Kausiruokaa: nopea punajuuri-vuohenjuustopasta

Yksi syksyni keskeisimmistä missioista on harjoitella olemaan enemmän kuin oman elämäni Satu Koivisto. Satu esiintyy tässä meikäläisen kalapuikkomaailmassa jokseenkin myyttisenä hahmona. Tuosta noin vain Satu paahtaa tomaatit ja juurekset, taikoo naateista pestot, päätoimittaa Maku-lehteä, kattaa aina kauniisti, pullottaa ohimennen 80 pulloa omenamehua ja kehittelee jääkaapin valostakin mielettömän kuuden ruokalajin illallisen. Omat voimavarani tunnustaen en ole näistä nyt ihan jokaista kohtaa lähtenyt tavoittelemaan, vaan olen aloittanut iisimmin: juureksista.

Satun muutaman vuoden takainen kirja Gastronaatti perustuu siihen, että taiotaan olemattomasta upeaa. Ja olemattomalla tarkoitan raaka-aineita, jotka suurin osa tuntee hävikkinä: sitruunankuoret, porkkanannaatit ja yrttien varret. Rakastan Satun ruokaideologiaa, jossa ruuan ei tarvitse olla vaikeaa tai kallista ollakseen hyvää. Hänen ansiostaan olen oivaltanut myös sen, että ruokaa voi kerralla valmistella enemmän kuin juuri sillä hetkellä tarvitsee, ja käyttää vaikka valmiiksi paahdettuja juureksia hyödyksi myös seuraavan päivän ruuanlaitossa.

Ja tätä olen nyt tänä syksynä harjoitellut. Söin esimerkiksi juuri juurespyttipannua, jonka juurekset paahdettiin viime viikolla pitaleipien täytteeksi ja höystin sen punajuurilla, jotka paahdoin viikonloppuna vuohenjuuston seuraksi pastaan. Illalla ajattelin laittaa uuniin kuivumaan pian viimeiset päivänsä näkevät tomaatit ja käyttää ne sitten vaikka keskiviikkona lounaspastaan. Itselleni ainakin juuresten käytössä vaikeinta on ollut nimenomaan se, että ne harvoin valmistuvat vartissa tai edes puolessa tunnissa. Aiemmin paahtamalla ja valmistelemalla olen onnistunut palauttamaan myös melko isotöisen punajuuripastan takaisin arkiruokien listalle – ihan sairaan hyvää ja valmistuu 15 minuutissa!

Punajuuri-vuohenjuustopasta (4:lle hengelle)

Punajuuri-vuohenjuustopasta

Paahdetut punajuuret

8 kpl keskikokoista punajuurta
oliiviöljyä
suolaa ja pippuria

1. Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.

2. Kuori punajuuret ja paloittele ne. Mausta suolalla ja pippurilla ja pirskota oliiviöljyä päälle.

3. Levitä punajuuret uunipellille ja paahda niitä noin 30 minuuttia. Punajuurten pitää olla kypsiä, mutta napakoita.

Vuohenjuustokastike

500g pastaa, esimerkiksi Fettucine
merisuolaa
1 pkt pehmeää vuohenjuustoa
1/2 dl maitoa tai kermaa
1/2 tl sitruunamehua
suolaa ja pippuria
koristeluun yrttejä, esimerkiksi basilikaa

1.Keitä pasta ohjeen mukaan kunnolla suolatussa vedessä.

2. Notkista vuohenjuusto kermalla tai maidolla. Sekoita sen joukkoon myös sitruunamehu, suola ja pippuri.

3. Sekoita vuohenjuusto, pasta ja punajuuret, viimeistele tuoreilla yrteillä ja nauti.

 

1 comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.