Pelosta

– Mitä pelkäät?

– Hämähäkkejä, läheisten kuolemaa ja englannin puhumista

Näin vastaisin, jos täyttäisin nyt ystäväkirjaa. En tiedä ovatko pelot koskaan kovin rationaalisia – jos olisi, niin tuskin niitä kutsuttaisiin peloiksi – mutta mun suurin pelko, englannin puhuminen, on ehkä yksi epärationaalisimmista peloista, joita on. Pelkkä ajatus siitä, että puhuisin englantia, saa mun sydämen hakkaamaan ja kämmenet hikoamaan (normaalia enemmän). Välttelen tilanteita, joissa saattaisi joutua käyttämään englantia, viimeiseen saakka. Puhun mieluummin ruotsia, saksaa tai vaikka espanjaa (joista mitään en osaa juuri alkeita enempää), kunhan ei tarvitse sanoa englanniksi sanaakaan.

En koskaan ajatellut, että tästä voisi oikeasti tulla ongelma, mutta sitten kieltäydyin yhdestä projektista siksi, että siihen olisi mahdollisesti saattanut kuulua hiukan englanniksi puhumista. Siis rahasta. Kieltäydyin rahasta ja mielenkiintoisesta projektista siksi, että olemassa oli edes teoreettinen mahdollisuus siihen, että pitäisi avata suunsa ja päästää sieltä jotain muutakin ulos kuin ”öööööööööööh”. Aviomieheni varmaan huutaa mut kuuroksi kun kuulen tämän, mutta kyllä: me syömme lisää pestopastaa siksi, ettei rakas aviovaimosi pysty sanomaan ”Nice to meet you.”

En oikein osaa selittää, mistä tämä johtuu. Ehkä kaikesta siitä rallienglantiläpästä, jota Suomessa heitetään, ehkä koulun englannintunneista, ehkä siitä olettamuksesta, että eihän englanninopettajan tytär voi olla osaamatta kieltä. Koska kaikki suomalaiset osaavat. Koska kaikki suomalaiset osaavat ääntää täydellistä brittienglantia ja tavata sanan kuin sanan englanniksi, mehän olemme herranjumala kosmopoliitteja ihmisiä ja jo äidinmaidossa imemme kielipään itseemme!

Jossain vaiheessa lakkasin edes yrittämästä. Puhuin lukion englannintunnilla ne pakolliset ja rämmin kielikurssit läpi tasaisen tappavaan kutosen tahtiin. Vuosia pystyin olemaan ajattelematta koko asiaa, mutta pikkuhiljaa ammatinvalinta alkoi tulla mun ja kielipelkoni väliin: tällä alalla on pakko puhua englantia. Jos haluaa päästä kiinni rahaan, on pakko vääntää muutakin kuin manse-nääs-nääs-läppää ja jotta alalla pärjää, pitää olla sujuva monella kielellä. Katselin kateudesta vihreenä, kun Tuulta päin -cady puhui sisällöntuotannosta englanniksi ja mietin, etten koskaan voisi tehdä tuota. Kuolisin ennemmin, kuin nousisin lavalle puhuakseni englantia.

Tänään jouduin taas katsomaan pelkoani silmästä silmään. Selaamaan potentiaalisen asiakkaan nettisivuja – englanniksi. Tajuamaan, että jos en nyt tee sitä, en koskaan tee. Että me syödään loppuelämämme pestopastaa. Ettei musta koskaan tule mitään, jos en uskaltaudu tekemään sitä.

Avasin kesäyliopiston nettisivut ja koulutustarjonnan.

Surffasin kohtaan ”kielikurssit”.

Avasin kurssinimikkeen ”Englantia arkaileville”.

Luin tekstin ”Osaat kyllä englantia jonkin verran, olet opiskellut useitakin vuosia, mutta silti hirvittää. Sanat eivät tule suusta ja aivot tuntuvat jumittavan. Arkojen englannissa kasvatetaan rohkeutta ja kesytetään puhumisen pelko.”

Klikkasin tärisevin sormin linkkiä ”Lisää ilmoittautumiskoriin”.

Täytin ilmoittautumistiedot ja klikkasin ”Lähetä”.

Kiitos ilmoittautumisestasi ja tervetuloa opiskelemaan Tampereen kesäyliopistoon!

Kuolen. Ihan varmasti kuolen.

