Auta avutonta

Pyydettiin kirjoittamaan välillä jotain muutakin, kuin yhteiskuntaa tai ruokaa. Koska elämässäni tällä hetkellä on kovin vähän muuta (paitsi tietysti 2x uhmaikäinen, mutta kelläpä ei), niin ajattelinpa avautua aiheesta, joka on ottanut ns. pattiin jo pidemmän aikaa.

avuttomuus_showme

Nimittäin harva asia on niin hermoillekäypää, kuin aikuisten ihmisten heittäytyminen tyhmäksi tai avuttomaksi. Facebookin kirppis- ja keskusteluryhmissä tämä tuntuu vielä oikein korostuvan: eräässä lastenvaunuihin liittyvässä ryhmässä kilpaillaan päivittäin siitä, kuka on eniten blondi eikä saa rattaitaan kasaan, toisaalla keskustelut pyörivät sen ympärillä, kuka tajuaa tekniikasta kaikista vähiten ja kolmannet ylpeilevät sillä, etteivät ymmärrä asuntolainansa koroista tai maailman taloustilanteesta tuon taivaallista.

Ja tämä hämmentää mua. On siis olemassa ihmisiä, joiden mielestä tietämättömyys on hyve. Joiden mielestä on mukavaa olla tyhmä. Tai jotka ovat ylpeitä siitä, etteivät tiedä jotain – tai pahimmassa tapauksessa eivät ole koskaan koittaneet ottaa selvääkään. Valehtelisin, jos väittäisin, että ymmärtäisin valtiontaloutta – tai edes omaani – ihan täydellisesti, mutta en kuuna päivänään kehtaisi sanoa sitä ääneen.

Joka kerta, kun tuttavani selittää menettäneensä kaikki kuvansa tai yhteystietonsa puhelimen hajottua, tekisi mieli ravistella ja karjua korvaan, että oletko koskaan kuullut varmuuskopioimisesta? Tai kun joku kertoo odottavansa jo kuudetta viikkoa sitä, että puoliso kokoaa hyllyn tai pöydän, niin en voi olla tiedustelematta, että miksi henkilö ei ole koonnut pöytäänsä itse?

Tämän passiivis-aggressiivisen lähestymistavan sijaan olen nykyään alkanut kokeilla ihan uudenlaista tapaa reagoida: selittää ja neuvoa. Kun joku ei tiedä, kuinka hänen puhelimensa toimii, selvitän sen hänelle. Kun joku seisoo pimeässä vessassa, eikä tiedä miten lamppu vaihdetaan, autan sen vaihtamisessa. Kun joku polttaa perunat pohjaan, neuvon miten perunat keitetään. Ystävällisesti ja kärsivällisesti. Hymy kasvoilla ja kädestä pitäen. Aikuisesti ja kypsästi.

Ja karjun sitten vasta kotona, että miten jumalauta ihminen ei osaa edes perkele vettä keittää.

10 comments

  1. savusuolaa, Janica

    Mä voin myöntää, että en osaa kasata yksiäkään rattaita. Olen yrittänyt, mutta olen tosi kömpelö ja kaikenlainen tekniikka saa minut hermostumaan. En pidä erityisesti puhelimista ja tietokoneista, ja ilman teknisempien ihmisten apua en koskaan olisi oppinut käyttämään niitä ja huolehtimaan varmuuskopioinnista. Mieleeni ei varmaan edes olisi tullut koko asia. Ajattelisin vain, että tekstit tallennetaan tikulle ja/tai koneen muistiin (tallennan aina molemmille), ja jos kone pamahtaa ja vielä tikkukin katoaa, helvetti on irti. Dippainssi on opettanut minulle nuo verkkolevyhommat. Siis sen, että ylipäätään on olemassa sellainen asia kuin verkkolevy. Minä taas olen opettanut sille yhtä ja toista pesukoneen pesuohjelmista ja huuhteluaineiden vaikutuksista kuituihin, filosofiasta, rahan säästämisestä ja luomivärin häivyttämisestä (jostain syystä se ei tunnu olevan vain kauhean innostunut täydellisen banaanivarjostuksen tekemisestä, en tajua, missä on vika!).

    Itseäni ei hävetä myöntää, etten osaa jotain. Olen joutunut ahdistaviin tilanteisiin enemmänkin siksi, etten ole kehdannut pyytää apua tai sanoa, että sori, tämä ei kuulu minun osaamisalaani, en tiedä enkä ymmärrä. Toimittajana asioiden selvittely on minulle ehkä vaistomaisempi toimintatapa kuin joillekin muille. Aina voi soittaa, aina voi googlata, aina voi kysyä, aina voi haastatella. Oikeastaan ajatus omasta tietämättömyydestäni on minulle tietynlainen perusoletus, kaipa se on tullut tuon työn myötä. Mutta ymmärrän kyllä tuon, että on se nyt ihme, että joku ei osaa vettä keittää, kun Googlen ihmemaailma on kaikkien nenän edessä. Löytyyhän Kotikokista ohjeet jopa sen veden keittämiseen ja makkaran grillaamiseenkin….

    Tässä duunissa, informaatiotulvan keskellä olen ymmärtänyt myös oman rajallisuuteni. Olisi sula mahdottomuus, että voisin ymmärtää täydellisesti sekä valtiontalouden toimintaa että hulevesiasioita että meikkitrendejä että antibioottien tehon heikentymistä. Mielestäni on tosi vapauttavaa sanoa, että hei, minä en osaa tätä, koska olen parempi ihan muissa asioissa, voitko auttaa, näyttää, selittää tai ehkä tehdä tämän minun puolestani, niin minä voin vastapalveluksena auttaa sinua jossakin sellaisessa, mihin sinä et ole perehtynyt, mutta minä olen.

    Luulen, että jos asuisin yksin, maksaisin varmaan pari tonnia jollekin, joka paitsi muuttaisi tavarani kämppääni, myös kasaisi ne ja tekisi sulakkeille kaiken maailman säätöjä, mitä niille nyt kuuluukaan tehdä. Joisin samalla jotain hyvää viiniä ja lukisin kirjaa, koska minä olen niin paljon parempi viinissä ja kirjallisuudessa kuin nikkaroinnissa. Rahan lisäksi voisin antaa sille remontti-Reiskalle lahjaksi viinipullon ja vaikka jonkun Umberto Econ kirjan. 😀

    Pakko kertoa vielä aiheeseen liittyvä kuvaus männävuosilta. Olin siivoojana eräässä tehtaassa. Katseoin kerran, että työkaverini siivouskärry oli täynnä vesiämpäreitä, ja hän oli ylittämässä korkeaa kynnystä. Tarjosin apuani, jotta vedet eivät olisi loiskuneet ämpäreistä, kun hän ylitti kynnyksen. Noh, sen jälkeen hän ei suostunut kulkemaan yhdestään ovesta ilman, että minä otin kärryn toisesta päästä kiinni. Siis vaikka siinä ovensuussa ei olisi ollut kynnystä.

    Silloin vähän kiristi.

    1. emminuorgam

      Mutta sehän on ihan eri asia – pyytää näyttämään, selittämään tai kertomaan – kuin hihitellä vain silmiä pyöritellen, että en mää ymmärrä kun mää oon nainen. Tietämättömyys ja haluttomuus oppia tai ottaa selvää raastaa mun sielua – ostopalveluthan on sitten ihan eri asia. En määkään siivoaisi jos ei olisi pakko. 😀

  2. Sari

    Tässä olen kyllä täysin samaa mieltä. Joidenkin mielestä on kivaa olla ”tyhmä”, kun sen taakse voi kätkeytyä. Jos joskus olen jotain sanonut, niin se on että vihaan ”tyhmiä” ihmisiä. Siis juuri tuossa mielessä, että pidetään tekosyynä sitä, että voi olla tyhmä, kun on tietyn väriset hiukset tai kun mä olen nainen tai kun mun äitikään ei osaa tai… Argh!

  3. Rouva Raadelmasta

    Hyvä kirjoitus, olen niin samaa mieltä kanssasi! Kaihertaa juuri tuo, ettei edes yritetä ottaa asioista selvää – etenkin, kun tieto on konkreettisesti käsillä mobiilinetissä. Ei tarvitse veistää suksia hiihtääkseen kirjastoon tiedon luo 🙂

    Eniten näppylöitä saan siitä, että joku bimboilee perusruoanvalmistuksen kanssa. Olen itse opettanut kotitaloutta erinäisille vuosiluokille enkä voi hyväksyä tyhmistelyä keittiöhommissa. Miten muka joku olisi voinut seistä lapaset suorana lukuvuoden ajan kaikille yhteisten kotitaloustuntien aikana?

    Nyt on kai alkamassa jokin hulvattoman hauska kokkiohjelmakin, jossa tätä typeryyttä ylistetään. Hävettää…

  4. savusuolaa, Janica

    Tämä on kauhean kiinnostava aihe, jäin oikein mietiskelemään.

    Voisiko tietämättämyydessä ja avuttomuudessa piehtarointi johtua osittain pelosta? Kun ihminen sanoo emmääosaa ja nostaa heti kädet pystyyn, hänen ei tarvitse kantaa niin paljon vastuuta kuin sen, joka yrittää ja ottaa myös epäonnistumisen riskin?

    Lisäksi vanha sanonta tieto lisää tuskaa on mielestäni todella osuva. Ainakin minä tunnen itseni koko ajan pienemmäksi ja avuttomammaksi, mitä vanhemmaksi tulen ja mitä enemmän tiedän – ja mitä enemmän olen tietoinen kaikesta siitä, mistä minulla ei ole hajuakaan. Tuo edellä mainitsemani Umberto Eco käsittelee tiedon pelottavuutta ja epätietoisuudessa elämistä romaanissaan Ruusun nimi. Ydinjuoni on se, että munkkiluostarissa alkaa tapahtua outoja kuolemantapauksia. Ne liittyvät erääseen kirjaan, joka on kätketty luostarin kirjastoon, koska oppineet pitävät sitä niin vaarallisena, että ihmisen on parempi kuolla ennemmin kuin päästä tämän vaarallisen tiedon lähteelle. Ja se, mikä tämä vaarallinen kirja loppujen lopuksi on, on muuten aivan helvetin mielenkiintoinen keissi! 😀

    Tietämättämyydellä ylpeily taas voi olla jonkinlainen suojareaktio. Oma tietämättömyys hävettää, mutta häpeä ja kateus ovat niin kipeitä tunteita, että ihminen puolustautuu ”happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista” -reaktiolla. Eräs etäinen sukulaisemmehan sanoi joskus minun isästäni, että ”se on outo mies se Jussi, se on lukenut liikaa, semmoinen ei ole hyväksi ihmiselle”. Olen miettinyt, mahtoiko tuossa olla takana kateutta siitä, että kouluja käymätön faijani pääsi lopulta opiskelemaan yliopistoon, vaikka hirveän työn takanahan se oli. Perheessä voi vallita sellainen kulttuuri, että lukemattomuudella ja tietämättömyydellä oikein ylpeillään, koska omat vaikutusmahdollisuudet tuntuvat niin olemattomilta.

    Ja vaatiihan se asioiden opettelu vaivannäköä. Minun osaamattomuudessani ja tietämättömyydessäni on kyse paitsi luontaisista taipumuksistani, myös laiskuudesta. Oppisin varmasti kasaamaan Ikean hyllyt ja monen itkun ja porun jälkeen taittelemaan ne matkarattaat. Mutta enpäs taida vain haluta. Minulla on tässä suhteessa vähän liian kiltti puoliso. Tai no, olen mäkin sille aika kiltti. Aina, kun dippainssi avaa tekstitiedoston ja alkaa tuskailla, että ”vittu että mä sit vihaan kirjoittamista”, sanon sille, että mene pois, minä kirjoitan sen sinun presentaatiosi mainostauolla.

  5. Puumis

    Sä varmaan nyt haluaisit lyödä mua avokämmenellä kipakasti suulle, mutta mä menen vielä astetta pidemmälle: osaan, vaan mieluummin annan miehen tehdä.

    Ja tämä koskee niin niitä ”perinteisiä” miesten hommia (so. fyysisesti raskaita ja/tai jossa kädet likaantuu ja kynnet voi mennä pilalle (!) – kaikkea siis väliltä auton kanssa roplaaminen ja kauppakassien kantaminen autosta sisälle) kuin myöskin meidän taloutta.

    Mä osaan tarvittaessa (ja teenkin – tarvittaessa), mutta mua ei kiinnosta; olen jossain vaiheessa vaan tajunnut, että se, että osaan, ei tarkoita sitä, että mun pitäisi tehdä, jos toinen osaa sen homman paremmin/tehokkaammin tai edes yhtä hyvin. Ei pidä tehdä vain siksi, että todistaisin (kenelle?!) olevani ”osaava, itsenäinen nainen”.

    Tietysti toisinkin päin: kyllä mieskin osaa pyykkiä pestä, mutta se on ”mun homma”.

    Tää toimii meillä.

    1. emminuorgam

      Niin mutta eihän se tähän liity: jos te olette jakaneet kotityöt jollain tavalla, ja se tyydyttää molempia, niin miten se liittyy avuttomuuteen tai tyhmäksi heittäytymiseen?

      Mä peräänkuulutan vastuunottoa omasta elämästä ja pärjäämisestä. Jokaisen vaan kuuluu osata vaihtaa se loisteputki ja tietää oman asuntolainan ehdot, eikä paeta jonkun bimbouden taakse ja hihitellen kertoa miten tyhmä on kun ei tajua.

      1. savusuolaa, Janica

        Loisteputken vaihtamista vastaan kapinoin, mutta mun mielestä on aivan järkyttävää, jos ihminen ei ymmärrä mitään omasta henkilökohtaisesta taloudestaan. Ja näitä tapauksia siis on. Akateemisesti koulutettuja ihmisiä (naisia), jotka antavat miehen hoitaa niin perheen lomamatkojen budjetoinnit kuin asuntolainan neuvottelut.

        Omien raha-asioiden hoitaminen on yksi niitä juttuja, jotka tuovat mulle hallinnan tunnetta tässä sirpaleisessa maailmassa. Tuntuu ihanalta tietää, että olen selvillä jokaisesta pennosestani, tilistäni ja rahasto-omistuksieni kurssien kehityksestä, jopa onnettomasta eläkekertymästäni. Se kaikki on kuitenkin minun aikaansaamaani, minun hallitsemaani rahaa.

        Mietin myös sitä, että vaikka parisuhde toimisikin, mitä tapahtuu sitten, jos se raha-asiat hoitava osapuoli vaikka sairastuu vakavasti eikä ole enää auttamassa? Kaikissa perheissä ei voida olla taloudellisesti tasa-arvoisia; joskus toinen on se, joka tuo rahaa ja toinen tekee sitten jotain muuta. Mutta valmiuksia ja tietoa pitäisi olla silläkin, joka on vaikka vanhempainvapaalla, työtön tai tienaa vähemmän.

  6. Sanni

    Jeps, allekirjoitan nuo, ettei aina osaa/älyä/viitsi, tms. Voisi vaan opetella. Tuli mieleen kun taannoin eräänä lauantaipäivänä täkäläisessä marketissa tuli nuori mies pyytämään, että miten noita sipuleita ostetaan, eli pussitetaan (HÖH?!) Kysyin, etkö todellakaan osaa: En. Näytin hälle, että otat haluamasi määrän sipuleita pussiin, katsot oikean numeron ja painat vaakalaitteessa olevaa numeroa, saat hinnan sipulipussiisi ja sitten vain menet kassalle. Nolotti hänen puolestaan. Eli on noita miehissäkin. Ja meillä miehen kanssa jo kahdelleen asutaan, ja mä hoidan meidän perheen putkityöt, (ja jopa sähköasennukset, mutta sitä ei tarvitse kaikille kertoa…) huonekalujen kasaamiset, auton huollon ja katsastuksen yms. Vaikka on sitten jotain, jonka annan miehen tehdä, koska osaa paremmin. Tulee hänellekin parempi mieli, kun jotain tekee.

    1. savusuolaa, Janica

      Mun yhden tuttavan ex-mies ei ihan tosissaan suostunut kuorimaan perunoita, koska äiti oli sen aina tehnyt. Ja kun katselen keski-ikäisiä tuttujani, on siellä kovasti tätä passaamista, jossa mies muuttuu hiljalleen jonkinlaiseksi isoksi lapseksi, eikä voi viedä edes lautastaan astianpesukoneeseen.

      Ja kyllä mä sen loisteputkenkin vaihtaisin, jos oikeasti olisi pakko. Saisin varmasti sähköiskun, itkisin, kiroilisin ja ulvoisin FB:ssä, mutta lopulta asunnostamme löydettäisiin onnistuneesti vaihdettu lamppu, ja sen vierestä käryävä ruumis, joka puristaa toisessa kourassaan keskiolutpulloa. 😀

Vastaa käyttäjälle savusuolaa, Janica Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *