Kesäleirillä

Se suurta kauhua ja epäonnistumisen tunteita etukäteen aiheuttanut kielikurssi päättyi tällä viikolla. Stressasin etukäteen, kuinka vaikutan ihan idiootilta ja teen itseni siellä naurunalaiseksi, mutta arvatkaapa mitä! Niin ei käynytkään. Kurssilla oli oikeasti tosi mukavaa.

Jopa niin mukavaa, että me aiotaan tavata vielä kurssin jälkeenkin sillä porukalla.

On kyllä jännä, miten sellaisesta asiasta, jota pelkäsi ja kammoksui etukäteen, ehti tulla parissa viikossa ihan luontevaa ja jopa kivaa. Yksi kurssin parhaita hetkiä oli pyöriä kaupungilla turistina – Kauppahallikin näyttäytyi ihan erilaisena, kun eläytyi turistin rooliin.

En tiedä mistä se muutos johtui. Ehkä siitä, että meiltä kaikkia yhdisti sama pelko ja epäluottamus omiin taitoihin. Tai siitä, että kurssin opettaja oli todella innostava ja kannustava. Tai siitä, että me todellakin puhuttiin, puhuttiin ja puhuttiin. Vaikka meidän ikähaarukka oli kaikkea 14 ja 60 välillä ja taustat täysin erilaiset, vallitsi porukan kesken valtavan hyvä yhteishenki ja kaikki auttoivat toisiaan. Useaan otteeseen räkätettiin ihan kippurassa omille ja toisten mokille ja keksittiin mitä erikoisempia kielioppisääntöjä kestopreesensiä varten.

Nyt jos sieltä löytyy muita, joita kiinnostaisi samanlainen arkojen enkunkurssi, niin Soilin vetämiä kursseja olisi tarjolla myös Eurajoella ja Päivölässä. Suosittelen kurssia kyllä ihan kaikille, joita puhuminen jännittää, sieltä saa kivaa kannustusta ja varmuutta keskusteluihin.

Enää pitäisikin sitten avata suu. Olisikohan siihen joku kurssi?

5 comments

  1. Oili / Ajatuksia Saksasta (Ei varmistettu)

    Onnea! Kurssi vaikuttaa kyllä sisältönsä ja lähestymistapansa puolesta tosi hyvältä, juuri semmoiselta kuin kielikurssien pitäisikin olla. Ei nää hommat ole lainkaan niin vakavia kuin usein luullaan! Ja siitä puhumisesta: eiku törmäämään meitsin poppooseen kaupungilla niin johan on harjoitusmahdollisuus edessä ennen kuin ehtii edes säikähtää! (no ihan vakavasti: ollaan Tampereella varmaankin ens viikon to-la, kyllä siihen jotkut ihan suomenkielisetkin treffit hyvin mahtuis jos sulla on aikaa)

  2. Hannahi90

    You did great! Congrats!

  3. Ihmisroskanen (Ei varmistettu)

    Voi, tää olis ollut just mulle! Järjestetäänkö noita kursseja uudestaan Tampereella, tiedätkö?

    1. Emmi Nuorgam

      Kyllä varmasti! Kannattaa olla Tampereen Kesäyliopistoon yhteydessä ja kysyä. 🙂

  4. Juulihelmi (Ei varmistettu)

    Voi miten mä olisin halunnu tonne! mutta työt päällekkäin 🙁

Vastaa käyttäjälle Juulihelmi (Ei varmistettu) Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *