Vieno festarikateus on vaivannut mua koko viikonlopun ajan. Facebookin Newsfeedissä vuorottelevat Provinssi, Freedom Festival ja Iskelmä Himos ja jopa tästä roselasin ääreltä olen ajoittain kaivannut kuralätäköihin, vessajonoihin ja hyppimään Biffy Clyron keikalle niin, että paita liimautuu hiestä selkään. Tai kyynelehtimään lasiini Scandinavian Music Groupin keikalle, tai hakkaamaan kädet mustelmille Anssi Kelan tahtiin.
Vaikka oikeastihan en ole festari-ihminen ollenkaan. Todellisuudessa en kaipaa bajamajoihin saati telttamajoituksiin enkä kestä vieraisiin ihmisiin tutustumista rannekkeenvaihtopisteillä. Yksi Ruisrock riitti todistamaan sen, minkä jo valmiiksi tiesinkin: festarialue jossain Jumalan selän takana, mehupulloihin ruiskulla viinaa ujuttavat teinit ja kilometrien talsiminen rakkulat kantapäissä ei ole meikäläisen juttu. Mutta kaupunkifestarit – oih ja voih, niitä rakastan.
Ja vaikka olen jo vuosia sitten aloittanut romanttisen suhteen Tammerfestien kanssa, olin keväällä ihan superinnoissani, kun festien ohjelma julkaistiin. Vesala, Chisu, The Sounds, Popeda, Antti Tuisku, Sanni ja Kaija Koo – oikeastaan enempää en voisi miltään kansanjuhlalta toivoa! Pahat kielet ovat jo vuosia haukkuneet Tammerfestejä siitä, että esiintyjälistalla on aina Yö ja Popeda – mutta entä sitten? Tampereella on myös kosolti meitä nostalgiannälkäisiä, jotka rakastavat sitä että esiintyjälistalla on Yö ja Popeda. Tietenkään en osta lippuja Tammerfesteille, jos haluan kuulla Siaa tai Eevil Stöötä, mutta Tammerfest on hitto soikoon instituutio! Jotain pysyvää, rakasta, ihmeellistä ja juovuttavan ihanaa. Jotain mihin voi aina luottaa.
Koska sitä minä kaipaan festareiltani. Että saan nauttia maailman rakkaimpien ja hauskimpien ystävieni seurasta, juoda itseni suloiseen nousuhumalaan ja laulaa sydämeni kyllyydestä jokaisen esiintyvän artistin keikalla. Olla tukka likomärkänä, ripsarit poskilla ja itsekunnioitus koetuksella ja kaatua loppuillasta omaan sänkyyn.
Tammerfest, oi Tammerfest. Enää 17 yötä, niin olen taas sinun!
Kuva on vuodelta 2012. Tölkit tietysti vain kuvausrekvisiittaa, kuka sitä nyt tuolla tavalla…
