Tosiasia painaa kuusi ja puoli kiloa

Tosiasioiden kieltäminen. Se se vasta on helppoa. Silmät kiinni ja sinne päin – sitä mitä ei näe, ei ole.

Joku voisi nyt kuvitella, että tässä on taustalla joku ylevä poliittinen agenda.
Että nyt tulee viiltävää analyysiä hallituspolitiikasta tai maailmantalouden tilasta. Tai mistään, millä oikeasti on merkitystä.

Mutta ette voisi olla enempää väärässä.

image


Sain nimittäin yllä olevan kuvan eilen erään tapahtuman kuvaajalta. Joku saattaa nähdä kuvassa ihan täpäkän näköisen smuidun, itse näen liian pieneen kolttuun sulloutuneen läskin. Järkytys kuvan nähdessäni oli aika suuri (pun intended) – en mää nyt koskaan mikään kukkakeppi ole ollut, mutta en ole pitänyt itseäni lihavanakaan. Mutta tuo kuva. Mitä jumalauta? Ironisinta kuvassa taitaa olla se, että kuvittelin pukeneeni lauantain juhlaan sen luottomekon, jossa ei tarvitse pingottaa ja jonka alle ei tarvita edes kurveja silottavia mummokalsareita, kun kolttu on niin reilun kokoinen. Ettei tarvitse sitten yleisön edessä vetää vatsaa sisään. Voi ihan rentoutua ja keskittyä olemaan ammattimainen. Tai vaihtoehtoisesti näyttää mekkoon puetulta possulta.

Vertailun vuoksi alla oleva kuva on otettu Iskelmägaalassa tämän vuoden helmikuussa. Sama mekko, joku ihan eri muija. Joku, joka on hoitanut viimeisen puoli vuotta alakuloaan syömällä, tekemisen puutteessa keskittynyt herkutteluun ja salaatin sijaan elänyt pääsääntöisesti aurajuustolla ja guacamolella (ja nachoilla. Ja Fazerin sinisellä. Ja kaljalla.)

iskelmagaala

Kuin kääntääkseni veistä haavassa, avasin pitkästä aikaa Google Fitin, joka laskee päivän aikana otettuja askeleita ja muuta liikuntaa. Se ilmoitti ensi töikseen ”Onneksi olkoon! Painosi on +6,5 kg sitten 01.03.2015!Onneksi olkoon??!?!!?!

Kuusi ja puoli kiloa. Painan enemmän kuin kumpanakaan raskausaikana – viime talvena oli niitäkin vielä jokunen jäljellä. Kymmenen kiloa vuodessa – tätä vauhtia parin vuoden päästä lienee hankalaa mahtua ovesta sisään.

Olisi tyhmää väittää, etten ole huomannut. Totta hitossa olen huomannut – iho on aivan karseassa kunnossa, vaatteet kiristää, kroppa prakaa. Mutta helpompaa, kuin myöntää itselleen, että asioille pitäisi tehdä jotakin, on syödä ne pois. Naama kukkii? Ei se mitään, ota pari palaa suklaata! Vaatteet ei mahdu päälle? No ei se mitään, ota kalja! Laiskottaa ja ahdistaa? No kuule, kävelepä Saleen ja osta pari pussia sipsejä. Ja vedä vaikka paketillinen aurajuustoa siihen kylkeen – sillä se lähtee millä on tullutkin ehe ehe ehe!

Että sellasta. Olen Emmi ja olen tunnesyöppö.
Kohtalotovereita? Henkistä lenkkiseuraa? Raju personal trainer? Kaalikeittodieetti? Lisäravinteet? Cross fit -hurahtaminen? Elämäntapamuutos? Muita ideoita? Anyone?

22 comments

  1. Monni

    Pick me ! Pick me! Vertaistuki mimmi täällä moi: Kalja on hyvää ja nukkuminen vailla vertaa! ❤️

  2. Suvi K.

    Suosittelen crossfitia, mahdollisuuksien mukaan työmatkapyöräilyllä täydennettynä. Saa syödä suklaata joka päivä ja silti vaatekoko pienenee. :DDD

  3. Terhi

    Älä ainakaan hurahda mihinkään, mikä lupaa kuun taivaalta, sen tulet saamaan korkojen kanssa takaisin. Pienillä muutoksilla kohti parempia ruokailutottumuksia ja vähitellen liikunta osaksi arkea. Älä yritä muuttaa kaikkea kerralla ja paneudu myös tunnepuoleen ja opettele tunnistamaan pahimmat paikat tunnesyöpön kannalta. Sitten taklaat ne tilanne kerrallaan 🙂 ja juu ei, en ole minäkään mikään kukkakeppi ja kaiken edellä luetellun toteuttaminen on hitaasti alkamassa. Yksi asia kerrallaan 🙂 anna itsellesi lupa herkutella silloin, kun tiedät, että se pysyy kurissa. Tsemppiä!!

  4. Rosanna – Naiseudesta

    Okei, tunnustan… En näe noissa kuvissa mitään eroa, paitsi kampauksen. Molemmissa hymyilee sama hyvännäköinen nainen! Ja mun kokemuksen mukaan makkarankuori on parempi kuin se, että yrittää verhota itsensä telttoihin. Ne tuppaavat vaan lihottamaan entisestään. Pointtini tässä taitaa olla, että tilanne ei ole niin paha kuin luulet 🙂

    1. emminuorgam

      On, kyllä se on. Itseni takia olen huolissani, en muiden. 🙂

    2. emminuorgam

      Sitäpaitsi sää oot koko ajan parin promillen humalassa, ei sun arvostelukykyyn voi luottaa!

      1. Nimetön

        Äläs nyt, viime yönä nukuin 8 tuntia vain yhdellä herätyksellä 😉 Mä pysyn silti kannassani, olet ihana, ihan sama paljonko painat!

  5. Heli

    Samanlainen tunnustautuu. Mua auttoi hiljattain Kaisa Jaakkolan kirja Hormonitasapaino (tää ei ole mikään mainos). Ota vaikka lainaan kirjastosta. Mieliteot on vähentyneet sen suht simppelein ohjein tosi paljon.

  6. Naks

    Vaikka arviolta 98% kaikista nettivalmennuksista (mitä näitä superdieettejä nyt onkaan) on ihan täyttä tuubaa, niin Alkua voin täydestä sydämestä suositella (www.alku.fi). Mä keräsin 20 raskauskiloa ennen heinäkuista synnytystä, ja vauvan ollessa kuukauden ikäinen totesin, ettei ihminen voi elää paahtoleivällä ja sokerijogurtilla. Vauva-arjessa vaan tuntui mukamas ylivoimaisen vaikealta miettiä mitään järkevää syömistä.

    No, ei oo ollut vaikeeta kertaakaan Alun jälkeen. Ruoka on hyvää (kai nyt onkin, kun ite saa päättää mitä se on, ohje antaa vaan vaihtoehdot ja määrät raaka-aineisiin), sitä on riittävästi, kummempia mielitekoja ei oo. Raskauskilot on kaikki poissa, sokeriin oon koskenu viimeksi joskus syyskuussa kun kävin sukuloimassa enkä kehdannu kieltäytyä kahvipöydässä kaikesta.

    Itsekuria tää ei kummemmin vaadi, koska sitä mulla ei taatusti ole esim. niinä päivinä, kun yö on nukuttu 45 minuutin pätkissä.

    Ainoa ”miinuspuoli” on se, että tästä lystistä piti maksaa, mutta on ollut joka euron arvoista.

    1. Naks

      Niin ja Alku EI OLE mikään dieetti, jolla sotkee aineenvaihdunnan ja rikkoo kilpirauhasen ja mitälie. Se on aidosti elämäntapa.

