Näin ajattelin aamulla. Tai siis ”aamulla” – jos on päässyt nukkumaan kahdeltatoista, herännyt kolmelta ja valvonut kolme tuntia, torkahtanut uudelleen ja noussut puoli kahdeksan, on vaikea hahmottaa missä menee aamun ja yön raja.
Yöt lasten kanssa on olleet aina pahimpia. Se hähmäinen, hämärä aika, jolloin maailmassa ei ole ketään muuta. Itkevä lapsi, joka ei ymmärrä puhetta tai osaa sanoa mikä harmittaa. Itku, josta ei tule loppua ja joka kestää ensin tunnin, sitten toisen ja lopulta kolmannen. Täydellinen avuttomuuden tunne, joka kuristaa hitaasti mutta varmasti.
Olin varautunut siihen, että ihan pieni vauva ei nuku. Tai paskat olin – ei kukaan kertonut, ettei se pieni vauva nuku koskaan. Ei päivällä eikä yöllä, eikä ainakaan silloin kun itse saisi nukkua. Tunnin välein ruokaileva tai muuten vaan heräävä olento imi minusta kaiken: ilon ja elämänhalun. Mutta jotenkin siitä selvisi. Koitti viimeiseen saakka ajatella, että se on vain vaihe. Kohta se loppuu, ja sitten me nukumme.
Mutta ei se lopu.
Aina tulee uusi vaihe. Lisää hampaita, uusia taitoja ja taantumia, jotka valvottavat lapsia. Luulin, ihan vilpittömästi luulin, että 2- tai 3-vuotiaiden lasten kanssa vanhemmatkin saavat jo unta. Naurattaisi, jos ei itkettäisi! Kuukausiin – tai ehkä jo vuosiin, en ole enää ihan varma – ei ole ollut yötä, jolloin jompikumpi tai molemmat eivät olisi heränneet valvomaan. On unikoulut, on rutiinit, on ulkoilut ja on iltasadut. Niistä huolimatta lapset heräävät joka yö – milloin pitää päästä vanhempien sänkyyn, milloin on pahoja unia, milloin muuten vain hankala nukkua ja toisinaan myös liian pimeää, tai valoisaa, tai hämärää.
Yöt kuluvat paikkaa vaihtaen ja vain harvoin perheenjäsenet heräävät sieltä, mihin nukahtivat.
Valvomisen ja unettomuuden lisäksi pahinta öissä on oma haavoittuvaisuus ja inhimillisyys vanhempana. Päivällä omien hermojen hallitseminen on helpompaa. Pystyy neuvottelemaan ja lohduttamaan ja jaksaa keskustella. Kurkkii sängyn alle ja komeroon ja varmistaa, ettei missään ole mörköjä. Pitää sylissä ja silittelee – tekee kaiken niinkuin kasvatusoppaat ja vauvafoorumit ohjeistavat.
Mutta öisin se koko homma hajoaa käsiin. Sitä muuttuu itse möröksi, joka huutaa ja murahtelee ja kiukuttelee ja velloo itseinhon ja -säälin välimaastossa, kun haluaisi vaan nukkua eikä istua sängynlaidalla pitelemässä kädestä. Öisin jokainen lapsen painajaisuni tuntuu henkilökohtaiselta vittuilulta ja sitä alkaa ajatella, että lapsi tekee sen ihan tahallaan. Se pirulainen haluaa vain kostaa ja tehdä vanhempiensa elämästä helvetin!
Aamulla, kun se hähmä katoaa ja hymyilevä lapsi moiskauttaa märän suukon keskelle otsaa, on taas helpompi rakastaa ja luvata, että ensi yönä en menetä malttiani. Ensi yönä olen taas johdonmukainen, turvallinen aikuinen. Vaikka hyvin tiedän, että en ole. En kestä unettomuutta tai yöheräilyä. Olen hirviö, joka sättii itseään ja lapsiaan ja itkee tyynyynsä, vaikka oikeasti pitäisi lohduttaa pientä, puolustuskyvytöntä, maailman rakkainta olentoa.
Miksi tämä on niin vaikeaa? Miksi kukaan haluaa asettaa itsensä alttiiksi kaikille näille epäonnistumisille? Ja ennenkaikkea: miksi ne eivät hitto vie voi nukkua öisin?
Spf
Mulle oli myös lapsen ollessa pieni vaikeinta se yövalvominen. Itsellekin tuli yllätyksenä se, miten kovasti valvominen otti psyyken päälle. En aina edes tunnistanut itseäni ja ajatuksiani, kun oli kuukausia nukkunut tunnin pätkissä. Meillä tosin oli se onnellinen tilanne, että lapsen yöunet paranivat suuresti 1,5 vuoden jälkeen ja sen jälkeen on saanut nukkua. Nyt lapsi on jo 8, mutta edelleen olen äärimmäisen mustasukkainen yöunistani ja lähes paniikissa jos tiedossa on valvomista. Tsemppiä jaksamiseen, ei se valvominen kestä ikuisesti, vaikka nyt siltä tuntuukin! Itseäni lohdutti yön pimeinä tunteina se ajatus, että tämä ei ole pysyvä olotila.
emminuorgam
Ihan mahtavaa, että teille helpotti! Unettomuus on kyllä kaikista paskinta, kaiken muun kestää, jos vaan saa nukkua.
Jan Cristina
Esikoinen oli pienestä ja on edelleen hyvä nukkuja, joten oletimme kuopukselta samaa… ei käynyt ihan näin. Kolme vuotta täytettyään voi nyt vihdoinkin sanoa että hyvät yöt ovet pääsääntö vaikka onhan tällä viikolla jo kolme yöheräämistä ollut. Must kirjoituksesasi on vain tosi hienosti laitettu tekstiin samat tunteet minkä itse koin ja koen.
emminuorgam
Meillä oli ihan sama, siksi se tuli jotenkin niin yllättäen. Siihen saakka luulin, että huonot yöt on niitä, kun vauva herää kolmesti. Vähänpä tiesin. 😀
Sanni
Mulla on kanssa tosi rankkoja kokemuksia rikkonaisista öistä ja väsymyksestä. Tosi rankkoja. Olen jo useamman vuoden ajan halunnut kirjoittaa aiheesta, mutta se on sellainen mörkö ja möykky, etten saa sitä oikein vieläkään puettua sanoiksi.
Ja sitä rankkaa univelkaa todella jatkui vuosia, kyse ei ollut pelkästään ”vauva-ajasta”. Kuten SPF, minäkin olen tätä nykyä todella tarkka ja mustasukkainen unestani. Pitää olla tosi painava syy, että olen valmis valvomaan. Tämä on minulle niin tärkeä terveyteen ja mielenterveyteen liittyvä kysymys, että on vain pakko pistää edes suht riittävä uni kaiken muun edelle.
Nyt meidän lapset ovat 12, 8 ja 3, ja kuopus on onneksi ollut porukan paras nukkuja. Pääsääntöisesti yöt menevät untenmailla (elleivät sitten työ- ja muut murheet tai erinäiset mysteeritekijät valvota minua). Mutta vain pääsääntöisesti. Edelleenkin herään ainakin 5-6 yönä viikossa, eli uni on aina vain katkonaista, vaikkei minun tarvitsisikaan erityisesti nousta sängystä. Kuopuksen havahtumiset ja levottomat unet. Keskimmäisen painajaiset. Esikoisen yölliset vessareissut. Flunssat ja muut taudit. Pissavahingot. Mystiset heräämiset keskellä yötä. Aina jotain…
Takana on siis 12 vuotta katkonaista unta. Kamalaa! Alkaa olla fyysisen ja henkisen väsymyksen lisäksi myös ihan rehtiä turnausväsymystä ilmassa. 12 vuotta heikoilla unilla. Ihme että olen ylipäänsä edelleen toimiva ja tolkullinen yhteiskunnan pikku osanen! Tästä aihepiiristä pitäisi puhua paljon enemmän.
niina
KYLLÄ.
Viimeisen viiden vuoden aikana kokonaisia öitä takana n. 5-10. Viime yönä herätyksiä taas 4. 5v herää edelleen joka saatanan yö. Ndöskdlsns.
Nanna
Kiitos tästä, en voi kuin samaistua. Herra viis vee herättää edelleen keskimäärin kerran yössä, eikä tosiaankaan lohduta, että ”kyllä se viimestään teini-ikäsenä nukkuu, eehehehheeeee”. Ihan karmeimpia ei meidän yöheräilyt oo koskaan olleet, ja silti musta kuoriutuu viimeistään kolmannen samana yönä tapahtuvan herätyksen jälkeen ihmishirviö. Ja ne nukkumaan käymiset… Miksi. Et. Vaan. Voi. Nukkua. Ilman. Säätämistä. Kiitos. Hei.
nuppunen
Voimia öisiin ongelmiin! Ei varmasti ketään ole luotu valvomaan pitkin yötä ilman, että pinna kiristyy. Meillä ei niinkään ole ongelmat nukkumisessa, vaan voimakkaassa tahtoiässä, mutta tuo epäonnistumisen tunne… Se kolahti ja kovaa, kun olen itsekin tämän illan soimannut itseäni ja itkenyt omaa epäpätevyyttäni vanhempana. Vanhemmuus on niin hiton paradoksaalista, samaan aikaan sekä maailman kiitollisin, että kiittämättömin homma…
nappi
Voisin kirjoittaa pitkän analyysin yöllisistä riittämättömyyden ja kaiken syövän epätoivon hetkistäni, mutta päästäkseni nyt unille tiivistän sen seuraavaan: äidin itkien huutama ”vittu mä haluan vain nukkua!” tai ”mä vihaan mun elämää!” ei varsinaisesti edesauta kenenkään uudelleen nukahtamista. Eli kyllä täällä on meitä muitakin. Meitä pimeässä väsyneitä.
