Turhanpäiväisiä kissanristiäisiä! tuhahtavat toiset.
Ihania juhlia! sanon minä.
Minusta koskaan ei ole liian vähäpätöistä syytä nähdä ystäviä ja juoda kuohuvaa (eikä vauvaa kai voisi vähäpätöiseksi kutsuakaan). Onneksi ystäväni ajattelevat samalla tavalla ja järjestivät minulle elämäni yllätyksen muutama viikko sitten.
Joskus muinoin, jo ennen koko raskauttani, meillä on siskoni kanssa ollut puhetta siitä, millaiset baby showerit haluaisin. Tai ehkä ennemminkin siitä, mitä en tahtoisi – ei masumaalauksia, masukipsejä, soseiden maistelua vaipasta, terveysruokia tai loitsuja – vaan rentoa yhdessäoloa ja hyvää ruokaa. Siis sellaiset juhlat, joista muutenkin nauttisin! Kun kutsua baby showereihini ei sitten alkanutkaan kuulua, päätin järjestää kutsuni itse. Tai en tiedä olisiko niitä varsinaisiksi baby showereiksi voinut edes kutsua, kun alkuperäinenkin kutsuvieraslistani käsitti vain lähellä asuvat ystävät ja sukulaiset (voiko nyt tälläisellä asialla ihmisiä vaivata..), joista suurin osa ilmoitti, ettei pääse paikalle. Edes silloin en tajunnut mistä on kyse, vaan ajattelin vain, että no, ehkä kukaan ei sitten halua juhlia mun kanssa..
Luonnollisesti omat teekutsuni sitten peruuntuivat, kun kutsuja edeltävänä päivänä ajelimme miehen kanssa äidilleni syömään. Mies jätti minut oven eteen ja ”lähti etsimään parkkipaikkaa” kun soitin ovikelloa. Muistan ajatelleeni, että mitähän nämäkin hullut täällä maalla pelkää, kun pitävät ovea lukossa keskellä kirkasta päivää. Äiti avasi oven ja tokaisin jotakin sarkastista juhlapäivästä, kun toinen oli laittanut oikein ripsiväriä ja farkutkin jalkaan meidän tullessa syömään. Päivittelin, että seonnut tuo tuleva mummistakin on, kun tuossa se seisoo vieressä vahtimassa että saan kengät pois jalasta.
Sanomattakin lienee selvää, että olin kertakaikkisen hämmästynyt. En ollut osannut aavistaa mitään, vaikka pidän itseäni ihmisenä, jota ei voi huijata näin. Edes mieheni, maailman huonoin valehtelija, ei ollut antanut vinkkiäkään tulevista juhlista. Jopa rakkaimmat ystävät Helsingistä olivat hipsineet paikalle paljastamatta mitään!
No mitä juhlissa sitten tehtiin? Ensimmäisen puoli tuntia päivittelin, että miten ihmeessä kaikki onnistui, sitten totesin, että hyvä kun laitoin ripsiväriä. Tämän jälkeen kilistelimme kuohuviinillä, avasin lahjat ja söimme tuhatmäärin. Muut joivat viiniä, minä nautin alkoholitonta Stowford Pressiä ja nauroimme niin, että poskiin sattui ja maha supisteli (no okei, toivottavasti tämä tapahtui vaan minulle).
Vauva sai pikkusiskoltani Miisalta lahjaksi hänen vanhat tossut, villasukat ja myssyn, jotka hän voi sitten lahjoittaa eteenpäin, kun siskoni saavat lapsia.
Kiitos Miisa, Loviisa, Nina, Saara, äiti, Sunná, Pekka, Pauli, Anita, Anna, Roosa, Mari, Maiju ja Reetta. Oli kerrassaan mahtava päivä ja ilta, joka huipentui Saaran ja Veskun keikkaan mitä mielenkiintoisimmassa tamperelaisessa ravintolassa. Oli ihana nähdä kaikkia ystäviä ja bailata all night long. Ihan oikeasti siis, olin kotona vasta kahden jälkeen yöllä! Repikääs siitä.
Pus! Olette kaikki ihan superrakkaita! <3
PS. Kuvista kiitos Loviisa, Pauli ja Sunná, omaa kameraa tai puhelinta en tajunnut kaivaa koko päivänä kassista.
PPS. Myös te kaksi luopiota, jotka odottelitte synnärille lähtöä (pah mikä tekosyy), myös te olette rakkaita.