  7. Heidi

    Täällä on aika samanlainen tarina… Viimesyksynä synnytyksen jälkeen painoin reippaasti vähemmän kuin ennen raskautta… Sokeriseurannan ja ruokavalion takia paino ei käytännössä noussut ollenkaan, laihduin sitä mukaa kun vauva kasvoi. Positiivinen asia jo valmiiksi ylipainoiselle odottajalle. no… Sitten tuli joulu ja joulusuklaat joita sitten meni ihan kiitettävästi ja koko homma repesi… Tulos on arvattavissa. Nyt pitäisi vain vihdoin saada itseään niskasta kiinni ja tehdä asialle jotain, ei helpoin homma näin pimeään aikaan ja kotona ollessa, jolloin siellä kaapilla on helppo rampata… Kauppa on onneksi sen verran kaukana ettei jokaista mielitekoa ole helppo toteuttaa. Kun vain jaksaisi noudattaa samaa ruokavaliota kuin raskausaikana, paino tippuisi ilman että tarvitsee juuri muuta tehdä…

  8. Niina

    Mua nyt vähän vituttaa kun kirjoitin sulle pitkän kommentin ja se katosi kun netti pätkii. 🙁

    En oikeesti ehdi kirjoittaa nyt samaa uudelleen, mutta nopea tiivistelmä: minäkin olen ihan järkyttävä tunnesyöppö, mutta oon opetellut siitä väkisin eroon. Ei ollut helppoa mutta mahdollista se on. Nyt puolivälistä asti täysin liikkumattoman raskauden jälkeen (ja oikeastaan jo sen aikana) tajusin ja tiesin, että fiksusti syömisestä ja treenaamisesta on tullut se paljon puhuttu elämäntapa. Tämän fiiliksen vahvisti toissapäivänä tehty ensimmäinen lenkki, voi onnea. Vaikka edelleen meinaan välillä sortua siihen ”uhhuh kun väsyttää, ostanpa suklaata niin se helpottaa”-ajatteluun, niin tätä nykyä tiedän sentään, että oikeasti tämänkin päivän koomaan ja järkyttävään niska-hartiajumiin sekä päänsärkyyn tehoaa aika paljon paremmin yksinäinen kävelylenkki koiran kanssa ja siihen päälle sauna + mieheltä kiris… krhm kauniisti pyydetty hartiahieronta kuin sohva ja suklaa. Kun siis fakta on se, että liikunnan tuoma hyvänolo ei todellakaan koe sellaista inflaatiota kuin suklaa – ainakaan mulle ei vain loppuraskaudessa enää yksinkertaisesti uponnut mikään makea, vaikka muka jossain vaiheessa söinkin suklaata siihen pahaan oloon. Ja mikä parasta, sitten kun pääsääntöisesti käyttää sitä (ulko)liikuntaa (tai käsitöitä, mun toinen lemppari!) stressin ja pahan olon lievittämiseen, se suklaa maistuu oikeasti vielä paremmalta sitten kun se oikea mieliteko (huom ei vain tottumus siitä, että no, on ilta ja syönpä sen jokailtaisen suklaani!) tulee.

    Mutta joo, todella tiedän tuskasi. Tsemppiä ja kyllä se siitä sitten lähtee rullaamaan kun oikeasti olet siihen valmis. Eikä kannata yrittäkään rysäyttää koko palettia kerralla kuntoon, se ei onnistu koskaan. Asia kerrallaan pikkuhiljaa. Esim. opettele juomaan pari litraa vettä päivässä, sitten pakota ittes lenkille pari kertaa viikossa, sitten jätä herkuttelut vähemmälle, sitten katso vähän muuta ruokaa, sitten kokeile lisää liikuntaa jne. Ja mulla ainakin noi kaksi ruokkii toisiaan – silloin kun treenaa tarpeeksi, tulee alitajuisesti fiksattua myös ruokailut niin että jaksaa painaa. Eikä hikisenä tee mieli suklaata. 🙂

  9. Sanumaria

    Mulle on auttanut (ts. sain pysäytettyä ylöshiipivän painon) sillä että kirjasin ylös Sulamoon mitä söin. Ja seuraava steppi (joulun jälkeen, hehe) on sitten kiristellä sieltä kalorimääriä pois. Siinä kun aamulla kirjottelee että mitä meinaa syödä niin aika äkkiä tulee se että ”no ehkä mä en otakaan tätä suklaapatukkaa nyt vaikka mieli tekis, voin sit rauhassa syyä kunnon päivällisen”. Vaikka vituttaahan se sitä päiväkirjaa pitää, ei se oo mitenkään päin kivaa.

  10. Liena

    Vertastukea! Mulla on paino noussut nyt parissa kuukaudessa jonkun 5kg. Viimeksi se nousi näin urakalla kun sairastuin masennukseen: parissa kuukaudessa mitkään housut ei mahtuneet enää jalkaan, ja ne kilot jäi. Sitten niitä kiloja tuli tasasesti muutama muutamassa vuodessa. Ja nyt tuo 5kg. Tällä kertaa syynä on se, että aiemmin hyötyliikuin paljon, bussikorttia ei ollut. Sitten muutin kauemmaksi keskustaa, hommasin bussikortin ja hyötyliinkunta jäi. Enkä asu nyt yksin, ja mies on helppo vetää mukaan läskeilyihin: koen mässäämisen jotenkin hyväksyttävämmäksi kun joku toinen tekee sitä myös. Lisäksi olen paljon kotona tekemässä kouluhommia, ja olen täysi piilosyöppö: syön koko ajan jotain vähän pientä. Mulla on ollut myös sipsipussipiiloa, ettei mies tietäisi millaisen ällön possun kanssa se elää. Tää tuntuu olevan verrattavissa piilojuoppouteen.

    Kamala stressi opinnoista, väsyttää pirusti, ja sitten vetää vaan sipsiä naamaan. Syön päivittäin myös salaattia, usein sen vaaditun puoli kiloa, ja ”perusruoka” voi olla terveellistä, ja sitten luulenkin syöväni hyvin. Ja paskat 😀 En tiedä miten täältä suosta nousta. Saatan katsoa peilistä että olen ällöttävä ja housut kiristää, ja mennä sitten hakemaan lohdutussipsiä. Ei mitään järkeä. Väsyttää. Väsyttää ihan perkeleesti.

    Välillä tuntuu että tarvitsisin apua. Konkreettista vertaistukea. Sovittuja lenkkejä ja uimista, että saisin itseni liikkeelle. Ruokapäiväkirjoja, jotka joku toinen lukisi. Joskus olen pitänyt itselleni ruokapäiväkirjaa: jaksoin tsempata juuri sen aikaa kuin kirjoittaminen oli hauskaa. Syöminen on hauskempaa. Rahaa ei ole lähteä mihinkään diettiryhmään, enkä toisaalta sitä haluakaan. Minulla ei ole mitään ”puoli kiloa viikossa” -painonlaskutavoitteita, lähtisi vaikka vauhdilla kilo kuussa tai kahdessa, kunhan lähtisi ja minun toimintaani tulisi jotain järkeä.

  11. Oili / Ajatuksia Saksasta

    Mulla on ollut sama strategia kuin Sanumarialla. Syömisten ylös kirjaaminen tuntuu jännästi riittävän jo itsessään rajoittamaan herkuttelua. Luulen, että tilanne on sama kuin tilin saldon säännöllisessä seuraamisessa: totta pirussa rahaa kuluttaa enemmän tai holtittomammin jos ei käy usein tutkimassa, paljonko sitä on oikeasti jäljellä. Oon kirjaillut ruokia ja liikuntaa Kiloklubiin, joka on musta tosi hyvä ihmiselle, joka ei jaksa sitoutua Suuriin Elämäntapamuutoksiin ja Mahtaviin Kuntoremontteihin nyt ja heti. Palvelu on ilmainen ja se kertoo kivasti, onko tullut syötyä tasapainoisesti tai mitä kannattais tehdä paremmin.

  12. satsu

    No voi perse! (helpfull, I know…)

  13. emminuorgam

    Ah, ihanaa, vertaistukea! <3

    Mä olen ladannut taas Noomin, sellaisen sovelluksen, johon noita syömisiä kirjaan ylös. Se on jenkkiläinen app, mutta ajaa ihan asiansa - ainakaan viimeksi kun tsekkasin, niin Kiloklubista esimerkiksi ei ollut mobiiliversiota saatavilla, eikä tuollaisia selainpohjaisia sitten tulisi varmaan käytettyä.

    Mun ongelma on ihan ehdottomasti ilta- ja yösyöminen, jotenkin sitä palkitsee itsensä niillä herkuilla, kun saa lapset nukkumaan. Nyt, kun ei ole kahteen päivään syönyt herkkuja, niin päätä särkee ja ärsyttää - ilmeisesti en koukutu päihteisiin, vaan rasvaa, suolaan ja sokeriin!

    Mitään ihmedieettejä ei tässä oo tarkoituskaan aloittaa, vaan muokata niitä omia elämäntapojaan. Pitäisi useammin kävellä sen sijaan, että hyppää bussiin ja saada aikaiseksi korjata ne pyörän renkaat että voisi kulkea pyörällä kaikki nämä keskustamatkat. Kaikki sellaisia juttuja, jotka on kiinni vaan viitsimisestä ja mukavuudenhalusta. Ehkä sitä on koittanut sillä ruualla paikata kaikkea muuta, mikä elämässä nyt on ihan sekaisin: toimettomuus ja taloudellinen epävarmuus ei ole kivaa, aika päinvastoin, niin sitten sitä etsii onnistumisen tunteita edes sieltä ruuasta. Vaikka eihän se pidemmän päälle oikein toimi - kuten nyt voi hyvin huomata!

    Pitäiskö perustaa sellainen lenkki/uinti/joku helppo liikunta-rinki ja alkaa porukalla käymään kävelemässä?

  14. Liilii

    Mullakin on muutama ylipainokilo, etten tiedä oonko kukaan neuvomaan, mutta tässä on mun ruokaperiaatteet:

    1. RUUASTA EI KOETA MORKKISTA. Käytännössä oon jo kauan syöny viikolla nätisti (ihan normaalia ruokaa kyllä ja joo, joskus jälkkäriäkin, muttei mitään överiä) ja herkutellut viikonloppuna vähän niinku palkintona viikon tsempistä. Mä nyt vaan rakastan sitä hetkeä, kun saan mutustaa ne huolella valkatut irtokarkkini hyvän leffan tai sarjan edessä enkä näe sitä sellasena ällöttävä-possu-tässä-mättää-ja-lihoo -juttuna vaan elämän iloa lisäävänä juttuna. Ei tule huonoa oloa henkisesti eikä fyysisesti, kun tajuaa, että tää on mun VALINTA kerran tai kaks viikossa syödä karkkia tai sipsejä niillä kaloreilla, jotka ”säästän” viikolla. Homman haaste on toki siinä, että maanantaina pitää palata ruotuun.

    2. RUOKAA EI SYÖDÄ VAHINGOSSA. Välillä näkee ihmisiä, jotka himoissansa vetäsee suklaapatukan napaan jo kassalla ja väitän, että niille tyypeille tulee helposti morkkis, kun ruoka vaan vahingossa ohi mennen katoaa kitaan. Kun syödään ruokaa tai herkutellaan, tykkään laittaa ruuat nätisti esille, säätää sopivan valaistuksen, kömpiä sen parhaan viltin alle ja katsoa jotain hyvää ohjelmaa. Vaikka se herkku olisikin vain suklaapatukka, kannattaa sen syömisestä tehdä numero ja nauttia siitä ihan kympillä, sen sijaan, että vetäisee sen salakätköstä äkkiä, kun kukaan ei nää ja kurlaa vielä Listerinellä päälle, ettei suklaa vaan tuoksu hengityksessä.

    3. PRIORISOI. Syö niitä herkkuja, joita rakastat ja jätä väliin ne ihan ok-jutut. Usein työpaikoilla, juhlissa ja vastaavissa on tarjolla jos jonkin sortin pullaa ja kakkua. Jos se pulla on sulle se maailman ihanin pulla ja nautit siitä työpaikalla syötynä ihan simona, niin syö se ihmeessä. Jos taas olet niin kun minä ja nautit ruuasta eniten kotona omassa rauhassa, jätä työpulla väliin ja syö mielummin niitä irtokarkkeja viltin alla myhäillen. Harvoin nimittäin tulee mieleen irtokarkkilaarilla, että otanpa nyt tosi paljon vähemmän, kun söin töissä jo sen pullan vaan herkkua tulee vedettyä kaksin verroin, koska siitä omasta lempparosta ei ole valmis tinkimään.

    Tällä tekniikalla ei ehkö laihdu, mutta ainakin painon ylläpitoon toimii mulla 🙂

  15. Huoh

    Vähäks kiva, etten oo ainoo joka syö kans aina fiiliksen mukaan! Ymmärrän tuskastelun, tosin mun täytyy huomauttaa, että oon aina tykänny sun kropasta ja sellasesta rentoudesta mitä tulee ruokaan. Mullakin oli vaihe, jollon en tehny muuta ku söin burritoja ja join kaljaa. Sitä ennen mulla oli vaihe, etten tehny muuta ku kävin salilla ja söin salaattia. Sitä ennen saatoin syödä pelkkää karkkia vaikka parikin viikkoo putkeen ja sitä ennen elin sipsillä. Sitä ennen ehkä syömällä pelkkää leipää ja sitä ennen pelkillä tuoreilla vihanneksilla. Sellasta se on, tää elämä. Mulle ainakin. Kaikkia noita vaiheita tosin yhdistää yks tekijä – se, että jossain kohtaa tajus huomaavansa, että mitä saatanaa ja kiinnittävänsä taas vähän enemmän huomioo siihen mitä sieltä kurkustaan työntää alas.

    Mää tulin joitakin kuukausia sitte takas paskan hiilihydraatin mekasta, eli Irlannista, jossa asuin vuoden. Annoskoot oli massiivisia, ruoan kanssa ei syöty salaattia ja vähintään puolet lautasesta oli ääriään myöden täynnä huonoo, valkosta hiilaria. (Perhekohtasia eroja varmasti, toim.huom.) Mun missiona oli siellä ollessa alottaa oikein aktiivinen elämä, käydä viikottain monta kertaa salilla ja syödä hyvin. Kyllähän mää salijäsenyyden si hommasinki, palkkasin PT:nkin ja kaikkee! Vaan olipa paskaa. Siis liikkuminen on kivaa kun sen tekee oikeista syystä, itsehän lähin salille usein ihan vaan sillä motivaatiolla, että siellä oli aivan saatanallisen kuuma traineri töissä. Siinä sivussa sitte juoksin matolla ja lorvin, koska saliharjottelu on ihan vehkeestä yksin. Sain myös ruokaohjeet, niissä nyt ei ollu sinällään mitään uutta, mutta aika helvetin nopsaan nekin alko maistua ihan paskalta, koska vihaan sitä, että mun elämääni rajotetaan yhtään millään, saati syömisten suhteen. Heitin homman ihan läskiks ja aloin tankkaan melkein pelkkää tuoretta valkosta leipää ja voita, koska hiilarit oli kiellettyjen listalla. 😀 siihen kylkeen vähän perunaa jokaisessa muodossa, juustoo ja lihaa sun muuta. Oli sellanen olo, että mua olis pidetty nälässä pidempikin aika, joten päädyin sitte tässä kohtaa sille ”pelkkää burrittoja ja kaljaa”-linjalle ja voin kertoo, että elämä hymyili! Sain jatkuvasti ihmisiltä kommenttia siitä, kuinka hyvältä näytän ja ihan varmasti oon laihtunu ja oonpa ilosen ja fressin näkönen. Nauroin niille päin naamaa ja kerroin muutaman viime viikon tankanneeni vaan ja ainoostaan kaljaa ja meksikolaista, mutta kai se sisäinen onnellisuus paisto vaan läpi sieltä. 😀 koska siis ne lähteneet kilothan palas tietty korkojen kanssa takas. Anyway, muistan just ennen lähtööni Suomeen käyneeni vaa’alla ja meinas silmät tippua kuopistaan kun näin, että olin ottanu melkein kymmenen kiloo lisää elopainoo siitä kun olin sinne lähteny. Olokin oli kyllä sen mukanen, naama kukki, kroppa oli tukossa ja vähän väliä ajattelin kaikkien pientekin muljahdusten olevan jotain sydänoireita.

    Pääsin Suomeen ja ensimmäinen asia minkä tein, oli jättää se ylenpalttinen hiilari pois ja alkaa syödä ihan normaalisti, niinku ennen sinne lähtöökin olin syöny. Pikkuhiljaa alko fiiliski taas nousta, kävin koiran kanssa päivittäin neljällä lenkillä ja fiilistelin luontoo, pesi salipeteilyn ihan satanolla. Nyt oon ollu kolmisen kuukautta täysin ilman lihaa (kalaa kyllä syön edelleen) ja olo ei oo ollu yhtä hyvä pitkään aikaan! Oon syöny fiiliksen mukaan sipsiä ja karkkiakin (älyttömiä määriä edelleen, heh) ja muutenki fiilispohjalta vaan menny, mutta point being, että fiilis on hyvä.

    Ehkä mitä yritän tässä sanoo, on se, että balance is the key. Kaikkee ei kannata jättää pois vaan joskus pitää herkutella ja juoda kaljaa. Täytyy löytää vaan se tasapaino. Omasta kokemuksesta voin suositella lihan poisjättämistä – mulla on lähteny painoo varmaan joku kaheksan kiloo oikeestaan tekemättä mitään hirveempiä sen eteen, koska niinku sanottu, oon syöny kaikkee paskaakin herkkua ihan huoletta. Mutta auttaa kummasti jos noin muuten syö täyttävää, terveellistä ja melko vähäkalorista ruokaa; sillon voi joskus sit mässyttää kaikkee ylimäärästäkin. 🙂

    All in all, I feel your pain. Tsemppiä tähän projektiin, älä oo liian ankara itelles, koska tosiasia on, että lasten nukkumaanlaitto on joskus viinilasin(pullon) tai suklaapalan(levyn) arvonen suoritus.

  16. Päähenkilö

    Mä olen LiiLiin kanssa aika samoilla linjoilla.

    Mut pelastaa myös jotenkin lapsuudessa juurtunut kohtuullisuuden ihanne. Sellaiset peruselintavat. Että syötävien pitää olla lähtökohtaisesti terveellisiä ja monipuolisia. Ja liikkua pitää hyvillä mielin aina sen verran kuin on mahdollista ja jaksaa. Ja että raitis ilma on usein paras ratkaisu vähän kaikkeen. Aina pitää olla salaattia tai muuta tuoretta ja joka päivä pitää näyttää nenäänsä pihalla, you know…

    Jos nuo ideaalit ja asennoitumiset eivät olisi porautuneet mun tajuntaan jo ihan lapsuuden rutiineista, niin luulen, että niitä olisi ollut vaikea opetella ja toteuttaa nyt aikuisiällä. Joten kiitos vanhemmille.

    Nimittäin kovalla koetuksella nuo terveelliset tavat ovat kyllä olleet etenkin tässä ruuhkavuosimyllyssä. En ehdi enkä jaksa liikkua niin paljon kuin olisi hyväksi. En ehdi enkä jaksa ulkoilla riittävästi. Lipsun väsyneenä ja stressaantuneena hyvistä ruokatottumuksista. Palkitsen itseäni helposti punaviinilasillisella, juustoilla ym. En ole onnekseni kovin paljon makean perään, mutta rasvaiset ja suolaiset herkut eivät todellakaan ole mitenkään terveellisempiä.

    Mä en käy puntarilla ikinä. Raskausaikana kävin neuvolassa. Tiedän vain noin kymmenen kilon tarkkuudella, paljonko painan. Mun suhde sekä omaan kehooni, liikkumiseen ja ruokaan on mielestäni suht terve. Vastustan aktiivisesti erilaisia ulkopuolelta naisiin (ja miehiin!) kohdistuvia ulkonäköpaineita. Yritän ja osaankin olla armelias itseäni kohtaan. Mutta silti, silti olen näiden juttujen kanssa välillä vähän pulassa.

    Ärsyttää, kun en pysty olemaan elintavoiltani niin nuhteeton kuin haluaisin. Ärsyttää kun sorrun toisen kerran saman viikon aikana noutopitsaan, koska ei vaan ehtinyt laittaa ruokaa ja töitäkin oli vielä iltamyöhään tehtävänä. Ärsyttää kun tuntuu, että liian usein vain kylmä bisse tai lasi viiniä rentouttaa päivän päätteeksi oikealla tavalla. Ärsyttää, kun en ole juuri nyt aivan niin hoikka ja jäntevä kun haluaisin olla. Koska tiedän, että voisin paremmin ja olisin iloisempi niin! Ärsyttää, kun juhlamekko ei näytä päällä niin hyvältä kuin se näytti joskus aikoinaan ennen lapsikatrasta, työelämän pyöritystä, remonttikiireitä, keski-ikää. Ärsyttää, kun en jaksa harrastaa liikuntaa varhain aamulla enkä myöhään illalla. Jos jaksaisin, sille kyllä löytyisi aikaa. Mutta en vaan jaksa.

    Näitä varmaan monelle muullekin tuttuja ajatuksia… Oikeastihan millään muulla ei ole kauheasti väliä kuin sillä, että ihminen on terve, jaksaa touhuta mitä nyt touhuaakin ja kokee olevansa hyvinvoiva ja iloinen ja onnellinen. Missä painossa ja vyötärönympäryksessä kukakin sitten tuon tilanteen saavuttaa… Siihen pitäisi pyrkiä. Tutkimusten perusteella tiedämme, että ihmekuurit ja radikaalit ryhtiliikkeet eivät näissä asioissa tuo pysyviä tuloksia. Elämäntapojen muutos tapahtuu pikkuhiljaa ja kaikkein eniten oman pään sisällä. Väsyyneenä ja kuormittuneena voi olla vaikeaa muuttaa huonoja tottumuksia. Toisaalta, jos siinä vähitellen onnistuisi, niin ehkä väsymys ja kuormittuneisuuden tunne sitä kautta voisivat vähän hellittääkin, ainakin osin.

  17. Michaela

    Moi,

    Halusin jakaa vähän, koska tämä on niin mielenkiintoista.

    Kun toinen lapseni täytty vuoden painoin yhtä paljon kun painoin kun synnytin häntä, minulle oli tullut melkein 10 lisäkiloa vuodessa. Palkitsin itseäni herkuilla ja jaksamiseen ruoka auttoi. Silloin päätin että vuoden päästä painan 10 kg vähemmän. 1 kg /kuukausi ja jos ei onnistu se ei maailmaa kaada.

    Aloitin lenkkeilyn ja opin syömään ruokaa. Minulla oli aikasemmin ollut outo suhde ruokaan, että ruokaa ei voi syödä niin paljon (silloinhan voi herkutella ruoan jälkeen). Eli rupesin syömään isoja annoksia ja niin että nälkä lähti ruoalla. Minäkin söin usein iltaisin kun lapset nukkuivat, mutta sen yritin jättää pois tai sitten vain joku hedelmä/vihannes. Söin päivän aikana niin paljon että oli illalla helpompi jättää herkut pois. Joskus pesin myös hampaat ja sekin auttoi. Ja myös se että söin enemmän rasvaa päivän aikana, minä olin pelännyt rasvaa mutta huomasin että minun kehoni tarvitsi sitä, ja jos en saanut sitä, söin sen sitten illalla.

    Vuoden päästä painoin 10 kg vähemmän ja vaikka olen ollut raskaana ja synnyttänyt vielä kerran senkin jälkeen olen kuitenkin pysynyt samassa painossa tällä kertaa ja lapsi on jo 1v 4 kk. Ja minulla ei ole vaakaa kotona koska paino ei ole tärkein, se on energiataso ja tunne että on hyvä ole.

    Ja hyvä kirjoitus leluista!

Vastaa käyttäjälle Terhi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *