Epäsosiaalinen perhonen

Tiedättekö ne ihmiset, jotka ovat vieraiden ihmisten seurassa parhaimmillaan? Juttelevat, nauravat, small talkaavat ja tutustuvat ihmisiin – ovat ylipäänsä kiinnostuneita toisista ihmisistä! Minä tiedän, ja usein myös kadehdin heitä. Entisessä elämässäni juoksin viikottain erilaisissa kissanristiäisissä ja vihasin joka sekuntia. Olen kateellinen ihmisille, jotka näkevät joka tilanteessa mahdollisuuksia ja rakastavat ihmisten kanssa juttelemista – on helvettiä käydä ravintolassa isäni tai siskoni kanssa, kun kumpikin haluaa tutustua kaikkiin maailman ihmisiin ja itse istuisin vain nurkassa enkä puhuisi kenellekään mitään.
Varjo Awards 2016

Varjo Awards 2016

Tähän nähden on vähän outoa, että olen päätynyt työhön, joka perustuu vieraiden ihmisten tapaamiselle. Onni onnettomuudessa on kuitenkin se, että nämä tapaamiset tapahtuvat pääsääntöisesti netissä, jossa jostain syystä rakastan ihmisten kohtaamista!

Olen koittanut pääni puhki miettiä, mikä kohtaamisista tekee erilaisia. Ehkä oikeassa maailmassa ja livenä sitä on haavoittuvaisempi ja kokonaisempi, alttiimpi kritiikille. Verkossa itsestään voi esittää vain sen puolen, jonka haluaa ja sulkea koneen kannen, jos toinen yrittää tulla liian lähelle. Livenä se ei ole mahdollista ja livenä on suurempi vaara jäädä kiinni: en olekaan niin säkenöivän ihana ja nokkela, kun netissä annan ymmärtää.

Varjo Awards 2016

Varjo Awards 2016

Varjo Awards 2016

Varjo Awards 2016

Varjo Awards 2016

Varjo Awards 2016

Siksi olinkin kaksi viikkoa sitten ihan romuna.

Kesän lopulla saimme Päivin ja Lauran kanssa idean – järjestetään Lauran luokse pikkujoulut, ostetaan tonkka viiniä ja tilataan pizzat. Muutama bloggaajakaveri mukaan, räkätystä Lauran olohuoneessa ja siskonpeti keittiön lattialle. Syksyn aikana kuitenkin tapahtui jotain ja yhtäkkiä vieraita olikin kutsuttu yli 30 – suurinosa itselleni täysin tuntemattomia. Syntyi Varjo Awards – blogigaala, jossa jokainen perhebloggaajakin viimein saisi palkintonsa.

Varasimme tilan, Turun iskuryhmä hankki mielettömiä sponsoreita ja Tiina taiteili kaikille omat diplomit. Vielä edellisenä iltana olin ihan varma, että illasta tulee katastrofi ja lopulta päädyn yksin siivouskomeroon mököttämään, kun en kuulu joukkoon.

Varjo Awards 2016

Varjo Awards 2016

Varjo Awards 2016

Varjo Awards 2016

Voi miten väärässä olinkaan.

Ihan vahingossa (no okei, Turun ryhmän raahatessa niska limassa viinaa Ravintola Deligoon) synnytimmekin syksyn parhaat bileet, joissa nauroin itselleni valehtelematta kahdeksan lisävuotta elämään, tanssin jalat rakoille, halailin uusia ystäviä ja puhuin ihan puuta heinää vanhemmuudesta, työstä, yrittäjyydestä, avioliitosta, seksistä ja lapsista – ilman että kukaan kohotti edes puolta kulmakarvaa!

Varjo Awards 2016

Varjo Awards 2016

Varjo Awards 2016

Palkintoraati (johon toki itse myös kuuluin) päätti palkita minut Vuoden Hiekkapilluna, Einon Vuoden Hiekkapoikapilluna ja Päivin Vuoden Mokkapalamutsina. Laura, Turun Kuningatar, kokosi kaikki muutkin palkintokategoriat ja näiden voittajat blogiinsa ja yksi oma suosikkini oli Maiju, Vuoden En ois kyllä päässytkään, joka nyt poikkeuksellisesti tähän tapahtumaan kuitenkin kutsuttiin.

Varjo Awards 2016

Varjo Awards 2016

Kiitos meidän upeille goodiebägin (!!!) sponsoreille Iittalalle, Sugar Helsingille, Everyday Mineralsille, Beverage Partners Finlandille ja Coca-Colalle joululahj.. lahjoista! Sekä tietysti Tostille, Footmarkille, Pizzariumille ja Roots Kitchenille juhlakansan juottamisesta ja syöttämisestä.

Pakko sanoa, että rima nousi aika korkealle ja ensi vuoden Varjo Awardsin suunnittelu täytynee aloittaa jo heti tammikuussa! Sanoinko ensi vuoden? Niin sitä vain mustakin taitaa kuoriutua ihan pieni perhonen, kaikesta huolimatta.

Varjo Awards 2016

7 comments

  1. Yksi lukija

    Tämä on ainut postaus, jonka olen näistä bileistä uskaltanut edes avata. Seuraan normaalisti useita näistä bloggaajista, mutta jotenkin näistä kinkereistä tuli tunne, että ne olivat parempien ihmisten juhlat. Olenkin miettinyt, tarvitseeko joka ikisistä yhteisistä blogijuhlista tehdä somepostaus, vai voisiko samalla porukalla joskus juhlia raportoimatta siitä lukijoille? En tarkoita kieltää teiltä toistenne kehumista ja selkääntaputtelua, mutta tästä lukeminen synnyttää ikävä kyllä minussa vain kateutta ja yksinäisyyttä.

    1. emminuorgam

      Höh, onpa kurjaa. Se ei varmaan missään nimessä ole kenenkään tarkoitus, mutta ymmärrän kyllä fiilikset täysin! Omalta osaltani voin sanoa vaan, että postaan osasta, en kaikista. Ehdin muutenkin kirjoittaa nykyään niin vähän, että millään ei pysty raportoimaan kaikkea, vaikka haluaisinkin. Yhteistyöt tietysti asia erikseen.

    2. Savusuolaa Janica

      Mun mielestä taas näitä postauksia oli kiva lukea, koska kyseessä oli juurikin varjogaala. Täällä palkittiin kaikki, ja riemu oli varmasti aidompaa kuin isoissa blogigaaloissa, joissa ymmärtääkseni on sen bling blingin alla paljon kateutta ja kyräilyä.

      Ymmärtääkseni nämä bloggaajat ovat kavereita myös ihan ”oikeassa maailmassakin”, joten tällaiset postaukset ovat mielestäni nykypäivän versio valokuva-albumeista, joissa on kuvia pippaloista.

      Mutta jos kärsii yksinäisyydestä, tietenkin se muiden hauskanpito tuntuu pahalta. Tosin eihän se bilettäjä asialle mitään voi. Muistan, kun olen itse joskus tosi yksinäisenä suuttunut kaverilleni, joka lainasi pyörääni mennäkseen bileisiin, joihin minua ei oltu kutsuttu, eikä hän tajunnut, miksi pahoitin mieleni.

    3. mimmi

      Tällaisia eri mittakaavan blogimiittejähän goodiebageineen ja sponsoreineen on ollut olemassa maailman sivu. Mun mielestä ne vertautuvat mihin tahansa työ- tai jopa harrastusporukan karkeloihin. Totta kai näistä raportoidaan blogeissa, siihenhän blogien ansaintalogiikka osin perustuu. Ehkäpä ristiriita onkin siinä, että lukijat eivät vieläkään ymmärrä, että bloggaus on myös työtä, johon voi sisältyä erilaisia velvotteita (vaikka bloggaajat pääasiassa päättäisivätkin bloginsa sisällöstä itse).

  2. p

    Luulen että netissä on helpompi kohdata ihmisiä ja olla sosiaalinen myös sen vuoksi, että pystyy harkitsemaan sanansa paremmin ja saamaan kaiken sanottavansa esille. Sen lisäksi toki että voi esittää itsestään sen puolen, mitä haluaa ja kenties paremmin piilottaa toisia.
    Netissä ei välttämättä tarvitse myöskään keksiä salamana vastausta kuten naamatusten tai puhelimessa, kuulostaa helposti paremmalta kuin onkaan 😀

  3. Nanna

    Voi helvata, mä niiiiin ymmärrän! 😀 Mä rakastan kyllä hillua bileissä tuttujen tyyppien ja tilanteiden ympäröimänä, mutta auta armias, jos bileisiin on tulossa ees osittain vieraita ihmisiä, saati sitten, jos koko jengi on vierasta, paikka on vieras jne… Ja vaikka kuinka ois lopulya hauskaa, niin seuraavalla kerralla oon taas ihan yhtä kauhuissani. 😀

    Mutta lohdutuksen sana: eipä sitä ulkopuolinen huomaa. Mut kuvataan usein sosiaalisena ja ulospäinsuuntauneena, ja usein ihmisten on vaikea uskoa, kuinka hankalia kaikki sosiaaliset tilanteet mulle on. Tai no ei nyt kaikki, mutta ainakin uudet sellaiset. Mua lohduttaa se tieto, että mun ahdistus harvoin näkyy ulospäin ja harvoin se myöskään onnistuu pilaamaan mun iltaa. 🙂

    Ihanan pirtsakoita kuvia!

  4. Paulina

    Jotenkin inhoan tätä kulunutta fraasia mutta: ”kuin suoraan mun kynästäni”! Huh, ymmärrän ja allekirjoitan! Netissä on niin paljon helpompi saada äänensä kuuluville mutta livenä on ihan uunona. 😀 Tapahtumakin kuulostaa tosi kivalta!

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *