Mistä bloggaajan raha tulee ja mihin se menee?

Kaupallinen yhteistyö: Aito Säästöpankki

Mistä se raha tulee ja mihin se menee? Se on ollut taas kuluneen viikon puheenaihe, kun viime vuoden verotiedot julkaistiin. Erityisesti bloggaajien vuosiansiot tuntuvat kiinnostavan ja keskustelussa menee iloisesti sekaisin bloggaamisesta ja päivätyöstä saadut ansiot, pääomatuloista nyt puhumattakaan. Itsekin pääsin Aamulehteen saakka selittelemään, että mistäs ne rahat nyt sitten tarkalleen ottaen tulevat – vaikka viime vuonna rahaa ei edes häävisti ollut. Jutun kommenteissa ehdittiin jo arvailla, että olen vain aviomieheni palkintovaimo (!!) ja kyseltiin, että mistä niille bloggaajille oikein maksetaan.

Pääasiassa keskustelu tuntuu aina pyörivän vain bloggaamisen helppouden, vaikeuden ja oikeudenmukaisuuden ympärillä. Onko oikein, että bloggaaja tienaa yhden, hyvin toimeentulevan henkilön verran vain kirjoittamalla huulipunista? Vastaukseni kysymykseen on kyllä – blogin pitäminen ja ammattibloggaajaksi eteneminen kun ei tapahdu yhdessä yössä.

Blogin kirjoittaminen ei ole vaikeaa: kuka tahansahan voi perustaa blogin ja kirjoittaa sinne mitä päähän pälkähtää! Mutta kun puhutaan ammattibloggaamisesta, niin pelkkä perustaminen ei riitä ja harva bloggaaja nousee verkkovaikuttajaksi yhdessä yössä. Itse olen aloittanut kirjoittamisen vuonna 2007 ja esimerkiksi massikuningattareksi kutsuttu Nata yli viisi vuotta sitten! Tulot, joita blogilla voi ansaita, eivät siis perustu vain kirjoittamiseen.

Ne perustuvat bloggaajan persoonaan, saavutettuun asemaan ja ennen kaikkea niihin, äärettömän sitoutuneisiin, henkilöihin, jotka blogia seuraavat.

Jokainen ammatikseen blogaava tuntee yleisönsä kuin omat taskunsa. Bloggaaja tietää, missä lukijat asuvat, minkä ikäisiä ovat, mitä syövät ja juovat, mihin matkustavat ja mistä haaveilevat. Itse tiedän esimerkiksi, että omat lukijani ovat kiinnostuneita rahasta, säästämisestä ja talouden suunnittelusta – siksi siis esimerkiksi tämä keväällä alkanut yhteistyö Aito Säästöpankin kanssa voi jatkua. Sen sijaan lukijani (sen paremmin kuin minäkään) eivät ole kiinnostuneita huulipunatesteistä tai sisustustrendeistä, eikä sisältöjen tekeminen niihin liittyen olisi kenenkään kannalta tuloksellista. Suosittujen bloggaajien yleisöt saattavat olla suurempia kuin keskikokoisten kaupunkilehtien, mutta lehdistä poiketen jokainen blogin lukija on kiinnostunut lähes kaikesta blogin sisällöstä, ja sitoutunut siihen muuallakin kuin metrossa tai ruuhkabussissa.

Bloggaajan tai blogin arvo ei siis määräydy sillä, kuinka monta tuntia minkäkin kirjoituksen tekemiseen menee aikaa. Eikä sillä ole mitään väliäkään – ainoastaan sillä on, että vuosien varrella bloggaaja on saavuttanut merkittävän mielipidevaikuttajan roolin ja hänellä on yleisö, jota bloggaajan ajatukset ja mielipiteet kiinnostavat. Se tarkoittaa usein ympärivuorokautisia työpäiviä, jatkuvaa aktiivista osallistumista ja esilläoloa muuallakin – ei vain omassa blogissa.

Niin kuin olen jo aiemminkin kertonut, oli viime vuosi ihan oikeasti todella katastrofaalinen. Lukujen näkyessä ihan lehdessä saakka tajusin sen ihan konkreettisesti: alle kymppitonnin tulot. 8 099€ on melko vähän ja jopa rutkasti köyhyysrajan alapuolella. Ei siis ihme, että aina välillä raha ja sen puute valvotti ja loppuvuodesta aloin olla ihan puhki koko tilanteeseen. Aamulehden kommentoijien arvailut miehen elätettävänä lorvimisesta pitivät osittain paikkansa: mieheni tienasi enemmän, mutta lorvimaan en kyllä silti ehtinyt. Miehen palkan ja jo aiemmin kertyneiden säästöjen voimin saimme vuoden jotenkin handlattua, mutta kyllä niitä vuoden aikana kertyneitä luottokorttilaskuja edelleen maksellaan.

Tuo taloudellinen katastrofi oli kuitenkin myös onni onnettomuudessa. Vasta silloin, kun säästöjä ihan konkreettisesti olisi tarvittu vielä enemmän, tajusin niiden arvon. Aihe ei koskaan ennen ole tuntunut yhtä ajankohtaiselta ja nyt, taloudellisen tilanteen merkittävästi parannuttua, olenkin jatkanut rahastosäästämistä. Suunnittelen myös rahastojen perustamista lapsille – silloin kun itse muutin pois kotoa, sain rahastoni käyttöön ja mm. kalustin näillä tuloilla ensimmäisen oman asuntoni.

Kun muutama viikko sitten järjestin meillä kotona Aito Säästöpankin pankkikutsut, kutsuin myös sukulaisnaiset kuuntelemaan säästämiseen ja sijoittamiseen liityviä vinkkejä. Vaikka kutsuilla kuultiin paljon samaa asiaa kuin keväällä, niin kyllä sijoitusasiantuntijan esittelemät taulukot joka kerta havahduttavat samalla tavalla. Jotta esimerkiksi Tampereella pystyy ostamaan pienen kaksion, pitää sitä varten säästää rahaa 250€ 45 kuukauden ajan – siis lähes neljä vuotta! En tajua, miten kenelläkään on tähän varaa ex tempore ja oli hauska nähdä, että monen parikymppisen serkkulikan päässäkin alkoi laskuri rullata.

Kutsuilla oli mukana myös Aito Säästöpankin pankkilakimies, jonka kanssa käytiin läpi mm. avioehtoon ja testamentteihin liittyviä asioita. Edunvalvontavaltuutus oli itselleni ihan uusi asia, mutta varmasti asia, johon monen sukupolveni henkilön kannattaisi vanhempien ikääntyessä tutustua. Asianajaja suositteli valtuutuksen tekemistä erityisesti muistisairauden ensimerkkien ilmaantuessa, jottei taloudellisia vahinkoja pääsisi syntymäänkään. Vaikka alunperin ajattelin, ettei minulla olisi asianajajalta mitään kysyttävää, niin lopulta lähes jokainen meistä halusikin kysyä johonkin asiaan neuvoa. Suosittelenkin siis pankkikutsuja erityisesti tälläisenä matalan kynnyksen tutustumisena asiaan: ei ole pakko ostaa tai myydä, tai edes ryhtyä Aito Säästöpankin asiakkaaksi, mutta silti saa asiantuntevaa opastusta ja neuvontaa omaan elämään ja talouteen liittyvissä kysymyksissä.

Sekä tietysti kakkua ja kuohuviiniä. Siitähän se bloggajan elämä on tehty.