Mutta suurin niistä on rakkaus

Ennen lapsia oli täysin mahdotonta käsittää, mitä ihmiset tarkoittaa lastensa rakastamisella. Usein pyörittelin silmiäni, kun joku sanoi pakahtuvansa rakkaudesta – ettäkö muka rakkaus lapsiaan kohtaan voisi olla jotain niin suurta ja mahtavaa, ettei ketään muuta voi rakastaa samalla tavalla. Sitten tulin itse äidiksi.

Viime aikoina tuo rakkaus on alkanut läikähdellä yli mun käsityskyvyn: samaan aikaan olen Hildasta ja Einosta ihan sairaan ylpeä, mutta samalla vähän jo kauhulla odotan näiden kasvamista. Mitä jos ne joskus lakkaakin rakastamasta mua?

Mitä jos Hilda lakkaakin höpöttelemästä ja pussailemasta kun kasvaa? Mitä jos Einoa ei enää nauratakaan aina kun näytän kieltä? Mitä jos Hilda ei enää halua tehdä meidän kanssa ruokaa tai tiskata yhdessä astioita? Tai lueskella kirjaa, kertoa sellaisia juttuja kuin ”Juna vaari MOI!” tai halata jokaista rautatieasemalla junaa odottelevaa ihmistä? 

En ehkä kestä jos ne joskus jättää mut. Eihän ne jätä?

16 comments

  1. ASinivaara (Ei varmistettu)

    <3

    1. ASinivaara (Ei varmistettu)

      Huoh… mitä tää teki mun sydämelle… No kirjoitetaan se sitten, sydän perkules!

      1. Emmi Nuorgam

        Kato vierailijoiden sydämet ei näy. Miksi sää oot vierailija?! Ekkö nyt edes voisi olla kirjautuneena? Pliide.

        1. A. Sinivaara

          No voi nyt edes olla kirjautuneena, ei siinä mitään ongelmaa ole, mutta ärsyttää ku en pysty päivittämään tuota omaa blogin osoitetta tähän profiiliin 😛 No mutta, ehkä se on se ja sama. Nuijaa vaan, että siitä päätyy tuonne pysähtyneeseen blogiin.

  2. Kristaliina

    <3 <3 <3

    Mä alan vähitellen jopa tajuta sitä karseaa kliseetä, että ”muista nyt nauttia”. (no okei vaikka enimmäkseen se edelleen ärsyttää) Mutta hups kohta on kymmenen vuotta kulunut ja noi ei enää ole tuollaisia pikkumurmeleita. Viidentoista vuoden päästä niitä ei edes saa sanoa murmeleiksi 🙂 Vähänks outoa sitten, kun noi muuttaa pois kotoa ja me jäädään kahdestaan meidän miesten kanssa, että ööö täh, mitä just tapahtui, mihin aika meni.

    Mä just päivitin Facebookiin mun ekan profiilikuvan vuodelta 2007. Eli siitä on kahdeksan vuotta! Ja se oli ihan eilen! Sama ”eilinen” kun kuluu, niin noi lapset on kymmenen ja kahdeksan. En kestä!

    1. KaHeVi

      Itseänikin on varmasti joskus tuo lause ’ärsyttänyt’ mutta nyt olen ollut viime ajat ihan sen lauseen fani ja jopa viljelijä. Kun on vanhin tytär kohta 19- vuotias, kevään ylioppilas ja nuorin tuommoinen 2-vuotias taapero niin sitä ihana oikeasti ja konkreettisesti tajuaa tuon lauseen, sen kaikelta merkitykseltään. Koska vastahan se lukiolainen oli tuollainen pikkuinen mussuttelija. Toisinsanoen kohtahan tämä taapero on se lukiolainen, ’joten muistan nyt nauttia’ <3

      Ihana teksti muuten Emmi 🙂

      1. KaHeVi

        ihana oikeasti = ihan oikeasti =)

      2. Päähenkilö

        Samat aatokset täällä, KaHeVi.

        Meillä eletään vaihetta, jolloin nuo isommat lapset jo välillä vihaa mua eniten maailmassa. Mutta eihän se mua ja mun rakkauttani mihinkään hetkauta. Ja tietenkin kestän sen, että he kasvavat isoiksi ja aikuisiksi. Se on ihanaa. Niinhän minäkin kasvoin, ja oli hyvä kasvaa, kun taustalla olivat peruskallion lailla omat vanhemmat, jotka uskoivat minuun ja rakastivat silloinkin, kun haistatin paskat ja häivyin ovet paukkuen. Kun tuli aika itsenäistyä ja lähteä, he eivät ripustautuneet, vaan puhalsivat myötätuulta matkaan, että pääsin hyvin lentoon.

         

        Eivät ne suunnattomat rakkauden tunteet mihinkään häviä, vaikka pikkulapsiaika jää taakse. <3

        1. Päähenkilö

          Ja hei, harva meistäkään on totaalisesti JÄTTÄNYT omat vanhempansa. Välillä etäännytään ja se on varmaan aika tärkeääkin. Ja sitten taas ehkä lähennytään, mutta eri tavalla, aikuisina. Rakkaus ei kuitenkaan katoa.

           

          Mutta ymmärrän kyllä tuon ajan hupenemisen tunteen, kun vauvanpallerot alkavat kasvaa. Mä en vaan itse osaa tuntea siitä haikeutta. Ehkä näitä vauvavuosia on sit tullut tahkottua jo niin kauan. Jätän ne ilolla taakse. Mutta siis totta kai myös haikeus on hyvä ja arvokas tunne. Saa sellaista kokea.

          1. KaHeVi

            Minäkin olen enemmän innoissani kuin haikea tyttäreni syksyllä koittavasta muutosta omilleen. Minusta se on vain hienoa että minulla on lapsi jolla asiat on oikeasti hyvin, joka edistyy koulussa ja työssäkin jo ja jonka elämä kantaa eteenpäin, Joka osaa hoitaa jo asioita (pankki, silmälasi yms.). Rakkaus häntä kohtaan vain lisääntyy kun näkee kaiken tämän. Ehkä itselläni tosin tähän vaikuttaa juurikin se että kotona on vielä senkin jälkeen elämää teinipojasta ja taaperosta =D

             

  3. Raissi

    Kyllä ne meijät jättää. Lapset on vaan lainaa ja se on ihan hanurista! 

    1. MM

      Mut sit ne ehkä tekee omia lapsia ja pääsee mummiks! Se näyttää omia ja miehen vanhempia seuratessaan melkein yhtä ihanalta puuhalta. Joskus jopa paremmalta ;). (No, ehkä tää on vähän ennenaikaista pohdintaa.)

      1. Raissi

        Voih, minä niin toivon, että minusta tulee joskus mummi <3 Mutta ei ihan vielä… Pliis.

    2. Vierailija (Ei varmistettu)

      Eikä kaikki saa niitä edes lainaksi vaikka kuinka toivoisikin. 🙁 sekin on hanurista.

      1. Raissi

        Totta!

  4. Ansku BCN (Ei varmistettu)

    Minä olen juuri tällä viikolla käynyt läpi kuvia 8-10 vuoden takaa (etsinyt vanhoja reissukuvia, mutta löytänyt vain kuvia lapsista. Esimerkiksi Wienin lomalta ei ole YHTÄÄN kuvaa kaupungilta, pelkästään kuvia vauvasta :)) ja niin surrut ajan kulumista. Miten nuo pallopäät ovatkaan kasvaneet nopeasti! Ihania he ovat toki vieläkin ja nykyään heidän kanssaan voi tehdä paljon kivoja juttuja, mutta kaipaan kyllä sitä taaperoaikaa ja kaikkia niitä hassuja juttuja. Haluaisin vielä edes kerran pitää omaa vauvaa sylissäni, mutta täytyy kai odottaa lapsenlapsia ja toivoa että se ajaa saman asian 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.