Pahan päivän pizza

Tämä päivä olisi voinut yhtä hyvin olla 14.8.2014.

Unettomuus ja yksinäisyys ovat kaikista pahimpia. Tai oikeastaan unettomuus, yksinäisyys ja tilanteet, joihin ei itse voi vaikuttaa. Kuten nyt vaikka – mistä lie tuli mieleeni – lasten sairastaminen. Tällä viikolla se ihana arki kääntyi viimeistään ihan päälaelleen, kun toinen lapsista sairastui. Yhtälö, johon pitäisi sovittaa festarikiertueella oleva puoliso, oma parin yön työmatka ja sairaat lapset, on täysin mahdoton. On sulaa hulluutta yrittää hoitaa työt, sairas lapsi, terve lapsi ja koti yksin, yhtä aikaa. Tai edes kaksi näistä. Mikään ei tule hoidetuksi, vaikka kuinka venyisi, joustaisi, valvoisi ja hoivaisi.

Lopulta tänään aamulla olin niin väsynyt, että pystyin vain itkemään. Yritin toimia erotuomarina lasten riidoissa, olla rakentava vanhempi, keittää kahvia ja siivota keittiötä. Suunnitella tulee viikkoa. Ottaa vastuuta. Olla aikuinen, kaiken sen riitelyn, huutamisen ja valvomisen yläpuolella.

Se tunne, kun omat tunteet lähtevät ihan täysin hallitsemattomasti käsistä, on karmea. Vaikka tietää kaiken olevan hyvin ja saavansa apua, ei pysty suhtautumaan tilanteeseen järjellä. Ja kun ei pystykään olemaan se turvallinen aikuinen, ruokkii se epäonnistumisen tunteita vielä valtavammiksi. En pysty edes tätä hoitamaan. En jaksa, en pysty, en halua. Lähden pois, enkä koskaan palaa.

Olen vuosien varrella ymmärtänyt, että siitä tunteesta pääsee parhaiten yli, kun sanoo ne asiat ääneen. Esimerkiksi lähettää ystävälleen viestin ja kysyy, että voisitteko tulla tänne, ennen kuin lukitsen lapset makuuhuoneeseen ja otan äkkilähdön Pattayalle, yksin. On helpottavaa tietää, ettei olekaan yksin jaksamisensa äärirajoilla. Että moni muukin vanhempi väsyy, turhautuu, katuu ja ahdistuu.

Kun fuusioperhe sitten tuli ja toi mukanaan ruokaa, teki mieleni itkeä taas – tällä kertaa onneksi onnesta. Hyvinä päivinä omaa elämää tai sen ihmisiä ei ymmärrä arvostaa samalla tavalla kuin pahoina.

Seistessäni keittiön nurkassa katselemassa, miten fuusioperheen vanhemmat paloittelivat lapsille pizzaa, taittelivat talouspaperia ja venkslasivat salaattikippojen kanssa, muistin, että kaikki järjestyy kyllä. Että huomenna on jo parempi päivä ja sitä seuraavana ehkä vielä parempi. Ja vaikka ei olisikaan, se ei ole katastrofi.

Silloin pitää vain kutsua ystäviä kylään ja tilata pizza.

5 comments

  1. Anne

    Fuusioperheet <3

  2. Sari

    Näitä päiviä tulee ja menee. Onnea on olla ystäviä jolle soittaa.

  3. Oili / Ajatuksia Saksasta

    Ihanat ystävät! Muistan itse erittäin hyvin sattumalta juuri tuon mainitsemasi päivän kahden vuoden takaa. Poika oli kolme kuukautta ja menossa oli alun yhteisen vanhempainvapaan jälkeen ensimmäinen viikko, jonka mieheni oli taas töissä eli ma-to poissa kotoa. Mulla oli siinä synttäritkin ja olo oli surkea. Sitten kuitenkin ystävät ilmoittivat tulevansa töidensä jälkeen ruokakassien kanssa. Sain synttäri-illallisen ja sen jälkeen vielä putsplank siivotun keittiön. Nukkumaan mennessä löysin vielä yöoöydältä lahjapaketin, voi sitä liikutuksen määrää! Ei voi muuta kuin olla tosi kiitollinen, että tällaisia ihmisiä on omassa elämässä – ja myös muistaa, että apua kyllä saa kun uskaltaa pyytää! Onhan siellä jo parempi tunnelma?

    1. Emmi Nuorgam

      Ihana muisto! On parempi tunnelma, lapset pääsi vihdoin tarhaan ja itse ajattelin mennä JUMPPAAMAAN. Kaikkea sitä.. 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.