Ravintola Anna on yksi Tampereen parhaista lounasravintoloista

8.9.1737 Perniössä syntyi poika, joka sai nimekseen Gabriel Ahlman. Poika oli köyhän, nelilapsisen perheen toiseksi vanhin ja jäi isättömäksi jo 17-vuotiaana. Vaatimattomista oloista ja isän kuolemasta huolimatta hän valmistui samana vuonna ylioppilaaksi Turun Katedraalikoulusta. Opinnot veivät yliopistoon ja lopulta Tampereen Messukylään nimismieheksi.

Nimismiehen työn ohessa Gabriel alkoi viljellä Liuksialan kartanoa Kangasalla, Nokian kartanoa Pirkkalassa ja Otavalan kartanoa Messukylässä. Gabriel eteni kruununvoutiksi, assessoriksi ja kartanonomistajaksi ja asutti kuolemaansa saakka tunnettua Hatanpään kartanoa. Kun Ahlman vuonna 1799 kuoli, testamenttasi hän koko omaisuutensa korkotuotot Tampereen kehittymiseksi. Puolet tuotoista ohjattiin soiden ojitukseen, koskien perkaukseen ja Hatanpään kartanon alustalaisten avustuksiin. Toinen puolikas määrättiin Tampereen ympäristöpitäjien varattomien ja köyhien perheiden lasten koulutukseen. Ahlmanin perikunta vastusti perinnönjakoa, mutta vihdoin vuonna 1811, vuosien riitelyn jälkeen, syntyi Ahlmanin Maamies- ja emäntäkoulu. Nyt, vuonna 2007 koulu toimii edelleen – tunnet sen nykyisin Ahlmanin ammattiopiston nimellä.

Enää Ahlmanilla ei kouluteta maamiehiä tai emäntiä, vaan mm. floristeja, puutarhureita, pieneläinhoitajia, taiteilijoita, e-sports-ammattilaisia ja hotelli- ja ravintola-alan osaajia. Moni tamperelainen käy keväisin ihailemassa lehmien laitumelle laskemista, mutta harva tietää Ahlmanin lehmien olevan uhanalaisia, suomalaisia maatiaislehmiä. Yhtä hyvin varjeltu salaisuus on se, että Ahlmanille saa koska tahansa mennä: katsella lehmiä laitumella, tehdä ostoksia maatilapuodista, majoittua kartanon hotellihuoneissa, ihastella omenapuutarhaa tai nautiskella ravintolan herkuista.

Itseasiassa Ahlmanille kannattaa lähteä vieraisille ihan jo pelkästään Ravintola Annan vuoksi.

Aiemmin opetusravintolana toiminut Anna on nyt muuttunut Ravintola Annaksi ja sitä luotsaa tamperelaisissa ravintoloissa uransa tehnyt Pasi Lassila – sekä tietysti koulun oppilaat.

Ja voi pojat, enpä olisi arvannut ruokien olevan opiskelijoiden valmistamia!

Annan ytimessä on lähiruoka. Eikä mikä tahansa lähiruoka, vaan omasta pihasta ja pelloilta tuleva ruoka. Ravintola tekee tiivistä yhteistyötä muiden alojen kanssa: puutarhurin kasvattavat kasvikset ja kuljettavat ne sadonkorjuun jälkeen ravintolaan, floristit huolehtivat ravintolan sisustuksesta ja leipurit leipovat joka päivälle tuoretta leipää. Annassa pyritään hyödyntämään kaikki, mitä omassa pihassa kasvaa ja vasta sen jälkeen katseet suunnataan pihapiirin ulkopuolelle. Hauska esimerkki tästä on alkudrinkkinä tarjoiltu mesiangervo-maitohorsmasima, joka syntyi, kun opiskelijat halusivat hyödyntää pihan rikkakasveja myös syksyllä. Ensimmäisessä simasatsissa oli mukana myös ruusunmarjaa ja seuraavaan satsiin lisätään hiilihappoja, jotta simasta tulee vielä kuohuvampi.

Annassa on joka arkipäivä kolmen ruokalajin lounas, joka kustantaa 13,50€. Hinta-laatusuhteeltaan lounas on erinomainen, paljon parempi kuin monessa keskustan lounaskuppilassa! Harmittelen ääneen viikonloppulounaan tai brunssin puuttumista ja Lassila lupaa laittaa asian harkintaan, kunhan arkilounas on saatu kunnolla pyörimään.

