Vuoden tai kahden bloggaaja

Taidan olla aika huono häviäjä. Tai siis en edes aika huono, vaan itseasiassa ihan hiton huono. Polttareideni yksi surullisinkuuluisimmista ohjelmanumeroista oli erittäin verinen loukkaantuminen ja häviö Aliaksessa, enkä oikeastaan koskaan pelaa mitään, jossa on edes teoreettinen mahdollisuus häviämiselle. Siksi nämä blogigaalat ja äänestyksetkin on aina hiukan vaikeita sulattaa, enkä mielelläni suhtaudu niihin erityisen vakavasti. Viime viikonloppuna suhtautuminen kuitenkin pääsi lipsahtamaan vakavan puolelle ja jälkiä korjataan edelleen.

En ole varmaan koskaan pitänyt itseäni kovin mukavana tai suosittuna tyyppinä. Ajattelen olevani kroonisesti nolo, vähän tyhmä, liian kovaääninen enkä edes kovin hauska ja pelkään koko ajan, että jään tästä kiinni. Olen tainnut ennenkin kirjoittaa työhön liittyvästä huijarisyndroomasta, mutta todellisuudessahan se huijarisyndrooma koskee ihan koko persoonaani. Mitä jos kaikki ystäväni tajuavatkin ensi viikolla, että olen todellisuudessa ihan sairaan rasittava – mitä jos joskus jäänkin kokonaan yksin? Turun Kuningatarkin kirjoitti tästä juuri viime viikolla ja samaistun postaukseen ihan 100%: olenko liikaa, riittävästi vai liian vähän?

p1010016

bid_2016_bruno-75

Ja se koskee myös blogin kirjoittamista. On ollut vaikea uskoa, että ajatukseni ihan oikeasti kiinnostaisivat ihmisiä tai että blogin kirjoittaminen ihan oikeasti olisi merkittävää. Eihän se edes ole mikään oikea työ! Juhlapuheissa pystyn puhumaan ummet ja lammet ”oikeista töistä” ja ”mielipidevaikuttajista”, mutta ajatusten soveltaminen omaan, päivittäiseen tekemiseen tuntuu absurdilta. On vaikea käsittää, että yhden Nuargamin jutuilla voisi olla mitään merkitystä, erityisesti, kun aiheet on niin triviaaleja. Päivähoito tai kulttuurinen omiminen, who cares? Elän jatkuvasti kylmä rinki perseessä – kohta joku oikea bloggaaja tulee, ja paljastaa, etten osaakaan mitään!

Joten on helpompi laittaa kaikki lekkeriksi. Päästellä kainalopieruja ja hokea nääsnääs blogitapahtumissa. Huumori on defenssi ja tuo defenssi ylhäällä matkasin myös lauantaina Bloggers Inpsiration Dayhyn Konepaja Brunoon. Juotiin Peggyn kanssa itsemme iloisiksi jo junamatkalla ja hirnuttiin Nakkimutsin kanssa kuin viimeistä päivää. Tuomiopäivän teurastajat, lypsäjistä seuraavat – ja kaikki muut kootut, erittäin laadukkaat läpät!

bid_2016_bruno-6

iba_2016_bruno-2

En ollut lauantaiaamuun mennessä edes ajatellut illan gaalaa ja palkintojenjakoa. Vaikka olin saanut jo etukäteen tiedon siitä, että tulen olemaan kolmen parhaan joukossa, konkretisoitui se vasta itse tapahtumassa. Sadat ja taas sadat bloggaajat kokoontuivat juhlimaan ja verkostoitumaan, ja oma blogini olikin yhtäkkiä palkintosijoilla. Päivän aikana annoin defenssin hiukan laskea ja uskaltauduin ensimmäistä kertaa ajattelemaan, että hitto, minähän voisinkin vaikka voittaa sen parhaan lifestyle -blogin tittelin! Ehkä siis en olisikaan huijari?