44 comments

  1. iisis

    Helpottavaa – kohtalotovereita on sittenkin olemassa. En ole päässyt vielä tuumasta toimeen, mutta olen jo ajatuksen tasolla menossa jollekin kurssille tekemään asialle jotain. Tsemppiä, tuskinpa kuolet 🙂

  2. Nannannaa

    Hyvä! Hurjasti tsemppiä! Jee! Toivottavasti kurssista on sulle apua. 🙂 

  3. Oili / Ajatuksia Saksasta (Ei varmistettu)

    Tsemppiä Emmi! Oon melko varma, ettet sä siihen kuole 🙂 Ja tosiaan, luulen että kyseessä on aika suomalainen ongelma: mitä oon tavannut ties minkä muiden kansallisuuksien edustajia, eivät he useinkaan niinkään mieti ulosantinsa virheettömyyttä. Mikä ei siis tietenkään tee asiasta helpompaa. Ihan mahtavaa, että voitit itsesi ja ilmoittauduit kurssille! Mulle yks vähän samankaltainen mörkö on uiminen (okei ei sitä voi kyllä nyt aivan verrata kun en sitä töissäni tosiaankaan tarvitse). En oikeasti osaa uida kovin hyvin ja jaksan räpiköidä jotenkin ehkä sen viitisenkymmentä metriä. Oishan noita aikuisten uimakouluja joka nurkalla, mutku mutku sielläkin ne kaikki muut varmasti osaa jo uida ja mä inhoon vettä jajaja. Terveisin kolmekymppinen aikuinen 🙂

    1. Emmi Nuorgam

      Niin ja luulen, että kaikenlisäksi tää on suomalaisten naisten ongelma. Mitenkähän paljon energiaa pystyisi valjastamaan johonkin muuhun käyttöön, kun lakkaisi joka käänteessä miettimästä, että mitä muuta ajattelee. Huoh.

      Tsemppiä uimapelon selättämiseen, ehkä sinäkin vielä jonain päivänä uskaltaudut!

      1. paulahelena

        En nyt haluais aloittaa mitään uutta vääntöä mutta ihan nyt vain viattomasti ja uteliaisuuttani (ja koska en siedä epäjohdonmukaisuutta) ohimennen kysäisen, miten tämä kommentti eroaa niistä paljon paheksutuista omista kommenteistani, joissa latelin mielikuviin perustuvia eroja miesten ja naisten välillä?

        Eikö tässä(kin) sekä kansallisuuden että sukupuolen perusteella tehdä negativinen oletus tietystä ihmisryhmästä?

          1. paulahelena

            Ah, toi ”luulen” hämäs luulemaan muuta 😉 tai ehkä sekin oli huijarisyndrooman tuotos pehmittämään lausahdusta siltä varalta että joku toinen tietää kuitenkin paremmin!

          2. riri (Ei varmistettu)

            Kiitos linkistä! En tiennyt tällaisesta syndroomasta, tosi mielenkiintoine ilmiö.

  4. Satsu

    It was nice to know you! Ei vaan, et sä kuole! Tsemppiä, pää pystyssä vaan!

  5. heta margareta

    Muistan meidän ekan ”oikeen” espanjantunnin. Aloin ITKEMÄÄN kun jännitti niin paljon esitellä itsensä espanjaksi. Noin 8kk myöhemmin sönkötin Madridissa menemään esitelmän siitä, miten hommaforumilla pyörinyt jengi sai poliittista vaikutusvaltaa suomen avulla… Että tsemppiä, eka kerta tuntuu kamalalta, mutta tärkeintä on vaan puhua, vaikka tietäisi kuinka kuulostavansa ihan idiootilta ja muut ympärillä suhtautuu kuin puhumaan opettelevaan tyhmään lapseen.

  6. Laura T.

    Well hello!

    Ihana suomalainen ilmiö nimeltä jos et osaa täydellisesti, olet aivan paska. Mikä ei ole siis totta.

    Kuvittele tilanne jossa huonosti englantia puhuva ujo japanilaisturisti tulee kysymään sulta reittiä rautatieasemalta yliopistolle. Hällä on sanat sekaisin ja ääntäminen takkuaa. Alatko a. nauraa päin naamaa, b. pyörittelemään silmiä ja paheksumaan vai c. autat kaveria hädässä. Niin. Kukaan ei naura vaikket sinäkään osaa täydellisesti. Ei täällä, ei tuolla.

    Olet rohkea mimmi. Hyvin se menee.

    1. Emmi Nuorgam

      Niin mutta aattele, jos ne sitten tajuaakin etten osaa mitään muutakaan………..

  7. M-M

    Mä muistan, kun kerran töissä tuli englanninkielinen asiakas. Siinä sitten juteltiin ja kun asiakas lähti, tuumas yks työkaveri, että hän on oppinut kyllä tosi hyvin englantia, kun ymmärsi kaiken mitä minä sanoin. Olisinpa vain tajunnut ite puhua myös englantia 🙂

  8. Maria87 (Ei varmistettu)

    Oi voi. Samat kokemukset, lukiossa välttelen puhumista eikun tunneilla viimeiseen asti (kuka niissä 30 hengen ryhmissä uskaltaa suunsa avata?!). Toimintaterapeutiksi opiskellessa kyllä luin paljon enkuksi kun melkein kaikki kirjallisuus oli ko. kielellä. Mutta se puhuminen.. Lukko aukesi vuosi sitten kun sain saksalaisen harjoittelijan ohjattavaksi. Tunne Tunneli mahtava kun huomasi että sitä osaa ja uskaltaa sittenkin! Henkilökohtainen huippu oli opiskelijan loppuarviointi jossa minäkin sönkötin menemään entisen opettajani kuullen 😀 tsemppiä kurssille ja estojen voittamiseen!

  9. KatriS (Ei varmistettu)

    Voi Emmi! Et kuole! Sä olet rohkea nainen, hieno juttu!
    Cheeeeeers! 😉

  10. Silkkitassu

    Tsemppiä!! Hyvin se menee! 
     

  11. pelagia

    Meidän peruskoulun enkunmaikkojen tärkeimmät mantrat oli

    – englantia täytyy osata ääntää täydellisesti, muuten kukaan ei ymmärrä sinua.

    – jos et osaa ääntää täydellisesti, älä sano mitään, jotta et häpäise suomalaisia.

     

    Jepjep, onneksi ulkomaalaiset ystävät ja matkustelu kertoi muuta.

    1. Emmi Nuorgam

      Tämähän se varmaan on ongelma ihan kaikessa mitä peruskoulussa on opetettu – ainakin silloin 10-20 vuotta sitten. Ja varmasti sitä kauemminkin! Ettei edes kannata yrittää, jos ei osaa. Vastata saa vain silloin, kun tietää vastauksen, kaikki muut (typerykset) vaietkoon ja olkoot hiljaa. 

      1. pelagia

        Hemmetin haitallista valmiiksi epävarmoille ja ujoille tyypeille. Toivottavasti enää ei ole sama meno!

  12. Vierailija (Ei varmistettu)

    Emmi, olet mun idoli. Itselläni on tismalleen sama pelko. Syntynyt varmaankin vuonna nakki ja papu, kun silloinen poikaystävä pilkkasi ääntämistäni. Ja lukiossa, kun opettaja otti silmätikukseen kiltin tytön, joka kyllä kaikkensa yritti. Yliopiston pakollinen englanti olikin jo sitten kauhistuttavaa pakkopullaa.

    Harmittaa, että vaihtarin tai jonkun muun ulkomaalaisen avatessa keskustelun menen jäihin ja suunnilleen juoksen pois paikalta. Lokeroituu omassa päässään ulkomaalaisvastaiseksi, vaikka haluaisi sanoa, että en mä sua vihaa vaan tätä vieraan kielen puhumista! Ja sitten tosiaan, jään myös pois tilanteista, joissa saattaa joutua puhumaan englantia.

    Ehkä minäkin vielä joskus.

    1. Emmi Nuorgam

      Ihan samat fiilikset täällä ja olen paljon miettinyt sitä, miten haitallista sellainen hyväntahtoinenkin naljailu voi olla, varsinkin jos sen naljailun kohdistaa johonkin toisen heikkoon kohtaan. Eli siis ettei naljailija itse välttämättä edes tajua, miten paljon pahaa sillä tekee. Mulla on ollut ihan samoja kokemuksia tuosta ääntämisestä ja olen sitten ratkaisuut tilanteen niin, etten edes yritä sanoa mitään. Kerron sitten kurssin jälkeen miten kävi, jos se vaikka rohkaisisi muitakin!

      1. Vierailija (Ei varmistettu)

        Joo, kyseinen poikaystävä on pistetty kiertoon jo aikoja sitten ja hän tuskin muistaa koko asiaa. Ja tiedän tismalleen, miten hälmöä on edelleen antaa hänen sanomistensa vaikuttaa. Mutta ei se vain ole niin helppoa.

        Tsemppiä!

  13. kao kao

    Mä pyysin mun ystävää opettamaan mulle enkkua synttärilahjaksi. Jännitti, varsinkin tutulle puhuessa, mutta oi se auttoi! Pääsin mm vaihtoon uudella kielitaidollani 😉

    Eli tsemppiä opiskeluun! Jos on mahdollista, niin mene johonkin metsään lukemaan jotain enkunkielistä kirjaa ääneen (niin mä tein, luin twilightia kun se oli hullun yksinkertaista kieltä ja tuntin itteni aluksi tyhmäksi, mut kyl se sitten siitä..)

  14. Rosanna

    Mä onnistuin kehittämään itselleni yliopiston aloittaessani ihan kamalan yleisön edessä puhumisen pelon. Ikinä ennen se ei ollut mua pelottanut, mutta siellä se iski yks kaks. Luulin oikeesti pyörtyväni vielä pari vuotta sitten, jos piti ihan vaan vaikka pitää pieni puheenvuoro ryhmässä (onneksi open roolissa ei ilmene tätä samaa jännitystä!), kunnes satuin yhdelle kurssille, jonka opettaja antoi luokalle parhaan neuvon ikinä: sano heti alkuun että sua jännittää. Sitten asia on ikään kuin käsitelty, pois päiväjärjestyksestä, eikä tarvitse ”peitellä” sitä pelkoa mitenkään enää, kun kaikki tietävät jo asian. Niinpä mäkin aloin aina esitelmien ym alkuun sanoa, että hitsit kun jännittää, katsotaan miten käy. Enää mun ei tarvitse sanoa sitä, kun tuon jutun avulla oon päässyt tosi hyvin ongelmani niskan päälle, kun huomasin, että aina kävi hyvin. En tiedä, voisiko jokin vastaava kikka auttaa suakin pääsemään alkuun tässä pelossasi? Ei tietenkään sovi kaikkiin tilanteisiin, mutta siihen harjoitteluvaiheeseen? 🙂

    1. Emmi Nuorgam

      Ihan varmasti auttaa! Itseasiassa auttaa jo se, että sanoi tämän ääneen ja tajusi ettei ole yksin. Ja ihan varmasti siellä kurssilla auttaa se, kun siellä on muitakin joilla on sama ongelma. Toivon niiiin paljon, että siitä olisi apua. 

  15. Suvi K.

    Vähänkö loistavaa, että löysit just sopivan kurssin!

    Mä arkailin aikasemmin englannin puhumista, mutta sitten lähdin viikoksi Lontooseen, jossa oli pakko puhua englantia. Ekana päivänä en osannut edes sanoa ”omena” eikä taito siitä sinänsä hirveesti parantunut, mutta joka tilanteessa tulin ymmärretyksi viimestään parin kysymisen jälkeen. 🙂 Siitä oppi hyvin että ihan sama mitä sönkkää, kunhan sönkkää jotakin.

    1. Emmi Nuorgam

      Hassuahan tässä onkin se, että mua jännittää sitä enemmän, mitä enemmän paikalla on suomalaisia. Tiedän, että kyllä joka paikassa mua ymmärretään ja selviän hengissä, mutta ehkä mä pelkäänkin enemmän sitä, että mulle nauretaan, kun en osaa jotain asiaa mikä jo ala-asteella on opetettu? Mene ja tiedä..

  16. Rouva Sana (Ei varmistettu)

    Voi Emmi, pystyn kyllä niin komppaamaan sua ajatuksiesi kanssa – en ehkä enkun osalta, mutta ymmärrän hyvin tuon pelon problematiikan. Minä voisin kirjoittaa ehkä samanlaisen kirjoituksen hammaslääkäristä… Oiva taktiikka Emmi! Hyvän kurssin olet itsellesi löytänyt. Onnea ja ennen kaikkea menestystä valitsemallasi tiellä :). Älä unohda raottaa täällä joskus, miten taistelusi pelkoasi vastaan etenee!

    1. Emmi Nuorgam

      Kiitos Rouva Sana! Ihan varmasti kerron sitten kuinka käy. 🙂

  17. Anjuska

    Oon huomannut, että mitä enemmän sitä englannin puhumista pelkää, sitä enemmän sitä tulee sönkötettyä. Mut sit kun antaa mennä vaan niillä kielellisillä lahjoilla mitä on saanut, niin kaippa siitä jotain tulee.. 😀 Mutta et sä kuole, hyvin se menee! Tsempit! 

  18. JH (Ei varmistettu)

    Maailman yleisin kieli on broken English. 🙂

    Itse työskentelen eräässä erittäin kansainvälisessä tutkimuskeskuksesssa, ja voin lohduttaa: siellä kukaan ei puhu täydellistä englantia, lähes kaikilla on vahva aksentti. Silti ymmärretään toisiamme ja kaiken lisäksi saadaan jotain tutkimustuloksiakin aikaseksi.

    Tsemppiä, siitä se lähtee! Jo se, että ilmoittauduit kurssille, on iso askel ja saat olla tosi ylpeä itsestäsi. 🙂

  19. Amma

    Hei ala höpöttään miehelle englanniks kaikkee, ja jos se vaan nauraa ni sit lapsille! Ja sit laula englanniks. Me puhutaan kotona yleensä kaikki lapselta salassapidettävät asiat englanniksi (muistaakseni Kristakin tekee näin) mut sen lisäks puhutaan oikeesti paljon asioita ihan normielämässäkin englanniksi.

    Meillä oli onneksi lukiossa englannin suullinen koe, jonka suorittamalla sai enkusta vielä paremman numeron ja sieltä se puhuminen on jääny päälle. Toki asiassa edesauttaa se meillä asuva mies, joka välillä pistää mut laulaan vaan jotain diipadaapaa mikkiin et saa miksailla niitä, eikä se hyväksy mitään suomeksi laulamista.

    Siit se lähtee, hyvä että sait ittee niskasta kii!!

    1. Emmi Nuorgam

      Nyt mua lähinnä kiinnostaa, että miten paljon salassa pidettäviä asioita teillä muilla oikein on……? 😀

      1. Amma

        No siis meillä esmes puhutaan saunan lämmityksestä niin, ettei lapsi ymmärrä, sillä se on vähän tullut äitiinsä ja riipaisee vaatteet pois sillä sekunnilla ja on menossa kylmään saunaan tai kylpyyn.. Sit myös kaikki mummilaan lähdöt tms. pitää suunnitella niin, ettei tarvi seuraavaa tuntia houkutella lasta ottamaan kengät pois jalasta ja tulla pois eteisestä, että ei me ihan hetivielä olla menossa.

  20. Anni M (Ei varmistettu)

    Mulla tuli ihan mieletön helpotuksen tunne ku luin tän! Meitä on siis ainakin kaksi. Mä oon lähtenyt eräästä työpaikasta tän asian takia. En oikein saanut tukea siihen, vaan ajateltiin vaan että kaikki osaa. Mä en osannut ja ajattelin että parempi etsiä uusia juttuja. Nyt oon onneks paremmissa jutuissa joten hyvin kävi, mutta jotenkin siinä heräsin että ei tää ihan näin voi mennä. Mietin kanssa että pitäisikö pyytää joku kaveri opettamaan ja sopia, että puhuttaisiin vaan englantia ja sitten se korjaisi, jos menee ihan päin seinää. Kerro sitten kokemuksiasi- mun on pakko seurata perässä kun ei nää työmarkkinat tästä ainakaan yksikielisemmäksi muutu. Huoooh! Oon luullu että oon maailman ainoa korkeastikoulutettu joka on ihan susi ton puhumisen kanssa. Kiitos Emmi, ihanaa että joku uskaltaa sanoa asioita ääneen.

    1. Emmi Nuorgam

      Me ei onneksi olla yksin! 

      Auts, ymmärrän niin tuon työpaikasta lähtemisen, vaikka se varmaan muista kuulostaa ihan ääliömäiseltä. Mutta itseasiassa, pelkkä asian myöntäminen auttoi, koska huomaamattani hostasin tänään Yhdysvaltain Suomen-suurlähettilästä ja hänen seuruettaan englanniks ihan tosta noin vaan. Sitten kun tajusin, että ei vittu, tässähän puhutaan englantia niin se meni kauheeksi sönköttämiseksi, mutta olenpahan ainakin hengissä vielä. Kyllä se siitä. 

    2. Vierailija (Ei varmistettu)

      Kolmas ilmottautuu! Tämä Emmin teksti voisi olla mun kynästä. Ainut milloin puhun ihan ok englantia on viinilasillisen jälkeen, eli kyse on todellakin jännittämisestä. Töissä ei kuitenkaan voi viinillä aloittaa, joten jotain olisi tehtävä kans!

  21. Hem Buggah

    Mua vähän helpotti se oivallus, että jopa suomeksi mun puhuminen on ihan mitä sattuu. Sönkötän, käytän ihmeellisiä sanajärjestyksiä, takeltelen, joudun miettimään verbien taivutusmuotoja, unohtelen sanoja, puhun ihmeellistä murteiden sekamelskaa… ja silti tulen useimmiten ymmärretyksi. 😉

  22. kata_eric

    Olen juuri miettinyt tätä asiaa ja ajatellut, että miksi suomalaiset häpeävät niin kovasti aksenttiaan ja kielitaitojaan. Katsoin juuri kun Mikael Jungner sönkötti oikein paksulla suomiaksentilla David Hasselhof’n ohjelmassa, ja aloin miettiä että sehän on oikeastaan tosi sympaattista. 

    Tärkeintähän on että tulee ymmärretyksi!  Samoin tapasin juuri ahvenanmaalaisia jotka osasivat suomea tosi kehnosti mutta eivät välittäneet huonoista taivutusmuodoistaan tai lausumisesta tuon taivaallista, vaan puhua pälpättivät vaan menemään iloisesti. Itsekin jätän usein puhumatta jotain mistä en ole ihan varma, kuulostaako se täydelliseltä. Ihan typerää!

     

  23. Katie

    Kiitos tosi silmiäavaavasta kirjoituksesta jälleen kerran, Emmi. Ei ehkä tule yllätyksenä, että itse kuulun niihin, joille ei ole tullut mieleenkään, että niin yleisen kielen kuin englannin puhuminen voisi olla jollekulle meidän sukupolven (no daa, sulla ja mullahan toki on se melkein 20 vuotta ikäeroa, mut ei nyt takerruta pikkuseikkoihin) korkeakoulutetulle isokin kynnys. Mun kouluaikoinakin meilläpäin naureskeltiin teinien itseriittoisuudella englanninopettajien aksenteille, ei toisinpäin… Eikä suomalaisilla todellakaan tapaa edes olla mitenkään superpaksu aksentti (argh, puhupa ranskalaisen kanssa puhelimessa englantia! Mä en oikeasti voi jutella ranskalaisen ystäväni kanssa näkemättä sen suunliikkeitä, sillä en ymmärrä sen englannista sanaakaan. Mut hidastaako se sen puhetta? No arvaa.)

    Mutta eihän tää taivastelu sua millään lailla lohduta, sori siitä. Eli siis mahtavaa, että olet tekemässä asialle jotain! Ja tervetuloa Lontooseen harjoitusleirille whenever. 🙂 

    Hitsi, kun mäkin saisin otettua itseäni niskasta kiinni samalla lailla ja tehtyä jotain esim. uima- tai luistelutaidolleni… (Eka ois elintärkeä, toinen sellainen oispa kiva -taito.  Kun kaikki olettaa, että skandina on syntynyt luistimet – ja sukset – jalassa. Huoh.)

    1. Emmi Nuorgam

      Ei tule, ei! Vitsi kun meillä olisi yhtään parempi rahatilanne, niin tultais ihan ehdottomasti kielikurssille. Se mun kälykin asustelee siellä näkyään ja laittaa harva se viikko linkkejä, että mitä kaikkea voitais tehdä, jos vaan tultaisiin.. 🙂

      1. Katie

        Niinpä! Peukutan, että bisnekset lähtee lentoon alta aikayksikön ja kohta sit pääsette tänne. 🙂

  24. hetahanna

    Moi Emmi!

    Lupaan, ettet kuole. Ja arvaa mitä. Tämä postaus siivitti minut pieneen Suomen englanninopetuskritiikki postaukseen blogissani. Kiitos siis siitä. Ja muuten kannattaa etsiä joku harkkaus pari. Minä voin vaikka ruveta sulle englanninkielifrendiksi jos ei muita löydy:D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.