Elämäni surkein 2015

Siitä piti tulla elämäni mahtavin. Vuosi sitten näihin aikoihin päivitin Facebookiin olevani kiitollinen niistä viidestä vuodesta, jotka Karppasella työskentelin ja odottavani innolla uutta ja ihmeellistä vuotta 2015. Olin varma, että tuleva vuosi tuo mukanaan niin sairaan upeita työtarjouksia, haasteita, kokemuksia ja elämyksiä, etten meinaisi kyydissä pysyä.

emminuorgam_c_uusivuosi_showme

Koko alkuvuoden ja kevään olin ihan pökerryttävän onnellinen. Jumppasin, hain töitä, verkostoiduin, osallistun tapahtumiin, reissasin ja pidin hauskaa. Ajattelin, että elämä on aivan sairaan siistiä: kun työnhaku ei natsannut, hyppäsin yrittäjäksi ja alkuvuodeksi riittikin asiakkaita vanhoista kontakteista. Aina välillä takaraivoon yritti hiipiä totuustonttu, joka kuiskaili, ettei tämä voi jatkua näin, että rahat loppuu ja kaiken kivan tekeminen ei elätäkään perhettä. En kuitenkaan uskonut – luotto suomalaiseen yhteiskuntaan ja itseeni oli vahva: minun täytyy yrittää ja jos en onnistu, niin meitä kyllä autetaan. Ainakin viisikymmentä kertaa vakuutin miehelleni tietäväni mitä teen ja lupasin, että joku pitää meistä kyllä huolta. Tämähän on Suomi! Ei täällä ketään jätetä yksin!

Kevään jälkeen tuli kesä, miehen keikkasesonki ja minun pakkolomani. Odotin syksyä kuin kuuta nousevaa: olisi mun vuoroni palata taas töihin ja toteuttaa kaikki ne suunnitelmat joita ennen kevättä oli tehty! Meidän ikuinen rahapula päättyisi, me pystyttäisiin maksamaan lähes viisinumeroinen summa mätkyjä, myytäisiin Pirkkalan asunto ja taloudellinen tilanne kohenisi silmissä.

Sitten syksy saapui, mutta aiemmat asiakkaat, aiemmat suunnitelmat, aiemmin visioidut projektit olivatkin kadonneet johonkin. Puheissa alkoi toistua YT-neuvottelut, käytetyt budjetit, epävapaa taloustilanne. Odotetaan, odotetaan vielä hetki. Ei tehdä päätöksiä vielä. Ennen joulua ratkeaa jotakin. Viimeistään joulukuussa tiedetään. Olet meille tärkeä. Me haluttaisiin tosi paljon tehdä yhteistyötä, mutta.

Jäin odottamaan, kun en oikein tiennyt mitä muutakaan olisin voinut. Odotin ensin elokuun, sitten syyskuun ja lopulta lokakuun. Alkusyksyn elämisen rahoitin ystävien yrityksissä auttamalla ja pätkätöillä, mutta lopulta huonosti palkattujen pätkähommien ottaminen alkoi rasittaa meitä taloudellisesti vain enemmän. Lokakuussa, kun starttirahakausi päättyi, päätin laittaa yrityksen pillit pussiin, ottaa lakin kouraan ja palata työkkäriin työnhakijaksi. Aika pian kuitenkin tajusin, että yrittäjänä kukaan ei ollutkaan meidän apunamme. Olin aivan yksin. Yhden puhelinkeskustelun aikana ymmärsin, että se lapsenomainen uskoni siihen, että yhteiskunta auttaa meitä, kun kaikki muut oljenkorret on käytetty, olikin yhtä totta kuin alkuvuodesta hokemani fraasi ”Kyllä hyvät tyypit aina töitä löytää.”