Lopulta Lifestyle -kategorian voiton vei Mami Go Go -blogin Minttu mun ja Päivin jakaessa kakkos- ja kolmossijat. On jälkikäteen ajateltuna ihan naurettavaa, miten raskaasti häviön otin. Tai ylipäänsä se, että koko tilanne tuntui häviämiseltä – se, että tulee valituksi kolmen parhaan joukkoon ja patsastelee lavalla puhumassa sisältömarkkinoinnin etiikasta yhdessä JSN:n varapuheenjohtajan ja Blogiringin toimitusjohtajan kanssa on ihan mieletön kunnia!

iba_2016_bruno-14

indiedays_iba2016-188

Sen vuoksi ajattelinkin kaikesta huolimatta pitää palkintopuheeni.

Kiitos.

Kiitos gaalan tuomaristolle, mutta vielä suurempi kiitos ihan kaikille lukijoille ja sille, käsittämättömälle, tuhansien ihmisten yhteisölle, joka minua somessa seuraa ja tukee. Viimeiset vuodet on olleet mulle kaikilla mahdollisilla tavoilla vaikeita – henkilökohtaisessa elämässä mutta myös bloggaajana. Paras kiitos, mitä työstään ja oman elämänsä ja ajatustensa riepoteltavaksi pistämisestä voi saada, olette te!

Eräs kollega sanoi mulle lauantaina, että parasta teksteissäni on se, että ne saa ajattelemaan asioita, joita koskaan aiemmin ei ole ajatellut. Enkä oikeastaan voisi sen enempää pyytääkään. Gaalat ja konfetit on ihania, mutta ilman ihmisiä, jotka sen kautta on elämääni tullut, ei tässä olisi mitään järkeä.

Kippis siis ihmisille, ajatteleville ihmisille ja hyville juhlille! Tiedätte kyllä. <3

iba_2016_bruno-4

Mutta se vakavista. Ensi jaksossa taas niitä kainalopieruja, lupaan.

Kuvat: Ville Malja, Emma Tähkäpää ja Henri Ilanen.

9 comments

  1. savusuolaa, Janica

    Ymmärrän sun tunteesi erittäin hyvin, koska olen itse ihan samanlainen itseään häpeävä, tyhmänä ja nolona luuserina pitävä ”outsider”, joka yrittää peitellä sitä (omien korviensa välissä olevaa) kurjuuttaan vetämällä kaiken vitsiksi. Mutta ihan tiedoksi, että minun ja monen muun silmissä sinä olet kaukana kevytmielisestä surkimuksesta. Juttusi ovat tosi tärkeitä, hauskoja ja kiinnostavia. Ja eivät vain jutut, vaan ihan se koko ihminen siellä blogin takana.

    Mutta juu, ei ole helppoa olla aina ”melkein paras”. Niin lähellä, ihan hilkulla, hiinä ja hiinä pauttiarallaa. Olen itsekin taas märehtinyt pari päivää sitä, miten helvetin epäonnistunut olen, miten typerä mun blogini on ja miten musta ei tullut koskaan yhtään mitään ja kehtaan vielä uikuttaa tällaista avoimesti enkä osaa luoda sellaista nättiä ja vahvaa kulissia.

    1. emminuorgam

      Voi Janica, me tarvittais nyt äkkiä Deli1909-terapiaa! <3

  2. Katri

    Mä ainakin ihailen sitä tapaa, kuinka itseäsi myymättä olet luonut blogistasi täysin omanlaisesi. Ei ole yksinkertaista kirjoittaa blogia, joka ottaa rohkeasti kantaa vaikeisiin asioihin toisessa postauksessa ja toisessa postauksessa saa nauramaan kyyneleet silmissä blogin pitäjän mustan huumorin takia.

    Jatka samaan malliin ja usko nyt hyvä nainen, että teet työtä jolla on merkitys ja josta on aihetta olla ylpeä!

    1. emminuorgam

      Voi kiitos Katri, tämä merkkaa mulle kovasti. <3

  3. Johanna

    Emmi. Sä olet just paras. Sä saat nauramaan, itkemään, miettimään, pohtimaan, kyseenalaistamaan ja vaikka mitä muuta. <3 Kiitos, että olet ja Kiitos, että jaat elämääsi, myös niitä arkoja asioita. Arvostan.

  4. Keliagentti

    Iso peukku!
    Minä odotan koko ajan, että joku oikea bloggari tulee sanomaan minulle, että lopeta jo, anna ammattilaisten hoitaa 😀
    Kiitos hyvästä kirjoituksesta 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.