korvaamatonta? Hajottanut sellaista, mitä koskaan ei saa ehjäksi?
Kädet tärisee ja oksettaa.
Kun mä pääsen kotiin, otan lapset syliin, enkä koskaan päästä niistä irti. Rakkaat, ihanat, maailman kauneimmat lapset.
maalta (Ei varmistettu)
<3 Halaus Emmi. Sanattomaksi tuo vetää. Ja hiljaiseksi.
Seregi
Tässä herää kysymys siitä, mikä ajaa ihmisen noin äärimmäiseen tekoon. Voidaan pohtia, olisiko teko voitu estää ennaltaehkäisevällä toiminnalla kuten sosiaalitoimen tai läheisten puuttumisella. Suomessa on muutenkin liian paljon käsityksenä, ettei muiden asioihin puututa ja, jos joku kysyy, mitä kuuluu, niin kerrotaan vain kivat asiat. Kuulutan yhteisöllisyyttä ja muista välittämistä.
Sini-inis
Inhottavinta tuossa on, että aikuisten ihmisten riitojen seurauksena myös nuo viattomat lapset kuolivat. Niin turhaa. Tuskinpa lapset olivat mitään väärää tehneet. Olen myös tosi surullinen tuosta tapahtumasta, vaikka en äiti olekaan enkä nyt välttämättä sillä tavalla aivan täysin voi edes samaistua. 🙁 Kamala tapahtumasarja kaikkinensa 🙁
MinEna
Samoissa vesissä on täälläkin uitu. Ihan kamalaa ja pelottavan käsittämätöntä.