Eivät nimittäin aina löydä. Olen tänä vuonna hakenut töihin 32 eri paikkaan. Kaikkea oman alan töistä ns. paskaduuneihin. Osaan paikoista olen ollut liian hyvä työnhakija, en kuitenkaan jäisi töihin. Osaan paikoista aiempi työkokemukseni on ollut vääränlaista, osa ei ole koskaan vastannut mitään. Olen käynyt yhdeksässä työhaastattelussa ja poistunut jokaisesta toiveikkaana. Olen kaikki nuo 32 kertaa vilpittömästi uskonut olevani hakemaani työhön paras mahdollinen työntekijä ja itkenyt katkerasti, kun näin ei olekaan käynyt.

Pahinta tässä vuodessa ei ole ollut toimettomuus – enhän minä edes ehtisi olla toimettomana, kun on niin valtavan paljon kaikkea vapaaehtoistyötä ja järjestöjä, joissa toimia!

Pahinta on ollut se arvottomuuden tunne, joka useiden hylkäysmailien jälkeen on tullut. Viisi kieltävää vastausta tuntuu vielä kohtuulliselta, se kasvattaa. Kymmenen kohdalla alkaa silloin tällöin epäillä itseään, 20 tuntuu jo todella pahalta ja 30 romahduttaa itsetunnon. Tämän vuoden aikana olen ottanut masennuksesta toipumisessa niin paljon takapakkia, etten ole aivan varma voidaanko enää puhua masentuneisuudesta imperfektissä. Sitä alkaa uskoa, ettei kelpaa, ettei ole riittävän hyvä. Ei ole tarpeeksi fiksu, ei älykäs, ei ammattitaitoinen, ei hauska, ei nokkela. Eikä tuo arvottomuuden tunne liity vain työhön: olen huono puoliso, kun en voi kantaa osuuttani ruokapöytään. Olen huono ystävä, kun en voi lähteä ex tempore -illalliselle ja juhlia ystävän syntymäpäiviä aamuun saakka. Olen huono äiti, kun olen jatkuvasti niin kiukkuinen ja alakuloinen. Olen huono sisko, kun minulla ei ole rahaa ostaa joululahjoja ja huono tytär, kun olen vanhemmilleni velkaa. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Noilla tunteilla ei ole mitään tekemistä järjen kanssa. Mutta niillä on paljon tekemistä tämän epävarmuuden, unettomuuden ja ahdistuksen kanssa. Vaikka tiedän, ettei työ mittaa arvoani ja me pysymme jotenkuten pinnalla vastoinkäymisistä huolimatta, on noista tunteista eroon pääseminen hankalaa.

Samalla kuitenkin tiedän, ettei tuleva vuosi voi enää olla huonompi. Ja vaikka olisikin, on minulla ja meillä kaikki se, mitä olemme tänä vuonna oppineet: että me olemme mieheni kanssa ihan helvetin hyvä tiimi. Että elämässäni on sellaisia ihmisiä, jotka eivät vastoinkäymisistä huolimatta katoa ja jotka ovat valmiita tekemään meidän hyväksi kaikkensa. Että tärkeintä on lasten hyvinvointi ja se, että meidän perhe voi hyvin. Että me kikatellaan aamuisin, pestään saunassa toistemme varpaita ja pilkotaan porukalla sipulia jauhelihakastikkeen joukkoon.

Sitäpaitsi ensi vuonna minä löydän töitä. Olen siitä aivan varma.

39 comments

  1. Nanna

    <3 Onnea on ihmiset, jotka pitää pinnalla ja jotka ei päästä irti.

    Hyvää uutta vuotta!

  2. Mehukekkerit Veera

    On todella hienoa, että olet silti kaikesta huolimatta hyvän puolella. Kun helposti tuosta voisi katkeroitua, alkaa syyttelemään omasta kurjuudesta maahanmuuttajia ja kurjistua vielä lisää. Eli siis kiitos ja tsemppiä!

