Vähän vajaat kolme vuotta sitten pelkäsin. Pelkäsin jatkuvasti. Pelkäsin, etten rakasta lapsiani, että lapset otetaan pois, että me eroamme miehemme kanssa, että hän ei tajuakaan ottaa eroa ja etten koskaan enää naura tai nauti. Pelkäsin olla kotona, joten istuin koko kesän Pikku Kakkosen puistossa ja mietin, että ei tämän näin pitänyt mennä.
Mainoksissa ja neuvolan esitteissä vanhemmuus ja äitiys oli ihanaa. Pieniä pulleita varpaita, valkeita lakanoita ja hymyilevä vauva. Minulla oli kaksi eri-ikäistä vauvaa, jatkuva ahdistus, nukkumisongelmia ja synnytysmasennus. Todellisuus oli aika kaukana mainoskuvien onnellisista äideistä.
Silloin aloin kirjoittaa asiasta. En tiennyt ketään muuta, joka olisi ollut niin kertakaikkisen huono ja epäonnistunut äiti, mutta olin ihan varma, että meitä on oltava. Usein sanonkin, että tämä blogi on ollut kaikkea: ruokablogi, remonttiblogi, politiikkablogi ja synnytysmasennusblogi. Löysin ihmisiä, jotka olivat samassa tilanteessa kuin minä. Jotka ottivat minut sellaisena kuin olin – ymmärsivät tuskani, ymmärsivät ne hetket, jolloin halusin lähteä, koska jääminen tuntui siltä, kuin kasvojen päällä olisi jatkuvasti ollut tyyny. Ne, jotka eivät käskeneet piristymään, vaan sanoivat, että itke vaan. Ilman niitä ihmisiä, ilman käsitystä siitä, etten olekaan täysin epäonnistunut ja pilannut lapsiani, en olisi nyt tässä.
Sen vuoksi laitoin Hannelle viestiä heti, kun kuulin hänen tekevän podcastia vanhemmuudesta. Halusin kertoa koko maailmalle, että synnytysmasennus on sairaus, josta voi parantua. Se ei ole lopullista, se ei kieli epäsopivuudesta vanhemmaksi eikä se pilaa lapsia. Siitä voi selvitä.
Tämä on minun tarinani, toivottavasti löydät 35 minuuttia kuunnellaksesi sen.
Jos et pääse kuvaa klikkaamalla eteenpäin, voit myös kuunnella podcastin tämän linkin kautta.
Missä olet Laura?
Istuin koneen äärellä klo 6.57, ja kuuntelin heti tuoreeltaan. Tää oli aivan mahtava ja herätti paljon muistoja samalta tuskaiselta vuodelta (tosin mä en ole synnyttänyt ketään). Onneks löysin silloin sut.
Ps. Sun ääni on hunajaa. Päivittelin sitä ääneen tässä aamukahvin lomassa. Ah.
Emmi Nuorgam
Oikeastiko? Mää vihaan mun ääntä! Tai oon aina vihannut. Joskus haaveilin radiotyöstä, mutta ajattelin ettei mun nenä-ääni sovi mihinkään julkisesti esitettäväksi.
Ja kiitos. Onneksi löydettiin toisemme. <3
Valeäiti
Mäkin rakastan Emmin ääntä! Lisää!! 🙂 🙂 Kiitos Laura <3
Do
Kiitos tästä. Ehkä mä seuraavassa neuvolassa tosiaan sanon ääneen, ettei ole hyvä olla. Vaikka ”vahvana ihmisenä” toki ajattelen, että eihän tää mikään masennus voi olla, kun en mä halua kuolla. (Vain vakava masennus on oikea masennus?)
Tietyllä tavalla onni on se, että tämä iski vasta toisen synnytyksen jälkeen, niin tosiaan tietää esikoisen vauva-ajalta ettei tää olo ole normaali. Lapset on nyt 1 v 9 kk ja 2,5 kk.
emminuorgam
Ihana kuulla. Jos yksikin äiti uskaltaa hakea apua, niin tämä podcast kannatti tehdä! ❤ Tsemppiä, kerrothan, jos kaipaat jeesiä tai juttuseuraa?
Do
Kiitos. Tänään käytiin neuvolassa ja oltiin terveydenhoitajan kanssa samaa mieltä, että lievä masennus on. Ohjasi psykiatriselle sairaanhoitajalle. Eiköhän tämä tästä.
Emmi Nuorgam
Voi miten ihania uutisia! Hyvä, että sait vihdoin sanottua. On vahvuutta myöntää, että joskus tarvitsee apua. <3
Do
Halusin vielä tulla tänne kertomaan sellaisenkin ilouutisen, että puhuminen auttoi. 🙂 Pelkäsin, että tää masennus pilaa koko vauvavuoden, mutta selvisinkin vähällä. Pari paskaa kuukautta, ja räntäsateiden vaihtuessa kevätaurinkoon hälveni myös päänsisäinen synkkyys. Kiitos vielä podcastista ja synnytysmasennukseen liittyvistä vanhoista blogiteksteistä, nekin oli osaltaan avuksi!
emminuorgam
<3 <3 <3
Sanni
”Itke vaan.” Siinäpä sanat, jotka olisin aikoinaan halunnut kuulla. Maailman vapauttavimmat sanat joissakin tilanteissa. Lupaan käyttää niitä itsekin aina kun olen tekemisissä rikkinäisen ihmisen kanssa. (Eipä sillä, että meistä kukaan olisi ehjä.)
Emmi Nuorgam
<3
Kokonainen
Podcast oli hurjan hyvä! Tärkeällä asialla <3
JennL
Meitä siis on muitakin? Mä en ole sairauteni kanssa yksin? En ole ainoa, jolle on vaan tokaistu”piristyisit vähän” kun kerron tänään olevan huonompi päivä?
Mä koen olevani aivan yksin.. 34v neljän lapsen äiti ja vakavasti masentunut. Juuri menetin ainoan ulkopuolisen tukeni, ihanan sairaanhoitajani hänen vaihtaessa työpaikkaa, minulle piti tulla uusi.. ei ole kuulunut.
Pelkään mennä kauppaan yksin lasten kanssa.. työhönpaluukin oli jo ajankohtaista, jäin sairauslomalle, josta työkaverit olivat sitä mieltä ettei minua vaivaa kuin laiskamato.. olo on kurja. Onneksi löysin blogit!
Emmi Nuorgam
Voi Jenni, meitä on vaikka kuinka paljon! <3 Laitan sinulle sähköpostia.
Johanna
Kuuntelin tämän nauhoituksen eilen, ja sitten kuuntelin sen melkein kokonaan vielä toiseen kertaan, koska oli pakko soittaa se myös miehelle. Moneen otteeseen tuli kyyneleet silmiin, kun kuulosti niin tutulta ja oma vauva- ja pikkulapsiaika tuli niin elävästi mieleen. Sanoin miehellekin, että aivan ihanaa kuunnella kahden fiksun ja täysjärkisen ihmisen kertovan ihan samoista kokemuksista, mitä itsellä oli (vaikka tietenkään ei ole ihanaa, että niitä on jouduttu kokemaan, mutta you know). Vaikka koen itse olevani nyt parantunut ja lapsikin on jo kohta 3-vuotias, niin silti tuntui, että tämän kuunteleminen paikkasi vielä jotain haavoja <3 Olin itse onnekas, ja pääsin neuvolapsykologille alle viikossa siitä, kun kerroin neuvolassa hallitsemattomista itkukohtauksista, jotka ei tuntuneet loppuvan. Puhuminen auttoi vähitellen, mutta eilen tätä kuunnellessa juuri ajattelin, että voi kun olisi silloin ollut vielä vertaistukeakin! Tai edes vaikka tämä nauhoitus! Omassa pienessä äitipiirissä kaikilla muilla oli (ainakin omien sanojensa mukaan) lähinnä ihanaa ja upeaa ja itse ajattelin, että mikä mussa on vialla, kun kaikki ahdistaa ja itkettää ja lasken minuutteja siihen, että mies tulee töistä kotiin ja pelkään että lapsi traumatisoituu, kun en tunne melkein mitään.
Onneksi nykyään on asiat paremmin, täällä ja siellä 🙂 Oli aivan pakko tulla kommentoimaan, että ihanaa ja upeaa ja rohkeaa, että teitte tämän nauhoituksen. Tämä tuntui edes pienesti siltä vertaistuelta, joka silloin aiemmin jäi uupumaan, ja olen tosi kiitollinen tästä <3
Emmi Nuorgam
Kiitos Johanna. Jokainen tälläinen viesti tuntuu myös minusta ihan hirveän hyvältä ja tärkeältä! <3 Kiitos että jätit kommentin ja ihanaa, että siellä sujuu jo paremmin. Onneksi vuodet kuluvat nopeasti, vaikka päivät ovat välillä ikuisuuksien mittaisia.
Marru
Voih, eikö Podcast ole enää kuunneltavissa? Minulle ei aukea linkki eikä kuvan kauttakaan pääse kuuntelemaan.
Emmi Nuorgam
On! Linkki on kai muuttunut, podcast löytyy täältä: https://play.acast.com/s/valeaidinnauhoitukset/e94ac1a7-8da2-4a9f-97a6-3f63ec624595