Alkuruuaksi tarjoillaan oman pihan maa-artisokista valmistettua keittoa, eilispäivän leivistä kuivattuja krutonkeja, lehtikaalisipsejä ja lisukesalaattia. Rakastun ihan täysin leipäpöydässä olevaan rahkalevitteeseen ja tiedustelenkin, että miten tilarahka on maustettu. Koivu- ja kuusenkerkkäsokerilla – tietysti, miten en itse tajunnut!

ravintola-anna

Pääruoka on paras pitkiin aikoihin syömäni kala-annos. Sous vide -kypsennettyä kirjolohta, kukkakaalipyrettä, paahdettua valkosipulijugurttia ja pikkelöityä fenkolia. Olen ihan ällikällä lyöty, kun tarjoilija tuo annoksen pöytään. Ensinnäkin annos on söpö kuin mikä ja sen lisäksi vielä upean makuinen. Valkosipulijugurtti ja kukkakaalipyre vievät kielen mennessään ja kala on täydellisesti kypsennetty. On vaikea uskoa, että annoksen todellakin ovat valmistaneet opiskelijat, mutta pakko kai se on, kun Lassila istuu vieressäni. Kasvissyöjille tarjolla olisi muuten ollut juuriselleripihvi – kun ruoka valmistetaan alusta saakka itse, on minkä tahansa ruokavalion noudattaminen mahdollista.

Kyselen Lassilalta, että miten annokset ja ruokalistat syntyvät. Vastaus on simppeli: yhteistyössä koko keittiöväen kanssa. Keittiön periaatteisiin kuuluu, että kaikki syötäväksi kelpaava hyödynnetään. Omalla laitumella kasvaneesta lehmästä käytetään ravintolassa jopa kieli ja sydän, luista keitetään lihalientä ja valmistetaan mausteseoksia. Opiskelijat haastavat Lassilaa tuomaan raaka-aineita, joita muualla ei käytettäisi ja ideoivat näistä reseptejä, jotka ottavat mukaansa myös töihin. Lassilan mukaan reseptit on tehty jaettavaksi ja erityisen iloinen hän on siitä, että Ahlmanilla kehitellyt tekniikat ja reseptiikat löytävät tiensä myös alueen ravintoloihin. Sen parempaa kiitosta työstään ei kuulemma voisi saada.

ravintola-anna

Jälkiruoka jännittää koko porukkaa. Lassila ei ehtinyt suunnitella annoksen kokoamista opiskelijoiden kanssa ennen kuin istahti minun ja ravintolapäällikkö Leena Pekkasen kanssa lounaalle, mutta hätä ei ole tämän näköinen. Porkkana-tyrnisorbetti, tyrnikreemi, marenki ja kaakaomuru toimivat yhdessä erinomaisesti ja annos näyttää herkulliselta. Erityisesti tätä jälkiruokakriitikkoa ilahduttaa se, ettei jälkkäri ole liian makea. Vastaisuudessa täytyy kuitenkin muistaa kysyä, että voisiko jälkkärin korvata tilan juustolla – Ahlmanin Gabriel sattuu nimittäin olemaan yksi suosikeistani..

Lounaan jälkeen olen aika hämmentynyt: Ravintola Anna tarjoilee monet ”oikeat” ravintolat päihittävää lounasta, mutta kukaan ei tiedä tästä. Ruoka on sopivasti kotimaista olematta kuitenkaan tylsää ja passaisi hyvin vaikka kansainvälisten vieraiden kestittämiseen. Yksi huono puoli ravintolalla kuitenkin on: miljöö ja sisustus. Tila on kolkko ja kouluruokalamainen ja vaikka ruoka on kuinka mielettömän upeaa, ei tilaan tee mieli viedä tärkeitä asiakkaita tai ulkomaisia vieraita. Ahlmanin Kartanon miljöö on upea ja sen historia esillä kauniisti, joten ravintola on erityisesti muun ympäristön rinnalla hyvin karu. Mietin tätä itseasiassa jo viime talvena, kun kävimme joululounaalla Ahlmanilla: ruoka vie kielen mennessään, mutta tunnelma puuttuu.

ravintola-anna

Kun se saadaan kuntoon ja fiksattua, on Ravintola Annalla kaikki mahdollisuudet tulla yhdeksi kaupungin suosituimmista lounasravintoloista. Tiedättekö, kun puhutaan kaupungin salatuista helmistä? Tämä on todellakin sitä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.