    1. emminuorgam

      Ahhahhahha! Kiitos Veera, onneksi vielä ei olla siinä pisteessä. 😀

  3. Päivi/nakit ja MUTSI

    Sä olet Emmi timanttia. Ja timanttisille muijille on aina kysyntää, ennemmin tai myöhemmin. Mä tiedän niin todella hyvin taloudellisessa epävarmuudessa elämisen, oma yrittäjäaikani tuntuu meidän taloudessa jollain tavoin vielä pitkään.
    Ja silti mä harkitsen taas hyppäämistä tuntemattomaan. Ei kai jääräpäiset ämmät vaan koskaan opi.

    Helvetisti parempaa alkavaa vuotta koko teidän perheelle! Ens kerralla ku tuun Tampereelle, istutaan skumpalle! Puss!

    1. emminuorgam

      Kiitos Päivi. Tarvitsisin just nyt sitä skumppaa ja vaikka jotain reissua nakkimeiningissä, koska lähdetään?

  4. savusuolaa, Janica

    Jos se nyt yhtään lohduttaa, sinä olet ollut yksi niistä ihmisistä, jotka ovat tehneet vuodestani hienon.

    Elämäntilanteesi on järkyttävän epäreilu. Kaveripiirissäni tuntuu olevan vuosi vuodelta enemmän tällaisia tilanteita. Huvittuneena muistelen sitä nuorta Janicaa, joka vielä joskus vuonna 2009 oli vakuuttunut siitä, että ihminen saa kyllä kaiken haluamansa, kunhan on ahkera ja asenne on kohdillaan.

    Heh heh.

    Olen todennut, että ainoa tapa kestää tätä yhteiskunnallista tilannetta on hyvin pieniin ilonaiheisiin keskittyminen ja tietynlainen paatumus. Yrittää olla raapimatta jokaista kutinaa. Ei mieti koko ajan, mikä syy on johtanut mihinkin seuraukseen, miksi maailma on niin epäreilu ja missä asiassa olisi itse pitänyt olla fiksumpi. Se tämän syksyn oma, tyrmistyttävä epäonnistumiseni viimeistään osoitti, että kaikki vain ei ole omissa käsissä. Ei, vaikka kuinka kokoaisit itsesi uudelleen joka saatanan aamu, olisit ahkera, yrittäisit oppia ja kehittää heikkouksiasi jne.

    Mä olen ihan kauhean kyllästynyt analysoimaan omia epäonnistumisiani ja miettimään, miten voisin olla parempi. Ei vain jumalauta kiinnosta enää piirun vertaa. Olen mikä olen, teen sen minkä voin, niillä mennään, joskus kilometrejä, toisinaan vain millejä.

    Muista, että se, mitä elämässäsi tapahtuu, johtuu todella paljon asioista, joihin emme voi vaikuttaa. Omaa oloani on helpottanut kauheasti se, kun olen oivaltanut, että minä en ole yhtä kuin saavutukseni. Olen elossa ja ihminen ilman niitäkin, enkä onnistuessanikaan ole ihmisenä parempi kuin muut. Hyvyys mitataan siinä, miten muita kohtelee, ei euroissa ja cv:n mahtavuudessa.

    Lähimmäisenrakkaus ja tieto siitä, että on hyvä tyyppi, ei tietenkään lyhennä lainaa. Ymmärrän enemmän kuin hyvin, että haluat ja tarvitset työtä ja elantoa. Mutta se, mitä yritän tässä taas kierrellen kaarrellen sanoa, on se, että muista oma arvosi ihmisenä, olit miten hankalassa tilanteessa tahansa.

    1. emminuorgam

      Kiitos Janica <3

      Epäreiluahan tämä on, ehkä. En tiedä onko elämän tarkoituskaan olla reilua - sitäpaitsi itse olen alani valinnut. Muuttovalmiina lähihoitajana varmaan työllistyisi helpommin, mutta silti edelleen arvistan kiinnostusta ja motivaatiota niin paljon, ettei tulisi mieleenkään vaihtaa. Ainakaan hetkeen.

      Olen myös poistanut omia alkuaikojeni kirjoituksia, joissa viljelen sitä stubbimaista "kaikki menestyy jos vain haluaa menestyä" -tyyppistä mantraa. Ihan kamalaa, miten mustavalkoista oma ajattelu silloin on ollut. Se, että itsellä meni hyvin, tarkoitti että kaikilla muillakin menisi jos vaan vähän viitsisivät yrittää. Nolottaa näin jälkikäteen.

      1. Annina

        Kiitokset Emmi karun rehellisestä ja avoimesta kirjoituksesta (ja muutenkin todella hyvästä blogista). On myös tosi kunnioitettavaa, että pystyt myöntämään, että olet aiemmin ajatellut asiasta mustavalkoisesti ja muuttanut ajatteluasi. Voisitko ehkä kirjoittaa tästä näkökulmasta vaikka ihan oman blogikirjoituksen?

        1. emminuorgam

          Kiitos! Ja hyvä idea, se tosin vaatisi, että kehtaisi itse lukea omia kirjoituksiaan ensin.. 😀

  5. Henna

    Eksyin ihan vahingossa lukemaan blogiasi Facebookin kautta. Toivotan paljon tsemppiä matkaan! Surullista lukea tälläistä, mutta ihailtava elämän asenne sinulla ja muista kaikki kliseet auringon paistamisesta sinne risukasaankin ja pilvien hopea reunuksista. Omien kokemuksien kautta uskon niiden olevan totta. Toivotan siis parempaa vuotta 2016 -Henna

  6. Niina

    Voi Emmi, minä niin sydämestäni toivon että tämä vuosi on parempi. Seurasin ystävän työttömyyttä ja sitä epätoivoa puolitoista vuotta vierestä, ihan hirveää hommaa, ja pahinta juuri se tunne ettei kelpaa mihinkään eikä kenellekään. Mutta hän löysi töitä, sinäkin löydät! Kaikki maailman tsempit sulle.♥

    1. emminuorgam

      Niin löydän, olen siitä varma! Kiitos Niina, sun kommentit lämmittää sydäntä aina ihan erityisesti. 🙂

  7. Heikki ja Katri

    Tsemppiä Emmi! Ihailemme tapaa, että jaat myös ne kipeät asiat blogin puolella. Se on rohkeaa ja virkistävää kaikkien lifestyle-blogien ihanan elämän keskellä.

    Toivomme todella, että löydät töitä ja pääset käyttämään kaikkea osaamistasi työelämässä!

    Hyvää uutta vuotta sinulle ja perheellesi. Toivottavasti vuosi 2016 on teille mahtava.

    1. emminuorgam

      Kiitos Katri ja Heikki, on ollut ilo tutustua teihin!

  8. Jan Cristina

    Löysin blogisi Anttila-fiaskon kautta ja olet järkevimpiä kirjoittajia netissä. Kirjoituksesi ovat mielenkiintoisia ja arvokkaita, joten on ikävä kuulla surkeasta vuodesta. Oletko harkinnut jotain joukkorahoituspalvelua, esim. patreon.com joka on suunnattu jatkuvan tuotannon tukemiseen? On olemassa myös suomalainen mesenaatti.me mutta se taitaa olla enemmän kertaluonteisiin projekteihin… Toivottavasti 2016 on parempi kuin edeltäjänsä.

    1. emminuorgam

      Kiitos Jan, en oikein osaa sanoiksi pukea, miten otettu olen kommentistasi. Oikein hyvää ja menestyksekästä (tai edes hauskaa) tätä vuotta! 🙂

  9. Mustarastas

    Puolitoista vuotta, liki 70 hakemusta ja 11 haastattelua myöhemmin sain puolen vuoden pätkän oikeita palkallisia töitä (kaverini lähetti vuodessa 370 hakemusta. Olen aika noviisi siinä rinnalla.). Aikaisemmin olin oman alani haluttu ja tiedetty tekijä, jonka ei tarvinnut koskaan miettiä riittävätkö eurot ruokakassiin. Nyt sekin on tullut tutuksi. Jos jotain olen oppinut, niin sen, että itsen arvostus ei voi eikä saa olla kiinni siitä, onko töitä. On ollut iso asennemuutoksen paikka opetella, ettei elämää ja itsetuntoa kannata rakentaa työpaikan ympärille. Siinä taitaa olla vielä opettelemista meillä kummallakin.

    1. emminuorgam

      Niin siinä taitaa olla. Olen miettinyt, että tuntuisiko tämä niin pahalta, jos ei tykkäisi töiden tekemisestä niin paljon? Tai jos ei olisi rohkaistunut kyselemään töitä tutuiltakin? Jos olisi vain tyytyväinen kotona, nauttisi Netflixistä ja verkkaisista aamukahveista (jotka toki on kivoja, mutta 365 verkkaista aamukahvia on ainakin mulle ihan hitosti liikaa).

  10. Jenni

    Niin tuttua. Allekirjoitan kaiken. Arvottomuuden tunne, epävarmuus, masennus, ahdistus, huonouden tunne sekä ammatillisesti, henkilökohtaisesti, että kaikissa ihmissuhteissa.
    Terveisin akateemisesti tekniselle alalle kouluttautunut työtön. Vuonna 2015: 91 haettua paikkaa, 3 haastattelua. Ei töitä.
    Mulla on tasan yksi toive vuodelle 2016: kunpa se ei olisi yhtä paska kuin edellinen.

    1. T

      Hae meillekin jos Kokkola ja Pohjanmaa on vaihtoehto. Tiukka seula on vastassa, mutta mahdollisuuksia on. http://www.merius.fi

    1. emminuorgam

      Onnittelut, olet varmasti ansainnut tuon työn! Pidän peukkuja, että se avaisi ovia myös tulevaisuudelle. 🙂

  11. Väpä

    Kuulostaa tutulta.
    Vasta valmistuneena, ei juurikaan työkokemusta omaavana pääsin jopa 3 työhaastatteluun vuoden aikana, mutta ainoa mikä tärppäsi oli vanhan kesätyöpaikan työntekijävaje – he soittivat minulle.

    Työpaikka, jonka ilmapiiri oli aikoinaan niin myrkyllinen, että vannoin etten koskaan enää sinne palaisi. Mutta 9kk kotona tekevät nöyräksi, ja päätin etten enää hae työpaikkaa sen mukaan missä olisi mukava käydä töissä.

    Jos ja kun tämä työpaikka sulaa alta pois, on työkokemukseni edelleen lähellä nollaa ja työpaikkoja koko ajan vähemmän haussa. Pätkätöiden varjossa ei uskalla edes kuulua liittoon, koska pätkän päättyessä ei ole kelvollinen saamaan ansiosidonnaista mutta joutuu silti työttömänäkin maksamaan maksuja ja ja ja

    Mitäköhän sitä pitäisi tehdä.
    (ja olen muuten myös aivan varma että saat töitä)

    1. Heidi

      Kannattaisi kyllä liittyä liittoon, koska pätkätöistäkin kertyy työssäoloehto ja jossain vaiheessa niin paljon, että alkaa saamaan sitä ansiosidonnaista. =)

  12. Xsa

    Sekin on mahdollista, että jatkossakaan tai seuraavana vuonna ei saa töitä pekästään uskottelemalla itselleen ja toistelemalla yleisesti omaksuttuja posiitiivisia uskomuksia. Jos lukee TEM:n tilastoa, laajan työttömyys (eli työttömien työnhakijoiden ja palveluissa olleiden
    yhteismäärä) oli marraskuun 2015 lopussa 464 300 henkilöä, pitkäaikaistyöttömiä (yli vuoden työttömänä olleita) 114 400 henkilöä.
    Hyvin voi kuvitella, että myös nämä henkilöt lähettelevät kymmeniä ja satoja hakemuksia, toistelevat itselleen olevansa niin hyviä, nokkelia ja vitsikkäitä ja työllistyvänsä vielä varmasti ja olevansa loistavan tulevaisuuden arvoisia.

