12 In Oma elämä/ Rakkaus & suhteet/ Vanhemmuus

Mä en ole hullu, mutta

Vähän vajaat kolme vuotta sitten pelkäsin. Pelkäsin jatkuvasti. Pelkäsin, etten rakasta lapsiani, että lapset otetaan pois, että me eroamme miehemme kanssa, että hän ei tajuakaan ottaa eroa ja etten koskaan enää naura tai nauti. Pelkäsin olla kotona, joten istuin koko kesän Pikku Kakkosen puistossa ja mietin, että ei tämän näin pitänyt mennä.

Mainoksissa ja neuvolan esitteissä vanhemmuus ja äitiys oli ihanaa. Pieniä pulleita varpaita, valkeita lakanoita ja hymyilevä vauva. Minulla oli kaksi eri-ikäistä vauvaa, jatkuva ahdistus, nukkumisongelmia ja synnytysmasennus. Todellisuus oli aika kaukana mainoskuvien onnellisista äideistä.

Silloin aloin kirjoittaa asiasta. En tiennyt ketään muuta, joka olisi ollut niin kertakaikkisen huono ja epäonnistunut äiti, mutta olin ihan varma, että meitä on oltava. Usein sanonkin, että tämä blogi on ollut kaikkea: ruokablogi, remonttiblogi, politiikkablogi ja synnytysmasennusblogi. Löysin ihmisiä, jotka olivat samassa tilanteessa kuin minä. Jotka ottivat minut sellaisena kuin olin – ymmärsivät tuskani, ymmärsivät ne hetket, jolloin halusin lähteä, koska jääminen tuntui siltä, kuin kasvojen päällä olisi jatkuvasti ollut tyyny. Ne, jotka eivät käskeneet piristymään, vaan sanoivat, että itke vaan. Ilman niitä ihmisiä, ilman käsitystä siitä, etten olekaan täysin epäonnistunut ja pilannut lapsiani, en olisi nyt tässä.

Sen vuoksi laitoin Hannelle viestiä heti, kun kuulin hänen tekevän podcastia vanhemmuudesta. Halusin kertoa koko maailmalle, että synnytysmasennus on sairaus, josta voi parantua. Se ei ole lopullista, se ei kieli epäsopivuudesta vanhemmaksi eikä se pilaa lapsia. Siitä voi selvitä.

Tämä on minun tarinani, toivottavasti löydät 35 minuuttia kuunnellaksesi sen.

Synnytysmasennus

Jos et pääse kuvaa klikkaamalla eteenpäin, voit myös kuunnella podcastin tämän linkin kautta.

You Might Also Like

12 Comments

  • Reply
    Missä olet Laura?
    4.4.2017 at 08:49

    Istuin koneen äärellä klo 6.57, ja kuuntelin heti tuoreeltaan. Tää oli aivan mahtava ja herätti paljon muistoja samalta tuskaiselta vuodelta (tosin mä en ole synnyttänyt ketään). Onneks löysin silloin sut.

    Ps. Sun ääni on hunajaa. Päivittelin sitä ääneen tässä aamukahvin lomassa. Ah.

    • Reply
      Emmi Nuorgam
      4.4.2017 at 11:35

      Oikeastiko? Mää vihaan mun ääntä! Tai oon aina vihannut. Joskus haaveilin radiotyöstä, mutta ajattelin ettei mun nenä-ääni sovi mihinkään julkisesti esitettäväksi.

      Ja kiitos. Onneksi löydettiin toisemme. <3

      • Reply
        Valeäiti
        4.4.2017 at 12:15

        Mäkin rakastan Emmin ääntä! Lisää!! 🙂 🙂 Kiitos Laura <3

  • Reply
    Do
    4.4.2017 at 18:04

    Kiitos tästä. Ehkä mä seuraavassa neuvolassa tosiaan sanon ääneen, ettei ole hyvä olla. Vaikka ”vahvana ihmisenä” toki ajattelen, että eihän tää mikään masennus voi olla, kun en mä halua kuolla. (Vain vakava masennus on oikea masennus?)

    Tietyllä tavalla onni on se, että tämä iski vasta toisen synnytyksen jälkeen, niin tosiaan tietää esikoisen vauva-ajalta ettei tää olo ole normaali. Lapset on nyt 1 v 9 kk ja 2,5 kk.

    • Reply
      emminuorgam
      4.4.2017 at 22:11

      Ihana kuulla. Jos yksikin äiti uskaltaa hakea apua, niin tämä podcast kannatti tehdä! ❤ Tsemppiä, kerrothan, jos kaipaat jeesiä tai juttuseuraa?

      • Reply
        Do
        18.4.2017 at 13:00

        Kiitos. Tänään käytiin neuvolassa ja oltiin terveydenhoitajan kanssa samaa mieltä, että lievä masennus on. Ohjasi psykiatriselle sairaanhoitajalle. Eiköhän tämä tästä.

        • Reply
          Emmi Nuorgam
          18.4.2017 at 13:12

          Voi miten ihania uutisia! Hyvä, että sait vihdoin sanottua. On vahvuutta myöntää, että joskus tarvitsee apua. <3

          • Do
            15.5.2017 at 17:54

            Halusin vielä tulla tänne kertomaan sellaisenkin ilouutisen, että puhuminen auttoi. 🙂 Pelkäsin, että tää masennus pilaa koko vauvavuoden, mutta selvisinkin vähällä. Pari paskaa kuukautta, ja räntäsateiden vaihtuessa kevätaurinkoon hälveni myös päänsisäinen synkkyys. Kiitos vielä podcastista ja synnytysmasennukseen liittyvistä vanhoista blogiteksteistä, nekin oli osaltaan avuksi!

          • emminuorgam
            15.5.2017 at 19:51

            <3 <3 <3

  • Reply
    Sanni
    6.4.2017 at 14:40

    ”Itke vaan.” Siinäpä sanat, jotka olisin aikoinaan halunnut kuulla. Maailman vapauttavimmat sanat joissakin tilanteissa. Lupaan käyttää niitä itsekin aina kun olen tekemisissä rikkinäisen ihmisen kanssa. (Eipä sillä, että meistä kukaan olisi ehjä.)

  • Reply
    Kokonainen
    27.5.2017 at 08:54

    Podcast oli hurjan hyvä! Tärkeällä asialla <3

  • Leave a Reply