Ps. Nyt meillä on nukuttu viimeiset kolme yötä hyvin eikä kukaan ole edes noussut ylös ennen seiskaa. Mitä veikkaatte, ensi yönä ehkä oksennustauti? Tunnin kauhukohtausmaraton?
Mimosa
Hei Emmi. Oisko sulla heittää ehdotuksia mihkä kannattaisi mennä isänpäivänä syömään. Hakusessa olis Kohtuuhintainen hyvää ruokaa tarjoava paikka jonne vois ottaa kaks lasta mukaan. mitä suosittelet?
emminuorgam
Joo toki! Ilmeisesti Tampereella? Me käytiin eilen juuri uudessa Olympia-Kortteliin Satakunnankadulle avautuneessa Muusassa, ja se oli todella hyvä! Ruoka erinomaista, loistavaa palvelua ja lapsetkin huomioitiin ihanasti, joten suosittelen sitä. Juttu tulee vielä tällä viikolla! 🙂
Iida
Väsymys ja vähäinen uni olivat numero 1 ”mikä äidiksi tulemisessa pelottaa”-listallani. Tunnen itseni, ja huonosti nukutun yön jälkeen olen todella ikävä ihminen. Silleen ”saatan vahingossa nirhata jonkun” ikävä.
Viisi kuukautta mutsielämää on nyt takana päin ja ihan hirveitä öitä on ollut kaksi tai kolme. Onneksi olin varautunut johonkin
Paljon Pahempaan ja täten olen saanut yllättyä positiivisesti. Toivon todella että bebe jatkaa samaa rataa.
Tsemppiä kaikille teille yöhäröilijöiden omaisille!
emminuorgam
Oi, mahtava kuulla, että jollain se voi mennä näinkin päin! Onnea mutsiuteen 🙂
Anita
Itse olin kuopuksen vauvavuonna niin väsynyt että ihan tosissani tuijotin ikkunasta ulos ja mietin onko päivä vai yö. Muun muassa, monta unettomuuden tuottamaa nykyään huvittavaa juttua olisi. Jäbä nukkui ekan kokonaisen yön joskus neljävuotiaana. Tai siis minä nukuin kun lapsihan herää yhä joka yö ainakin kerran. Mutta neljävuotiaana oppi että äitiä ei aina kiskota ylös ja nykyään kuusveen yöseikkailut bongaan aamuisin siitä että vessassa on valot ja herra itse on siirtynyt makkarimme patjalle… Mulle tuo pitkä vähäunisuus toimi voimaannuttavana; nykyään jos jostain syystä jää unet vähiin ei huoleta lainkaan; yksi päivä neljän tunnin unilla ei tunnu missään ja kuuden tunnin yöunet on jo ihan hyvät 🙂
Katja
Voi KIITOS tästä tekstistä! Täällä parhaillaan itken taas ku menetin hermot yölliseen puolen tunnin huuto konserttiin. ???? Tuo teksti vois olla niiiin mun ajatusten tekstitystä.. Aloin selaileen ja ettiin vastauksia tuon 3v yö kohtauksien kans ja löysin tän tekstin. ????
Jenny
Ihana teksti! Täällä 1,5 vuotias huonosti nukkuva poika, joka on saanut yöllä niin hermoja kiristämään ja aamulla itkemään.. Meillä kokonaisia öitä varmaan 5kpl kertynyt.. Alle 1 vuoden ikäisenä herättiin 5-8 kertaan öisin ja nyt 1-3 milloin minkäkin vuoksi.. Aina haaveillut toisesta pienestä, mutta kyllä ne haaveet alkaa pikkuhiljaa murskaantua tämän unettomuuden alle.. Jaksaako enää toista samanlaista?
Apua neuvolasta kysytty mutta vastaus oli vain että ei sen pitäisi herätä jos ei palveluksia saa, kyllä siinä itku tuli kun 8 kertaa herännyt monta kuukautta ja toinen kehtaa tokaista noin!! Kovasti tsemppiä kaikille samoista asioista kärsiville ????