    1. Opiskelija

      Niin, holokaustiako sitten ehdottelet, kun niin selkeästi kuulostaa taas sen olevan vaan työttömien ihan ikioma vika, etteivät ole töissä uutta oppimassa?

      Koska uuden oppiminen ihan itsenäisesti ja kunnolla, se vasta syö saatanasti rahaa.

  13. Eija

    Löysin ihan sattumalta tän kirjoituksen ja haluan vain toivottaa tosi paljon tsemppiä! Toivottavasti asiat kääntyy parempaan vuonna 2016. 🙂

    1. Heidi

      Nuo tuntemukset ovat minullekin tuttuja, vaikkakin tällä hetkellä kotona oleminen on hoitovapaan muodossa ihan oma valinta. Ja vaikka tietääkin tekevänsä arvokasta työtä omien lasten kanssa, vetää tämä pimeys ajoittain hiukan mielen maahan. Tätä kotonaoloaikaa on tarkoitus myös hiukan käyttää olemalla apuna remonttihommissa -fiksuin veto muuttaa rempattavaan vanhaan taloon juuri ennen toisen lapsen syntymää, mutta kun asiat vain meni niin… – mutta hommat vain lasten kanssa etenee hiukan hitaasti, varsinkin kun työlistaa on melkoisesti…. Sikäli tilanne on minulla hiukan eri, että minulla on syksyllä työpaikka odottamassa, työmatkaa vain on suuntaansa yli 60km, joka on hiukan liian paljon. Työmatka oli ennen muuttoa 20km lyhyempi ja muutenkin töissä kulkeminen ennen lapsia hiukan eri juttu, nyt se syö päivästä ihan kohtuuttoman pitkän ajan, sekä suuret kustannukset pieneen palkkaan nähden. Tämän vuoden tavoitteena olisikin löytää töitä kotipaikkakunnalta, joka pienessä kaupungissa ei välttämättä ole se helpoin homma…. Mutta täytyy kuitenkin yrittää ja toivoa parasta. =) Parempaa vuotta teille!

  14. Pirita

    Wow! Mahtava teksti. Nostan hattua pipoa ja huppua! Luin tämän läpi ihan nauliintuneena. Vaikken itse samaa (onneksi, ainakaan vielä) ole kokenut, niin voin samaistua hyvin tilanteeseen. Sanotaanko, että tarpeeksi kokemusta kuitenkin elämän varrelta on, että voin sanoa vähän ymmärtäväni.

    Lähetän täältä etähalauksen ja myös täällä olen IHAN varma, että tämä juuri alkanut 2016 kääntää asioita uuteen suuntaan ja tuo mukanaan iloa ja helpotusta. Semmoisen kunnon taakkaharteilta ja kivisydämeltä tyyppisen onnenpotkun!!

    ps. ainakin kirjoittaa osaat mahtavasti, vaikken tiedäkään mikä oma alasi on!

  15. T

    Voi, niin tuttuja tunteita! Olen etsinyt töitä, mutta eipä vaan tärppää 🙁 Se tympäsee, kun tietää olevansa hyvä työntekijä, mutta kaikki muut vaan menee edelle.

  16. Anne.J

    Kiitos kun kirjoitit tämän! Tää ei muuten edes vähennä sun arvoa vaan kohottaa entisestään. Nämä ajat perusluterilaisen työntekokulttuurin vs. pätkätyökulttuurin suhteen ovat välillä pökerryttäviä. Erityisesti jos lähipiirissä kaikilla on vakituinen ja vieläpä kokoaikainen työsuhde. Vaikka jokainen heistä olisi kokenut töissään monia yt-neuvotteluja ja oma työsuhteensa ei olisi itsestäänselvyys, niin he ovat kuitenkin korkeammalla jalustalla, josta kehtaavat välillä neuvoa sitä, joka ei ole työtä napannut. Itsekin olen tehnyt viime aikoina pätkissä määräaikaisuuksia. Mutta kun se ei riitä, aina niissä väleissä saa selitellä näille tyypeille onks kotona kivaa ja vuokratyöfirmojen rekrytoijille, jotka palkkaavat lyhyisiin määräaikaisuuksiin, että miksi edellinen työsuhde oli määräaikainen yms. (ts. oliko sus jotain vikaa) Missä kuplassa he elävät, jos heidänkin ainoa homma on välittää lyhytaikaisia keikkapestjeä? Itse olen myös miettinyt yrittämistä, mutta kiitos työvoimatoimiston, en uskalla aloittaa yrittämistä edes laskutusfirman kautta. Ja nyt kun 1.1.2016 astui voimaan uusi hätäisesti pykätty lakimuutos, jossa kevytyrittäjät ja keikkatyöntekijät voidaan katsoa entistä herkemmin täyspäiväisiksi yrittäjiksi (kyllä, vaikka ei olisi y-tunnusta ja yrityksen etuja), jolloin esimerkiksi satasen palkkio kuukaudessa tarkoittaisi vain satasen palkkiota kuukaudessa, kun täyspäiväisenä työttömänä saa vähintään 500 euroa nettona tai jonkin ”kunnon firman” kautta lisäksi myös vähän enemmän. Ei kannata välttämättä ottaa vastaan yhtäkään keikkaa, kun se menee monen kuukauden käsittelyyn, jonka jälkeen ei ole takuita mistään tuloista. Olen opiskellut myös sivutoimisesti, ja pienet itkut siitäkin tuli, kun työkkärin vuoksi jouduin ottamaan riskin opiskelupaikan vastaanottamisen vuoksi (eli rahantulo katkaistiin toviksi, siitäkin huolimatta vaikka oli itsestäänselvää, että tästä ei voisi opintotukea saada). Tämän jälkeen olen ollut entistä vakuuttuneempi, että perustulo on ratkaisu näihin ongelmiin ja tasa-arvoistaisi yhteiskuntaa. Mitä mieltä itse olet? Kirjoita ihmeessä postaus aiheeseen liittyen, sillä sinua todella luetaan!

  17. Anniina

    Itse jätin työni vapaaehtoisesti pari kuukautta sitten, koska en enää kestänyt työpaikan ilmapiiriä sekä minuun kohdistettuja epärealistisia vaatimuksia. Kolme vuotta jaksoin täydellisen uupumisen rajamailla ja eräänä päivänä pitkän pohdinnan ja erinäisten tapahtumien jälkeen päätin, että ei enää. Sillä hetkellä en enää voinut edes ajatella järkevästi tulevaisuutta. Tiesin vain, että jos joka päivä vituttaa, niin sitä ei voi enää jatkaa tai löydän itseni hyvin hyvin pitkältä sairaslomalta.

    Koska olin aloittanut opiskelut, olen nyt saanut opintotukea, joka ei riitä edes oman vuokran osuuden maksuun. Vielä rahat eivät ole loppuneet säästöistä johtuen, mutta kaikista eniten pelkään, että joudun katumaan päätöstäni. Omaa tilannettani helpottaa se, että minulla ei ole huollettavia, muuten en olisi uskaltanut varmasti päätöstä tehdä. Nyt yritän etsiä jotain sivuduunia opintojen oheen… Minulle työ merkitsee todella paljon ja jo ajatus merkityksettömästä, haasteettomasta duunista puistattaa, mutta tällä hetkellä olen valmis mihin vain, koska edellinen työ oli niin raskasta. Pääasia, että pääsin sieltä pois.

    Hyvää uutta vuotta sinulle Emmi, toivon todella, että löydät (mielenkiintoisen, motivoivan) työn!

    1. Anu

      Moi Anniina!
      Jos työ hyvinvoinnin parissa vois olla sun juttu, laita viestiä: apila.11@suomi24.fi, niin kerron lisää. 🙂
      Terkuin, Anu

  18. A

    Toivottavasti kurjaa vuotta 2015 seuraa mahtava vuosi 2016! Ainakin blogin perusteella olet aikaansaapa ja sanavalmis viestinnän ammattilainen, joten eiköhän ole vain ajankysymys että työn suhteen tärppää, tsemppiä työpaikan metsästykseen.

    Itse olin pitkästä aikaa työnhaussa (nyt vuoden vaihteessa loppuneen rahoituksen vuoksi), oman tilanteeni tiesin vain jossain määrin helpommaksi (tietotekniikan alan jatkotutkinto ja 15 vuoden akateeminen työura takana, tosin tässä vaiheessa kun yliopistomaailman puolella pitäisi päästä kiinni apulaisprofessuuriin, on tilanne äärimmäisen kinkkinen koska paikkoja ei ole & yt:t jyllää ja globaalissa maailmassa kansainvälistyvät yliopistot suosivat ulkomaalaisia). Aloitin siis 2015 vuoden päivittämällä linkedin-profiilin ja pitämällä korvat auki avoimista paikoista, loppusaldo oli 9 työhakemusta, 5 haastattelukutsua ja kaksi varteenotettavaa työtarjousta. Onnistumisprosentti on omasta mielestäni hämmästyttävän korkea ja löysin lähes unelmatyöpaikan. Silti en rehellisesti sanottuna usko että hakemukseni olivat erityisen hyviä. Olen kouluttautunut alalle jossa on hyvä työllisyystilanne ja olen työssäni varsin hyvä, alani ihmiset tuntevat minut ja tietävät että teen mitä lupaan ja se riitti tällä kertaa (ja tämä uusiksi muutaman vuoden päästä, koska vakivaikka on jotakin mistä ei voine haaveilla ennen eläkeikää). Huonoista ajoista muuten kertoo sekin, että jopa tehtävään jossa on pätevyysvaatimuksena tohtorin tutkinto tietotekniikan alalta, tulee 60 hakemusta, se on oikeasti paljon.

  19. Päähenkilö

    Emmi, ymmärrän sun tuntemukset tosi hyvin, vaikka en itse ole ollut ihan vastaavassa tilanteessa. Jos työ ja ammatti ja itse valittu ala ovat iso osa omaa identiteettiä, niin töitä vailla oleminen ei todellakaan ole mikään kevyt juttu. (En nyt edes mene siihen, mitä se usein tekee taloudelliselle toimeentulolle perheessä…) Oon tuntenut ihmisiä, jotka ovat jääneet työttömiksi ja olleet henkisesti ihan ok asian kanssa. Moni on käyttänyt työttömyysajan hyväksi muuten ja elänyt ihan rauhassa, toki töitä hakien ja hylkäämisiä harmitellen – mutta tilanne ei ole mitenkään uhannut romuttaa heidän koko minäkuvaansa. Itse tunnistan todella hyvin tilanteen, jossa koko elämän perusta ja käsitys itsestä alkaa pikkuhiljaa sortua, jos töitä ei ala kuulua.

    Joten paljon voimia ja myötätuulta sulle! Oot supertyyppi ja joku sut vielä äkkää, tiedän sen. Ja taloudelliset ajatkin väkisin alkavat pian kääntyä parempaan suuntaan.

  20. Anna Tiainen

    140 työhakemusta 8 kk aikana. 140 ei-vastausta! Kyllä tässä vielä itsetuntoa on sen verran jäljellä, että luovuttaa ei saa.

  21. Vuosi sitten

    […] somesta, saisin jutella ihmisten kanssa ja tulevasta vuodesta tulisi ihan mieletön! (No, ihan niinhän tuo vuosi ei mennyt, mutta en onneksi tiennyt sitä vielä […]

Vastaa käyttäjälle Niina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *