Ravintola Henriks tarjoilee Tampereen parhaan brunssin

Olen kärsinyt viimeiset pari vuotta vakavasta brunssipulasta. Osittain siksi, että lasten kanssa viikonloppuaamut alkaa yleensä paljon aiemmin kuin yksikään brunssi, mutta myös siksi, ettei Tampereella ole ollut ainuttakaan sen vaivan väärtiä brunssia. Aiemmin suosikkini oli Tammerin brunssi, mutta se on ollut jo jonkin aikaa tauolla ja Malabadin erinomainen brunssi on enemminkin todella tukeva lounas kuin varsinaisesti aamiaisen ja lounaan sekoitus.

Brunssin suhteen olen nimittäin vähän snobi. Ensinnäkin brunssilla pitää olla ihan selkeitä aamiaiselementtejä ja toisaalta taas lounaselementtejä. En kaipaa välttämättä mitään makeaa, mutta rakastan suolaisia alkupaloja yli kaiken – taivaani olisi erilaisista cockltail-paloista koostettu brunssi. Leipä nyt on itsestäänselvyys, eikä sitäkään tarvitse olla sen seitsemää sorttia vaan yksi paikanpäällä leivottu herkkuleipä riittää. Juustot on aina positiivinen yllätys ja kahvin pitää tietysti olla hyvää. Kuohuviini tai edes mahdollisuus siihen on brunssin kruunu. Ja parasta olisi, jos kaikki ruuat olisi valmistettu paikan päällä itse, erilaiset ruokavaliot ja seurueet huomioitaisiin ja lapsetkin olisivat tervetulleita.

Ja suoraan sanottuna en koskaan ajatellut, että tälläistä unelmien brunssia olisi koskaan missään tarjolla – ainakaan sellaisessa hintaluokassa, että minun kukkaroni sen kestäisi. Mutta sitten minut kutsuttiin Ravintola Henriksiin.

tampereen paras brunssi

ravintola henriks

tampereen paras brunssi

Ravintola Henriks sijaitsee Satamakadulla Tampereen Työväen Teatterin naapurustossa. Henriks on yksi Tampereen vanhimmista ravintoloista ja kärsiikin varmasti osittain sen vuoksi vanhanaikaisen paikan maineesta. Itse illastin Henriksissä ensimmäistä kertaa vasta viime keväänä Riesling-viikoilla ja yllätyin sekä Henriksin ruuan että asiakaspalvelun tasosta. Annokset olivat kauniita ja moderneja, laadukkaista raaka-aineista rakkaudella valmistettuja. Ja samalla pieteetillä on valmistettu myös 30-vuotiaan Henriksin brunssi.

Henriksin omistaa Tampereen ravintolamaailman Grand Old Lady Saara Sinivuori. Sinivuori perusti Aleksin Ravintolat jo vuonna 1972 ja on siitä lähtien ollut merkittävä ravintola-alan vaikuttaja. Lähes kaikki Tampereen huippukeittäjät ovat jossain vaiheessa uraansa työskennelleet Tiiliholvissa, jota edelleen pidetään yhtenä Tampereen kruunujalokivistä. Sinivuori oli myös ensimmäisiä, jotka 80-luvulla toivat brunssikulttuuria Suomeen ja Aleksin Ravintoloissa on käytetty luomua jo ennen kuin koko luomusta osattiin edes puhua.

saara sinivuori

henriksin brunssi

ravintola henriks

Itselleni Henriksistä tulee ensimmäisenä mieleen valkoiset pöytäliinat, mutta niitä ei kannata pelätä. Tunnelma on pöytäliinoista huolimatta mutkaton ja ihan valtavan ystävällinen. Saaran teorian mukaan valkoiset pöytäliinat saavat asiakkaat paremmin pysähtymään ja nauttimaan ruuasta. Joka kerta kun hän mainitsi ihmisten kiireestä ja stressistä ja rauhoittumisen vaikeudesta, tunsin pienen piston sydämessäni. Näinhän se on – edes ruokailu ei enää ole vain hyvästä seurasta nauttimista, vaan siinä sivussa sähköpostien tsekkaamista ja somen päivittämistä.

Jo alkuruokapöytä löi minut ihan ällikällä. Totta puhuen en edes aluksi tajunnut, että kyseessä on alkuruokapöytä tai että brunssiin kuuluisi jotain muutakin. Niin täydellinen se oli! Erilaisia pieniä täytettyjä leipäsiä, leikkelettä, graavattua kalaa, tahnoja, leipää, salaatteja, munakasta, täydellistä mustajuuri-omenapiirasta ja herkullisia marinoituja ja kuivattuja kasviksia.

tampere brunssi

tampere brunssi

tampere brunssi

Lämmin ruoka tarjoiltiin pöytään. Tällä kertaa vaihtoehtoina oli talon fish&chips ja chorizomunakas, joista itse valitsin turskapullat ja lohkoperunat. Annos oli kaunein koskaan näkemäni fish&chips -annos ja turskasta valmistetut kalapullat höyhenenkevyitä. Kalapullat ovat ihan turhaan kurjassa valmisruuan maineessa ja kun näitä vielä dilppaili keittiön salaisella reseptillä valmistettuun chiliketsuppiin, oli annos lähellä taivaallista.

tampere brunssi

Jälkiruuaksi saimme vohveleita itsetehdyllä jäätelöllä ja pähkinöillä. Jostain syystä annoksen makumaailma toi mieleeni lapsuuden uuniomenat ja jäätelön ja täysin vastoin tapojani söin annoksen viimeistä murua myöden. Täydellinen yhdistelmä: sametinpehmeä jäätelö, rapsakat pähkinät ja pitsireunainen vohveli.

Brunssi oli siis enemmän kuin hyvä. Se oli vaikuttava, yllättävä ja elämyksellinen.

tampere brunssi

savusuolaa janica

Lopullinen yllätys oli kuitenkin brunssin hinta, jota kukaan meistä ei meinannut millään uskoa: 22,50€ per henkilö. Olin aivan puulla päähän lyöty! Henriksin brunssi on hinta-laatu-suhteeltaan täysin överi ja siis paras, mitä koko kaupungissa on tarjolla. Lapset syövät puoleen hintaan ja ihan pikkuisilta se ei maksa mitään. Kuulemma he mieluummin tutustuttavat pienetkin lapset ruuan herkulliseen maailmaan kuin hinnoittelevat itsensä niin kalliiksi, ettei keskivertoperheellä ole varaa tulla nauttimaan brunssista koko porukalla. Myös erikoisruokavaliot otetaan huomioon ja ihan jokaista asiakasta palvellaan allergioista tai muista huolimatta, joskin henkilökunta toivoi, että ruokavaliot ilmoitetaan jo pöytävarauksen yhteydessä niin niihin on helpompi varautua. Brunssia tarjoillaan aina lauantaisin klo 12.00-15.00, mutta ei se kuulemma ole niin nökön nuukaa, vaikka olisi oven rivassa vasta vähää vaille kolmekin.

henriks-juhlamenu

tampereen paras brunssi

Kaikenkaikkiaan Henriksin tunnelma, ruoka ja palvelu ovat täysin vertaansa vailla. Saattaa jopa olla, että kyseessä on yksi kaupungin parhaista ravintoloista. Selvää on ainakin se, että Tampereen paras brunssi tarjoillaan Henriksissä.

6 comments

  1. Pia

    Moi! Olipa ihana lukea brunssipostauksesi. Kunnon brunssi on todella ollut Tampereella hakusessa. Café Pispalan brunssiata ja miljööstä olen tykännyt. Mutta ehdottomasti Henriks täytyy testata. Eipä ole edes tullut aiemmin mieleen.

    1. Emmi Nuorgam

      Pispala on tosi hyvä, mutta sinne ei koskaan mahdu syömään 🙁

  2. Sienitukka

    Näyttipä todella hyvältä.. pakko käydä syömässä jonain päivänä 🙂 nam!

  3. Hanna

    Oletko käynyt hetkeen, onkohan edelleen yhtä hyvä? 🙂

    1. Emmi Nuorgam

      En brunssilla, mutta Henriksistä menen kyllä ihan takuuseen! 🙂

  4. juha kaitala

    16.2.2019 Brunssi ja cabinetti olivat loistavat. Ja tietenkin seura.

Vastaa käyttäjälle Emmi Nuorgam Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *